lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukalenteri #3: Pikkujoulutunnelmissa pienen helikopterin kanssa

Pikkujoulut on varma merkki siitä, että joulu lähestyy jo vauhdilla. Pikkujoulutunnelmiin pääsin hevosten parissa marraskuussa Paimion Ratsastajien perinteisissä pikkujoulukoulukilpailuissa, joissa soi joululaulut aamusta iltaan, buffet tarjoilee riisipuuroa, pipareita sekä lämmintä glögiä ja joissa kilpailupäivä huipentuu leikkimieliseen kür luokkaan.

Ihastuin viime vuonna ideaan jouluisesta kür ohjelmasta. Mikäpä sen kivempaa kuin suunnitella koulurata omien vahvuuksien pohjalta ja fiilistellä samassa vielä joululaulujen tahdissa! Tänä vuonna ohjelmastani puuttui vain pieni osa: ratsu.


Maiju kertoi loppusyksystä aikeistaan osallistua pikkujoulukilpailuihin perheensä suomenhevosen kanssa. Keskustelun lomassa kieriskelin jo itsesäälissä ja valittelin, kun ei ole kisahevosta. Vitsinä heitettiin ilmoille, että voisinhan osallistua Jippo-suokin seuraponin kanssa, sillä eläkeläisshettis joutuisi joka tapauksessa vaivautumaan mukaan kilpailupaikalle seuraksi. Siitähän se idea sitten lähtikin..

Viestiä kilpailunjärjestäjälle ja suunnittelemaan Apo- shettikselle jouluista naamiaisasua. Lupa osallistua luokkaan maastakäsin irtosi helposti, eikä ponin pukuakaan tarvinnut kauaa ideoida.


Jollei jouluna ole lunta, voiko joulupukki tullakkaan? Hän ei pulkallaan pääse kulkemaan lumetonta pintaa maan..
Jollei jouluna ole lunta, kuorma-autonko lainaa hän? Vaiko lahjoineen junan tungokseen pukin luulet pyrkivän?
Mutta naapurin pieni Ville oivan aatteen keksikin:  Jospa Korvatunturille pukki ostais helikopterin!


Jos ei muuta, niin olihan tuo poni aivan syötävän söpö. 23- vuotias pieni helikopteri keräsi ihailijoita ympärilleen ja sai poseerata useammassa kuvassa. Itse suoritus nyt meni vähän ponimaisen pipariksi, mutta mitäpä pienistä! Verryttelyssä ponivanhus toimi vielä vallan mainiosti ja ohjastinkin Apoa ohjasajaen, mutta musiikin pärähtäessä päälle meinasi mennä pienellä ponilla kuppi nurin. Onnekseni vaihdoin vielä ohjasajovermeet talutusnaruun ennen rataa, sillä pikkuinen helikopteri tuntui hetkittäin lähtevän lentoon.

Varsin kivoja pätkiä tehtiin kuitenkin ja sulatettiin samassa tuomarin sydän, sillä saatiin suorituksesta hirmuisen hyviä pisteitä! Luokassa suorituksia ei kuitenkaan laitettu parhausjärjestykseen, vaan kaikki saivat huikean suloiset jouluruusukkeet.



5 kommenttia

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat