Monipuolisuus kunniaan - töitä keholle ja aivoille

Wilman kuluneen viikon ohjelma on ollut oppikirjamaisen monipuolinen. Poni on liikkunut niin maastakäsin kuin ratsainkin, treenannut kentällä ja tuulettunut maastossa sekä säilyttänyt tasapainon raskaiden treenipäivien ja kevyempien palauttavien päivien välillä.

Wilma on sellainen poni, joka ei kaipaa vapaapäiviä, vaan aktiivista ja monipuolista tekemistä. Tuntuu, että sen lihakset kyllä väsyvät, mutta mieli ei. Niinpä olen yrittänyt tarjota poniystävälleni mielekästä ja monipuolista tekemistä, enkä ole kantanut huolta vapaapäivien puutteesta. Wilma kuitenkin viettää kanssani aikaa vain puolesta tunnista muutamaan tuntiin vuorokaudessa ja muun ajan se saa olla aivan rauhassa. Niin kauan kuin poni tulee tarhassa vastaan eikä lähde karkuun, oletan, ettei se ole saanut tarpeekseen naamastani.

Kuten tälläkin viikolla, Wilma tekee yleensä parina - kolmena päivänä viikossa raskaampaa ruumiillista työtä treenaten puomeilla, esteillä tai koulukiemuroiden parissa ja muina päivinä se liikkuu huomattavasti kevyemmin.

Tämän viikon puomi- ja estetreeni tehtiin itsenäisesti jumppasarjalla. Ajatuksena oli tehdä helppo hyvänmielen jumppa simppelillä tehtävällä, jolla ei varsinaisesti voi epäonnistua. Wilma suorittikin tehtävää tasaisen varmasti ja sai viimeisillä kierroksilla metrisenkin esteen ylittämisen tuntumaan helpolta! 

Sarjalla minun on helppo siedättää itseäni ratatempoiseen laukkaan - minä kun mielelläni pidän ponin hypätessä liian lyhyenä ja kontrollissa lähestulkoon kuin kouluradalla. Sarjalla riittää, kun ratsastaa hevosen keskelle ensimmäistä kavalettia ja katsoo kaukaisuuteen viimeisen esteen taakse, niin hevonen suorittaa esteet kuskin vain pidellessä harjasta kiinni. 

Estetreenien lisäksi viikko-ohjelmaan sisältyi viikoittainen kouluvalmennus ja pidempi maastolenkki.  Fyysisesti raskaiden päivien vastapainona tehtiin hommia kaulanarulla ja maastakäsin.

Varusteeton ratsastus on pikkutytöstä asti kiehtonut minua. Ei siksi, että kokisin varusteet epäoikeudenmukaisina hevoselle, vaan ajatuksesta niin sujuvasta yhteistyöstä ja luottamuksesta, että 500 -kiloisen saaliseläimen saa vastaamaan pyyntöihin myös ilman "hallintalaitteita". 

Wilman tarjoillessa minulle elämäni pukkiralleja vielä viime keväänä, luovuin haaveistani saada oma poni toimimaan ikinä pelkällä kaulanarulla. Ajan kuluessa Wilma kuitenkin rauhoittui huomattavasti ja käytännössä lopetti pukittelun. Opimme tuntemaan toisemme paremmin ja siinä samassa luottamaan toisiimme. Enää ei tunnu siltä, kuin kiipeäisin villin lohikäärmeen selkään toivoen jääväni ratsastuksesta henkiin.

Syksyllä aloitimme satunnaiset ratsastukset kaulanarulla pitäen kuitenkin suitset päässä. Kevääseen mennessä Wilma oli sisäistänyt aika kivasti kääntävät ja pidättävät avut ja uskalsin jättää ensimmäisiä kertoja suitset jo pois.

Kunnon harppauksen kaulanarulla ratsastuksessa otimme, kun voitin Instagram -arvonnasta käsityönä Suomessa valmistetut kaulasuitset; kaulanarun ohjilla. Ohjat kädessä saan ylläpidettyä monin verroin paremmin hyvän istunnan ja ryhdin, jolloin pääsen myös vaikuttamaan painoavuilla pelkän kaulanarussa roikkumisen sijaan. 

Saatuani itse lisää varmuutta kaulanarulla ratsastamiseen myös Wilma on ollut paljon rennompi. Edelleen sen ilmeistä näkee, että sen aivoissa raksuttaa kovasti, mutta jännittyneisyys on vähentynyt huomattavasti. 

Käynnissä ja ravissa Wilma toimi jo niin kivasti, että uskalsin ensimmäistä kertaa kokeilla laukkaakin pelkällä kaulanarulla, vaikka pitkään ajattelin, että pääsisimme laukkaamaan hyvillä mielillä aikaisintaan loppukesästä. Poni olisi voinut villiintyä päästessään laukkaamaan ilman suitsia, mutta haasteeksi muodostuikin saada laukka nousemaan.

Puolipidäte ennen laukannostoa pelkällä istunnalla vaati kuskilta paljon keskittyistä, mutta onnistui lopulta. Wilma yllätti leppoisalla laukalla, jossa se jopa hakeutui pyöreään muotoon! 

Kaulanarutreenit käyvät Wilmalle kevyestä jumpasta ja aivotyöstä. Se joutuu selkeästi keskittymään paljon enemmän ja miettimään, mitä siltä toivotaan. Sen asenne uuden opetteluun on ollut ihanan positiivinen - se on selkeästi motivoitunut yrittämään ja haluaa ymmärtää, mitä siltä pyydän.

Aivotyötä ja uuden opettelua olemme harrastaneet myös maastakäsin. Maastakäsintyöskentely on minulle ikään kuin temppukoulutusta, joka tukee sujuvaa arkea Wilman kanssa. Harjoittelemme varsinaisia temppuja, kuten kumartamista ja maahan käymistä, mutta myös arkisia taitoja, kuten kontaktin ottamista ja pyynnöstä pysähtymistä ja väistämistä.

Kontaktiharjoittelu on ollut meille tänä vuonna aivan uusi ja avartava aluevaltaus. Siitä on tullut Wilmalle temppujen lisäksi oma tehtävänsä, josta voi saada palkkaa. On huomattavasti mukavampaa, että hevonen tarjoaa herkkujen toivossa kontaktia, kuin satunnaisia temppuja!

Kontaktiharjoittelu toimii aivan samalla ajatuksella kuin koirillakin - hevoselle opetetaan pyyntö (Wilmalla "täällä"), josta sen odotetaan ottavan kontakti ihmiseen; katsovan ja kuuntelevan. Aikaisemmin Wilma kulki vierelläni usein hermostuneena viskoen päätään ja odottaen pyyntöä tehdä palkattava tehtävä, kuten pysähtyä, peruuttaa tai jäädä paikoilleen. Kun tehtävää ei kuulunut tarpeeksi pian, Wilma saattoi turhautua ja poistua paikalta.

Nyt Wilma taas hakeutuu omalle paikalleen viereeni ja tarjoaa kontaktia. Se kääntää korvansa kohti ja  katsoo otsaharjansa alta seuraten liikkeitäni ja ylläpitäen saman vauhdin. Nyt pystyn ylläpitämään kontaktin samalla, kun pyydän Wilman vierelläni raviin. Vielä muutama kuukausi sitten Wilma olisi vielä ravipyynnöstä todennäköisesti räjähtänyt viilettämään pukkilaukkaa ympäri kenttää.

Nyt kun Wilma osaa pyynnöstä ottaa kontaktin, voin pyytää sitä myös esimerkiksi jännittävissä tilanteissa. Tällöin saan ponin huomion pois jännittävästä kohteesta ja pääsen palkkaamaan sitä rauhoittumisesta. Näin maastakäsin kentällä tehtävä työ pitäisikin tuoda hevosen arkeen!

1

Aivohiki pintaan maastakäsintyöskentelyllä

Wilman ansaittua vähän pidemmän kevyen jakson ahkeran treenaamisen jälkeen, olemme maastoilun lisäksi puuhastelleet paljon kentällä. Täysi lomailu kun ei ole ponin pääkopalle hyväksi, eikä noin muutoinkaan tarkoituksenmukaista, sillä Wilmalla ei ole mahdollisuutta lomailla laumassa monen hehtaarin alueella, jossa sillä riittäisi virikkeitä ja se liikkuisi paljon omaehtoisesti.

