torstai 20. helmikuuta 2020

Aika hengähtää ja luopua villahousuista

Alkuvuosi on ollut säiden suhteen ainakin täällä Turussa aivan poikkeuksellinen. Kylmä, liukas, pimeä ja luminen talvi on jäänyt Wilman kanssa kokematta aivan kokonaan, kun vuoden vaihtuessa pitkittynyt syksy vaihtui valon myötä aikaiseen kevääseen. Pakkasia on ollut vain silloin tällöin ja ne päivät, jolloin maassa on ollut lunta, on korkeintaan kahden käden sormin laskettavissa. Ratsastuskenttä on harvoin kesälläkään ollut näin hyvässä kunnossa kuin nyt!


Lumeton ja olematon talvi on ollut surullinen ja ilmaston kannalta huolestuttava ilmestys, mutta näin noviisina hevosenomistajana maneesittomalla tallilla olen ollut enemmän kuin tyytyväinen loistokkaisiin ratsastuskeleihin. Wilma on oikeastaan koko "talven" odottanut pitkää ja liukasta pakkasjaksoa, jolloin se saisi olosuhteiden pakosta kunnon loman. Vähitellen alkaa kuitenkin näyttää siltä, että lomat jää pian lusimatta, mikäli lomailu on säistä riippuvaa.



Wilman liikkuminen on ollut koko talvikauden oikeastaan aika kivasti tasapainossa. Olemme pyrkineet maastoilemaan vähintään kerran viikossa ja treenaamaan kunnolla koulukiemuroita muutamana päivänä viikon aikana. Loput päivät ovat kuluneet niin vapaana juosten, jalkapalloillen, ilman satulaa jumppaillen kuin talutellenkin. Talveen on sisältynyt ahkerampia treeniviikkoja sekä lyhyitä pakkasjaksoja, jolloin koko viikon liikutus on ollut käyntipainoitteista. Hyppäämisestä Wilma on saanut pitää lähes täysin lomaa - viime kuukausien aikana olemme hypänneet muutaman kerran pieniä esteitä ja satunnaisesti työskennelleet kavaleteilla ja puomeilla.

Eniten jännitin talvessa liukkaita pääkallokelejä, sillä muistelin kauhulla ensimmäistä kuukautta Wilman kanssa, jolloin hakkasin ponille kentän läpi polkua, jotta pääsisimme liukastumatta peilijään läpi sulaneelle tielle. Nyt Wilmalla on sentään liukkaiden varalta nastalliset lenkkarit, joita ei ole tarvinnut käyttää tarhaillessa kertaakaan. Ratsastaessakin olen käyttänyt pääasiassa meidän kesälenkkareita suojaamaan kavioita kovalta pohjalta - liukkaus kun ei ole ollut ongelma, niin nastoja ei ole montaa kertaa tarvittu.



 Kevyemmistäkin, pisimmillään reilu viikon kestäneistä pakkasjaksoista Wilma on selviytynyt yllättävän hienosti, kun se on liikkunut säännöllisesti ja monipuolisesti. Mikäli Wilma jäisi tarhaansa lomailemaan useammaksi päiväksi, en välttämättä haluaisi kiivetä sen selkään juoksuttamatta sitä ensin. Kevytkin liikunta on kuitenkin tarjonnut Wilmalle riittävästi virikkeitä niin, että se on ollut miellyttävä ja turvallinen ratsastaa.

Koska pakkasjaksot ovat olleet harvassa, olemme päässeet treenaamaan ahkerasti koulukiemuroita tulevan kauden kisoja silmällä pitäen. Erityisesti joulun jälkeen palaset ovat loksahdelleet kohdilleen ja Wilma on usein tuntunut todella hyvältä ratsastaa!



Siirtymisissä Wilma on tullut pehmeämmäksi ja sivuttaisliikkeisiin ollaan vihdoin löydetty vähän rentoutta. Minulle tullessaan Wilma ei suostunut esimerkiksi väistämään ollenkaan ja kun se vihdoin laittoi kinttujaan ristiin, se jännittyi valtavasti ja protestoi suullaan. Edelleen poni on herkkä pelaamaan kuolaimella ja ilmaisemaan suullaan, mikäli pyydetyt asiat tuntuvat hankalilta, minkä vuoksi olenkin osannut iloita valtavasti niistä väistöaskeleista, joiden aikana Wilma tukeutuu kuolaimeen tasaisesti ja jännittymättä niskastaan.

Avoilla, suluilla ja kaikenmoisilla taivutuksilla olemme saaneet jumpattua Wilmaa letkeämmäksi ja samassa kehittäneet ponin tasapainoa. Ratsain tehtyä työtä on tuettu venyttelemällä säännöllisesti porkkanavenytyksiä ja kiipeilemällä maastossa vaihtelevilla alustoilla.



Siinä missä ravi ja käyntityöskentely on tuntunut edistyvän suurin harppauksin, on laukka edistynyt hitaammin. Joinain päivinä koko laukasta ei tunnu tulevan yhtikäs mitään, kun taas hetkittäin se rullaakin mitä parhaimmin. Sen olen huomannut, että pohja vaikuttaa laukan laatuun merkittävästi. Mikäli kenttä on pinnasta sula, mutta pohjalta vielä vähänkään jäinen, Wilma laukkaa helposti lyhyttä, hidasta ja tamppaavaa laukkaa. Todella märällä pohjalla taas vauhti helposti korvaa laadun ja homma meneekin kaahottamiseksi.

Olemme tehneet laukkaa siis paljon olosuhteiden mukaan; mikäli kenttä on kova tai märkä, laukkaamme paljon vähemmän ja keskitymme enemmän nostoihin. Kun taas pohja on priimaa, työstetään laukkaa enemmän ja usein saadaankin todella hyviä pätkiä aikaiseksi!



Kentän ollessa kova ja soveltuessa lähinnä kävelemiseen ja lyhyisiin ravipätkiin olen yhä useammin päätynyt jumppaamaan Wilmaa ilman satulaa kuolaimettomilla suitsilla. Pitkään käytin kuolaimettomia vain maastossa, sillä koin, etten pystynyt varsinaisesti ratsastamaan Wilmaa ilman kuolainta. Se ei vastannut pieniin apuihin ja rullasi helposti turpansa ryntäisiin. Maastossa riitti, kun jarru toimi ja ohjalla pystyi näyttämään suuntaa, mutta kentällä kuolaimettomuus ei toiminut.

Vähitellen Wilman ratsastettavuus kuolaimettomillakin on parantunut harjoituksen myötä. Edelleen ratsastan mieluiten kuolaimella, mutta on mukavaa, että poni toimii nyt hyvin myös kuolaimetta ja voin jumpata sen vaikka rankemman koulutreenin jälkeen niin, että suu saa vapaata kuolaimesta, vaikka lihakset joutuvatkin töihin.



Nyt nautimme pitenevistä päivistä ja lämmittävästä kevätauringosta ja pidämme kevyemmän jakson keskittyen maastoiluun. Wilma saa rauhassa keventää oloaan pudottamalla talvikarvaa ja luopumalla villahousuistaan. Niitä kun ei ole paljon tarvittu!


0

maanantai 10. helmikuuta 2020

Rakkaudesta hevosiin; #positiivisempihevosala

Blogini on ehdolla Playsson.netin ja Hevoslehti RIDE!:n järjestämässä Hevosalan SomeGaalassa vuoden 2019 parhaaksi hevosblogiksi jo toista vuotta peräkkäin. Tämä on huikea suosion- ja kunnianosoitus, josta pitäisi olla onnellinen!

Kun sain kuulla ehdokkuudestani, ensimmäinen reaktioni oli kuitenkin jännitys. Ei jännitys pärjäämisestä kilpailussa, vaan jännitys siitä, joutuisinko tänä vuonna anonyymien arvostelijoiden kynsiin. Pian ehdokkuuden vastaanotettuani sain kuulla, etten ollut huoleni kanssa yksin. Yli 20 muulla finalistilla oli sama huoli.


Vaikka SomeGaalan pitäisi olla "pohjimmiltaan positiivinen ja lähtökohtaisesti provosoimaton", kuten tapahtumaa järjestävä Maisa kirjoittaa blogissaan Hän pakastaan, sai Sotilaan, se saa kuitenkin aikaan paljon arvostelevaa, negatiivista ja asiatontakin kommentointia foorumeissa, joissa nimetön kommentointi on mahdollista. On suorastaan järkyttävää, että tapahtuman järjestäjätkin joutuvat jännittämään nimeämiensä finalistien puolesta, vaikka tarkoituksena on antaa tunnustusta ja palkita sosiaalisen median sisällöntuottajia hyvästä työstä!

SomeGaalan äänestykseen valituille somettajille tiedotuskanavaksi perustetussa kesksuteluryhmässä lähti nopeasti vireille keskustelu halusta ja tarpeesta nousta negatiivista kommentointia vastaan positiivisuudella. Yhdessä ideoitiin kampanja tunnisteella #positiivisempihevosala, jolla löytyy joka päivä yhä enemmän julkaisuja niin blogeista, Facebookista kuin Instagramistakin! SomeGaalan äänestysviikon aikana haluamme yhdessä pohtia keinoja hevosalan nettikiusaamisen vähentämiseen ja haudata negatiiviset kommentit positiivisuuden vyöryn alle.


Sosiaalinen media on haastava ympäristö, jossa kukaan ei voi miellyttää kaikkia. Samalla somesta löytyy kuitenkin jokaiselle jotakin, ellei systemaattinen negatiivinen palaute säikäytä sisällöntuottajia ja romahduta tarjontaa. Hevosblogien määrä on vähentynyt merkittävästi viime vuosien aikana, enkä toisaalta ihmettele sitä. Kuinka moni on valmis jakamaan ajatuksia rakkaasta harrastuksestaan, jos on suuri riski joutua epäreilun arvostelun ja jopa kiusaamisen kohteeksi?

Tapoja harrastaa hevosia on vähintään yhtä paljon kuin meitä on harrastajia. Jokainen varmasti yrittää parhaansa ja myös oppii virheistään. Virheiden pitäisi olla sallittuja ja jopa toivottavia, sillä ne edistävät oppimista huimasti! Lannistamisen sijaan meidän pitäisi kannustaa toisiamme yrittämään aina uudestaan ja uudestaan. Olemmehan kuitenkin yhtä suurta perhettä, jota yhdistää hevoset. Meidän kaikkien hevosharrastajien pitäisi vetää yhtä köyttä rakkaudesta hevosiin!

Kannustatko yrittämään uudestaan, vai lannistatko arvostelemalla?
Todellisuudessa tilanne hevosalan negatiivisuuden suhteen ei varmastikaan ole niin paha, kuin miltä se vaikuttaa. Negatiivisuuden voima on vain niin suuri, että se varjostaa vähäisenäkin määränä koko hevosalaa. Negatiiviset kommentit ovat kuin öljy vedessä - ne nousevat pinnalle, eivätkä sekoitu suureenkaan vesimäärään. Muuliprojekti -blogin Kaisa kirjoittikin äärettömän mielenkiintoisen postauksen negatiivisten ja positiivisten palautteiden suhteesta. Tiivistettynä: yhtä negatiivista kommenttia vastaan tarvitaan seitsemän positiivista, jotta negatiivisen vaikutus neutralisoituu. Se on hirvittävän suuri määrä! Suosittelen lämpimästi lukaisemaan ajatuksella Kaisan postauksen!

Haluan kannustaa kaikkia hevosalan somen sisällöntuottajia kuin seuraajiakin kiinnittämään erityisesti tällä viikolla huomiota positiivisuuteen. Pelkän selailun sijasta käytä aikaa kommentoimiseen ja kehumiseen, etsi aktiivisesti hyvää sanottavaa! Karsi lukulistoiltasi tilit, jotka ärsyttävät tai joita seuraat vain nähdäksesi toisten epäonnistumisia. Mikäli koet tarpeelliseksi antaa kiritiikkiä, tee se tavalla, jolla haluaisit sen itse ottaa vastaan. Tee, kuten toivoisit sinulle tehtävän!


SomeGaalan äänestys on auki 10.-16.2. osoitteessa https://www.playsson.net/somegaala-2020-aanestys/,  jossa pääsee myös tutustumaan muihin ehdokkaisiin neljässä eri kategoriassa.

Luulenpa, etten ole ainoa, jolle äänestyksen tulos on yhdentekevä. Me olemme jo kaikki voittajia, mikäli olemme saaneet tuotua edes himpun verran lisää positiivista ajattelua hevosalalle!


2

torstai 6. helmikuuta 2020

Matkalla hevosmaailman supermalliksi

Olen ollut äärettömän onnekas saadessani tutustua Jaana Vuolaan,  yhteen varmasti maamme parhaista hevoskuvaajista. En ole saanut pelkästään upeita kuvia hevosystävistäni, vaan olen saanut oppia niin valokuvauksesta, kuvien käsittelystä kuin kuvausten järjestämisestäkin. Olemme kuvanneet yhdessä, istuneet alas käsittelemään kuvia kädestä pitäen ja olen päässyt kuvausmatkoille mukaan avustajan roolissa. Samassa olen saanut nähdä, miten suuri merkitys on toimivilla malleilla ja heidän avustajillaan. Monta vuotta Jaanan työskentelyä seuranneena voin tiivistää tämän ammattilaisen työn sanaan laatu.

© Vilma Ignatius 
Jaana kyseli Wilmaa kameran eteen jo viime kesänä, jolloin jouduin toteamaan, ettei poni ollut vielä kovin helppoa kuvattavaa; Wilma suostui seisomaan paikoillaan vain lyhyitä aikoja, eikä suostunut jäämään metriä kauemmas minusta. Tuolloin aloimme harjoitella paikka - käskyä kuvaustilanteita silmällä pitäen ja lopulta haimme vielä vahvistusta eläintenkouluttaja Niina Laiholta rauhoittumisen harjoitteluun.

Kun uudenvuodenpäivänä Jaana tuli yllättäen kuvaamaan Wilmaa, poni tuntui vihdoin olevan jotakuinkin valmis kuvattavaksi. Wilman suoriuduttua mallikkaasti poseeraustehtävistään lupauduimme mukaan Jaanan järjestämään hevoskuvauspäivään - valokuvaajille tarkoitettuun workshoppiin, jossa järjestäjä on tehnyt kaikki valmistelevat työt; valinnut mallit ja kuvauspaikat, sopinut aikataulut ja järjestelyt hevosten omistajien kanssa. Kuvaaja pääsee ikään kuin valmiiseen pöytään täydentämään portfoliotaan ja saa samassa vinkkejä ja ideoita toisilta kuvaajilta.

© Annika Kaskinen / Photokaskinen
Mallina toimiminen vaatii hevoselta ja sen käsittelijältä lopulta yllättävän paljon, jotta kuvaaminen olisi helppoa ja kuvat onnistuneita. Lähtökohtaisesti hevosissa on paljon eroja siinä, kuinka helppo niitä on kuvata erilaisissa ympäristöissä - leppoisa ja luottavainen "kaikki käy" -tyyppi vaatii huomattavasti vähemmän ennakkovalmisteluja kuin epäluuloinen stressaaja, jolle pelkkä paikoillaan pysyminen on haastavaa. Harrin kanssa kuvaaminen oli alusta asti helppoa - riitti kun hevosen puunasi puhtaaksi! Wilma sen sijaan vaati puoli vuotta harjoittelua maastakäsin ennen kuin se oli valmis kuvattavaksi.

Kun ei kuvata dokumentaarisia hevoskuvia, vaan halutaan esimerkiksi luoda taidekuvassa illuusio vapaana miljöössä seisovasta hevosesta, vaikeutuu kuvattavan hevosen ja käsittelijän työ huomattavasti. Jotta kuvankäsittely olisi mahdollisimman helppoa ja vähätöistä, pitäisi kuvasta poistettavat elementit minimoida; ohut kuvausriimu on monin verroin helpompi poistaa kuvasta kuin suitset kuolaimineen ja parasta on, jos käsittelijä pääsee kuvassa piiloon tai kokonaan kuvan ulkopuolelle. Pelkästään nämä seikat vaativat hevoselta hyvää käsiteltävyyttä; hevosen tulee pysyä käsissä ohuella kuvausriimulla ja kyetä jäämään paikoilleen käsittelijän peruuttaessa pois kuvasta.

© Jaana Vuola, käsittelemätön kuva.
© Jaana Vuola
Paikoillaan pysymisen lisäksi toivottava ominaisuus kuvattavalta hevoselta on liikuteltavuus. Hevoselta voidaan pyytää yksittäisiä askeleita eteen tai taakse tai etu- tai takaosaa voidaan siirtää parempaan linjaan, jotta asennosta saadaan mahdollisimman kuvauksellinen. Jalat levällään tai takakorkeana rinteessä seisova hevonen ei näytä hyvältä!

Asennon lisäksi kuvissa merkitsee myös ilme. Ympäristöstään kiinnostunut, päänsä korkealla kantava hevonen on ylväämpi ilmestys kuin turpa polvissa torkkuva toverinsa. Mallin ei tarvitse pällistellä jatkuvasti stressaantuneena ympärilleen silmät ja sieraimet lautasen kokoisina, mutta jonkinasteinen hereilläolo olisi suotavaa. Wilma reagoi juuri sopivasti esimerkiksi puhelimesta soitettuihin hevosen ääniin tai kuvaajan tekemiin hirnahduksiin.

© Sunneva Ollila
Wilma valmistautui kuvauksiin harjoittelemalla tutuksi tullutta "paikka" - käskyä ja rauhoittumista uusissa ympäristöissä. Harjoittelu aloitettiin kesällä tallissa, tarhassa ja kentällä, jonka jälkeen jatkettiin pysähtymistä ja odottamista niin taluttelulenkeillä metsässä kuin kisapaikoillakin. Kuvausta edeltävänä päivänä aloitettiin kaunistautuminen puunaamalla harja ja jalat ensimmäisen kerran. Toinen pesukerta tehtiin kuvauspäivän aamuna, jolloin häntä saatiin vihdoin lähestulkoon valkoiseksi. Kaviot pestiin huolella ja rasvattiin kiiltäviksi. Harja selvitettiin ja turkki kiillotettiin säihkyväksi. Wilma oli valmis kuvattavaksi!

Wilma oli yllättänyt minut positiivisesti toimimalla lähes moitteettomasti Jaanan koekuvauskerralla. Nyt vastassa olisi kuitenkin kokonainen lauma kuvaajia, mikä merkitsisi paitsi moninkertaista määrää ärsykkeitä, myös pidempiä pönötysaikoja. Ponin tulisi malttaa seistä kuvauspaikoissa riittävän kauan, että jokainen kuvaaja on ehtinyt varmasti saada onnistuneen kuvan ennen siirtymistä seuraavaan paikkaan.

© Jaana Vuola, käsittelemätön kuva.
Wilma sai tervehtiä kuvaajiaan tallin pihassa, josta lähdimme yhtenä joukkona läheisen metsän reunaan. Kuvaajat hakivat paikkansa ja Wilma aseteltiin pönöttämään polun suuaukolle. Kun kuvaaminen alkoi, alkoi myös Wilman tehtävät. Palkkasin naksuttimella ja porkkananpaloilla jokaisesta pyyntöön vastaamisesta; seis, paikka, taakse. Kun porkkanoiden virta pysyi tasaisena, Wilman keskittyminen hiveli täydellisyyttä. Se tiesi, että palkkaa sataa, kun jaksaa vain seistä ja näyttää nätiltä! Toki välillä piti kokeilla onneaan, jos hymyilemällä saisi vielä lisäpalkkaa.

© Johanna Siivonen
Polulta siirryimme sammaleiseen metsään, jossa pönöttäminen luonnistui yhtä mallikkaasti. Kivinen pohja loi haasteen ponin asettelussa; suoraan edestä tai suoraan sivulta ei ole hyvä kuvata, eikä jalat saisi jäädä kokonaan kivien taakse piiloon. Sopivan rintamasuunnan lisäksi pitäisi löytää vielä tasainen alusta, ettei hevonen näytä kuvissa takakorkealta seistessään takajaloillaan kukkulan päällä ja etujalat kuopassa.

Jotta Wilmasta olisi saanut metsässä liikekuvia, olisi metsään pitänyt rajata suljettu alue laidunlangalla. Wilma kun on niin tottunut kävelemään taluttajansa perässä, etten päässyt riittävän kauas ponista kävelyttäessäni sitä kohti kuvaajia. Tässä siis seuraava opeteltava asia tulevaisuutta ajatellen!

© Jaana Vuola, käsittelemätön kuva.
Poseerauskuvien jälkeen päästiin Wilman suosikkikohteeseen - laitumelle! Tavoitteena oli saada ponista liikekuvia; mieluiten laukassa kohti kuvaajia. Mikäli olisimme kuvanneet kesällä, Wilma olisi saanut laiduntaa useamman tunnin ennen kuvauksia, jotta ruoho ei houkuttelisi sitä niin valtavasti. Koska huurteinen ruoho tammikuussa ei kuitenkaan ole terveyden kannalta se ykkösjuttu, Wilma oli saanut tyytyä ihan tavalliseen heinään ennen kuvauksia. Laidunruoho houkutteli kovasti, mutta poni malttoi onneksi innostua myös juoksemaan pelkän syömisen sijasta.

Jaanan koekuvauksissa teimme muutaman toiston lähettämisiä; vein ponin laitumen reunaan ja kannustin sen laukkaan kohti kameraa. Viimeisellä yrityksellä Wilma tuntui hoksaavan homman idean, eikä se ollut unohtunut muutamassa viikossa, vaan päin vastoin! Vaikka Wilma olisi voinut päättää poistua laitumen perimmäiseen nurkkaan, se toimi ennalta tutun kaavan mukaan. Päästin ponin irti ja se (pukkien saattelemana) kirmasi kohti kuvaajia, heidän ohi ja pysähtyi nyhtämään ruohoa odottaen, että sama homma tehtäisiin pian uudestaan.

© Krista Rostén

© Jaana Vuola, käsittelemätön kuva.
© Mirella Ruotsalainen / Hertjekker.net
Laitumelta suunnattiin vielä tallin ohi hiekkatien varteen, jossa poni sai tsempata vielä muutamat pönötykset. Keskittyminen alkoi selkeästi jo herpaantua ja Wilma reagoi enemmän ulkoisiin ärsykkeisiin. Tässä kohtaa oli sopiva aika palkita poni viimeisestä hyvästä suorituksesta ja päästää se liikkeelle ja nyhtämään syötävää kanervikosta.

Kokonaisuudessaan päivä oli meidän osalta super onnistunut. Wilma sai rakastamaansa huomiota ja paljon porkkanoita joutumatta suorittamaan mitään, mikä olisi ollut siltä liikaa vaadittu. Kaikki kuvaajat huomioivat ponin äärettömän hienosti; jos jokin ei onnistunut, se jätettiin sikseen. Riitti, että Wilma teki parhaansa. Poni sai myös upean työskentelyrauhan, vaikka ympärillä pyöri niin paljon vieraita ihmisiä.

Jälkeenpäin mieltä lämmitti valtava positiivisen palautteen määrä; Wilma oli tehnyt vaikutuksen ammattimaisilla elkeillään ja hyvällä käsiteltävyydellään. Vuoden aikana tehty työ käsiteltävyydessä palkittiin toinen toistaan upeammilla kuvilla!

© Mirella Ruotsalainen / Hertjekker.net
© Jaana Vuola, käsittelemätön kuva.
"Nyt riittää, syön nämä koristeet!"
© Jaana Vuola
1

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat