luuseri

Joku jo ehti kyselläkkin; ei, ponia ei ole vielä myyty, se seisoo vielä tyytyväisenä tallissa. Koeratsastus peruuntui sairastumisen vuoksi, ensi viikonloppuna on ainakin tulossa toinen kokeilija Winnietä katsomaan.

Olen liikutellut Winnietä nyt yllättävän monipuolisesti. Viime viikolla väännettiin koulua, käytiin taluttaen iltakävelyllä, juoksutettiin, hypättiin ja kirmailtiin pellolla. Ilmeisesti poni on tykännyt monipuolisesta tekemisestä, kun se on ollut taas kuin ihmisen mieli. :) On se niin vallan mukava tamma, siitä saa joku vielä oikein mukavan harrastuskumppanin itselleen.

Nenna oli kuvaamassa hyppytuokiota, joka meni kyllä aivan penkin alle. Olen todella tyytyväinen, ettei tuo kerta jäänyt viimeiseksi kerraksi Winnien kanssa, ehdin tällä viikolla vielä korjata omia virheitäni. Ratsastin järkyttävän huonosti, tai en oikeastaan edes ratsastanut. Kunhan matkustin ja toivoin että poni hyppää oikeista paikoista. Winnie joutui tottakai takiani pulaan, kun en ratsastanut sitä esteille. Pieni poni joutui pohtimaan hyppypaikkoja ja huonon hypyn jälkeen järjestelikin jalkojaan pariin otteeseen pukittamalla. Ihan oma mokani, mitäs hankaloitin ponin työtä olemalla selässä jauhosäkkinä, joka kuitenkin pyytää väärässä paikassa lisää eteen ja pidättää väärässä kohtaa. Keskittymiseni oli taas jossain ihan muualla!

Hyppelöiden jälkeen käytiin vielä pyörähtämässä pellolla. Ravailin ympyrällä molempiin suuntiin ja otin yhden noston laukkaakin, kun ponilla tuntui olevan hyppäämisestä huolimatta vielä ylimääräistä energiaa. Aurinkoisella ilmalla Nenna saikin oikein kivoja kuvia! :)

7

Hevonen liikenteessä

Suomessa on reilut 70 000 hevosta, kun hirviä on vajaa 100 000. Lähes yhtä suurella todennäköisyydellä suomalainen on siis törmännyt kyseisiin eläimiin. Molemmat eläimet ovat saaliseläimiä ja painavat noin 300-700 kiloa. Lisäksi molemmat ovat juuri optimaalisen korkuisia rysähtämään koko elopainollaan auton tuulilasiin aiheuttaen pahimmassa tapauksessa autoilijan kuoleman.

Jostain kumman syystä autoilijat tai kevyen liikenteenkään käyttäjät eivät osaa rinnastaa hevosta hirveen. Hirvivaroitusmerkki saa autoilijan tarkkaavaiseksi ja hidastamaan ajonopeuttaan. Itse hirven näkeminen vain vahvistaa edellä mainittua käytöstä. Hevonen taas saa harmittavan usein aikaan päinvastaisen reaktion; painetaan kaasua, mahdollisesti myös torvea ja ohitetaan tuo arvaamaton eläin mahdollisimman läheltä.

Joku perustelee käytöstään sillä, "ettei hirven selässä istu ihmistä kontrolloimassa sitä". Ihanko totta? Alakoululainenkin osaa päätellä vetokilpailun tuloksen, kun vastassa on alle 100 kiloinen ihminen (suurimmassa osassa tapauksista noin 60 kiloinen nainen) ja 500 kiloinen hevonen. Hevonen, kuten hirvikin, on saaliseläin. Sen hengissä selviytymisen keino on pakeneminen, mikä on kirjoitettu sen geeneihin ja perimään. Ei ole hevosta tai hirveä, josta olisi saatu jalostettua pakoreaktio pois. Toisilla yksilöillä se on heikompi kuin toisilla, mutta se on silti olemassa. Aina.

Toinen perustelee huonoa liikennekäyttäytymistään sillä, "ettei hevonen kuulu liikenteeseen". Itseasassa hevosella saa vahinkoa aiheuttamatta liikkua tasan siellä missä haluaa lukuunottamatta erillisiä merkittyjä kuntopolkuja.  Harvemmin ratsastajat käyvät hätistelemässä pyöräilijöitä pois jalkakäytäviltä esimerkiksi poikittamalla hevosensa keskelle tietä.

Ovatko ihmiset sitten tietämättömiä, hevosvihaajia vai muuten vain kokeilemisenhaluisia? Harva tuntuu kuitenkaan käsittävän, että hevosta kiusatessaan voi aiheuttaa vakavan vaaratilanteen niin itselleen, hevosen ratsastajalle/taluttajalle kuin myös ulkopuolisille ihmisille. Yleensä hevonen on tilanteessa ainoa, joka selviää tilanteesta säikähdyksellä. Ratsastaja tippuu selästä, pyöräilijä saa osuman kaviosta, autoilija ajaa ojaan väistäessään tien yli laukakavaa hevosta ja hevonen löytyy lopulta säikähtäneenä, mutta kunnossa tallin pihasta. Toki pahimmassa tapauksessa hevonen hyppää auton konepellille ja aiheuttaa vahinkoa niin itselleen, ratsastajalleen kuin auton matkustajillekkin.

Mitä ratsastaja sitten voi tehdä? Ennaltaehkäisy on varmasti paras ja helpoin keino välttää vaaratilanteita. Ratsastajan tulisi kyetä arvioimaan omat taitonsa sekä hevosen mahdollisuudet pärjätä liikenteessä aiheuttamatta vaaraa itselleen tai muille ympärillä oleville. Autoihin tottumattoman hevosen kanssa on silkkaa typeryyttä lähteä kokeilemaan onneaan tielle, jossa saattaa tulla vastaan auto. Ratsastajan vastuulla on myös tulla nähdyksi niin autoilijoille kuin pyöräilijöillekin. Heijastinliivi niin ratsastajalla kuin hevosellakin saa muut tienkäyttäjät kiinnittämään huomionsa vastaan tulevaan hevoseen, jolloin aikaa reagoida jää enemmän. Vaikka hevonen onkin suuri eläin, sitä ei välttämättä hahmota helposti autosta sen maastoutuessa maisemaan. Pimeällä liikkumisesta ei varmasi tarvitse edes mainita erikseen; minkä tahansa värinen hevonen pimeässä osuu autoilijan silmään varmasti liian myöhään.

Hevosharrastajilla on myös vastuu omasta maineestaan. Jokaisen tulisi osaltaan olla edesauttamassa positiivisen kuvan luomisessa; on pieni vaiva hymyillä vastaantuleville, kiittää hidastanutta autoa nyökkäämällä tai nousta ratsailta ja potkia hevosen kakat ojaan. Toisinaan on hyvä uskaltaa myös toimia; avata suunsa ja pyytää pyöräilijää kiertämään hevonen kauempaa tai nostaa tiellä kätensä pystyyn autolle ja viittoa tätä hidastamaan. Kuka muu opettaisi muita liikenteenkäyttäjiä kohtaamaan hevosen, kuin ratsukko itse? Autokoulu kun ei ainakaan kaupungeissa opeta sanallakaan hevosen kohtaamisesta.

12

Pink is for ponies

Kiitos kaikille ystäville ja myös teille blogin lukijoille tsemppaavista kommenteista, olen saanut niitä hirveät määrät!

Olen sulatellut Winnien mahdollista lähtöä nyt jonkin aikaa ja olen oppinut tarkastelemaan asiaa laajemmin. Jokseenkin olen hyväksynyt ponin lähdön. Alunperinkin Winnien piti lähteä jo yli vuosi sitten. Poni ei soveltunut ratsastuskouluun, joten se laitettiin myyntiin. Sattumien kautta poni olikin poissa vain 4 kuukautta, jonka jälkeen sain pitää sitä yli puoli vuotta kuin omaani. Olen saanut mielettömän mahdollisuuden kokea ja oppia asioita, joita en olisi muuten päässyt kokemaan. Olen saanut muodostaa läheisen suhteen hienoon eläimeen, jonka kanssa olen päässyt kehittymään niin ratsastajana kuin ihmisenäkin.