Kevyemmän jakson ohjelma on koostunut maastoilusta, jalkapalloilusta, jumppaavista ratsastuksista pääasiassa ilman satulaa ja kuolainta sekä leikeistä ja harjoituksista maastakäsin. Monena päivänä Wilmalla on ollut mahdollisuus juosta ja rällätä kentällä vapaana. Toisina päivinä poni hyödynsi tilaisuuden, toisina se taas jäi portille hölmistyneenä odottamaan, että milloin jatketaan leikkejä. Wilma saa itse päättää juokseeko vai ei, sillä en halua ponin oppivan, että kentällä kuuluu aina vapaana ollessa kerätä kierroksia ja juosta hullun tavalla. Raipan kanssa vauhkoontuneen hevosen perässä juoksemisessa en näe mitään hedelmällistä.

Maastakäsin puuhastelemme yleensä noin 10-20 minuuttia kerrallaan. Harjoittelemme pääasiassa tavallista arkea sujuvoittavia, käsiteltävyyttä parantavia asioita sekä joitain temppuja lähinnä tarjotakseni Wilmalle ajateltavaa. On hassua, miten viidentoista minuutin aivotyöskentelyllä voi olla Wilmaan sama rauhoittava vaikutus kuin tunnin koulutreenillä! 

Maastakäsin niin vapaana kentällä kuin arjessa taluttaessani ponia tarhaan haluan, että Wilma kunnioittaa omaa tilaani. Se ei saa tuuppia tai kävellä yli, vaan toivon sen huomioivan käsittelijänsä pysyttelemällä samassa kävelyvauhdissa ja pysähtymällä vierelle. Kaikenlainen omatoiminen herkkujen hamuaminen taskuista on myös kiellettyä - palkkaa ei haeta, vaan se tuodaan turvan eteen, kun on sen aika. 

Project Happy Athleten eläintenkouluttaja Nina on treenannut kanssamme rauhoittumista. Wilma ymmärsi rauhoittumisen idean nopeasti ja olemme päässeet jalostamaan harjoituksia niin tallin käytävälle varustustilanteisiin kuin vapaana maastakäsittelyynkin. 

Wilma on oppinut, että rauhoittumalla saa todennäköisimmin palkkaa. Niinpä se yhä useammin harjoittelun lomassa laskee päänsä ja odottaa. Tämä on ollut hurjan suuri edistysaskel, sillä ennen rauhoittumisen oppimista Wilma keräsi helposti kierroksia ja turhautui. Nyt ponin energiataso pysyy yleensä koko harjoittelun ajan matalammalla tasolla, mikä helpottaa myös ponin keskittymistä ja oppimista. 

Toki on niitäkin päiviä, jolloin Wilma vain nakkelee niskojaan, kuopii turhautumistaan ja lopulta ottaa hatkat pukkisarjan saattelemana, kun palkkaa ei kuulu, eikä keskittyminen riitä rauhoittumiseen. Tuolloinkin lopetetaan onnistumiseen, kunhan poni on ensin purkanut ylimääräistä turhautumistaan. Höyryjä saa aina päästellä, kunhan pysyttelee poissa ihmisen tilasta.

Oman tilan kunnioittamisen lisäksi arkisiin harjoiteltaviin perustaitoihin sisältyvät käskystä pysähtyminen, peruutus, luoksetulo ja paikoilleen jääminen, "paikka". Aloitamme ja lopetamme harjoittelun aina helpoilla tehtävillä, joista Wilma suoriutuu varmasti. Silloin se ei turhaudu ja malttaa harjoittelun keskivaiheilla yrittää haastavampia tehtäviä, vaikka epäonnistuisikin välillä.

Arjen perustaitojen ohessa harjoittelemme temppuja - yleensä yhtä tai korkeintaan kahta temppua samalla treenikerralla. Maahan käyminen on jo melko vahvasti hallinnassa, joten sen rinnalla voimme harjoitella esimerkiksi harjan nostamista maasta tai kumartamista. Kaksi jälkimmäistä taas ovat niin alkutekijöissään, ettei niitä kannata harjoitella samalla treenikerralla. Tarkoitus olisi kuitenkin saada aikaan mahdollisimman paljon onnistumisia, jotka motivoivat ponia yrittämään jatkossakin.

Uusin arkinen harjoiteltava tehtävämme on ratsastajan noutaminen jakkaralta. Vuosi sitten harjoittelimme paikoillaan seisomista, jotta pääsin kiipeämään jakkaralta satulaan ilman, että hevonen katoaa altani ennen kuin olen saanut jalustimia jalkaani. Nyt selkäännousu onnistuu jo mainiosti, joten hankaloitin tehtävää.

Tavoitteena on, että noustessani jakkaralle Wilma tulee luokse ja asemoi itsensä jakkaran viereen niin, että pääsen helposti kiipeämään sen kyytiin. Jakkaran lähelle hakeutuminen kävi Wilmalta helposti, mutta aluksi sen oli vaikea ymmärtää, että halusin sen astuvan muutaman askeleen ohitseni niin, että jään sen selän kohdalle. Harjoittelua helpotti kuitenkin se, että olen selkäännousuharjoituksissakin palkannut ponia selän yli sen oikealle puolelle, enkä eteen kohti suuta. 

Ratsastajan noutaminen onnistuu jo siinä määrin, että voin kulkea jakkaran kanssa minne päin kenttää tahansa ja noustessani jakkaralle Wilma tulee luokseni ja pysähtyy jotakuinkin jakkaran viereen niin, että pääsen könyämään kyytiin. Poni ei vielä kuitenkaan esimerkiksi siirrä takaosaansa lähemmäs jakkaraa ja saattaa satunnaisesti saapua selkäni taakse niin, että kyytiin pitää kiivetä hevosen oikealta puolelta.

Noin puolen vuoden ajan olemme satunnaisesti harjoitelleet myös kaulanarulla ratsastusta. Ratsastuksen alussa tai lopussa olen käyttänyt kymmenisen minuuttia kaulanarulla pysäyttämiseen ja kääntämiseen. Nyt keväällä olen ensimmäistä kertaa jättänyt varmistuksena olleet suitset pois ja olen ratsastanut pelkällä kaulanarulla, mikäli Wilma on tuntunut hyvältä.

Harjoittelun alkuvaiheessa kaikki tuntui todella hankalalta - Wilma ei selkeästikkään tiennyt, mitä siltä pyysin. Lyhyillä harjoittelupätkillä ja kehuilla palkkaamalla poni on oppinut niin hidastavat kuin kääntävätkin avut. Pidätteisiin Wilma vastaa erittäin hyvin, mikä onkin turvallisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kääntävät avutkin toimivat mainiosti, mutta niihin poni reagoi vielä toisinaan turhankin terävästi.

Ensimmäisellä treenikerralla pelkällä kaulanarulla Wilma reagoi yllättäen mieltään askarruttavaan ratsastustilanteeseen mupeltamalla suullaan, vaikkei päässä ollut suitsia tai edes riimua. Jo aikaisemmin olen todennut, ettei suulla pelaaminen viesti suoraan epämukavuudesta suussa, vaan se on ennemminkin tapa, joka ilmenee uusia tai vaikeita asioita harjoitellessa. 

Onko tapa lähtöisin reagoimisesta epäsopivaan kuolaimeen tai ratsastajan kovaan tai epävakaaseen käteen, en osaa sanoa. Päätelmiä voi olla hankala tehdä, kun hevosen koko historia ei ole tiedossa. Pääasia on kuitenkin kuunnella ja lukea hevosta, jotta voi varmistua siitä, ettei epätoivottu käytös johdu kivusta. 

Wilman ilme rentoutui vähitellen ajan kuluessa ja myöhemmillä treenikerroilla se on ollut selkeästi rennompi heti alusta asti. Treenailu on kuitenkin hyvin leikkimielistä ja kevyttä; suuria tavoitteita ei ole, mutta on kiva harjoitella yhdessä uutta!

0

Sadepäivän jumpat ja kaulanarutreenit

Muutamana viime kertana kohdalleni on osunut Veikan ratsastus juuri viikon sateisimpana päivänä. Laitumella minua on ollut vastassa surkean näköinen poni, jolla tukka valuu märkänä pitkin naamaa. Veikka ei varsinaisesti arvosta huonoja kelejä, mutta rankkasateesta huolimatta se ei ole vaivautunut tulemaan laitumen portille vastaan. Toki voi olla, että kiukutus on ollut niin suuri, että ponista on tuntunut paremmalta vaihtoehdolta juoksuttaa ratsastamaan tahtovaa kuskia laitumen perimmäiseen nurkkaan noutomatkalle...

Edellisellä kerralla olin onnekas, kun sain puhuttua Maijun mukaan tallille. Sadekeli ei tuntunut yhtään niin kurjalta, kun oli mukana seuraa! Huonosta kelistä huolimatta Veikka toimi melko kivasti - ehkä se jopa hieman ilahtui päästessään kuivaan maneesiin jumppailemaan sateessa seisomisen sijaan.

Veikka pääsi tällä kertaa hieman normaalia helpommalla; kiipesin selkään ilman satulaa ja jumppailin melko kevyesti ponia, joka oli edellisellä kerralla tuntunut erityisen jäykältä oikeaan kierrokseen. Tilanne tuntui jo selkeästi paremmalta, eikä suuria puolieroja tuntunut käynnissä eikä ravissa. Laukka ei tahtonut pyöriä oikealle, mutta parani kuitenkin työskentelyn myötä.

Keskiaskellajit tuntui tällä kertaa erityisen hyviltä, ne ovat selkeästi kehittyneet esimerkiksi vuoden takaisesta! Veikka työntää selkeästi paremmin takaa, eikä selkä laske alas. Muoto vielä venyy jonkin verran, mutta erityisen etupainoiseksi ruuna ei enää valahda.

Kun velvollisuudet oli hoidettu alta pois, loppuverryttelin Veikan ratsastaen kaulanarulla. Olen muutamia kertoja treenaillut kaulanarulla kääntämistä ja pysäyttämistä ja tuntuu, että Veikka on sisäistänyt homman aivan ennätysajassa! Kääntäminen onnistuu yllättävän hyvin käynnissä ja ravissakin, mutta jarru kaipaa vielä hiomista, jotta poni malttaisi odottaa aivan pysähdykseen saakka.

Olen hieman kaivannutkin kaulanarutreenejä ja muuta rennompaa puuhailua; ne kun ovat jääneet harmittavaisen vähälle Harrin lopettamisen jälkeen. Vaikka nyt harrastankin toisten poneilla ja tarkoitukseni on ratsastaa edes jotenkuten tavoitteellisesti, ei pahitteeksi varmasti olisi puuhailla treenien lomassa hieman rennomminkin. Ehkäpä yritän ottaa tavoitteeksi puuhailla enemmän myös hauskoja juttuja!

0

Vähemmän on enemmän

Edelleen kerta toisensa jälkeen tuntuu niin hienolta istua hevosen selkään ilman satulaa ja riisua siltä suitset. MiniWinnien kanssa olen tässä kesän mittaan ratsastellut silloin tällöin riimulla ja kaulanarulla ja nyt vihdoin tuli ratsastettua pelkällä kaulanarulla, kun Maiju kävi testailemassa videokameraani.

Päivä päivältä tuon ponin pisteet vain nousevat silmissäni ja toivon yhä vain enemmän, että se olisi muutaman sentin korkeampi ja minä muutaman (kymmentä)tuhatta euroa rikkaampi, jotta voisin hankkia ihan oman ponin. Joka tapauksessa nautin suunnattomasti tuon tamman kanssa puuhastelusta!

MiniWinnie suhtautui kaulanaruiluun aivan kuten kaikkeen muuhunkin puuhaan; kaikki käy, eikä tässä mitään sen ihmeempiä! Eipä koko ratsastelusta oikeastaan ole edes kummoista kerrottavaa, kun tuo kääntyi näppärästi ja siirtyi kevyestä paineesta askellajista toiseen ja pysähtyikin vielä. Täytyy jatkaa treenejä ja kehitellä vähän haastetta!

6