maanantai 25. kesäkuuta 2018

Kuinka hyviä kuvia tehdään? Havaintoja kulissien takaa

Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyöhön kanssaan. Tuolloin Jaana kävi muutamia kertoja kuvaamassa Harria ja onpa myöhemmin Winniekin päässyt Jaanan kameran eteen. Viime vuonna sain mahdollisuuden päästä seuraamaan sivusta Jaanan työskentelyä, kun lähdin avuksi kuvauskeikalle Yyteriin. Postaus tuosta reissusta on noussut yhdeksi blogin suosituimmista teksteistä, sen voi käydä lukaisemassa täältä.


Muutama viikko sitten Jaana kysäisi, josko lähtisin taas apukäsiksi kuvauskeikalle. Tällä kertaa kuvattavia hevosia olisi neljä ja mukana kulkisi Jaanan valokuvaajaystävä Magdalena Stockschläder Saksasta. En tietenkään voinut kieltäytyä tarjouksesta!

Erityisesti Magdalenaa ajatellen Jaana oli järjestänyt kuvattavaksi erilaisia, Suomeen ja Suomen hevoskulttuuriin liittyen mielenkiintoisia hevosia. Ensimmäisenä vuorossa oli yksi Suomen harvoista percheronhevosista, valtavan kokoinen, mutta lempeä tamma Rosi, jota kuvattiin sen oman tallin ympäristössä. Tämän ensimmäisen pysähdyksen jälkeen vuorossa oli Yyterin eläinuimarannalla suomenhevostamma, lämminverinen ravihevonen sekä vähintäänkin Suomen mittakaavassa tunnettu irlannincob ori The Blue Boss.


Kuvaustilanteissa toimin viestinviejänä kuvaajien ja hevosten käsittelijöiden välillä, toimin tulkkina,  huolehdin mukana kulkevista tavaroista, asettelin hevosia toivottuihin asentoihin kuvia varten ja parhaani mukaan yritin saada hevosten huomion kiinnitettyä kuvaajien suuntaan. Ensimmäisen hevosen kohdalla en ehtinyt kaivaa omaa kameraani esille ollenkaan! Yyterissä ehdin jo hetkittäin tarttua kameraan avustushommien lomassa.

Tällä kuvausreissulla minulle valkeni erityisesti se, kuinka paljon itse taustatyö ja suunnittelu vaikuttaa kuvien lopputulokseen - loppujen lopuksi kameran tekniset asetukset ja kuvankäsittely on melko pieni osa kuvaamista! Toki kuvankäsittelyllä voidaan tehdä ihmeitä, mutta kaltaistani harrastelijakuvaajaa lohduttaa hyvin paljon se, että näyttäviä kuvia voi saada aikaiseksi myös ilman photoshopia ja tuntien kuvankäsittelyä, kunhan tietyt palikat kuvassa ovat kohdillaan.



Mallit oli valittu kuviin huolella. Hevoset olivat näyttäviä, hyväkäytöksisiä ja puhtaita. Valkoiset hevoset olivat oikeasti valkoisia ja kiiltäviä, eivätkä ruskean läikikkäitä. Oma osaamiseni likatahrojen poistamiseen kuvasta on ainakin riittämätön, joten hyvän kuvan saamista edesauttaa se, että malli on oikeasti puhdas. Hevosilla oli päässä naruriimut, jotka on amatöörinkin melko helppo poistaa kuvasta toisin kuin vaikkapa suitset.

Kuvauspaikat oli valittu etukäteen ja hevosia oltiin valmiita kuljettamaan kuvauspaikoille. Kuvien taustalla ei näkynyt häiritseviä katulamppuja tai ohikulkijoita, jotka olisivat taas työläitä poistaa kuvista jälkikäteen. Varmasti jokaisen tallin lähiympäristöstä löytyy sopivia paikkoja valokuvaamiseen, mutta harvoin hevosia pääsee kuvaamaan rannalla, saatikka vedessä. Eksoottisempi kuvausympäristö tuo aina oman lisänsä kuvan tunnelmaan.


Valo tuo omat haasteensa, mutta myös mahdollisuutensa kuviin. Suora auringonpaiste polttaa valkoisen hevosen kuvissa puhki, minkä vuoksi esimerkiksi kimoa percherontammaa päädyttiin kuvaamaan varjossa pellon reunassa sekä metsässä. Valonsäteet puiden lomasta sen sijaan toivat uusia mahdollisuuksia metsässä kuvaamiseen.
Rannalla aurinko määritti kuvaussuunnan, koska kuviin ei haluta kovia varjoja. Päivän viimeisenä kuvattava Boss saapui Yyteriin seitsemän jälkeen illalla, jolloin valo oli jo paljon pehmeämpi kuin keskipäivällä. Viimeisiä, vedessä otettavia kuvia jäätiin odottamaan yli ilta yhdeksän, jotta aurinko ehtisi vielä hieman laskea.


Täydelliset olosuhteet kuville saattavat vallita vain muutaman minuutin ajan vuorokaudessa ja Suomessa ne muutamat minuutit ajoittuvat usein joko auringonlaskuun tai aamuyölle auringon nousuun. Jaana ja Magdalena olivatkin edellisenä yönä heränneet jo kahdelta kuvatakseen hevosia sumuisessa auringonnousussa. Joskus täydellinen kuva ei vaadikkaan huippuhyvää kuvauskalustoa ja tunteja kuvankäsittelyä, vaan oikean ajan ja paikan.

Itse tulin kuvanneeksi reissulla muutamat kuvat, joihin olin harrastelijana erittäin tyytyväinen. Ammattikuvaajien esimerkkiä seuraten ja Jaanalta viime kerralla saamieni kuvankäsittelyvinkkien avulla kuvista tuli aika kivoja! Kuvauksesta ja kuvankäsittelystä kiinnostuneille Jaana onkin järjestänyt workshop -päiviä, joita voin Janaan tuntien ehdottomasti suositella!

9

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Kesä käyntiin estevalmennuksella

Ennen kolmen viikon reissuun lähtöäni viimeistelin ponitouhut hyppäämällä Winniellä. Pitkältä tuntuneen ratsastustauon jälkeen päädyin lomalta suoraan estevalmennukseen Veikan kanssa, vaikka edellisestä hyppykerrasta, saatikka valmennuksesta, oli melkoisesti aikaa. Tarjoukseen piti kuitenkin tarttua, kun sellainen kerran eteen tuli!


Kävin talvella muutamia kertoja Sten Kallasten valmennuksissa Veikan kanssa ja tykästyin valmentajaan ja hänen valmennustyyliinsä kovasti. Ajatus oli käydä säännöllisesti hyppäämässä, mutta aikatauluhaasteet ovat hankaloittaneet valmennuksissa käymistä. Koska olemme Veikan tallin ainoa ratsukko, joka valmentautui tällä valmentajalla, ei meidän tallille luonnollisestikaan saatu kasaan valmennusryhmää. Tämä tarkoittaa sitä, että valmennukseen päästäkseni joudun ratsastamaan Veikan naapuritallille ja maksamaan siellä valmennuksen lisäksi myös maneesivuokran. Kun matkoihin kuluu yli tunti ja valmennuksen hintaan lisättään vielä ylimäärinen kymppi, alkaa houkuttaakkin enemmän treenata itsenäisesti esteitä ja panostaa kouluvalmennuksiin.

Kesäkuussa Veikan omalla tallilla saatiin kasaan ryhmä Mira Mahosenahon estetunnille. Ensimmäiselle tunnille ei vielä ehditty Veikan kanssa, mutta positiivista palautetta kuultuani ilmoittauduin mukaan seuraavalle tunnille. En itse pidä ajatuksesta, että hypitään valmentajalta toiselle, mutta mikäli tämä valmentaja sopisi meille, saataisiin ehkä pysyvä ja säännöllisesti käyvä estevalmentaja, eikä tarvetta vaihtelevien valmentajien tunneilla käymiseen enää olisi. 



Tunti alkoi lupaavasti; alkuhaastattelun jälkeen aloitettiin itsenäisellä verryttelyllä ja kolmikaarisella puomitehtävällä, jolla sain Veikan takaosaa paremmin mukaan menoon ja kyljet taipumaan pohkeiden ympäri. Veikka toimii hypätessä paremmin, kun se on ensin joutunut hieman työskentelemään, eikä pääse vain kaahottamaan pitkänä ja etupainoisena. Nyt poni joutui kantamaan itseään takajalkojen päällä ja myötäämään kädelle makaamatta raskaasti kuolaimella.

Ensimmäisenä laukkatehtävänä toimi neljän askeleen linja, jossa siinäkään Veikka ei saanut vain kaahottaa esteeltä toiselle, vaan sen tuli pysyä ryhdissä ja riittävän lyhyenä, mutta kuitenkin takajaloistaan aktiivisena. Veikka oli selkeästi innoissaan hyppäämisestä; se imi esteille ja tahtoi mennä koko ajan hieman lujempaa, kuin annoin sille luvan. Tuntui siltä, etten voisi lopettaa ratsastamista hetkeksikään, jottei poni tekisi omia ratkaisujaan ja ampaisisi esimerkiksi esteen jälkeen  kuuta kiertävälle radalle. 



Tehtävien edetessä ja Veikan saadessa enemmän hyppyjä alle se alkoi tuntua jo paremmalta. Poni rauhoittui ja malttoi odottaa niin, että pääsin yhä useammin hellittämään ohjasta ja hetkittäin jopa ratsastamaan enemmän eteenpäin. Omassa ratsastuksessani kuitenkin huomasin pienen jännityksen; meno ei ollut yhtä sujuvaa kuin usein ennen, enkä luottanut Veikkaan riittävästi. Luotin sen kyllä menevän esteistä yli, mutta esteiden väleissä keskityin aivan liikaa kontrolloimaan sen vauhtia. 

Veikka suoritti vaaditut tehtävät varsin kiitettävästi, mutta oma suorittamiseni jäi todellisen osaamistasoni alapuolelle. Keskityin laukan ja vauhdin hallintaan ja siinä samassa jätin huomiotta oman istuntani, käsillä pumppaamisen ja laukkojen vaihtamisen esteiden päällä. Tuntui, ettei kaikelle tälle jäänyt aikaa. Vasta viimeisen radan jälkeen tehdyillä hypyillä alkoi tuntua taas siltä, että palikat alkoivat osua taas kohdilleen. Tässä kohtaa Veikka oli jo suorittanut niin hyvin, ettei toistoja kannattanut enää tehdä. 




Tunti oli erittäin passeli niin minulle kuin Veikallekin. Meidän molempien taso ja osaaminen huomioitiin tehtävien suunnittelussa ja palaute oli monipuolista ja täsmällistä. Valmennuksen päätteeksi homma käärittiin vielä kasaan käymällä läpi onnistumiset ja kehittämiskohteet - seuraavaan valmennukseen mennessä minä lopetan käsillä pumppaamisen laukassa! 

Kunhan nyt saadaan taas vähän rutiinia hyppäämiseen ja päästään lähiaikoina uudestaan valmennukseen, niin saadaan varmasti taas hommat rullaamaan niin, että päästään treeneissä eteenpäin. Josko saataisiin hyppäämiseen sellaista varmuutta, että jossain kohtaa voitaisiin lähteä hyvillä mielin kilpailemaankin pikkukisoihin. 

Kuvista ja videoinnista iso kiitos Moonalle!




2

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Lomaromanssi 2018

Kyllä nyt taas poniratsastajaa hemmotellaan! Olen löytänyt itselleni kesäheilan; saanko esitellä ihastuttavan herrasmiesponin Aapon!


Kuulin ratsu-uransa alkutaipaleella olevasta vuonohevosruunasta jo talvella, kun Aapo-ponin omistaja kyseli Winnien omistajalta Maijulta, josko voisin ehkä joskus päästä auttelemaan myös Aapon kanssa. Talvella aikataulut olivat kuitenkin tiukilla ja kulkeminen Aapon kotitallille hankalaa, joten homma jäi muutamien viestien ja kuvien vaihtamiseen.

Kesä muutti kuviot, kun Aaposta tuli Winnien laidunkaveri. Maijun käydessä Winnien luona pääsen samalla kyydillä ratsastamaan Aapoa. Samalla pääsen moikkailemaan Winnietä säännöllisesti, vaikken sillä ratsastakaan. Maastoileminenkin on paljon mukavampaa, kun molemmille löytyy omat ratsut!




Pääsin tutustumaan Aapoon ensimmäisen kerran kesäkuun alkupuolella. Viime syksyyn saakka poni oli ollut ilmeisesti hyvin vähäisellä käytöllä ja sen osaaminen rajoittui suurin piirtein kääntymiseen ja käynnistä raviin siirtymiseen. Kevään aikana Aapo on opetellut ratsujuttuja ahkerasti ja nyt se liikkuukin melko kivassa muodossa kaikissa askellajeissa.

Tutustumiskerralla ratsastin ponin kuolaimettomilla, sillä niillä se toimii kuulemma parhaiten ja on tyytyväisin. Kuolaimiakin on kuitenkin käytetty ja saa kuulemma vapaasti käyttää jatkossa. Oma suhtautumiseni kuolaimettomaan on hieman ristiriitainen; pidän ajatuksesta, ettei hevosen suuhun tule painetta, mutta samalla tuntuu, että mahdollisuus kevyeen hienosäätöön katoaa.


Kuolaimettomalla johtavat ohjasotteet eivät vaikuta oikein, eikä puolipidäte sormia kevyesti puristamalla ole useinkaan riittävä saadakseen aikaan reaktiota. Mikäli hevonen on herkkä painoavuille ja kantaa itsensä makaamatta ohjalla, on kuolaimetonkin ihan toimiva peli ja opettaa ratsastajaa vaikuttamaan enemmän istunnalla kuin kädellä. Liikutan hevosia mielelläni välillä kuolaimettomalla, jotta hevosen suu saa levätä kuolaimesta, mutta tavoitteellisen ratsastuksen teen kuitenkin mielummin kuolaimella.




Aapo sulatti sydämeni leppoisalla asenteellaan ja yritteliäällä luonteellaan. Sen liikkeet olivat erittäin tasaiset istua ja muistuttivatkin minua teiniovuosieni rakkaudesta, Juli-vuoniksesta, joka muuten ratsastettavuudeltaan oli kuitenkin hyvin erilainen kuin Aapo. Aapo suoritti kivasti kaikki pyytämäni helpot tehtävät, vaikkakin laukannostot olivat hieman haastavia - niitä omistajakin toivoi treenattavan. Kuolaimettomalla Aapo valui hetkittäin etupainoiseksi ja "kuolaimen taakse", mutta takajalkoja aktivoimalla ryhti parani ja ohjastuntumakin keveni. Ratsastuksen päätteeksi yksi ponikuski oli taas yhtä hymyä pienen pystytukkaisen ponin selässä!

En malta odottaa puuhastelua tämän hurmurin kanssa, kunpa kesä kestäisi pidempään!




2

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Hyppyjen kautta lomalle

Tällä hetkellä Winnie rouskuttelee jo vihreää kesälaitumella, mutta palataan vielä muutaman viikon taakaisiin itsenäisiin estetreeneihin ennen lomatunnelmiin siirtymistä.

Sovittiin edellisen farssiin päättyneen estevalmennuksen jälkeen Maijun kanssa, että saisin hypätä Winniellä vielä ennen omaa lomaani ja ponin laitumelle lähtöä. Winnie oli tuntunut jo reippaaammalta ja normaalilta ratsastaa, mutta en halunnut ottaa riskiä turhasta valmennuksesta nihkeän ponin kanssa - mielummin hyppäisin itsenäisesti ponin ehdoilla ja jatkettaisiin valmennuksissa taas Winnien laidunloman jälkeen.



Emma lupautui hyppäämään seuranani ja rakennettiin viiden esteen rata, joka sisälsi muutaman suhteutetun linjan ja trippelin pitkällä lähestymisellä. Moona pääsi avustamaan meitä esteiden kanssa ja kuvaamaan samalla.

Halusin pitää radan simppelinä, jotta saataisiin varmasti onnistuneita pätkiä. Ei sarjaesteitä, ei tiukkoja käännöksiä, vaan laajoja kaarteita ja pitkiä lähestymisiä, jolloin esteistä ei tulisi ongelma, vaikka Winnie olisikin hidas. Aloiteltiin pienillä korkeuksilla ratsastaen kaikki esteet kertaalleen ja testaamalla suhteutetut välit.




Alusta saakka tuntui siltä, että tämän päivän treeni onnistuisi paremmin kuin edellinen valmennus. Winnie oli taas normaali itsensä; se laukkasi reippaasti eteenpäin, imi esteille ja hyppäsi mielellään. Suhteutetuilla linjoilla sitä sai ottaa hieman kiinni ja muutamaa metriä ennen esteitä ei tarvinnut tehdä enää mitään; poni eteni itse, eikä sitä tarvinnut yhtään tuupata.

Winnie sopi suteutettuihin väleihin hienosti ja hyppääminen oli taas helppoa. Trippeli oli jännittävämpi kuskin mielestä, kun taas Winnie muodosti kriisin korotetusta ristikosta; yhtäkkiä se näytti ilmeisesti aivan ylitsepääsemättömältä! Winnie kielsi ristikolle useamman kerran ennen kuin rohkaistui hyppäämään sen yli valtavalla ilmavaralla. Tämän jälkeen este oli taas hypättävissä, kun poni pääsi toteamaan, että siitä voi mennä yli kuten kaikista muistakin. Tamman tempaus lähinnä huvitti, sillä se on aina ollut todella varma hyppääjä.




Tultiin rataa muutamana eri versiona korottaen esteitä vähitellen. Winnie suoritti koko ajan tasaisella tahdilla, eikä kriisi-ristikon jälkeen ilmennyt enää ongelmia. Lopulta hypättiin rataa noin 80-90 cm korkeudessa, mikä sai riittää tällä kertaa. Jäi kyllä hyvä mieli, tähän oli hyvä päättää estetreenit tältä keväältä! Sujuvien ratojen jälkeen mieli haikaili jo taas kilpakentille, mutta saapa taas nähdä mikä jännitys iskee, kun kilpailuihin pitäisi taas joskus ponin laidunloman jälkeen lähteä. Nyt kuitenkin nautitaan kesästä ja rennommista viikoista ennen treenien jatkamista!



1

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Oma kehu haisee: vuoden paras puomitehtävä!

Puomi- ja kavalettitreeni on mitä mainiointa jumppaa niin este- kuin kouluhevosellekin. Takaosan lihakset vahvistuvat, hyppytekniikka kehittyy ja toivon mukaan myös ratsastettavuus paranee, kun hevonen joutuu reagoimaan niin hidastaviin kuin eteenpäinvieviinkin apuihin ja olemaan jatkuvasti kuulolla, valmiina seuraavaan tehtävään.



Sain Emmasta ja Novasta seuraa puomi-kavalettitreeneihin. Yhdistelimme tehtäviä molempien toiveiden mukaan niin, että saimme aikaan monipuolisen tehtäväkokonaisuuden, joka sisälsi paljon siirtymisiä sekä niin laukan kuin ravinkin säätelyä.

Kentälle kannettiin ravipuomit, kahden kavaletin suhteutettu linja, ristikko ravilähestymisellä ja pikkuruinen pystyeste laukkapuomeilla. Suhteutettu linja saatiin sopimaan molemmille hevosille noin 13 metrin välillä; Winnie saisi hieman venyttää kolmea laukka-askeltaan, kun taas Nova saisi tulla välin lyhyemmässä laukassa. 





Edellisestä estevalmennuksesta oli jäänyt hieman nihkeä fiilis kavalettiharjoituksia kohtaan, kun Winnie ei liikkunut erityisen innokkaasti eteenpäin. Ponin selkään kiivetessä hieman jännitti, tulisiko tästäkin treenistä samanlainen tahtojen taistelu ja tulisinko taas itse hikoilemaan enemmän kuin poni. Alkuverryttelyissä meno ei ollut kovin railakasta, mutta Winnie sentään liikkui pohkeesta eteenpäin. 

Työskentelin alkuun paljon laukassa; lyhensin ja pidensin laukkaa, annoin Winnien pinkoa pitkiä sivuja reippaammin istuen kevyessä istunnassa. Kun laukka pyöri, otin mukaan laukkapuomit ja pienen ristikon. Nyt Winnie tuntui jo hieman innostuvankin ja se alkoi tuntua taas omalta itseltään - siltä esteistä innostuvalta tammalta, jota saa ennemmin hieman pidättää, kuin ratsastaa eteenpäin.




Kun poni oli vertynyt ja tuntui hyvältä, päästiin päivän aiheeseen; täsmällisyyteen siirtymisissä ja puomitehtävillä. Rakentamamme tehtävä oli hirmu hyvä, vaikka itse sanonkin! Tarkkuutta vaativia osia oli paljon ja parannettavaa oli jokaiselle toistolle. Tehtävät sisälsivät suoristamista ja tasaista ravin tahtia ravipuomeille, laukan säätelyä laukkapuomeille ja kavaleteille sekä siirtymisiä ravista laukkaan ja laukasta raviin. Winnielle haastavin tehtävä oli tänään siirtyminen laukasta kavaletin jälkeen raviin ja jatkaminen ravissa ristikolle. Innostunut poni olisi niin mieluusti jatkanut reipasta laukkaa seuraavalle esteelle.



Homma pelitti taas niin kivasti, kun Winnie liikkui reippaasti eteenpäin. Sain tehdä pääasiassa töitä pidättääkseni hevosta; saadakseni sen riittävän lyhyeen laukkaan laukkapuomeille ja kavaleteille ja saadakseni sen siirtymään hallittuun raviin ennen ravitehtäviä. Toisena päivänä haasteet olisivat saattaneet olla päinvastaiset, mikä antaakin aihetta tehdä tätä tehtävää toistekin!




2

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat