lauantai 15. joulukuuta 2018

Pellolle pakoon pakkasta

Etelä-Suomen talvi antaa vielä vain odottaa itseään. Lunta on satanut muutaman kerran, mutta kovin moneksi päiväksi se ei ole maahan jäänyt. Sen sijaan lämpötilat ovat tippuneet pakkasen puolelle, mikä on hankaloittanut hevosten liikuttamista - kaikki pohjat kun ovat jäässä, mutta pehmentävää lumikerrosta ei ole. 


Luntakin on vihdoin luvattu, joten elättelen toiveita ratsastuskuntoisista kentistä. Toistaiseksi ponit ovat kuitenkin liikkuneet kanssani kentän ulkopuolella maastossa ja pelloilla. 

Veikan kanssa suuntasin viikko sitten pellolle ensimmäistä kertaa. Kenttä oli yön pakkasista mennyt koppuraiseksi, mutta pelto oli pohjaltaan ihan ratsastettavassa kunnossa. Veikalle peltotyöskentely vain meinasi olla ihan ylitsepääsemätön juttu. Normaalisti niin leppoisa ja jähmeä poni oli muttunut tikittäväksi aikapommiksi.



Herkkäsieluinen Veikkis oli täysin vakuuttunut siitä, että joko laiduntolpat tai laitumen nurkassa seisova lato hyökkäävät pienten ponien kimppuun. Veikka oli todella huolestunut ja hypähteli aivan yllättäen milloin mihinkin suuntaan; pohkeella puristaessa se jopa "nousi pystyyn" ehkä hurjan puoli metriä, mutta etuosasta keveneminen oli tälle ponille jotain aivan uutta. 

Päädyin työskentelemään isolla ympyrällä tehden siirtymisiä käynnin ja ravin välillä ja väistättäen takajalkoja ympyräuran ulkopuolelle. Hetkittäin Veikka alkoi tuntua jo rennommalta, mutta yllättäen puoli kierrosta myöhemmin se saattoi taas hypähtää pukin saattelemana ympyrältä toiseen suuntaan. 




Ilmeisesti olen kehittänyt jonkinlaisen itsesuojeluvaiston, sillä päätin suosiolla jättää laukkatyöskentelyn tekemättä. Jo ravissa Veikka tuntui hetkittäin siltä, että ohjaa antamalla saattaisin hetken kuluttua löytää itseni kotia kohti kiitolaukkaavan ponin kyydistä. Niinpä päätin tyytyä ravissa rentoutuneeseen poniin enkä kerjännyt verta nenästäni yrittämällä onneani laukan kanssa. 

Ravi oli lopulta kyllä super hyvän tuntuista! Liikkuisipa Veikka kentälläkin näin aktiivisesti - se pidensi ja lyhensi ravia istunnalla ja aivan minimaalisilla ohjasotteilla. 




Kun Veikka lopulta rentoutui niin, että suostui vauhdin kiihdyttämisen sijaan pidentämään kaulaansa saadessaan ohjaa, oltiin valmiita siirtymään pois pellolta. Jatkettiin matkaa lyhyelle maastolenkille, jolla poni sai jäädytellä pintaan noussutta hikeä. 

Selkeästi jokin asia jännitti Veikkaa pellolla, sillä maastossa allani oli taas normaali rento poni, joka laahusti metsässä pitkin ohjin. Toivotaan, että poni vakuuttui nyt kerralla siitä, että pellollakin voidaan ihan hyvin tehdä töitä jännittämättä! 





2

maanantai 10. joulukuuta 2018

Pienissä pätkissä eteenpäin hitaasti, mutta varmasti

Projekti "Aaposta Vakavasti Otettava Kouluponi" on edennyt tasaisen varmasti. Pakkasten yllätettyä treenejä on jäänyt väliin jäisen kentän vuoksi, mutta toivottavasti saadaan pian lunta, jotta päästään taas jatkamaan harjoituksia!


Aapo on päässyt liikkumaan säännöllisesti vuokraajansa kanssa, mikä on vaikuttanut ponin ratsastettavuuteen positiivisesti. Säännöllisellä liikutuksella Aapon kunto on kasvanut, mikä helpottaa omaa työtäni ponin kanssa. Selkeästi poni jaksaa työskennellä nyt pidempiä aikoja ja siirtää paremmin painoa takaosansa päälle. Mahtavasta kokoamiskyvystä ei voida vielä puhua, mutta selkeästi tuntuu, että Aapon on helpompi vastata ratsastajan apuihin, kun lihas- ja kestävyyskunto on paremmalla tasolla!

Olen keskittynyt Aapon kanssa edelleen paljon perusratsastettavuuden kehittämiseen; pieniin apuihin nopeasti reagoimiseen sekä kevyeen ohjastuntumaan. Aapo on suhteellisen helppo ratsastaa edestä pyöreäksi, mutta se helposti valahtaa etupainoiseksi ja rullaa turpansa ryntäisiin samalla jääden rungostaan pitkäksi ja takajaloistaan hitaaksi. Aapo onkin malliesimerkki siitä, kuinka hevonen pitää ratsastaa takajaloista aktiiviseksi ja kohti kevyttä kuolaintuntumaa.
Aapo valuu herkästi etupainoiseksi ja raskaaksi kuolaimelle, jolloin sen niska laskee ja takajalkojen työntövoima "menee hukkaan". 
Takajalkoja aktivoimalla ja siirtämällä painoa takaosalle saadaan ponin niska nousemaan, kuolaintuntuma kevenemään ja otsa optimaalisempaan kulmaan.

Siirtymiset käynnin ja ravin välillä ovat toimineet Aapolla hyvänä harjoituksena niin kevyen kuolaintuntuman kuin aktiivisten takajalkojenkin säilyttämiseen. Eri pituisilla ravipätkillä ponin saa pidettyä hyvin kuulolla ja joka askeleella valmiina uuteen tehtävään; siirtymiseen lyhyempään tai pidempään raviin tai käyntiin asti. Mikäli poni on raskas edestä ja helposti taipuvainen valumaan etupainoiseksi, saavat ravipätkät pysyä niin lyhyinä, että poni jaksaa kantaa itsensä niiden läpi. 

Kun Aapo on alkanut suoriutua siirtymisistä käynnin ja ravin välillä, olen vähentänyt siirtymisiä askellajien välillä ja lisännyt niitä ravin sisällä; pyydän lyhentämään ravia muutaman askeleen ajaksi ja ratsastan eteenpäin heti, kun poni polkee muutaman askeleen aktiivisesti takajaloillaan ja pysyy samalla kevyenä kuolaimelle. Tällä tavalla Aapon raviin on saatu jo aika kivasti säädeltävyyttä!



Laukka on Aapolle edelleen haastavin askellaji, mutta sekin on silminnähden kehittynyt kuluneen syksyn aikana. Kesällä saatiin iloita hyvistä laukannostoista, mutta nyt Aapo jaksaa säilyttää ryhdikkään laukan jo pidempiä pätkiä. Tukea se tarvitsee ratsastajalta edelleen paljon, mutta nyt meillä on jo enemmän edellytyksiä harjoitusten tekemiseen. 

Laukan kehittämisessäkin keskeisessä roolissa meillä on siirtymiset niin askellajien välillä kuin sisälläkin. Kesällä painotin enemmän laukannostoja, kun taas nyt Aapon kunnon kohennuttua ollaan päästy tekemään enemmän siirtymisiä laukan sisällä; temponlisäyksiä harjoituslaukasta isompaan laukkaan ja takaisin ilman, että poni pudottaa raville tai valuu pitkäksi ja etupainoiseksi.



Edelleen Aapon treenituokiot olen pitänyt melko lyhyinä; kevyen verryttelyn jälkeen vain noin 15 minuuttia keskittymistä vaativaa työskentelyä, jolloin päästään todennäköisesti lopettamaan vielä hyvän mielen vallitessa onnistumisiin. Etenkin nuorten ja raakojen hevosten kanssa on erityisen tärkeää pitää työskentely mielekkäänä - väsymyksen rajan ylityttyä onnistumiseen lopettaminen voi olla jo mahdotonta.

Aapo on ollut erityisen miellyttävä työskentelykaveri, joka yrittää aina parhaansa ja palkitsee oikein tekemisestä. Tällä ponilla on ainakin asenne kohdillaan ja sillä pääsee jo pitkälle!



0

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Mitä kuuluu, Winnie?

Koko syksy on ollut melkoista myllerrystä ponirintamalla. Ensin Veikka muutti pienemmälle itsehoitotallille lähikuntaan ja pian sen jälkeen saimme alkaa etsiä Maijun kanssa uutta tallipaikkaa myös Winnielle, kun Kartanon tallin toiminta loppui. Tuntui pahalta ja pelottavaltakin erota perheeksi muodostuneesta talliyhteisöstä ja lähteä maailmalle monen vuoden yhteiselon jälkeen. Onneksemme Winnielle löytyi melko pikaisesti vanhan ystävän kautta paikka, joka oli erityisesti sijainniltaan meidän molempien ponityttöjen kannalta ihanteellinen.


Jouduimme luopumaan tutuista tallikavereista, maneesista ja kävelytyskoneesta, mutta saimme tilalle uskomattomat maastot, Winnielle tarhakaverin ja vapaan heinän sekä meille uusia mukavia ihmistuttavuuksia. Maneesi löytyy reilun puolen tunnin ratsastusmatkan tai kymmenen minuutin ajomatkan päästä, joten aivan säiden armoilla ei tarvitse koko talvea harrastaa.

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei ole harmittanut ratsastaa säikkyvää ponia pimeällä kentällä tuulen tuivertaessa ja vesisateen pistellessä naamaa. Olen kaivannut valoisaan maneesiin enemmän kuin kerran! Tämän muutaman kuukauden aikana olen kuitenkin oppinut sen, että kaikkeen kyllä tottuu. Kunhan varusteet ovat vedenpitävät, ei viikon kolmannella sateisella ratsastuskerralla enää edes huomaa vesisadetta, vaan sitä keskittyykin jo iloitsemaan super hyvistä ravi- laukka -siirtymisistä. Ponikaan ei välttämättä enää muutaman kuukauden kentän kiertämisen jälkeen jaksa säikkyä aivan jokaista kulmaa pimeällä.



Ensimmäiset puolitoista kuukautta uudella tallilla käytettiin hyvin pitkälti maastoiluun. Winnie oli mennyt alkusyksyn aikana ratsastettavuudeltaan huonompaan suuntaan ja sille tehtiinkin eläinlääkärin tarkastus ja taivutuskoe ennen muuttoa. Mitään merkittävää ei löytynyt, mutta aika jalkojen röntgenkuvaukseen varattiin klinikalle ja ponia päädyttiin liikuttamaan ensin vain käynnissä ja myöhemmin pelkästään maastossa, jossa se liikkui omasta halustaan kaikissa askellajeissa. Kentällä Winnien ilme muuttui hyvin kiukkuiseksi, eikä etenkään laukan nostaminen onnistunut ilman suuria mielenilmauksia.

Epäilykset kääntyivät vatsahaavaan, sillä ponin oireilu oli hyvin samankaltaista kuin muutama vuosi sitten, jolloin vatsan tähystyksessä löytyi vatsahaavoja vatsan yläosasta. Klinikka-aika vaihdettiin toiselle klinikalle, sillä epäilimme, ettemme saisi ponia traileriin ilman herkkuja; vatsan tähystys kun vaatii paaston. Aika vaihdettiin lähiklinikalle, jonne poni oli mahdollista viedä taluttaen.




Klinikalla selvisi, että aavistuksemme oli oikea. Ponilta löytyi jo parantumassa olevaa, arpeutunutta vatsahaavaa vatsan yläosasta. Tilanne oli parempi kuin edellisellä kerralla ja tällä kertaa selvittiinkin pelkällä Antepsin -kuurilla. Uskallan väittää, että vapaa heinä ja pienempi talli on käynnistänyt vatsahaavan paranemisprosessin jo pian muuttomme jälkeen!

Tällä hetkellä palaillaan vähitellen normaaliin liikutukseen ponia kuunnellen. Ollaan päästy tekemään jo ihan kunnollisia koulutreenejä kentällä ilman, että poni on protestoinut liikkumista tai laukannostoja ollenkaan. Maastoilu on kuitenkin ollut edelleen pääasiallinen treenimuoto - maastot onkin tullut koluttua aika hyvin niin metsän kuin kaupunginkin suuntaan!



Winniestä onkin kuoriutunut varsin leppoisa ja mukava maastoilukaveri. Edelleen ponia jännittää monet asiat, mutta dramaattisen ilmaan hyppimisen sijaan Winnie on pääasiassa tyytynyt vain jähmettymään paikoilleen tuijottamaan milloin mitäkin. Yhtäkään ohikulkijaa ei olla onnistuttu säikäyttämään aikanaan kovin pahasti! Ponin seuranhakuisuus on ollut etenkin kaupunkiin päin maastoiltaessa suurin haaste; Winnie kun haluaisi ensin kipittää edellään kulkevat kävelijät kiinni ja jäädä sitten seurustelemaan sen sijaan, että suostuisi asiallisesti kulkemaan ihmisistä ohi!


Viime kuukaudet ovat siis olleet hyvinkin tapahtumarikkaita, minkä vuoksi blogin päivittely on jäänyt normaalia vähemmälle. Itseäni inhottaa lukea "anteeksi pitkästä postaustauosta, nyt yritän tsempata" - asisältöisiä blogitekstejä, mutta haluan kuitenkin pahoitella sitoutuneita lukijoita siitä, etten ole pystynyt pitämään blogia ajan tasalla. Josko nyt pimeänä vuodenaikana jäisi enemmän aikaa kirjoittamiselle! Winnien palatessa pikkuhiljaa treenikuntoon päästään toivottavasti jatkamaan valmennuksia senkin kanssa ja samalla sulattelemaan kertynyttä heinävatsaa...


0

lauantai 24. marraskuuta 2018

Uudet tuulet puhaltaa, älä käännä niille selkää

Veikka on asustellut uudella kotitallillaan nyt muutaman kuukauden. Puitteet ratsastajan näkökulmasta ovat hieman heikommat kuin edellisessä paikassa, mutta Veikalle uusi talli on ollut aivan lottovoitto. Alle kymmenen hevosen rauhallisella tallilla Veikasta on tullut jotenkin avoimempi ja se pieni huolestunut katse on kadonnut sen ilmeestä. Ei tarvitse olla mikään hevoskuiskaaja nähdäkseen, että Veikka viihtyy mainiosti!


Ilman maneesia ollaan aika pitkälti säiden armoilla liikutuksen suhteen. Tämä kermapeppu on hankkinut vedenpitävät varusteet ensimmäistä kertaa elämässään ja käyttänytkin niitä! Veikkakin on joutunut joustamaan mukavuudenhalustaan, kun töitä on pitänyt pystyä tekemään sateessakin. Ensimmäisillä kerroilla tuo hienohelma kun kieltäytyi liikkumasta ja väkisin käänsi takapuolensa kohti sadetta ja tuulta.


Vastapainona maneesittomuudelle alueelta löytyy kilometri tolkulla maastoreittejä. Opasta emme ole vielä saaneet retkillemme, joten olemme Veikkiksen kanssa tyytyneet koluamaan vain tallin lähimetsiä. Vielä kun löytäisi hyväpohjaisia juurakottomia polkuja, joilla pääsisi laukkailemaankin! Toistaiseksi olemme löytäneet vain kävelyyn sopivia reittejä, joilla voi talvipakkasilla tulla kuskille kylmä...

Jottei koko talvi kuluisi jäisellä kentällä kävellessä, on Veikka aloittamassa taas koppitreenit. Kunhan kopitus alkaa sujua, on Veikalla mahdollisuus lähteä maneesille treenaamaan! Toistaiseksi kelit ovat kuitenkin vielä suosineet niin, ettei tarvetta maneesiin pääsyyn ole vielä tullut.




