Toivekuvia

Kuvatoiveita tulikin ihan hirmuiset määrät, joten jaan kuvat useampaan postaukseen. Tässä ensimmäisessä erässä on arkistojen kätköistä kaivettuja otoksia, seuraavassa osassa taas on varta vasten postausta varten räpsittyjä toivekuvia. Toiveita saa edelleen esittää, saapi nähdä jos toivekuvia nähdään vielä vaikkapa joulukalenterissa!

11

Toivo kuvia!

Minä rakastan kuvia ja valokuvaamista - se olikin yksi painava syy blogin perustamiselle. Facebook kaverit kun eivät ehkä arvostaisi samanlaista kuvatulvaa hevosista kuin tänne aina syydän, minä kun niin tykkään jakaa hevoskuviani!

Nyt saakin toivoa kuvia, toteutan toiveita parhaani mukaan kuvaamalla uusia kuvia tai tarvittaessa valitsemalla vanhoja kuvia näytille. Idea on varmasti tuttu useista muistakin blogeista - toivo siis joko selkeää kuvaa, esimerkiksi "ensimmäinen ratsastuskuva", tai vaikka vain aihetta, "epäonnistuminen". Toivoisin kuvien liittyvän pääasiassa hevosharrastukseen. Aamupalan tai akvaarion kuvaaminen nyt ei ole ongelma, mutta en esittele kuvia esimerkiksi kodistani tai perheestäni.


Hevosrintamalla ei kuulu tällä hetkellä ihmeempiä. Ratsastan tällä hetkellä pelkästään Harria parista kolmeen kertaan viikossa, tosin mahdollisesti pääsen jatkossa ratsastelemaan ja hyppäämään yhdellä tutulla ponilla. :) Harrin kanssa ollaan loiskuteltu pimeässä kuraisella kentällä, leikitty vapaana, maastoiltu ja vähän treenattukkin. Viime viikolla tehtiin ihan avoja ja laukanvaihtojakin. ;) Toivottavasti tällä viikolla saisin vihdoin kuviakin ratsastuksesta!

9

Lemmikki - Perheenjäsen - Kilpailuväline

© Lauri Majamaa

Meneekö kapasiteetikas hevonen hukkaan tädin lemmikkinä tai kärsiikö kansallisen tason estehevonen omistajansa kunnianhimoisuudesta ja halusta kilpailla? Maailmaan mahtuu varmasti yhtä monta erilaista käyttötarkoitusta hevoselle kuin on omistajia ja hevosiakin, mutta mikä on se oikea suhtautuminen hevoseen?

Yksi pyrkii luonnonmukaisuuteen ratsastamalla vapaassa muodossa ja paljon maastossa, pitäen hevosensa mahdollisuuksien mukaan kengättömänä ja tarhaten sen laumassa. Toinen taas kilpailee hevosellaan aktiivisesti ja huolehtii siitä hierojan, kiropraktikon ja solariumin avulla, mutta tarvittaessa vaihtaa hevosensa toiseen tarvitessaan kapasiteetikkaamman kilpakumppanin. Toiselle hevonen on rakas perheenjäsen, toiselle urheiluväline, kolmannelle rakas kilpakumppani ja neljännelle osa elinkeinoa vaikkapa ratsastuskoulun tuntihevosen muodossa.

Mikä sitten on hevoselle parhaaksi? Suoraa vastausta siihen tuskin on olemassakaan, mutta tärkeintä on varmasti muistaa se, mikä hevonen on eläimenä. Kun palataan sen perusasian äärelle, mikä on hevoselle luontaista, voidaan punnita järkevämmin sitä, mikä on hevoselle hyväksi ja oikein. Hevonenhan on laumaeläin, jonka ruuansulatuselimistö on optimaalinen tilanteelle, jossa hevonen laiduntaa suurimman osan vuorokaudesta. Hevonen on sosiaalinen ja aktiivinen, luotu liikkumaan ja olemaan vuorovaikutuksessa laumansa kanssa. Lisäksi jokainen hevonen, kuten koira tai ihminenkin, on yksilö.

Lopulta hevosen käyttötarkoituksella tai sosiaalisella statuksella ihmisen perheessä ei ole mitään väliä, kunhan hevosen luontaiset tarpeet tyydytetään riittävän hyvin. Todellisuudessa hevosta ei kiinnosta, paljonko välität tai rakastat - sille tärkeämpää on lajitovereiden seura. Toki hevonen kiintyy myös ihmiseen, mutta ei voitane todeta, että hevonen kärsii ihmisen antaman rakkauden puutteesta. Hevoselle lienee se ja sama olla rakastettu perheenjäsen tai urheiluväline, kunhan siitä huolehditaan asianmukaisesti. Hevonen haluaa vain lajiseuraa, riittävästi ulkoilua ja liikuntaa sekä tarpeeksi oikeanlaista ruokaa.

Liika inhimillistäminen kuin myös urheiluvälineeksikin leimaaminen voivat olla hevoselle vahingoksi. Mamman mussukka ei välttämättä osaa arvostaa palelevan omistajan "huomaavaisuutta" seistessään + 15 asteisessa tallissa sisätoppaloimi päällä, kuten ei myöskään kilpahevonen ulkoilua turvasta hännänpäähän suojitettuja pikkuruisessa postimerkkitarhassa. "Hevosen parhaan ajattelu" onkin usein kääntynyt "omistajan parhaan" ajatteluksi, jolloin syntyykin keskusteluita  ja mielipiteitä siitä, mikä on oikein ja mikä ei.

Lopulta tullaan taas siihen, miten yksilöllisiä hevoset ovat. Kuten jokainen ratsastaja, on jokainen hevonenkin oma persoonansa. Toinen on villi, toinen rauhallinen, toinen rakastaa vauhtia ja hyppäämistä, toinen taas rauhallisia maastolenkkejä. Toisen hevosen vaatiessa yhden pysyvän ihmisen, on toinen tyytyväinen ratsastajien vaihtuessa tiuhaankin. Ihmisen tehtäväksi jääkin opetella lukemaan hevosta ja ymmärtämään sitä ja lopulta kyetä tekemään hevosen puolesta päätöksiä sen parhaaksi. Kaikki hevoset eivät rakasta kilpailemista, eikä kaikista saa leivottua pomminvarmoja vaellushevosia. Haaste onkin vain löytää se oman palapelin toinen puolisko.

Jokainen harrastakoon siis tavallaan ja tasollaan, kunhan kaikki tapahtuu oikeasti hevosen parhaaksi.

3

64 päivää jouluun

400 lukijan tultua täyteen on arvottu toinen piirustuksen voittaja, tällä kertaa onni potkaisi Adaa! Voittaja on saatu jo sähköpostilla kiinni, valmiit palkintopiirustukset tulee näytille blogin puolellekkin kunhan ne valmistuvat - tämän vuoden loppuun mennessä viimeistään. :)

Seuraavan kerran jonkinlaista arvontaa suoritellaan 500 lukijan kohdalla, mikäli sellainen raja joskus menee rikki.

Ehdin ratsastella normaalisi vielä kolmisen viikkoa, jonka jälkeen joudun pitämään leikkauksen takia taukoa hevostelusta noin kuukauden verran. Nyt olisi siis hyvä aika toivoa erikoispostauksia, joita voin tarvittaessa valmistella tässä muutaman viikon ajan ja toteuttaa sitten sairaslomalla. Heitelkäähän siis ideoita ja toiveita kehiin, toteutan niitä parhaani mukaan! Jouluunkaan ei ole enää kovin pitkä aika, joten erilaiset ideat on tervetulleita myös joulukalenteria ajatellen. ;)

Kiinnostaako varustepostaukset, mielipidekirjoitukset, piirustukset, kuvat, videot, kysymyspostaukset, mitä sinä haluaisit lukea?

14

Liikaa kuvia

6.9.2005 ensimmäinen ottamani kuva Julista

Kun vuonna 2005 sain vihdoin alkaa harkitusti kuljettaa perheen digikameraa mukana tallilla, alkoi tietokoneen muisti täyttyä pikkuhiljaa. Hitaasti mutta varmasti kone hidastui ja sen muisti täyttyi ääriään myöden. Lopulta kaikki kuvani oli siirrettävä ulkoiselle kovalevylle, joka sekin on vuosien saatossa alkanut täyttyä kiitettävästi. Kahdeksan vuoden aikana Julitasta on kertynyt tuhansia ja tuhansia kuvia, joista rakkaimpien valitseminen näytille on tuskallisen vaikeaa. Tähän postaukseen aijonkin ladata laittoman paljon kuvia, joten pahoittelen jos jonkun kone sanoo itsensä irti yrittäessään ladata kaikkia näkyville...

Kun aluksi sain perheen kameran käyttööni vain joskus ja jouluna,
oli alkukantaiset kännykkäkamerat kovassa käytössä.

Aloin ratsastaa Julilla tunneilla niin usein kuin vain sain ponin alleni. Aluksi toki jokainen halusi kokeilla uutta ja söpöä ponia, mutta melko nopeasti sain Julin vakioratsukseni, kun muut totesivat ponin hyvien puolien rajoittuvan lähinnä ulkonäköön. Juli oli alusta loppuun saakka samanlainen ratsastaa; hidas, laiska, kankea ja lähes kuuro pohkeelle. Oikeaa laukkaa tamma ei harrastanut lainkaan, vaan se nousi vain hyvin harvoin vahingossa tai pukkirodeon aikana. Julilla olikin aina kausia, jolloin se paiskoi ratsastajia tantereeseen ihan työkseen. Joka ikinen syksy sain ratsastuksenopettajalta varoituksen, että poni on alkanut taas pukitella - haluatko varmasti ratsastaa sillä? Ja halusinhan minä. Ja lähes aina tulin alas, milloin jaloilleni, milloin voltilla ja milloin mitenkin päin.

Jossain vaiheessa aloinkin jännittää Julilla ratsastamista, kun olin niin useasti tullut alas ponin pukeista. Julilla kun oli tapana täysin varoittamatta pukittaa köyrypukit ja vetää päänsä jalkojen väliin niin, että taitavammatkin ratsastajat ratsastuksenopettajia myöden tulivat lähes poikkeuksetta alas. Vähitellen aina keräilin kuitekin taas rohkeuttani ja pääsin yli jännityksestä.

Lopulta pääsin esteryhmään, johon ei kylläkään oltu Julin kanssa tervetulleita. Meitä yritettiin kauniisti ja vähemmän kauniisti puhua ulos ryhmästä muiden ratsastajien toimesta, sillä oletuksena oli, että tunneilla kuluu tuhottomasti aikaa siihen, kun tipun Julilta tai se kieltäytyy hyppäämästä. Lopulta meidät kuitenkin hyväksyttiin ryhmässä, kun todistettiin pärjäävämme ihan siinä missä muutkin. Kilpailtiin Julin kanssa pääasiassa 60 cm luokissa, viimeisenä kilpailuvuonna hypättiin kaksi 70 cm rataa. Hyppääjänä Juli oli mitä mainioin - aina vauhdissa ja reipas, vaikka kapasiteettia ei niin ollutkaan. Korkeimmillaan hypättiin 85 cm okseria kesän yksityistunnilla. Silloin tuntui, että me molemmat ylitimme itsemme.

Ratsuna Juli ei ollut mikään helmi; ratsastuskoulusta löytyi kyllä osaavampia, reippaampia ja helpompia hevosia, parempia hyppääjiä. Juli oli mulle kuitenkin täydellinen juuri sellaisenaan. Olen oikeastaan todella iloinen siitä, ettei poni ollut hurja estetykki tai taitava kouluponi; me ei ehkä menestytty kilpailuissa, mutta tehtiin ihan hurjan paljon enemmän kaikkea erilaista kuin kukaan muu. Toisella hevosella olisin ehkä mieluusti hionut koulukiemuroita, mutta Julin kanssa tuli pulkkaratsastettua, jalkapalloiltua, harrastettua agilitya ja maastoiltua ihan hurjan paljon. En ehkä oppinut hyväksi ratsastajaksi, mutta ainakin meillä oli hauskaa ja opimme tuntemaan toisemme eri tavalla kuin ratsastaessa.

Rodeosta tippumatta selviytyminen oli hienoin tunne ikinä

Kun pikkuhiljaa taitoa ja ikää karttui, pääsin liikuttamaan Julia itsenäisesti esimerkiksi joulu- ja pääsiäislomilla, kun ei ollut tunteja. Täysi-ikäisenä vedettiin Julin kanssa joitakin maastoja nuoremmille hoitajatytöille ja edustettiin tallia niin katrilliesityksessä, Turku 2011 tapahtumassa kuin läheisessä vanhainkodissakin, jossa käytiin kahdesti jouluna ja kerran pääsiäisenäkin virpomassa. Päästiin osallistumaan myös Hulluna Saraan -elokuvan kuvauksiin ja ihan valkokankaalle saakka!

Ennätysloikka, 85 cm!

Ensimmäistä kertaa pellolla - 5 min tästä kuvasta makasin maassa ponin jalkojen juuressa. ;)

Ensimmäiset koulukisat, jotka päättyi hylkäämiseen. Poni ryösti ja hyppäsi kouluaidan yli, eikä olisi halunnut
millään palata enää kouluradalle. 

Poniagility oli jotain missä Juli oli vihdoin oikeasti hyvä! Poni ei säikkynyt ikinä mitään ja epäilemättä
kiipesi lavalle, käveli hapsujen alta ja laittoi jalkansa autonrenkaaseen.

Äiti ei ole ikinä tykännyt hevosista, mutta Julista hän tykkäsi sen ulkonäön vuoksi. Kaunis poni!

Maastoilu oli Julin kanssa parasta! 

Oltiin kuuluisia meidän vaaleanpunaisesta varusteurheilusta. Julilla oli kaikki vaaleanpunaiset varusteet mitä vain
kaupoista löysin! Huonoksi onnekseen Winnie peri suuren osan Julin varusteista ja sai osansa vaaleanpunaisesta pilkasta.

Epätoivoinen yritys pysäyttää kotiin päin ryöstänyt vuonoponi.

Tallille oli päästävä hurjassa kipulääkepöllyssä heti sairaalasta kotiuduttuakin!

Se kuuluisa oikea laukka

Julin asenne kaikkeen!

vanhainkodin terapiaponi

Lohikäärmeponit

Tuplavoitto! Nopein rata & kunniamaininta positiivisesta ajattelusta, poni on ferrari. ;)

7