Winnie on ollut minulle eräänlainen projekti. Syksyllä 2011 se ei kunnioittanut ihmistä, vaan jyräsi enemmän tai vähemmän tarkoituksella yli, hyppi pystyyn, pukitteli ja jopa haastoi käsittelijäänsä. Poni ei luultavimmin ollut ikinä ylittänyt edes puomia. Tähän päivään mennessä poni on oppinut todella paljon. Puolentoistavuoden aktiivisen maastakäsintyöskentelyn tuloksena se on oppinut kunnioittamaan ihmistä, lukemaan ihmisen viestejä ja vastaamaan niihin halutulla tavalla. Tamma on rauhoittunut koko olemukseltaan ja kehittynyt myös ratsuna. Esteillä se on kehittynyt huimaa vauhtia puomityöskentelystä 70-80 cm ratoihin ja korkeimmillaan 95 cm yksittäisiin esteisiin. Poni on kilpaillut elämänsä ensimmäisiä kilpailuita niin esteillä kuin koulussakin.

Ei tässä tilanteessa voi olla kuin ylpeä niin itsestään kuin ponistakin. Olen saanut kuulla monilta ystäviltä, kuinka hienoa työtä olen hevosen kanssa tehnyt. Monia asioita olen oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta kyllä kehitystä on tapahtunut. Olen oppinut korvaamattoman arvokasta tietoa nuorista, hankalista ja jopa käytösongelmaisista hevosista. Olen ylipäätään oppinut lukemaan hevosta ja sen käytöstä ja sen kautta ymmärtänyt, kuinka käytöstä voi korjata hevosystävällisellä tavalla.

Tottakai tuntuu kamalalta luopua. Tuntuu, että sydän ihan pakahtuu ajatellessa päivää, jona tuo rakas tamma ei olekkaan tallilla vastassa hörisemässä. Silloin kuitenkin tiedän, että se on hyvissä käsissä, koska olen onnistunut. Muutama kuukausi sitten ponin kohtalonahan oli päätyä teuraaksi. Tärkeintä on, että poni saa olla elossa. Kuten joku aikaisempaan postaukseen kommentoikin, suurinta rakkautta on luopuminen.

Ponia tullaan koeratsastamaan jo tällä viikolla. Tosissani toivon, että kaikki sujuu hyvin ja Winnie pääsee tuon ostajaehdokkaan matkaan. Koti vaikuttaa Winnielle todellakin parhaalta mahdolliselta, en olisi voinut toivoa parempaa.

Mikäli tamma nyt lähtee, pidän itse varmaan hetken ratsastustaukoa. Minulle on itseasiassa tarjottu jo kaiketi neljää hevosta/ponia ratsastettavaksi, joten harrastusta pääsen jatkamaan varmasti heti kun vain olen itse siihen valmis. Noh, aika näyttää.

Kuvista kiitos jälleen pikkuserkulle Jennille!

6

Finally comes the time to say good bye.

Blogin puolella on ollut hiljaista. Olen ollut vähän hukassa ja tarvinnut aikaa itselleni, asioiden käsittelemiseen ja ymmärtämiseen.

Kaikki loppuu aikanaan, hyvässä tai pahassa. Silloin on vain katsottava ajassa taakse, oltava iloinen siitä mitä on saanut kokea ja oppia. Seuraavaksi täytyykin katsoa eteenpäin, sinne missä valo pilkistää tunnelin päässä. Paikoilleen ei saa jäädä; mitä pidempään on paikoillaan, sitä vaikeampi on päästä taas liikkeelle. Tällä hetkellä eteenpäin katsominen tuntuu mahdottomalta, taaksepäin katsominen herättää vain halun palata ajassa taakseppäin ja sitten pysäyttää ajan sinne.

Itsekäs ei kuitenkaan saa olla, siitä ei hyödy ketään. Omaa oloa helpottaa, jos pystyy olemaan iloinen muiden puolesta. Asioilla kun on aina kaksi puolta.

Winnie on käytännössä myyty. Sitä tullaan katsomaan ja kokeilemaan parin viikon päästä trailerin kera. Mikäli poni on sitä mitä olen luvannutkin ja se menee eläinlääkärin tarkastuksesta läpi, se lähtee heti uuden omistajansa mukaan. Ei kamalan kauas Suomen mittapuulla, mutta minusta katsottuna kauas, liian kauas.

Lohduttavaa on se, että uusi koti vaikuttaa rakkaalle ponille parhaalta mahdolliselta. Voin olla varma, että se tulee olemaan onnellinen ja tyytyväinen kodissa, jossa se saa ilostuttaa muita ja olla ihastuttava elämänkumppani omien päiviensä loppuun saakka.

Mitä minuun tulee, olen tehnyt vain itselleni lupauksen. En anna itseni ihastua ja kiintyä enää yhteenkään hevoseen. Luopuminen vasten tahtoaan sattuu liikaa.

25

Smile, my friend!

Pirteää päivää vaan teillekkin! Tämä kuva kiteyttääkin aika pitkälti sen, mitä Julilla oli sanottavaa eilisestä ratsastuksesta maneesissa. EI JAKSA!

Nenna tuli seurakseni tallille ja heilui kameran kanssa urheasti, vaikka kuvausolosuhteet olivatkin melko hirvittävät kylmästä ja pimeästä ilmasta johtuen. Koska ulkona oli jo niin pimeää, ei maastoon olisi ollut mukava lähteä. Suunnattiin siis maneesiin tekemään ihan töitä. Miten sen nyt nätisti sanoisi... Julin selässä muistan taas arvostaa Winnien työmoraalia ja eteenpäinpyrkimystä, mahdollisuutta ylipäätänsä ratsastaa ja työstää hevosta. Kun poni ei liiku eteen eikä edes reagoi pohkeeseen, miten voit tehdä yhtään mitään? Aina opetetaan, että ennen kaikkea ratsastetaan pohje läpi. Kun se ei vain kertakaikkiaan mene läpi, niin mitä jää enää tehtäväksi?

Kovin yritin työskennellä Julin kanssa käynnissä. Ratsastin kulmiin, pyysin reippaampaa käyntiä, tein pysähdyksiä. Ei poni siitä reippaaksi tullut eikä se omalla moottorillaan liikkunut, mutta oli se Julitaksi vallan hyvän tuntuinen. Ravissa jatkoin samaa, vähän ympyröitä sinne tänne ja tavoitteena vain ylläpitää ravi. Vähän tehtiin jotain pohkeenväistön tynkääkin.


Laukka pyöri tällä kertaa yllättävän hyvin, poni säilytti vasemman laukan useamman kierroksen pääty-ympyrällä ja oikeaankin kierrokseen saatiin aikaiseksi laukkaa. Ei tosin oikeaa laukkaa, mutta laukkaa kuitenkin! Julihan ei siis nosta oikeaa laukkaa kuin joskus vahingossa; niinä kahdeksana vuotena ja varmaan lähemmäs kahtenasatana kertana kun olen ponia ratsastanut, se on laukannut allani oikeaa laukkaa varmasti alle kymmenen kertaa. Täytyy siis olla erittäin tyytyväinen jo siihen, että poni suostuu laukkaamaan oikealle päin edes sitä vasenta laukkaa. ;)

 Loppuun ravailin vähän ympyröillä ilman jalustimia. Varmaan noin puolen tunnin työskentelyn jälkeen palattiin molemmat kovin tyytyväisinä talliin. Juli oli varmasti liikkunut kylliksi, eikä omat vatsalihaksenikaan olisi jaksaneet enää kovin paljon pidempään!

Metsäkylästä suunnattiin vielä Kartanolle, missä ratsastelin Winnien kevyesti ilman satulaa edellispäiväisen estetreenin jälkeen. Poni oli vallan mukava ratsastaa! Laukata se ei olisi halunnut, koska toisetkaan hevoset maneesissa eivät joutuneet juuri sillä hetkellä laukkaamaan. Pienen keskustelun jälkeen laukka kuitenkin nousi ja myös pysyi yllä.

Tänään poni viettääkin hyvin ansaittua vapaapäivää, kun huomenna se taas joutuu töihin oikein tuplasti.

Poni sai muuten ehkä suloisimman varustekappaleensa ikinä! Koska ensi viikolla lyödään alle luultavimmin nelihokkiset kengät, saa tamma jalkoihinsa suojaksi suloisen vaaleanpunaiset neopreeniputsit suojaamaan ruununrajojaan. :)

8

Lentokone ja eläkeläinen

Voi kamala, olen ollut ihan ahdistunut kun en ole ehtinyt päivitellä blogia ollenkaan! Kerrottavaa, kuvia ja videoita on vaikka kuinka, mutta en ole ehtinyt pahemmin edes istahtaa koneelle. Silloin kun on ollut hetki käydä edes kääntymässä netissä, ei kone ole suostunut yhteistyöhön kuvien tai videoiden lataamisen kanssa.

Viikonloppu on ollut ihan todella onnistunut hevosharrastuksen kannalta; sain pitkästä aikaa liikuttaa taas Julitaa, kun sen oma vuokraaja oli viikonlopun kisamatkalla toisen harrastuksensa merkeissä. Lisäksi Winnie on ollut ihan mielettömän super!



Perjantaina muistuttelin Winnietä siitä, kuinka kuuluu käyttäytyä taluttajan kanssa. Maneesissa oli valmennus, joten iskin ponille päähän heijastinriimun (siltä varalta, että se erimielisyyksissään riuhtoisi itsensä irti ja päätätisi juosta rekan alle. ;) ) ja suuntasin sen kanssa juoksutusliinan kanssa pellolle. Tehtiin pysähdyksiä, peruutuksia ja perus seuraamisharjoituksia. Winnien silmät ja korvat pyörivät väkkärällä kun piti jatkaa työskentelyä ravissa. Se olisi paljon mielummin juossut yksinään tervehtimään tarhassa olevia kavereita! Kun tamma ei saanut tahtoaan periksi ja joutui töihin, se suutahti. Poni pomppi ja loikki ja viskeli päätään, kun ärsyttävä taluttaja ei antanutkaan periksi vaan komensi sen ympyrälle ravaamaan. Juoksutin ponia ravissa pellon kulmassa, jossa ei ollut liukasta. Ei tarvinnut kovin montaa kierrosta ravata, kun poni jo kuunteli tyytyväisenä käskyjä "käynti, ravi, seis" ja hölkkäili rentona ja pää alhaalla.

Lauantaina hyppäsin Winnien kanssa kujalla, jolla oli hypytetty aikaisemmin toista ponia. Winnie oli todella, todella hyvä ratsastaa! Sen laukka oli aktiivista ja eteenpäinpyrkivää, mutta kuitenkin säädeltävissä. Poni kääntyi, suoristui, hidasti pidätteestä ja lähti pohkeesta eteen. Hyppäsin kujalla ilman käsiä pienehköä okseria ja jatkoin normaalisti ohjat kädessä, kun ryhdyttiin korottamaan estettä. Mikään Winnien hyppäämisessä ei muuttunut, kun okseria nostettiin reiällä, kahdella, kolmella. Poni edelleen imi esteelle ja vaikutti kovin tyytyväiseltä itseensä, kun se kerta toisensa jälkeen suoritti esteen ongelmitta. Lopulta este oli hurjat 95 cm korkea ja 80 cm leveä; siis aivan järkyttävän kokoinen minun mittapuullani!


Hyvänen aika, minä olen tuon kokoisia esteitä hypännyt viimeksi vuosia sitten lähes 170 cm korkealla Astalla, jolloin esteet tuntui kamalan isoilta senkin kokoisen hevosen selässä. Winnie taas, sehän on poni! Poni, joka noin vuosi sitten ylitti ensimmäisiä kertoja elämässään maapuomeja ja jonka olen itsekseni opettanut hyppäämään aloittaen pikkuruisista ristikoista. Tamma on kehittynyt paljon! Ties mitä tuosta vielä tulee. :)

Winnien ratsastuksen jälkeen kävin vielä Metsäkylässä ratsastamassa Julitan super kevyesti. Lähdin maastoon ilman satulaa tekemään pienen käyntilenkin, uskon että Juli arvosti tuota liikutustapaa suuresti. :) Ponivanhus on kuulemma tullut entistä laiskemmaksi tunneilla, kaipa se on sitä mieltä että ei tuon ikäisenä tarvitse enää liikkua. ;) Maastossa Juli sai laahustaa juuri niin hitaasti kuin halusi; minä puolestani matkustin tyytyväisenä, kun ei tarvinnut keskittyä ponin pidättelemiseen ollenkaan.

Juli tarhailee nykyään Ladyn kanssa, vihdoin
poni on saanut jonkun jota komentaa! 

Huomaa tarhakaverin ilme taustalla. ;)

3

Hikitreeni

Sovittiin tiistaille ponitreffit hyvän ystäväni Lenskun kanssa. Kaverilla on oma hevonen meidän naapuritallissa, joten päittäin kuvaaminen onnistuu oikein mukavasti. Kävin maanantaina jo moikkaamassa Lenskua ja tämän suomenponia maneesilla, räpsin heikkolaatuisia kuvia ja pääsin käymään tuon jättiläisen selässäkin. Voi hurja miten tunsin itseni kääpiöksi! Olin aivan väärän eläimen selässä, olin täysin kädetön ja kykenemätön ratsastamaan.

Tiistaina kävin kuvaamassa ratsukkoa uuden kerran ja siirtelemässä vähän kavaletteja. Lenskun hoitaessa hevostaan pois, kävin itse laittamassa Winnien kuntoon ja lähdin rakentamaan estetehtävää meidän maneesille. Lensku lupasi pitää pienen estetunnin - hän kun on minua taitavampi ja käynyt paljno estevalmennuksissa saamassa vinkkejä ja ohjeita sekä ideoita hyppytehtäviin. 

Toiselle pitkälle sivulle rakennettiin 17 metrin välillä pysty- okseri sarja. Vastakkaiselle sivulle tuli samalla välillä vain kaksi puomia. Diagonaalille kasattiin kolme ravipuomia (jotka osoittautuivat koko tunnin hurjimmaksi tehtäväksi) ja pääty-ympyrälle vielä kavaletti.

Aloiteltiin treeniä ravipuomeilla. Kaarteesta aktiivinen ravi ja suora linja puomeille, puolipidäte 5 metriä ennen puomeja ja puomit räpeltämättä yli tasaisen rauhallisessa ravissa. Olisikohan Winnie tullut tehtävän kerran vai kaksi ihan oikein, vaikkakin liian reippaasti, kunnes se keksi uuden tavan suorittaa tuo kolmen maapuomin tehtävä. Puolipidätteen jälkeen poni kiskaisi eteen ja loikkasi kaikkien kolmen puomin yli järkyttävällä loikalla ja jatkoi matkaa pukkilaukassa. Mahtavaa! Selittele siinä sitten kaverille että "Ei tämä koskaan ennen ole tällaista tehnyt, ei tää ikinä pukittele!" 

Onnistuihan se puomien ylittäminen lopulta vallan mainiosti kuitenkin. Ravailun jälkeen siirryttiin laukkatehtävään. Laukattiin 17 metrin puomiväliä ensin normaalissa laukassa laskien askelia (5) ja sitten lyhentäen laukkaa. Tultiin tehtävää KAUAN ja monen monta kertaa. Otin joko liikaa kiinni, jolloin Winnie pudotti raville, tai sitten en pidättänyt tarpeeksi ja poni laukkaili tyytyväisenä väliä viidellä askeleella. Tasan kerran onnistuttiin saamaan väliin 4 askelta, mutta silloinkin poni tiputti heti raville päästyään jälkimmäisen puomin yli. Oivalsin tehtävästä kuitenkin sen, kuinka hiljaa minun pitäisi istua ja odottaa. Lähden hyökkimään pelkälle maapuomillekkin aivan liikaa ; menen munakyyryyn ja vien käden eteen aivan kuin olisin ylittämässä heti seuraavalla askeleella yli metrisen esteen.

Odottamista harjoiteltiin myös pääty-ympyrällä. Lenskun karjunta "ISTU,ISTU, ISTU, ISTU" tuotti vihdoin tulosta, kun jokseenkin ymmärsin jäädä pystyyn ja ratsastaa ponia eteen vain pohkeella ja odottaa hyppyä viimeiseen askeleeseen saakka.

Ilmeisesti kaveri oli tyytyväinen kavaletin ylittämiseen, kun päästiin jatkamaan seuraavaan tehtävään. Aktiivinen laukka, ylävartalo hiljaa, suorista, odota, kavaletti, pystyyn, 5 askelta laukkaa, odota, okseri. Mitä tapahtui? Winnie ei tiputtanut kertaakaan yhtään puomia! Kaveri totesi, että poni ottaa helpommin puomeja alas kun olen itse kärkkymässä estettä liian aikaisin ja paino on niin edessä. Nyt kun maltoin (ehkä ensimmäistä kertaa ikinä) odottaa loppuun saakka, pääsi poni hoitamaan hommansa paremmin.

Huh heijaa, olin aivan poikki tunnin jälkeen! Sain kyllä todella hyviä vinkkejä ja ajateltavaa. Tältä pohjalta lähdetään hyvillä mielin hyppäämään ensi viikolla kisoihin Winnien ensimmäistä 70 cm rataa. :)

5

Opitun kertausta

Kävin viime kesänä Pojun kanssa Centered Riding ohjaaja Judith Cross-Stehlken kurssilla ratsastamassa. Olin oppilaan roolissa, kun kurssilaiset opettivat Judithin avulla ja opastuksella oppimiaan asioita eteenpäin. Tunti oli yksi parhaista koko ratsastusurani aikana, sen aikana keskityttiin vain ja ainoastaan omaan istuntaani ja asentoon hevosen selässä.

Eilen ymmärsin, kuinka olen taas unohtanut itseni ratsastuksen osalta aivan täysin. Olen keskittynyt hevoseen ja ratsastanut sitä, yrittänyt korjata sen virheitä, vaikka todellisuudessa olisi pitänyt keskittyä myös ratsukon toiseen puoleen, eli itseeni. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin ratsastamaan liinan päähän, kun nuori tallikaveri lupasi pitää "valmennuksen" ja tulla liinan päähän seisomaan.

Pitkästä aikaa keskityin vain itseeni ja omaan istumiseeni. Ymmärsin kuinka järkyttävän jäykkä olen hevosen selässä ja kuinka paljon puristan! Reidellä, polvella, pohkeella, kädellä, takapuolella...  Tukeudun myös ohjaan aivan liikaa. Olo oli erittäin orpo ja avuton, kun jalustimet vietiin jalasta ja ohjat kädestä. Ilman niiden tukea selässä ei vain yksinkertaisesti voi pysyä pelkästään jäykistelemällä, on aivan pakko rentoutua.Vähitellen Judithin opit muistuivat mieleen ja osasin hakea taas rentouden ja joustavuuden tunnetta. Tokihan se on helpompi istua hevosen kyydissä kun mukautuu sen liikkeeseen eikä purista jäykkänä koko kehollaan pysyäkseen selässä.

Keskityttiin istumiseen kaikissa askellajeissa ilman jalustimia ja kädet sivuille nostettuna tai rentona roikkuen. Lopuksi laukkasin ja ravailin vielä ympyröillä pyrkien vain siihen, etten ratsasta liikaa ohjalla ja roiku sisäohjassa. Heilun satulassa edelleen ihan laittoman paljon, etenkin jalkani. Silti muutos aikaisempaan näkyi jo selkeästi lopputunnista kuvatuilla videoilla, takapuoli pysyi penkissä ja painopiste oli taaempana.

Nyt tekisi kovasti mieli päästä istuntaan perehtyvän valmentajan tunnille!

3

pomppuponi

 Nenna kävi tuossa edellispäivänä taas moikkaamassa meitä tallilla. Olin vakuuttunut siitä, että Winnie olisi aivan järkyttävä ratsastaa, eihän ikinä voi olla kahta hyvää päivää peräkkäin!

Tamma kuitenkin tsemppasi ja oli vallan mukava ratsastaa. Verkkailin alkuun käynnissä ja ravissa ympyröillä ja tehden väistöjä. Laukkaa otettiinkin sitten pääty-ympyrällä, jonne Nenna kantoi kavaletin hypättäväksi.

Jotten pääsisi aivan liian helpolla, päätti Winnie olla laukkaamatta oikealle. Se nosti vääriä laukkoja, ristilaukkaa ja pudotti raville esteen jälkeen. Kun huomautin raipalla, tuo pahainen poni pukitti! Lopulta päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen ja sovittiin, että jos poni suostuu laukkaamaan, en käytä raippaa.

Eihän se niin hankalaa ollutkaan lopulta. Kun kavalettihypyt oli suoritettu, siirryttiin hyppäämään pystyä uralle. Nenna kasasi kaksi kavalettia päällekkäin, jolloin esteestä tuli juuri sopivan kokoinen.
Minä sitten muuten rakastan noita kavaletteja! Ihanaa, kun kokonaisen pikkuesteen saa kannettua kerralla paikoilleen, eikä tarvitse raahata erikseen puomia ja kahta tolppaa. Kavaletti on kevyt ja helppo siirtää, eikä puomikaan pääse tippumaan pienestä kolahduksesta. Estettä kääntämällä siitä saa myös helposti eri korkuisen.

Tultiin pystyä muutaman kerran oikein nätisti, jonka jälkeen lopetettiinkin onnistuneeseen suoritukseen, kun maneesissa oli alkamassa valmennus.

Verkkailin ravissa vielä ponia eteen alas, jonka jälkeen poistuttiin maneesista iltaheinille. :)

19

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Mitä tapahtuikaan blogissani vuonna 2012? Tässä hieman tilastoja.

Kävijämäärät kuukausittain
Tammikuu 4651
Helmikuu 3977
Maaliskuu 5508
Huhtikuu 4558
Toukokuu 6216
Kesäkuu 6879
Heinäkuu 7591
Elokuu 8106
Syyskuu 5912
Lokakuu 6090
Marraskuu 7803
Joulukuu 13 935

Eli yhteensä vuoden 2012 aikana blogiani katsottiin hurjat 81 226 kertaa! Vertailun vuoksi; Vuoden 2011 aikana kuukauden suurin kävijämäärä oli 5365 joulukuussa.

Lukijoita on tullut vuoden aikana myös reippaasti lisää, tänään lukijamäärä näytti tasan 270 lukijaa.


Suosituimpia hakusanoja, joilla satunnaiset kävijät ovat löytäneet blogiini
essin poniblogi
poniblogi
Metsäkylän talli
piirretty hevonen
ML Pedant
pukuratsastus
apassionata 2012
poni pulkka
Helsinki Horsefair
hevosen maastakäsittely
Keiramon talli
Ponikumpu

Liekö vuoden vaihtuminen vai rakettien pamahtelu saanut Winnien pään pyörälle - tämän päiväisen perusteella olen valmis kumoamaan koko edellisen postauksen! Poni pääsi yllättämään kerrankin positiivisesti , kun suuntasin tallille pahantuulisena, väsyneenä ja jalassani maalin peitossa olevat verskat ja tennarit. Ajattelin ratsastaa ponin ilman satulaa läpi kaikissa askellajeissa päämääränä saada vain sen energiat purettua. Tällä kertaa tiedostin huonon mielialani ja päätin aloittaa touhuamisen ponin kanssa puhtaalta pöydältä. Otin kaverin sisälle talliin solariumin alle. Harjailin huolella läpi, selvitin jouhet ja letitin harjan. Olin jo vähän paremmalla tuulella, kun lähdettiin sulassa sovussa maneesille päin.

Jo 5 minuutin kuluttua olinkin valmis räjäyttämään ponin taivaan tuuliin. Minä en päässyt selkään! Asettelin tuolin sopivasti, siirsin ponin tuolin viereen, nousin tuolille ja poni siirtyi puolitoista askelta eteenpäin. Pyöräytin ponin tuolin ympäri takaisin samaan paikkaan, nostin jalkani hypätäkseni selkään ja taas poni siirtyi puolitoista askelta. Lopulta pääsin selkään saakka ja pian kirosinkin jo uutta vuotta, ponin ruokintaan lisättyä kauraa ja eilistä ponin vapaapäivää pelkän kävelytyskoneen merkeissä, kun Winnie oli -hmm, kauniisti sanottuna hieman energinen. Odotin vain kauhulla sitä hetkeä, kun se päättää lähteä kiitopukkilaukassa maneesin toiseen päätyyn jonkun toisen hevosen luo. Poni oli kovin pinkeänä eikä olisi malttanut kävellä tai ainakaan työskennellä käynnissä.

Jostain pusersin jaksamista ja intoa itseeni niin, että sain kuin sainkin aikaiseksi ratsastaa ponia käynnissä ihan kunnolla. Käytin Winnien mielentilaa hyväkseni; kun se kyttäsi toista päätyä ja poikitti, pyysin siltä pohkeenväistöä ja kehuin oikeasta reaktiosta. Kun poni puolestaan haikaili toisten hevosten perään, käänsin sen voltille niitä kohti, mutta jatkoinkin voltin loppuun. Taas kehuin hyvästä asetuksesta ja aktiivisista takajaloista. Lopulta poni menetti mielenkiintonsa tappelemiseen kun sain sen huijattua tekemään töitä. Tehtiin paljon ympyröitä ja väistöjä, avotaivutuksia ja suunnanmuutoksia. Asettelin paljon molempiin suuntiin ja keskityin ratsastamaan käännökset kunnolla ja oikein. Lopputulos olikin oikein pehmeä ja yhteistyöhaluinen poni. Fiilistelin ravissa vaikka kuinka kauan, en olisi malttanut lopettaa ollenkaan! Olikohan taas mikään yllätys, ettei paikalla ollut kuvaajaa tai muutakaan yleisöä. Kunhan saan jonkun kaverin taas kuvaamaan, juoksee poni varmasti pinkeänä pää pilvissä!

Palkkioksi poni sai käydä vielä piehtaroimassa. Loppukäynnit tehtiin vapaana maasta käsin, ei ollut poni unohtanut kuinka nätisti kuuluu seurata. :)

9