maanantai 27. helmikuuta 2017

Vaikea ponipäivä

Sovittiin bloggaajakollega Moonan kanssa kuvaustreffit edelliselle viikonlopulle ajatuksena saada kuvattua vielä viimeiset treenit ennen tulevaa sairaslomaa - torstaille oli leikkausaika oikean ranteen operaatioon. Lopulta leikkausaikaa jouduttiin siirtämään viikolla eteenpäin kiireellisempien leikkausten vuoksi, mikä antoi ylimääräisen viikon aikaa ratsastaa oikein urakalla. Näillä näkymin tämä ponityttö on ratsastuskiellossa pari- kolme viikkoa maaliskuun alusta, mutta siirtyneen leikkausajan vuoksi ponipitoista materiaalia riittää kuitenkin postattavaksi lähes koko ajalle.

Alunperin suunnitelmissa oli Anna von Wendtin kouluvalmennus Winnien kanssa, mutta harmillisesti valmennus peruuntui. Päädyin ratsastamaan Winnien itsenäisesti ja kiittämään onneani siitä, että valmennus todellakin peruuntui - ei ollut mikään helppo päivä!




Alkuun kaikki tuntui hyvältä. Poni ei ollut kireä tai jännittynyt, vastasi apuihin mukavasti ja oli niskastaankin pehmeän oloinen. Laukka vaati normaalia enemmän työstämistä tullakseen edes kohtuulliseksi, mutta vielä ei edes turhauttanut. Laukan jälkeen alkoi alamäki. Winnie jännitti niskansa ja kieltäytyi yhteistyöstä. Se ei vieläkään ollut jännittynyt eikä tuntunut varsinaisesti jäykältä, mutta niskastaan se ei suostunut antamaan periksi kun pyrin lyhentämään askelta. Höyryjunan tavoin juostessaan poni liikkui kivasti, mutta heti ensimmäisestä pidätteestä niska jännittyi ja nokka nousi ylös.


Näin hankalia päiviä ei olekaan ollut pitkään pitkään aikaan. Päässä pyöri välillä ajatus siitä, että Moona törröttäisi maneesin laidalla aivan turhaan kameran kanssa - tästä touhusta ei saisi mitään julkaisukelpoista materiaalia.  Viikon pureskelun jälkeen kuvat tuli kuitenkin käsiteltyä ja videokin koottua. Tätä se meidän arki on! Ei ole mitään kiiltokuvatouhua, aina ei näytä hyvältä eikä ole edes hauskaa. Silti tehdään töitä, että opittaisiin paremmiksi.



Luovuin suurista suunnitelmista ja päädyin työstämään Winnietä tylsästi ympyröille tehden siirtymisiä ja voltteja. Noin 15-20 minuutin hommien jälkeen alkoi vihdoin tulla pieniä onnistumisen hetkiä ja ponikin tuntui vähitellen muuttuvan yhteistyökykyiseksi. Ravi oli jo ihan kohtuullista, johon päätin lopettaa hommat siltä kerralta. Silloin kun on vaikeaa eikä mikään meinaa onnistua, täytyy vain laskea rimaa ja lopettaa sellaisiin onnistumisiin, jotka vaikeassa tilanteessa onnistuvat. Päiviä tulee uusia ja samalla mahdollisuuksia suoriutua paremmin.

0

lauantai 25. helmikuuta 2017

Onnistuneita hyppyjä

Olen vihdoin löytänyt esteapua Winnielle! Esteillä paljon kilpaillut tuttu lupautui hypyttämään meitä ponin kanssa aina kun vain saadaan aikataulut sopimaan yhteen. Saan hypätä Winniellä joka toinen viikko, joten hyvällä tuurilla pääsen hyppäämään valvovan silmän alla jopa kahdesti kuukaudessa. Pääasia kuitenkin, ettei jatkossa tarvitse räpeltää joka kerta aina vain ihan omin päin, vaan tulee varmasti tehtyä myös erilaisia ja haastavampiakin tehtäviä. Itsenäisesti hypätessä kun tulee niin helposti pysyttyä omalla mukavuusvyöhykkeellä hypäten vain helppoja ja kivoja tehtäviä, jotka onnistuvat niin minulta kuin poniltakin.