Ratsastettavuudeltaan Veikka on mennyt syksyn aikana koko ajan paremmaksi. Loppukesästä tuntui, että poni otti aika paljon takapakkia. Esteillä se edistyi hurjasti valmennusten myötä, mutta koulupuolella homma takkusi oikein urakalla. Veikan vinouden syyksi paljastui epäsopivaksi jäänyt satula, jota muokattiin sopivaksi ennen uudelle tallille muuttoa. Satulan muokkauksen jälkeen ratsastettavuus vähitellen parani, mutta energisyys puuttui kokonaan.

Oikea laukka oli myös ongelmallista, se vaati erityisen paljon verryttelyä tullakseen edes lähes yhtä hyväksi kuin vasen. Muuten puolieroja ei tuntunt merkittävästi. Veikan hitauden ja nihkeyden syynä oli luultavasti karvanvaihto; poni vaihtoi valtavaan mammuttikarvaan ilmojen ollessa vielä suhteellisen lämpimät. Nyt kun karvanvaihto on valmis, Veikka on alkanut taas tuntua omalta itseltään.



Niin itsenäisissä treeneissä kuin kouluvalmennuksissakin ollaan tehty Veikan kanssa nyt paljon siirtymisiä. Niillä on haettu nopeampia takajalkoja ja nopeampaa reagointia apuihin. Myös itse olen saanut kiinnittää huomiota nopeampiin apuihin; toisinaan olen himpun liian hidas, mikä on huono yhdistelmä hitaasti reagoivan ponin kanssa. 

Kantava ajatus kaikessa ratsastuksessa on ollut "korjata ja jättää rauhaan". Nopeilla avuilla Veikalta pyydetään riittävää eteenpäinpyrkimystä, taipumista tai ristiastuntaa - mikä sen hetkinen tehtävä nyt onkaan. Kun poni reagoi oikein, se jätetään välittömästi rauhaan. Veikalla kesti puoli valmennusta ymmärtää homman idea, mutta kun palaset loksahtelivat kohdalleen, se alkoi paremmin säilyttää vaaditun energian ja muodon ja myös palasi siihen pienemmillä avuilla.




Nyt kun perusratsastus on alkanut tuntua taas helpolta, ollaan päästy treenaamaan enemmän väistöjä, avoja ja jopa sulkuväistöjä. Nyt vain toivotaan, että kenttä pysyisi vielä hetken sulana, että päästään vielä jatkamaan hyvin sujuneita treenejä!





0

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Perämetsien poni kaupunkilaiskisoissa

Veikan muutettua Raisioon meille avautui taas uudet mahdollisuudet kilpailemisen suhteen. Ponin uudelta kotitallilta on noin puolen tunnin ratsastusmatka Alvan tallille, jossa järjestetään toisinaan niin este- kuin koulukilpailuitakin 1-tasolla. Veikka oli ehtinyt kotiutua uuteen talliin muutaman viikon ja katsastaa reitin kisapaikalle, kun lähdettiin kilpailemaan esteillä.


Kesällä kypsyi ajatus siitä, että Veikka voisi olla jo tällä kaudella valmis hyppäämään 90 cm rataa kilpailuissa. Ruskon kilpailuissa hypättiin helpot 70 ja 80 cm, koska halusin ratsastaa "verryttelyradan" ennen seuramestaruusluokkaa. Raisiossa oli mahdollisuus hypätä 80 ja 90 luokat, joten nyt mentiin, eikä vain meinattu!

Veikan kotitallilta on Alvalle noin puolen tunnin ratsastusmatka. Metsän läpi kävellessä ponin lihakset ehtii jo lämmetä ja vertyä niin, että kisapaikalla verryttelyn voi aloittaa suoraan ravissa ja laukassa. 



Koska kyseessä oli 1-tason kisat, joissa oli vielä paljon harjoitusluokkia ennen 1-tason luokkia, oletin ratojen ja esteiden olevan helppoja. 80 ja 90 luokissa oli kuitenkin eri radat ja yllättäen esteissäkin oli jonkin verran täytteitä ja jänniä johteita. Olin kuvitellut, että itse kilpailupaikassa olisi Veikalle riittävästi sulateltavaa, mutta poni joutuisikin tsemppaamaan myös radalla.

Kilpailupaikkaan Veikka suhtautui yllättävän leppoisasti. Alvan talli sijaitsee kahden ison tien risteyksessä, mikä olisi voinut olla Ruskon perämetsistä muuttaneelle ponille melkoinen kulttuurishokki. Ympäristö ei kuitenkaan suuremmin huolettanut ponia, joten verryttelyssä pystyin keskittymään vain hyvän laukan löytämiseen. 





Verryttelyssä Veikka tuntui hyvältä. Se oli rento, mutta kuitenkin reipas ja teki hyviä hyppyjä. Radalle lähdettiin hyvällä fiiliksellä. Onnekseni ehdin näyttää ponille kilpailukenttää ennen lähtömerkin saamista. Veikka kyttäsi erityisesti tuomarintornin kulmaa ja muutamia esteitä. Ykkösesteelle ehdin päästää ponin haistelemaan ennen suorituksen aloitusta.

Veikka suoritti radan melko varman oloisesti. Se hieman epäröi muutamilla esteillä, mutta lähti rohkeasti hyppyihin kun tuin sitä riittävästi. Sarjalle poni pääsi hidastamaan niin, että ponnistuspaikka a- osalle ei osunut täydellisesti. Lyhyessä sarjavälissä huono hyppy a-osalle kostautui b-osan pudotuksena. 



90 radalle lähdettiin samalla hyvällä fiiliksellä kuin ensimmäisellekin radalle. Tuomarin päätyyn ratsastaessani Veikan olemus kuitenkin muuttui. Itse tilanteessa en keksinyt ponin käytökselle mitään syytä, mutta jälkeen päin arvuuttelin, että poni saattoi kytätä varjoja. Ensimmäisellä radalla aurinko oli pilvessä, joten tuomarintorni ja esteet eivät langettaneet varjoja.

Veikka oli jo aivan valmis poistumaan paikalta, mutta sain sen lopulta ylimääräisen voltin kautta kohti ensimmäistä estettä. Ensimmäiset kaksi estettä Veikka hyppäsi varmasti ja helposti. Kolmantena vuorossa oli kerrostalo- este jännittävillä johteilla, mikä oli lopulta herkkäpeppu-Veikkikselle liikaa. Este olisi pitänyt näyttää ponille tästä suunnasta ennen radan aloittamista, mutta hölmönä ajattelin, ettei este aiheuttaisi ongelmia, kun se on jo kerran hypätty toisesta suunnasta.



Veikka otti esteelle kaksi kieltoa, mutta meni onneksi kolmannella yrittämällä jo yli. Hylkäyksestä huolimatta näissä kilpailuissa sai onneksi jatkaa radan loppuun. Kerrostalo- esteeltä jatkettiin sarjalle, jonka a-osan Veikka keilasi ja b-osasta sujahti ohi. Meidän rata oli taputeltu.

Veikka huolestui ennen radan alkua, mikä heijastui vahvasti sen suorittamiseen radalla. Sen itsevarmuus oli tiessään, eikä se hyväksynyt enää tukea ratsastajalta. Ongelma ei ollut korkeudessa, ei huonoissa teissä tai edes ponnistuspaikoissa. Veikka oli vain niin huolestunut, ettei se kyennyt tsemppaamaan rataa pidemmälle.


Sarjaesteen haastavuus pääsi yllättämään minutkin. En osannut aavistaakkaan, että Veikka epäröisi sarjalla! Kuvittelin, että haastavimpia olisivat lankuilla täytetyt tai johteelliset esteet. Sarjalla Veikka kuitenkin epäröi molemmissa luokissa, joista jälkimmäisellä se ei kokenut pystyvänsä tsemppaamaan enää b-osalle, kun a-osalla tuli pudotus.

Vaikkei kilpailuissa niitettykkään suurta menestystä, oli kisapäivä meille molemmille hyvää treeniä tulevia kilpailuita ajatellen. Nyt vain haetaan rutiinia tästä kisapaikasta ja harjoitellaan kotona sarjaesteitä, niin ehkä Veikka pääsee vielä joskus loistamaan Alvallakin!

0

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat