Yosemiten kansallispuisto hevosen selästä koettuna

Suosittu tallikierros -sarja on viime vuosien aikana keskittynyt ulkomaanmatkailuun, koska kotimaassa riittää ratsastettavia poneja niin paljon, ettei huviajeluun ratsastuskouluissa oikein riitä aika. Siinä missä hevosharrastus on lähellä sydäntäni, vetää matkailu sille lähes vertoja. Niinpä olen pyrkinyt aina mahdollisuuksien mukaan yhdistämään näitä kahta.

Viimeisin ulkomaanmatkani suuntasi rapakon taakse USA:han Kalifornian, Nevadan, Arizonan ja Utahin osavaltioihin. Matkaa suunnitellessa korkealla toivelistalla oli päästä vaellukselle jossain vaiheessa matkaa; joko Grand Canyonilla tai Yosemiten luonnonpuistossa. Kun matka oli pääpiirteittäin suunniteltu ja aikataulutettu, päädyimme valitsemaan kahden tunnin vaelluksen Yosemitessa Big Tree's Stable -tallilla.

Tallin nettisivut: Big Tree's Stable
Tallin sijainti: Yosemiten luonnonpuisto, Kalifornia, Yhdysvallat
Vaelluksen kesto: 2 h
Vaelluksen hinta: 62 USD (=56€)
Ratsukoita vaelluksella: 10+
Ratsu: Charlie Brown

Vaellusten suhteen valinnanvaraa ei ollut erityisen paljon; Yosemiten alueella on vain kaksi vaelluksia tarjoavaa tallia, joista Big Tree's oli lähempänä majoitustamme ja vaihtoehdoista hieman edukkaampi. Valintaperusteena painoi myös vaelluksen sopivuus vähän ratsastaneille, sillä matkaseurueemme miehet tahtoivat osallistua vaellukselle siitä huolimatta, että hevosen selässä vietetyt kerrat oli kummallakin laskettavissa yhden tai kahden käden sormilla. Tällä kertaa ei siis ollut odotettavissa villiä laukkaa rantahietikolla, vaan rauhallista menoa maisemista nauttien.

Big Tree's oli kaikista vierailemistani vaelluksia tarjoavista talleista keskittynein turisteihin. Siinä missä esimerkiksi Barcelonassa tai Skotlannissa vierailemani tallit pyörittivät ratsastuskoulua paikallisille ja tarjosivat siinä sivussa vaelluksia, oli Yosemitessa tarjolla vain ja ainoastaan eri pituisia vaelluksia. Koska Yosemiten luonnonpuistossa ei ole varsinaisesti asutusta, muodostuu luonnollisestikin asiakaskunta puistossa vierailevista turisteista.

Turisteille suunnatussa palvelussa oli puolensa ja puolensa. Toiminta oli hyvin vastuullista ja turvallisuushakuista; jokainen osallistuja joutui täyttämään vastuuvapautuskaavakkeen tai vastaavan, joka oli täynnä pientä pränttiä siitä, kuinka osallistuja vakuuttaa ymmärtävänsä kaikki mahdolliset riskit, joita hevosen selkään kiipeämisessä on. Ennen ratsaille nousua ratsastajille esitettiin reilu 10 minuutin turvallisuusvideo ja kaikkien kanssa käytiin läpi hevosen hallinnan perusteet. Hevoset jaettiin jokaisen ratsastajan koon ja osaamistason mukaan.

Turvallisuudesta huolehdittiin siis niin, että ensikertalainenkin koki varmasti olonsa hyväksi vaelluksen aikana. Kokeneena ratsastajana olisin kaivannut mahdollisuutta esimerkiksi varustaa hevonen itse ja ratsastaa vaihtelevammassa maastossa. Kahden tunnin vaelluksemme kulki umpiturvallisessa ja hyvin tasaisessa maastossa, jossa hurjimpia juttuja olivat pienen puron ja sillan ylittäminen. Vaelluksen sisältö tosin oli meille jo etukäteen hyvin tiedossa, sillä sitä markkinoitiin hyvin ensikertalaisillekin sopivaksi.

Koko kahden tunnin vaellus taitettiin käynnissä lukuunottamatta itsenäisiä lyhyitä ravipyrähdyksiä, mikäli ratsumme ajautuivat turhan kauas edellä kulkevasta hevosesta. Reitti kulki Wawona Meadow Loop Trail -vaellusreittiä pitkin ja kiersi suuren niittyalueen metsän reunassa. Valtavat punapuut suojasivat mukavasti auringoltaja paikoiltellen puiden lomasta saattoi nähdä kauempana siintävät vuoret. Maisemat olivat hienot, mutta alkoivat puolen tunnin jälkeen toistaa itseään. Toki täytyy huomioida, että tässä vaiheessa matkaamme olimme jo jonkinmoisen nähtävyys- ja luontoähkyn partaalla. Kun on seisonut Grand Canyonin reunalla ja nähnyt Yosemiten hienoimmat näköalapaikat, eivät punapuut tee enää kovin kummoista vaikutusta.

Kokemuksesta viisastuneena voin todeta, että vaellus Grand Canyonilla olisi saattanut tarjota enemmän nähtävää. Itse suosin etenkin vaelluksia ulkomailla, sillä hevosen selässä pääsee usein näkemään hyvin erilaisia maisemia ja pääsee paikkoihin, joihin turistit eivät muuten ehkä pääsisi kovin helposti. Yosemitessa emme nähneet hevosen selässä erityisesti mitään uutta, vaikkakin kokemus oli rahan arvoinen. Luulen, että puolen päivän kokeneempien ratsastajien vaelluksella olisi ollut jo enemmän tarjottavaa matkaseurueemme hevosharrastajille.

0

Poniratsastusta Krabin paratiisirannoilla

Kukapa ei olisi unelmoinut ratsastamisesta paratiisirannalla palmujen katveessa ja kirkkaansinisen meren aaltojen lyödessä rantaan? Minä pääsin toteuttamaan jokaisen heppatytön unelmaa Thaimaan Krabilla paikallisella ponitallilla.

Tallin nettisivut: KrabiTrek-varauspalvelu
Tallin sijainti: AoNamao, Krabi, Thaimaa
Vaelluksen kesto: 2 h
Vaelluksen hinta: 1300 BHT (=34 €), sisältäen hotellikuljetuksen
Ratsukoita vaelluksella: 1+ ohjaaja
Ratsu: "Money"

Thaimaan hevoskulttuuri eroaa länsimaisesta siinä määrin, että vaellustallia valitessa kannattaa uhrata useampi hetki taustatyölle. Vaelluksia tarjoavia talleja kannattaa ehdottomasti etsiä netistä jo ennen matkaa, eikä varata vaellusta vasta paikallisesta turisti-infosta. Esimerkiksi Tripadvisorissa on luotettavia arvosteluja muilta länsimaisilta turisteilta, joiden perusteella voi valita parhaalta vaikuttavan palveluntarjoajan tai vastaavasti välttää ne, joiden toiminta ei herätä luottamusta. Omaan valintaani vaikutti erityisesti kuvat hyvinvoivan näköisistä ja hyvässä lihavuuskunnossa olevista ratsuista.

Matkamme Krabille ajoittui sadekauden alkuun, minkä vuoksi turisteja oli liikkeellä paljon vähemmän. Tästä syystä pääsin osallistumaan vaellukselle ainoana asiakkaana. Ruuhkaisimpina turistikuukausina vaelluksilla käy tallin omistajan mukaan kymmeniä asiakkaita päivässä, mutta sadekaudella saattaa olla päiviä, jolloin ei riitä asiakkaita laisinkaan. Sadekaudesta huolimatta säät suosivat ja vaelluksen aikana saattoi kuulla vain kaukaisen ukkosen jyrinää.

Jo vaellusta varatessa minulta tiedusteltiin ratsastuskokemustani, jota varmisteltiin vielä tallille saapuessani. Sain ratsukseni hyvinvoivan näköisen pienehkön poniruunan Moneyn. Kengättömällä ponilla oli selässään joustorunkoinen vaellussatula ja suussa ihmetyksekseni vahva pelham -kuolain, jota ei onnekseni tarvinnut kuin pitää kevyellä tuntumalla. Itse sain lainaksi nahkaiset chapsit ja kypärääkin tarjottiin, mutta olin tuonut varmuudeksi oman mukanani.

 

Vaelluksen ohjaaja ratsasti edelläni ponitammalla, jolla oli suussaan tavallinen nivelkuolain. Omakin ratsuni olisi aivan varmasti ollut hallittavissa nivelellä, mutta ilmeisesti turisteille annetaan varmuudeksi kunnon norsujarru. Sääli, sillä luullakseni harva turisti kykenee ratsastamaan vahvalla kuolaimella riittävän helläkätisesti.

Lyhyehkön käyntipätkän jälkeen kohtuullisen huonoa englantia puhuva oppaani kannusti poninsa reippaaseen laukkaan suuren pusikon ympärille. Seurasin perässä ja oletin, että ennen varsinaiselle vaellukselle lähtemistä ratsastustaitoni vielä varmistettiin. Hetken kuluttua viiletettiinkin jo täyttä laukkaa pitkin loputtomalta tuntuvaa hiekkarantaa.



Noin kahden tunnin vaelluksen aikana taitoimme matkaa paljon käynnissä, mutta laukkasimme ja ravailimme sopivilla pohjilla rannassa, metsäteillä ja ruohoaukeilla. Osa matkasta ratsastettiin tien reunassa, jossa muu liikenne huomioi hevoset ehdottomasti paremmin kuin Suomessa! Oppaani selkeästi välitti hevosista ja niiden hyvinvoinnista - asvaltilla emme voisi ravata emmekä laukata, koska poneilla ei ollut kenkiä. Laukkapätkien jälkeen ponit saivat kävellä aina hyvän tovin pidemmillä ohjilla.

Vaelluksen lopulla palasimme vielä tallin läheiselle pitkälle rannalle, jota ratsastimme laukassa ainakin kilometrin verran. Muutaman reippaan laukkapätkän jälkeen kävelimme takaisin tallille, jossa ponit saivat viileän suihkun.

Ehdottomasti kokemisen arvoinen vaellus, joka lunasti odotukset!

5

Ratsastusvaellus Skotlannissa - paras mahdollinen tapa nauttia paikallisesta luonnosta!

Matkaillessa pääsee nauttimaan kaikesta uudesta ja erilaisesta; maisemista, luonnosta ja kulttuurista esimerkiksi. Mainio tapa päästä sisälle matkakohteeseen on lähteä vaellukselle paikallisilla hevosilla. Hevosen kanssa on mahdollista päästä sellaisten maisemien äärelle, jonne ei autolla pääse ja nelijalkaisella matkakin taittuu nopeammin ja leppoisammin kuin kävellen.

Minilomallani Skotlannissa St. Andrewsin kaupungissa pääsin osallistumaan Barbarafieldin ratsastuskoulun järjestämälle kahden tunnin vaellukselle. Matkakohteena St. Andrews oli minulle jo tuttu; vierailin kaupungissa jo kerran aikaisemmin vuonna 2015, jolloin kävimme ystävän kanssa vaelluksella pitkällä hiekkarannalla. Postauksen aikaisemmasta vaelluksesta voi lukaista tästä. Barbarafieldin vaellus oli hyvin autenttinen kokemus ja vei syvälle niin skotlantilaisiin maisemiin kuin hevoskulttuuriinkin.

Tallin nettisivut: Barbarafield Riding School
Tallin sijainti: Cupar, Skotlanti
Vaelluksen hinta: 50 £
Ratsukoita vaelluksella: 4 + ohjaaja
Vaelluksen kesto: 2 h
Ratsu: "Summer"

Skotlannissa on pilvin pimein isoja ja karvaisia poneja; irlannin cobeja, ylämaanponeja ja haflingereita. Näistä koostui myös vaelluksemme ratsut. Ystäväni sai alleen ylämaanponiristeytyksen ja minä muhkuakin muhkumman ja paksun ruskean ponin Summerin, joka paljastui lopulta haflingeriksi. Tamma oli hieman eri mallia kuin Suomessa ratsastamani haffit, mutta olipahan mukava päästä koeajamaan myös paikallinen rodun edustaja!

Vaelluksemme reitti kulki nummilla, peltojen reunoilla, metsässä joen varressa sekä pienten kaupunkien läpi. Monipuolisten maisemien lisäksi tuli koettua myös monipuolinen Skotlannin sää; lähdimme matkaan auringonpaisteessa, myöhemmin kastuimme tihkusateessa ja lopulta pitelimme kypäristä kiinni tuulenpuuskissa ja kiskoimme takin vetoketjua vielä tiukemmin kiinni. Toisin kuin Suomessa, voi sää vaihdella Skotlannissa äärilaidasta toiseen tunninkin sisällä. Kun Suomessa on harmaata ja sateista aamusta iltaan, voi Skotlannissa kokea tunnin aikana samat säänvaihtelut kuin Suomessa kahdessa viikossa.

Vaellus oli minun mieleeni juuri sopivan tempoinen. Pääsimme etenemään reippaassa laukassa, ravailimme pätkiä teiden reunoilla ja kauniilla metsäpoluilla rauhoituimme pidemmiksi ajoiksi kävelemään ja nauttimaan huikeista maisemista. Kylmä ei ehtinyt tulla, vaan pidempien kävelyjaksojen jälkeen päästiin taas etenemään reippaammin.

Erittäin positiivinen kokemus jälleen kerran, täytyy todeta! Tämän reissun myötä jäi sydämestä taas pieni pala Skotlantiin..

5

Yksityistunnilla Skotlannissa

Skotlannin reissua suunnitellessamme ystäväni suositteli vaelluksen lisäksi yksityistuntia samalta tallillta, jonne olimme menossa vaellukselle. Vajaan vuoden Saint Andrewsissa asuneena ystävä oli ehtinyt kiertää jo useamman ratsastuskoulun ja löytänyt Kilconquhar Castle Equestrian Centeristä itselleen parhaiten sopivan tallin.

Koska talli oli vain noin vartin ajomatkan päässä ystävien luota, varattiin minulle myös yksityistunti torstai aamulle. Yksityistunnit ovat kyseisellä tallilla suhteellisen halpoja, vain 20 puntaa. 4 hengen ryhmätunnista taas saa pulittaa 15 puntaa, joten hintaero yksityistuntiin ei ole kovin kummoinen. Suomen hinnoissa yksityistunti vastaa noin 30 euroa, mikä taas on ainakin Turun seudulla varsin yleinen hinta 8 hengen ryhmätunnista.

Tiistain vaelluksen jälkeen minulta kysyttiin toiveita torstain ratsun suhteen ja tottakai toivoin ponia. Mahdollisimman pikkuista ja suloista ponia. Opettaja ei varsinaisesti ilahtunut toiveestani, sillä hän oli kuullut huhupuhetta, että osaisin ihan oikeasti vähän ratsastaakin, eikä tallin ponit ole erityisen korkealle koulutettuja. Opettaja tahtoisi antaa hieman isomman ja haastavamman, mutta myös osaavamman hevosen. Tosin tarjottiinpa minulle lopulta poniakin; nuorta, juuri ratsutettua oria joka kuulemma hyppää vaikka pieniä taloja. Orilta kuulemma puuttuu estekuski ja kilpailija... Matkavakuutuksen ja turvaliivin puutteessa päädyin kuitenkin hyväksymään tarjouksen isommasta ruunasta, Ushista.

Ushi oli melko saman kokoinen kuin Harri, ehkä hieman korkeampi mutta rungoltaan kapoisempi. Alkuverryttelyssä askellajit oli kaikkea muuta kuin mukavat ja helpot istua; jouduin nöyrtymään ja lyhentämään jalustimia, jotta pysyin siedettävästi kyydissä. Pitkin ohjin tehdyn alkuverryttelyn jälkeen meno helpottui, kun pääsin hallitsemaan enemmän hevosen liikettä.

Tehtiin tunnilla monipuolisesti erilaisia juttuja; ensin askeleenpidennyksiä, ympyröitä ja siirtymisiä, myöhemmin etuosankäännöksiä, keskiravia, keskilaukkaa ja laukanvaihtoja ravin kautta kolmikaarisella. Vähitellen pääsin hieman jyvälle hevosesta ja hetkittäin se tuntui varsin kivalta! Opettajakin vaikutti ihan tyytyväiseltä ja sain ohjeiden lisäksi myös kehuja.

Lopputunnista opettaja kysäisi, että olenko myös hypännyt paljon. Totesin hypänneeni poneilla, en mitenkään ihan hirvittävästi. Ei kuitenkaan aikaakaan kun kentän toiselle pitkälle sivulle oli kasattu este - ensin pikkuinen ristikko, joka kierros kierrokselta nousi suuremmaksi. Viimeisillä hypyillä esteen korkeus lähenteli jo metriä. Tuntuipas muuten hassulta hypätä näinkin isolla hevosella! Este näytti ja tuntui paljon pienemmältä, kun hevosella oli niin pitkät jalat ja suuri laukka, jolla se tuntui vain astuvan isommankin esteen yli.

Loppukommenttina sain kehuja siististä ratsastuksesta. Tunti sujui oikein hyvin siihen nähden, että alla oli isoliikkeinen ja hyvin erilainen hevonen kuin Harri ja lisäksi opettaja oli vieras. Hyviä pätkiä ja kehityskelpoista ratsastusta! Loppukäynneille pääsin vielä kävelemään ihan itsekseni tallialueelle. Yksityistunti oli ehdottomasti kokemuksen arvoinen ja hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Yllätyin kuinka hyvin pysyin kärryillä opetuksessa englanniksi, vaikka kuvittelin ratsastussanastoni olevan aivan olematon. Viestit meni kuitenkin perille, jos ei suoraan niin pienen selittämisen kautta. :)

2

I lost my heart to Scotland

Vietettiin juuri aivan mahtava viikko Skotlannissa ja Lontoossa, yksi elämäni parhaista reissuista! Skotlanti ei välttämättä ole se ykköskohde joka tulee mieleen matkaa varatessa, mutta onnekseni saimme sinne kutsun ystäväperheeltä, joka asuu tällä hetkellä Saint Andrewsissa, joka on reilun tunnin matkan päässä Edinburghista. Ehdottomasti paikka, jota ei olisi välttämättä muuten tullut ikinä koettua, mutta joka oli todellakin kokemisen arvoinen!

Eipä loma olisi kunnon loma ilman tutustumista paikalliseen ratsutalliin, joten loman alkupuolelle varattiin ystäväni kanssa kahden tunnin beach ride tallille, jossa ystävä käy ykityistunneilla.

Nettisivut: Kilconquhar Castle Equestrian Centre
Tallin sijainti: Kilconquhar, Skotlanti
Vaelluksen hinta: 50 £
Ratsukoita vaelluksella: 2 + ohjaaja
Vaelluksen kesto: 2 h
Ratsu: "Blue"

Miljööltään Kilconquharin ratsastuskeskus oli ihan mieletön; talli on vanhan linnan tiluksilla, jota ympäröi valtavat hevosten laitumet, hotelli, golfkenttä, vuokrattavia mökkejä ja kauniita niittyjä. Tallin omistuksessa on 44 hevosta, joista suurin osa asuu vuoden ympäri laumassa suurissa tarhoissa tai laitumilla. Hevoskanta on monipuolinen; löytyy osaavia koulu- ja estepuolen hevosia, pieniä poneja pienille lapsille ja isompia poneja sekä irlannin cobeja erityisesti vaelluskäyttöön. Me ystävämme kanssa saimme ratsuiksemme keskikokoiset risteytysponit Bluen ja Topperin.

Vaellukselle pääsimme lähtemään ainoina asiakkaina. Kuljimme vaihtelevissa maastoissa kaikissa askellajeissa kaupungin läpi, metsäteitä pitkin ja nummien yli monen kilometrin pituiselle hiekkarannalle. Oli hienoa huomata, kuinka meihin luotettiin ratsastajina; siinä missä usein Suomessa vaelluksilla ratsastajia vaaditaan pysymään hallitussa laukassa jonossa eikä missään nimessä rinnakkain, saimme me nyt käskyn pysytellä poissa toistemme takaa, mikäli haluaisimme välttyä hiekalta naamallamme. Ohjaajamme kannusti oman hevosensa reippaaseen laukkaan ja ponit pinkaisivat rinnatusten perään. Varmaan kilometrin matkan laukattuamme totesinkin, etten ole ikinä ennen laukannut ponilla niin lujaa. "Odotahan kun laukataan takaisin päin" sain vastaukseksi...

Hitsi vie, takaisin päin muuten mentiin lujaa! Kun luulin laukkaavani jo aivan täysillä, käänsi ponini isommalle vaihteelle ja laukkasi vielä vain entistä lujempaa. Tuuli ujelsi korvissa, vesi valui silmistä ja jalat kastuivat roiskuvasta merivedestä. Ihan mieletöntä, jokaisen ratsastajan unelma!

Rannalta jatkettiin matkaa takaisin tallille päin tiheässä metsässä pehmeällä polulla ja nummilla laukaten. Vaelluksen päätteeksi saimme vielä pestä hikiset ponit ja palkita ne porkkanoilla. Vauhdikkaasta ja raskaasta vaelluksesta huolimatta ponit toipuivat rasituksesta käsittämättömän nopeasti. Tallin hevoset ovat todellisia urheiluhevosia ja hurjan hyväkuntoisia, mikä oli ilahduttavaa huomata.

14