Tälle viikolle ei saatu vielä sovittua tuntia, joten tuli hypeltyä ihan itsenäisesti. Sain kuitenkin kaverin avuksi nostelemaan puomeja, kuvaamaan ja toimimaan yleisesti henkisenä tukena. Pitkästä aikaa hyppäsin simppeliä sarjaa radan sijaan. Viime kerralla hypätessä huomasin jännittäväni aivan liikaa ja jättäväni samassa "käsijarrun päälle". En päästänyt Winnietä laukkaamaan kunnolla, enkä antanut tilaa hypätä. Sarjaesteellä voisin keskittyä vain tähtäämään ensimmäiselle esteelle ja antaa ponin hoitaa loput hommasta ilman, että saan jarrutella joka askeleella.

Viimeisimpien hyppykertojen aikana olen sisäistänyt hieman paremmin kuinka reippaasti Winnie saa esteillä laukata. Aivan liian helposti olen jäänyt jarruttelemaan ja hidastamaan laukkaa, kun todellisuudessa saisin ratsastaa sitä enemmän eteenpäin. Nyt rakensinkin sarjan sellaisilla väleillä, jotka jäävät liian lyhyiksi, mikäli vain jarrutan ponia esteiden välissä. Oli siis pakko antaa laukan edetä ja jopa kannustaa laukkaa reippaammaksi ensimmäistä estettä lähestyessä.



Hypyt sujuivat todella helpon oloisesti. Poni oli hyvä ja tuntui, että ratsastin itsekin paljon viimekertaista paremmin ja rohkeammin. Tuntui siltä, että tällä kaudella voisimme oikeasti selvitä 90 cm radasta tämän tamman kanssa! Uusi kuolainkin tuntui myös ponille sopivalta - pessoa hankittiin estekilpailuita silmällä pitäen paremmaksi jarruksi. Tuntuma suuhun tuntui nyt aikaisempaa kevyemmältä ja poni vastasi pidätteisiin paremmin. Juuri niin kuin pitikin!





0

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kuvauskaluston päivitystä ja testausta mielettömän ruunan kanssa

Koko pitkän ja pimeän talven olen voivotellut kuvauskalustoani, joka ei ole kovinkaan kilpailukykyinen loputonta pimeyttä vastaan. Suhteellisen valoisissa olosuhteissa kuvauskalustoni on ollut oikein riittävä, mutta manesissa sillä on saanut aikaiseksi korkeintaan pahan mielen. Vihdoin sain uskoteltua itselleni, että kyllä aikuinen töissäkäyvä ihminen voi saada ostaa kameraansa toisenkin putken ja pian kotiutuikin varsin valovoimainen Nikonin 35 mm putki. Vihdoin voin saada blogiin hyviä kuvia myös silloin, kun käytössä on oma kalustoni!




Uutta putkea pääsi tai joutui testaamaan mies, jota ei ilmeisesti ennen seurustelukumppanin valintaa oltu varoitettu hevosnaisista. Poikaystäväksi ryhtyessäsi sitoudut myös hevosenhoitajaksi, puomien nostelijaksi sekä valokuvaajaksi... Ratsuna näissä kuvissa on pitkästä aikaa ihan oikea hevonen - puoliveriruuna Leo. Leo on hurmaava herrasmieskouluruuna, jonka onnekkaana ponityttönä sain hoidettavakseni viikon ajaksi hevosen omistajan lomaillessa.

Muutamassa ratsastuskerrassa menetin sydämeni tälle hurmurille ja kipeytin vatsalihakseni niin, että nauraminenkin tuottaa tuskaa. Toki näinkin iso ratsu oli varsinainen kulttuurishokki tällaiselle poniratsastajalle, eikä istunta meinannut löytyä kohdilleen niin mitenkään. Liikekin oli himpun verran haastavampi istua kuin tasaisten pikkuponien! Eipä sillä, hirmu hyvää tekee minulle tällainen viikon hevoskuuri. Tänään taas tuntui palaset loksahtelevan hieman paremmin paikoilleen kuin edellisillä ratsastuskerroilla, joten eiköhän sitä viikossa ehdi mukautua väliaikaisesti ihan hevosratsastajaksikin.




Leo on ollut ihanaa vaihtelua vakiohaflingereihin. Reipas ja herkkäsieluinen ruuna tarjoaa onnistumisen kokemuksia ja pönkittää taas itsetuntoa, kun hevosesta saa ulos kunnon pohkeenväistöjä ja sulkuväistöjä laukassa. Toki pudotus on kova, kun ponin selässä saa seuraavassa hetkessä keskustella siitä, voiko ravissa edes liikkua peräänannossa.

Tämän ruunan kanssa on kyllä ilo tehdä töitä! Tulevalle viikolle on luvassa vielä muutama Leo -päivä sekä pitkästä aikaa taas esteitä Winnien kanssa. Tuntuu hyvältä taas ratsastaa useammin kuin muutaman kerran viikossa!




0

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Pikapyörähdys pellolla

Veikka on hieman erityislaatuinen poni. Siinä missä kaikki muut maailman ponit poikkeuksetta haluavat viilettää pellolla lujaa ja olla mahdollisesti tuhmia, haluaa Veikka erottua massasta. Omistajiensa mukaan Veikka suostuu korkeintaan kävelemään pellolla, mieluiten vain seisoskelemaan. Eteen pyydettäessä se mieluusti peruuttaa tai potkiskelee kutittavia oljenkorsia. Haflinger kun on kuitenkin kyseessä, eivät omistajat ole uskaltaneet kunnolla komentaa ponia raipalla liikkeelle. Ymmärrän täysin - sehän voisi vaikka oppia pukittamaan.

Viimeviikkoisen estekokeilun päätteeksi käveltiin loppukäynnit tallin omalla laukkaradalla. Ponin omistaja liittyi koiran kanssa seuraan ja kysäisi, josko ohjaisinkin ponin pellolle ja saisin sen ihan ravaamaankin. Kyllähän tuo pinkkiin puettu poika hieman kyseenalaisti suunnan muutosta, mutta sentään kääntyi pellolle. Ravaamaankin lähti kannustettaessa ja ohjaa antaessa!




Kun kerran liikkeelle oltiin päästy, niin vietiin homma loppuun asti ja tuupattiin poni laukkaan saakka. Voi sitä riemua kun ikuinen ponityttö -Essi pääsi vihdoin taas pellolle laukkailemaan! Ponikin hieman innostui hommasta, mutta ehdotteli toki aina pellon reunassa, josko palattaisiinkin takaisin tallille laukkaradan kautta.

Aivan ihana pieni tynnyri tuo poni - tukka hulmusi vain sen viilettäessä! En malta odottaa, että kelit paranevat taas ja päästään suorittamaan koulutreenit maneesin sijaan pellolla.





2

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Lähtipä kerran kouluponi hyppäämään

Veikka on ollut kouluratsuprojektini syksystä saakka, joten ollaan keskitytty vain ja ainoastaan olennaiseen; koulutuuppaamiseen. Tällä viikolla sain kuitenkin mahdollisuuden testata tuota muhkua ruunaa myös esteillä, joten tottahan tilaisuuteen oli tartuttava!


Ajatuksena oli läpiratsastaa poni tavalliseen tapaan tasaisella ja ottaa lisäksi muutamia hyppyjä parille esteelle ihan vain kokeilumielessä. Maiju lupautui tallille seuraksi ja hovikuvaajaksi, joten hommasta ei tarvinnut edes suoriutua ypö yksin. Maneesi oli tyhjä saapuessamme eikä tallissakaan näkynyt ketään, joten luultavimmin saataisiin hypellä ihan rauhassa. Kootuksi tuli ristikko - okseri -sarja sekä pystyeste lävistäjälle.

Veikka oli heti alkuun aika kivoilla asetuksilla, eikä vaatinut ihmeitä vastatakseen apuihin. Ravi oli kivan letkeää, laukkakin pyöri mukavasti. Ihmeitä ei tehty ennen kuin ryhdyttiin testaamaan ponin valmiuksia ylittää pieniä esteitä.




Suora linja pienelle pystylle ja hupsis, poni pujahtikin sen ohi. Kuski oli jättänyt poniparan ihan yksin pulaan valtavan esteen kanssa luottaen siihen, että riittää kun tuo ruunan suoraan keskelle estettä. Heti ensimmäisellä esteellä tuli selväksi, että nyt on alla aivan erilainen estehaflinger kuin aikaisemmat ratsastamani.

Pystystä päästiin vahvemmalla tukemisella yli näppärästi molempiin suuntiin, mutta sarjaesteellä ristikon jälkeinen okseri oli taas ihan ylitsepääsemätön juttu. Tämä poni ei riskejä ottanut hyppäämällä turhan läheltä tai kaukaa, vaan ratkaisi tilanteen kieltämällä ja räpiköimällä sitten esteen yli. Seuraavalla yrityksellä ruuna ratkaisi ongelman jo hyvissä ajoin pyyhältämällä välittömästi ristikon jälkeen pois linjalta ja okserin ohi.  Pikkuhiljaa alkoi tulla kuskille selväksi tämän ponin ominaisuudet esteitä ylitettäessä.


Veikka tuntui kovin epävarmalta. Itseluottamus puuttui, vaikka intoa olikin. Heti kun askeleet ei aivan osuneet, pyrki ruuna ratkaisemaan tilanteen lähtemällä alta. Veikka vaati ratsastajalta paljon tukea ja selkeitä otteita; kannustaa piti ja yhtään ei saanut jättää yksin. Kun yhteisymmärrys ja luottamus kuskiin löytyi, alkoi hommakin lopulta pelittää. Väittäisin, että lopulta oli molemmilla kivaa!  Esteponina Veikka oli muutenkin aika mainio; hyppytyyli oli kivan tasainen ja tekniikkakin ihan ok, kunhan laukka pyöri riittävästi.





Muutaman testihypyn sijaan jäätiinkin ratkomaan juttuja esteillä. Loppua kohden Veikka tuntui jo paljon itsevarmemmalta ja se suorittikin ongelmitta 80-90 cm tehtävän. Lopeteltiin onnistumiseen ja päästettiin poni vähän vähemmällä treenillä. Estekokeilu tuntui avaavan minulle taas uuden puolen Veikasta ja opettavan lisää sen luonteesta. Olen melko varma, että pystyn hyödyntämään oppimaani myös tasaisen treeneissä ja esimerkiksi kisatilanteissa, joissa hevonen voi menettää itseluottamustaan ja vaatia enemmän tukea ratsastajalta. Nytpähän olen varautunut.


2

lauantai 4. helmikuuta 2017

Tiistain kouluvalmennus palasiin purettuna

Postaus toteutettu yhteistyössä Essi L. Dressagen kanssa.

Moona pääsi videoimaan tämän viikon kouluvalmennusta Winnien kanssa. Tunnilla jatkettiin samojen teemojen äärellä kuin edellisissäkin treeneissä tänä vuonna; työstettiin suoruutta, etuosan keveyttä ja säädeltävyyttä askellajien sisällä. Olen nauttinut siitä, kuinka valmennuksissa on noudatettu muutamaa punaista lankaa, jotka kietoutuvat toisiinsa. Joka tunnilla ja eri tehtävissä pääpaino on jossakin osa-alueessa, mutta samalla kaikki osa-alueet täydentävät toisiaan ja kehittävät niin Winnietä kuin itseänikin ratsastajana.


Työskentely aloitettiin pääty-ympyrällä keskittyen ensin suoruuteen, joka oli vielä loppuvuodesta valmennuksissa suurin haaste. Säännöllisen ja monipuolisen harjoittelun myötä Winnie on selkeästi suoristunut, mikä on vaikuttanut positiivisesti kaikkeen harjoitteluun. Suoruutta haettiin tällä kertaa sisäohjan tuella ja suoristavalla ulko-ohjalla, jolla erityisesti vasemmassa kierroksessa saatiin oikea lapa mukaan töihin.

Tehtävään yhdistettiin säätelyharjoitus ratsastamalla vuoroin ravia eteen ja vuoroin lyhentämällä.  Pääpointti hommassa on mahdollisimman yksinkertaiset avut: kaasu ja jarru eivät vaikuta samanaikaisesti. Pohkeen ratsastaessa eteen käsi on passiivinen ja tarjoaa tasaisen tuen. Ravia lyhentäessä jalka on hiljaa ja käsi yhdessä istunnan kanssa tekee pidätteitä, tarvittaessa raippa ja ääniavut ylläpitävät aktiivisuutta. Tällä menetelmällä pyritään tekemään ponista "vieteri"; energia ja eteenpäinpyrkimys säilyy koko ajan samana, mutta askel pitenee ja lyhenee. Kun lyhentämisen jälkeen pidättävä paine poistetaan, ponin pitäisi lähteä aktiivisesti eteen omalla moottorilla.



Ravityöskentelyn jälkeen pyöriteltiin laukkaa kahdeksikolla. Aikaisemmin samankaltaista tehtävää on tehty ympyrällä, mutta nyt tuttuun harjoitukseen lisättiin haastetta suoristamisella ja laukan vaihtamisella.

