Vielä matkaa ammattimalliksi

Ystäväni Annika on vuosien aikana ikuistanut minulle rakkaita hevosia mitä ihanimpiin kuviin, kun olen saanut olla mukana hänen kuvaprojekteissaan. Kun Annika kuuli tulevasta omasta ponista ja näki kuvan pienestä tukkajumalasta, oli Wilma jo varattu malliksi.

© Annika Mäki

Annikan vierailu järjestyi yllättäen päivän varoitusajalla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuvauksia lähdettiin toteuttamaan ilman selkeää ennakkosuunnitelmaa. Siistin ponin parhaani mukaan ja jäimme odottamaan, mitä kuvaaja Wilman varalle keksisi.

Hieman ennen Annikan saapumista alkoi sataa. Ei mitenkään aivan valtavasti, mutta tasaiseen tahtiin ja sen oloisesti, ettei sade välttämättä ihan heti loppuisi. Päädyttiin aloittamaan kuvaukset sisällä tallin oviaukossa, kun Wilma oli vielä kuiva. 

© Annika Mäki

Wilmalla on selkeästi puolensa ja puolensa mallina; se on ilmeikäs ja nätti kuin karkki, mutta myös hieman turhan aktiivinen. Moni muu hevonen olisi ollut helppo parkkeerata pönöttämään tallin ovelle, mutta Wilman kanssa osoittautui haasteelliseksi saada poni jäämään paikoilleen minun siirtyessä siitä kauemmas. Wilma kun ei ymmärtänyt, että nyt ei saa eikä kuulu kulkea taluttajan perässä!

© Annika Mäki

Kun oviaukosta oltiin saatu riittävästi toivotunlaisia kuvia, lähdettiin lähimetsään etsimään sopivaa kuvauspaikkaa. Kovin pitkälle ei tarvinnut kulkea, kun jo löytyi sopiva metsäpolku. Kuvaaminen olikin taas oma lukunsa! Wilma halusi syödä ja se halusi kulkea taas aivan kiinni kyljessäni. Kun otin askeleen sivuun, Wilma joko seurasi perässä tai vähintään käänsi rintamasuuntansa minua kohti tai sitten se käytti heti tilanteen hyväkseen ja hyökkäsi pureskelemaan kuusenoksia.

Annikalta vaadittiin salamannopeita reaktioita hyvien kuvien saamiseksi ja oletan, että kuvien jälkikäsittely on ollut myös melkoisen työlästä; en muista päässeeni puoltatoista metriä kauemmas ponista varmaan kertaakaan! Oletan, että minut on siis jouduttu käsittelemään pois lähes jokaisesta metsäkuvasta.

© Annika Mäki

© Annika Mäki

Seuraavia mallin töitä ajatellen olemme aloittaneet Wilman kanssa jo treenit. Työn alla on paikka- käsky, jolla toivon Wilman oppivan seisomaan pyynnöstä paikoillaan samalla, kun käsittelijä narun toisessa päässä voi hiipiä hevosesta kauemmas. Jo ensimmäiset treenit tuottivat tulosta ja pääsin useamman metrin päähän ponista ilman, että se otti askeltakaan minua kohti! 

Paikoillaan pysymisen lisäksi olen yhdistänyt paikka- käskyyn poseeraamisen. Olen käyttänyt kaikessa koulutuksessa apuna naksutinta, joka paikka- treeneissä toimii erityisen hyvin, kun käskyyn sisällytetään poseeraus. Naksauksen ja palkkion poni saa pysyttyään paikallaan ja nostaessaan päänsä   ylös korvat hörössä. Kukapa haluaisi kuvata laiskasti paikoillaan torkkuvaa ponia! 

© Annika Mäki

© Annika Mäki

1

Wilman ensimmäiset kilpailut, joissa ei tarvinnut hävetä edes koko ajan!

Meidän naapuriratsastuskoululla järjestettiin pari viikkoa sitten harjoitus/ 1-tason estekilpailut, joissa päädyttiin avaamaan Wilman kisaura. Mietin pitkään, kannattaisiko meidän vielä tässä vaiheessa lähteä kilpailemaan, mutta tilaisuus oli kaikin puolin niin hyvä, että osallistuminen oli koulutusmielessä vähintäänkin viisasta. Kilpailupaikan kun voisi käydä näyttämässä ponille etukäteen, kilpailuihin voisi saapua ratsain trailerin sijasta ja harjoitustason luokissa saisi varmasti ratsastaa radan loppuun, mikäli kömmähdyksiä kävisi.

© Amanda Kemppi

Oltaisiinkohan hypätty kolmesti vai neljästi pikkuruisia esteitä ennen kilpailuihin ilmoittautumista. Wilma oli ollut treeneissä varsin hyvin hallinnassa ja vaikuttanut tykkäävän hyppäämisestä kovasti. Kilpailuihin ilmoittauduin kahteen pienimpään luokkaan; puomiluokkaan ja 40 cm luokkaan. Tämän kokoiset esteet kun voisi lopulta tarvittaessa ylittää vaikka käynnissä!

Tavoitteena oli, että Wilma kävisi kilpailupaikalla totuttelemassa hälinään vieraassa ympäristössä ja vieraiden hevosten ympäröimänä. Kisaradalla riittäisi, että Wilma ylittäisi jokusen esteen missä tahansa askellajissa aiheuttamatta suurempaa pahennusta. 

© Amanda Kemppi

© Amanda Kemppi

Kilpailupäivänä Wilma maastoili leppoisin elkein kisapaikalle, jossa ponin huoltohenkilökunta olikin jo sankoin joukoin paikalla odottamassa. Wilma lähtisi luokkansa toisena, joten olin verryttelemässä hyvissä ajoin; elättelin toiveita, että ehtisin verrytellä ponin jo hyvissä ajoin ennen kuin verryttelykenttä alkaisi täyttyä muista hevosista. 

Wilma tarkkaili kovasti ympäristöään ja oli hetkittäin hieman huolestuneen oloinen, mutta ravailimme silti sulassa sovussa muutaman muun ponin seurassa. Ehdimme viipyä verkassa varmasti vähintäänkin kymmenisen minuuttia ilman ongelmia, kun Wilmalla meni kuppi totaalisen nurin; verryttelykentälle saapui pieni kirjava poni. En mitenkään jaksa uskoa, etteikö Wilma olisi kaiken kokoisia ja värisiä hevosia eläessään nähdyt, mutta Wilman mielestä nyt oli todellakin henki kulta vaarassa. 

© Amanda Kemppi

© Amanda Kemppi

© Amanda Kemppi

Wilma ei voinut liikkua ponia kohti eikä ponista pois päin. Se pysyi nahoissaan ainoastaan saadessaan tuijotella pientä kirjavaa ponia hyvin jännittyneenä. Kun yritin patistaa Wilmaa liikkeelle saadakseni sen ajatukset muualle, poni vastasi leiskauttamalla muutaman komean pukkihypyn. Kun en päästänyt Wilmaa peruuttamaan enkä juoksemaan villisti pois, se käväisi takasillaan esittelemässä, kuinka tuhmia haflingerit voivat olla. 

Kymmenen minuutin aktiivisen häpeämisen jälkeen Wilma alkoi päästä pienestä ponista yli ja kykeni taas hölkkäämään rennosti ja ylittämään verryttelyesteitäkin. Onneksi poni kykeni näyttämään, että osaa toisinaan myös koota itsensä pienistä palasista ja käyttäytyä niin kuin kuuluu!

© Amanda Kemppi

© Amanda Kemppi

Radalla kaikki oli kovin jännittävää. Wilma katsoi etenkin esteiden johteita kovin epäillen, enkä ehtinyt kaikkia esteitä käydä esittelemässä ennen meidän lähtövuoroa. Vaikka kovasti jännitti, Wilma tsemppasi ja ylitti ravissa ensimmäisen esteen. Toisella esteellä iskikin jo aivan ylitsepääsemätön kriisi ja napattiin järkyttävän pelottavalta puomiesteeltä kaksi kieltoa. Ystävällinen ratahenkilökunnan Täti saapui kuitenkin apuun ja talutti Wilman esteestä yli. Matka jatkui varsin hallitusti kuudennelle esteelle saakka, jossa kaivattiin taas Tädin apua. 

© Iina Ajosenpää

© Emma Pajuvesa

© Emma Pajuvesa

© Emma Pajuvesa

© Carita Kattelus

Seuraava verryttely sujuikin jo moitteettomasti Wilman keskittyessä omaan tekemiseensä. Poni kesti hienosti seitsemän muuta hevosta ympärillään! Radalle lähdettiin hieman luottavaisemmin mielin kuin puomiluokassa, mutta harmikseni en ehtinyt esitellä samaista pelottavaa kakkosestettä riittävästi ennen lähtömerkin saamista. Napattiin taas kielto ja toinenkin. Ensimmäisen kiellon jälkeen olisin voinut ratsastaa Wilman käynnissä esteen yli, mutta koin tilanteessa kuitenkin reilummaksi ottaa uuden lähestymisen ja tarjota Wilmalle mahdollisuuden hyvään hyppyyn. Olisi pitänyt jatkaa ehkä kuitenkin käynnissä, mutta jälkeenpäin on turha voivotella. 

Täti auttoi Wilman taas eteenpäin ja nyt pärjättiinkin koko loppurata ilman avustusta. Olin aika hurja ja laukkasinkin pitkät pätkät! Wilma todisti olevansa lopulta varsin potentiaalinen kisaponi; kunhan saadaan rutiinia ja kilpaillaan niin isoissa luokissa, ettei verryttelyissä tule varmasti kirjavia shetlanninponeja vastaan, ei kilpailuissa tarvitse välttämättä edes hävetä omaa poniaan kovin paljon! Kovin samanlainen tämä on kuitenkin kuin äitinsäkin; itse kisaradalla ei tarvitse jännittää, mutta kunhan jollain ilveellä selviäisi verryttelystä hengissä...

© Carita Kattelus

© Emma Pajuvesa

© Emma Pajuvesa

© Amanda Kemppi

© Amanda Kemppi

Seuraavia kisoja ei toistaiseksi ole vielä suunnitteilla - parasta olisi, jos päästäisiin toistamiseen vielä lähitallille harjoittelemaan ihan perusjuttuja ja itse kilpailutilannetta. Trailerilla yritetään varmaan ensin käydä tutustumassa vieraisiin paikkoihin ihan vain valmennusten merkeissä, jottei tarvitse heti selviytyä kuljetuksen jälkeen kisahulinastakin.

© Carita Lukka

© Aino Ruokonen

© Aino Ruokonen

6

Mitä kuuluu, Wilma?

Viime viikot Wilman kanssa ovat sujuneet enemmän kuin hyvin. Alkaa tuntua siltä, että palaset loksahtelevat paikoilleen! Mikä ehkä tärkeintä, Wilma on alkanut vihdoin tasaantua ja rauhoittua. Onko se sitten kotiutunut, tullut tutuksi kanssani vai saanut vihdoin riittävän paljon ja tarpeeksi rasittavaa liikuntaa, vai kaikkea tätä yhdessä - en osaa sanoa. 

Seisoskelupäiviä Wilma ei ole saanut nyt pitkään aikaan ollenkaan, vaan se on joka päivä vähintäänkin käynyt käpsyttelemässä kentällä narun nokassa. Useamman kevyen päivän jälkeen se saattaa edelleen olla melko virkeä ratsastaessa, mutta jokin järki touhussa on säilynyt heti selkäännoususta saakka.

Ehkä suurin muutos Wilman ratsastettavuudessa on ollut pukittelun merkittävä vähentyminen. Onko poni sitten kesyyntynyt vai onko sen kunto kohentunut niin, ettei se koe ratsastajan pyyntöjä enää ylitsepääsemättömiksi, mutta joka tapauksessa pukit ovat enää melko harvinaista herkkua - ainakin Wilman mittapuulla. Pitkään kun sain iloita niistä ratsastuskerroista, joilla poni pukkasi vain kolmesti laukkatyöskentelyn aikana!

Kun pukittelu on vähentynyt, olemme päässeet tekemään entistä enemmän töitä laukassa. Ylpeänä voin kertoa, että poni tekee varsin päteviä laukannostoja jo suoraan käynnistä! Laukka alkaa olla jo aivan eri tavalla säädeltävääkin kuin vielä kuukausi sitten. Toki tekemistä on vielä paljon, mutta sentään edistysaskeleet ovat selvästi huomattavissa!

Treenirutiinit alkavat olla hyvin kohdallaan, mutta varusteet ovat vielä työn alla. Maastoiluun ja höntsäilypäivien vaihteluksi sain vihdoin aikaiseksi viritellä hackamoret sopiville säädöille Wilman päähän ja testilenkillä kuolaimettomat tuntuivat oikein hyviltä. Kuolaimen valinta sen sijaan on vielä työn alla; olen kokeillut ponin suuhun nyt sen mukana tullutta paksua kolmipalaa, kielentilallista muotoiltua kolmipalaa jonka sain lainaksi valmentajaltani sekä ohutta kolmipalabridongia, jota olen käyttänyt Winniellä kankien kanssa.

Wilma on treeneissä vaihtelevasti rauhaton suustaan. On päiviä, jolloin se pelaa kuolaimella ja heittää päätään todella herkästi ja on päiviä, jolloin se tukeutuu kuolaimeen melko tasaisesti. Jännittyneenä ja useamman kevyen päivän jälkeen tilanne on pahempi. Kun Wilma malttaa keskittyä työntekoon ja on rento, se on myös suustaan paljon rauhallisempi.

Tällä hetkellä kuolaimista paras on ollut ohut bridong, mikä viittaisi siihen, että paksumpi kuolain tuntuu suussa jollain tapaa epämiellyttävällä. Suu ei ole normaalia matalampi eikä kieli normaalia paksumpi, mutta voi olla, että herkkä pieni prinsessaponi on kovin herkkä myös kielestään. Kokeilulistalla on vielä suora muovikuolain, jonka jälkeen harkitsen joko ohuen sylinterkuolaimen tai beriksen kielentilallisen suoran kuolaimen tilaamista.

Samalla kun olen yrittänyt etsiä ponille sopivaa kuolainta, olen selaillut satulamarkkinoita yrittäen löytää Wilmalle sopivan koulusatulan. Päädyin hankkimaan edullisen Wintecin koulusatulan väliaikaissatulaksi, mutta viikkoa myöhemmin yllätin itseni ostamasta Batesin koulupenkkiä. Alunperin yritin löytää käytetyn Batesin, mutta molemmat markkinoilla olleet satulat ehtivät mennä kaupaksi ennen kuin ehdin apajille. Ehdin ostaa jo Wintecin, kun myytäväksi tulikin sopivan pituinen Bates, jota en tietenkään voinut jättää ostamatta. Mistä sitä tietää, koska seuraava tulisi taas kohtuu hintaan tarjolle!

Nyt toivon, että saadaan satulansovittajan kanssa muokattua Bates Wilman selkään sopivaksi. Meille on tulossa onneksi hyvin muokattava malli, johon saa vaihdettua etukaaren ja lisäksi satulaa voi muokata täytepaloilla sopivaksi. Nyt sormet ristiin, että satula on hyvä!

Nyt odotellaan siis satulaa, testaillaan kuolaimia ja treenataan niin itsenäisesti kuin kouluvalmennuksissakin. Alkaa tuntua siltä, että tämän ponin kanssa tulevasta kesästä saattaa tulla yksi maailman parhaista!

2