Kahdeksikon kaarilla ulko-ohjalla oli merkittävä tehtävä suoruuden ylläpitämisessä, jottei poni kaatuisi sisälle ja ainoastaan kääntyisi kaulastaan. Lävistäjälle tultaessa laukkaa lyhennettiin ja tehtiin ravin kautta laukanvaihto. Haastavinta tehtävässä oli ylläpitää ponin peräänanto ja pyöreä muoto laukkaa lyhentäessä. Kaarevilla urilla Winnie tekee jo hyviä ja tasaisia siirtymisiä askellajien välillä, mutta suorana homma on huomattavasti haastavampaa. Laukannostoissa taas oma pinttynyt tapani on pelata sisäohjalla; on tuskaisen vaikeaa pitää sisäohja omalla paikallaan ja olla nykimättä kuin varmistellen, että varmasti nousee oikea laukka!



Laukkahommien jälkeen palattiin vielä aikaisemmissakin valmennuksissa työstettyyn inhokkitehtävääni, suoraan ratsastamiseen ilman seinän tukea. Tässä tehtävässä tukeva ohja oli taas sisäpuolella, kun ulko-ohjan tehtävä oli pitää poni suorana. Kääntäessä olisi kovasti tehnyt mieli kiskoa tukevasta sisäohjasta, jolloin ulkolapa karkasi ja poni kääntyi mutkalle. Kun hevosen sai linjalle sisään suorana, oli myös keskelle linjaa tehtävä ravin lyhentäminenkin helpompaa. Winnie protestoi helposti lyhentämistä nostamalla päätään ylös, mutta tästä huolimatta se polki takajaloillaan pätkittäin oikein hyvin alleen ja oli oikeutettu kehuihin.

Pyrkimyksenä tässä tehtävässä oli taas päästä myötäämään kädellä lyhennyksissä, kun poni jäisi pehmeänä polkemaan myös lyhyemmässä muodossa. Vähitellen Winnie tulikin kevyemmäksi ja sen myötä teki myös selkeämpiä siirtymisiä lyhyeen raviin ja siitä ulos.





6

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Vuoden ensimmäiset häpeähypyt

Puolitoista kuukautta on aivan liian pitkä hyppytauko. Sinä aikana ratsastajasta ehtii tulla täysin osaamaton ja kykenemätön nössö, joka hyppäämään joutuessaan heittää kaiken vastuun ratsulleen ja kykenee korkeintaan puristamaan ponia tönkkönä jokaisella ruumiinosallaan.



Viime kerrasta oli tosiaan hieman liikaa aikaa - muutaman kerran hyppääminen on pitänyt jättää väliin, koska sopivaa apukaveria ei ole löytynyt. Tälläkin kertaa Maiju tuli paikalle hätäapuna alle päivän varoitusajalla. Vihdoin kuitenkin päästiin hyppäämään!

Winnie on ollut viime aikoina yllättävän kiltti. Ei hyppyjä, loikkia eikä kiihdyttelyjä. Silti jostain selkärangasta tulee vaistomainen reaktio jännittyä ja hidastaa ponia, kun se kerrankin laukkaa hieman reippaammin eteen omalla moottorilla. Kun kuski jää vaistomaisesti vain pidättämään, kuolee laukka ja tulee hassuja hyppyjä. Askeleet ei sovi ja poni ratkaisee tilanteet kyselemättä kuskilta, joka on kykenemätön järjelliseen ajatteluun sekä toimintaan.




Kymmenien hyppyjen jälkeen kuskin sumuverho alkaa hieman raottua ja alkaa tuntua siltä, että pitäisi ratsastajanakin ehkä tehdä jotakin. Poni ei ilmeisestikään aijo lentää kuuhun, vaikka sen antaisi laukata reippaampaa laukkaa, jossa se voisi kyetä suorittamaan esteetkin siistimmin. Ensin voi lopettaa pidättämisen ja seuraavalla kerralla jo ratsastaa vähän pohkeella eteen.

Muutama onnistunut radanpätkä lopputreenistä alkaa tuntua jo siltä, miltä esteratsastuksen kuuluukin tuntua. Kuski lupaa ottaa itseään niskasta kiinni ja sopia seuraavat estetreenit kahden viikon päähän, jotta jotain rutiinia pääsisi taas muodostumaan. Kuski etsii myös estevalmentajaa, joka tulisi vaikka kerran kuussa pitämään tuntia kotitallille. Kuski ryhdistäytyy ja valmistautuu tulevan kauden kilpailuihin.






0

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat