torstai 30. elokuuta 2018

Valmennuspostaus: Hymyile vaikka väkisin

Postaus on toteutettu yhteistyössä Essi L. Dressagen kanssa.

Winnien kanssa en ole päässyt vielä laidunloman jälkeen niihin samoihin onnistumisen fiiliksiin, joita oli ilahduttavan usein vielä keväällä. Winnie on vähitellen hankkiutunut eroon kesämahastaan ja kohotellut kuntoaan, mutta sujuvuus kaikesta työskentelystä on ollut hieman hukassa.


Halusin käyttää rauhassa aikaa ponin kunnon kohotteluun ja asetusten löytämiseen ennen kouluvalmennusten jatkamista. Tiedän, että olisin vain turhautunut yrittäessäni saada jotain irti valmennuksista, joissa ponin kunto olisi loppunut kesken heti alkuunsa. Useamman viikon itsenäisten treenien jälkeen perusratsastus alkoi jo sujua, mutta se jokin oli kuitenkin vielä hukassa. Tähän saumaan oli hyvä sopia koulutunti, jotta päästäisiin nopeammin taas oikealle polulle treenien suhteen.

Pitkän alkuverryttelyn jälkeen jäimme työskentelemään suurelle keskiympyrälle, jolla aloitettiin väistötehtävällä. Tarkoituksena oli väistättää hevosen takaosaa ympyräuran ulkopuolelle säilyttäen samalla ympyräuran mukainen asetus sisälle. Tällä harjoituksella aktivoitaisiin erityisesti sisätakajalkaa ja vahvistettaisiin ulko-ohjan tukea niin, että hevonen saadaan pois makaamasta sisäohjalta.


Winnielle sivuttaisliikkeet on tunnetusti haastavia. Poni voi toimia todella kivasti suorilla- ja ympyräurilla, mutta heittäytyä täysin toimintakyvyttömäksi sillä sekunnilla, kun sitä pyydetään astumaan vähänkään ristiin jaloillaan. Winnie protestoi mielestään kohtuuttoman hankalia tehtäviä jännittymällä niskastaan ja pudottamalla selkänsä alas. Rennot väistöaskeleet ovat siis työn ja tuskan takana!

Odotusten mukaisesti Winnie oli väistöistä sitä mieltä, että ratsastaja voisi mielummin harjoitella niitä vaikka ihan itsekseen. Kun toistojenkaan myötä ristiastunta ja rentous ei meinanneet löytyä, alkoi kuskilta loppua suomalainen sisu kesken. Väistöjä palattiin etsimään käynnissä ja vaatimuksia eteenpäinpyrkimyksen suhteen höllennettiin - kunhan ristiaskeleita tulisi, ei energialla tässä hetkessä olisi niin merkitystä.



Käyntiväistöjen jälkeen ratsastettiin raviin lisää säädeltävyyttä tekemällä siirtymisiä ravin sisällä. Kun siirtymiset reippaasta hitaaseen raviin sujuivat, palattiin yrittämään väistöjä. Kun Winnie tuli ravissa hitaille askelille säilyttäen jotakuinkin pyöreän muodon ja energian, houkuteltiin taas sisätakajalkaa astumaan rungon alle. Ulko-ohja oli merkittävimmässä osassa tukemassa ulkolapaa ja ikään kuin kääntämässä koko etuosaa sisälle päin samalla, kun sisäpohje tuuppasi takaosaa uran ulkopuolelle. Mikäli ulko-ohjan tuki jäi puutteelliseksi, levisi koko homma heti alkuunsa.



Väistöaskeleista ryhdyttiin nostamaan laukkaa. Nostot olivat tänään hyviä ja teräviä ja laukka itsessäänkin pyöri aika kivasti. Laukassa ulko-ohja huolehti taas suoruudesta, jottei Winnie olisi päässyt taipumaan liikaa sisälle ja hukkaamaan ulkolapaansa. Laukasta pyrittiin tekemään pehmeitä siirtymisiä takaisin raviin, josta taas lähdettiin hakemaan väistöaskeleita kohti uutta laukannostoa.

Suurin osa valmennuksesta kului valtavassa turhautumisen tunteessa. Miksi yksinkertaiset asiat tuntuivat niin tuskastuttavan vaikeilta, kun vielä ennen laidunlomaa homma rullasi kiitettävästi ja poni kykeni suorittamaan varsin hyväksyttäviä pohkeenväistöjä? Nythän pyydettiin vain pientä ristiastuntaa, mutta sekään ei meinannut onnistua! 



Valmentajani oli aivan oikeassa todetessaan, että peli on menetetty siinä kohtaa, kun näytän Winnielle hermostuneeni. Välillä tuntuu, että tuon viheliäisen ponitamman ainoa päämäärä on päästä lällättämään kuskilleen, että "sainpas sinut hermostumaan, hävisit pelin!". Silloinkin kun pelkästään suoraan ratsastaminen tuntuu kohtuuttoman vaikealta ja sisällä kiehuu raivo, pitäisi pystyä vain hymyilemään ja sulkemaan oma mielentilansa pois ratsastustilanteesta. 

Kun tilanne saatiin nollattua ja ravi alkoi tuntua taas hyvältä, sain kuin sainkin Winniestä ulos muutamia rehellisiä väistöaskeleita ilman, että poni kovetti niskansa ja puri kiinni kuolaimeen. Ansaittu työvoitto kuskille siis! Vaivannäkö ei ollut turhaa, sillä olemme jatkaneet samaista tehtävää useammissa itsenäisissä treeneissä ja kuin ihmeen kaupalla Winnie on kuin onkin kyennyt suorittamaan tehtävää ihan kiitettävästi. Hymy pyllyyn ja töihin siis!



2

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Reipas ja rohkea - täydellinen esteratsu!

Viimeaikoina koulutreenit Veikan kanssa ovat aiheuttaneet jonkinasteista turhautumista. Esteillä sen sijaan homma on pelittänyt hirmu kivasti ja tuntuu, että ollaan päästy taas askeleita eteenpäin Veikan esteuralla! 



Kesä- heinäkuun aikana päästiin aloittamaan Veikan kanssa Mira Mahosenahon valmennukset. Oltaisiinkohan käyty nyt kolmella tunnilla ennen kesätaukoa, jonka aikana taas olen pyrkinyt työskentelemään esteillä itsenäisesti. 

Valmennukset ovat olleet meille Veikan kanssa ihan lottovoitto. Valmentaja on meille enemmän kuin sopiva; opetustyyli, tehtävät ja asenne kaikki kohdillaan! Olen ollut erityisen iloinen siitä, kuinka valmennusten ratsukoilla on teetetty jokaisen tason mukaan riittävän haastavia tehtäviä. Jokaisella tunnilla olen joutunut lopulta pinnistämään päästäkseni niin hyvään suoritukseen kuin kykenen juuri tämän ponin kanssa. 



Valmennukset jatkuvat taas tulevalla viikolla, jolloin päästään toivottavasti näyttämään Veikan kanssa, että treenejä on jatkettu tauon aikana. Alkukesän valmennuskuurin aikana keskityimme laukan hallintaan ja istuntani osalta käsien rauhoittamiseen. Valmennuksissa sain hyviä vinkkejä näiden haasteiden työstämiseen myös itsenäisesti ja nyt toivonkin, että harjoitus myös näkyy meidän suorittamisessa.

Alkukesästä pitkän estetauon jälkeen suurin haasteeni Veikan kanssa oli vauhdin säätely. Veikka oli innoissaan ja kiihdytti liikaa ennen esteitä ja niiden jälkeen, minkä vuoksi jäin itse pidättämään aivan liikaa ja sain lopulta hevosen liian hitaaksi. Kaarteissa matkustin turvallisen hitaassa laukassa ja esteitä lähestyessä keskityin hidastamaan laukkaa, kun Veikka tuntui kuskaavan minua.



Olen tehnyt Veikan kanssa kavaletti- ja puomiharjoituksia laukassa, mikä on selkeästi helpottanut laukan säätelyä. Veikka on tullut paremmin kuulolle ja itse olen saanut itsevarmuutta ponin ratsastamiseen esteillä.

Kun kavalettitreenit sujuivat, siirryttiin itsenäisiin ratatreeneihin. Kasattiin Moonan kanssa Veikalle viiden esteen rata, johon sisältyi pari okseria ja sarjaeste. Jottei tehtävä olisi ollut herkkis-Veikalle liian helppo, lisättiin toisen okserin alle portti siedättämään ponia erikoisesteisiin.

Veikkis tuntui alusta saakka hirmu hyvältä; se laukkasi reippaasti eteenpäin, muttei kuitenkaan saanut kuskiaan paniikin valtaan. Homma rullasi helpon tuntuisesti alusta saakka, mistä uskonkin meidän molempien keränneen itsevarmuutta radan hyppäämiseen. Lopulta esteet eivät tuntuneet edes yhtään isoilta, vaikka ne korkeimmillaan taisivat olla 90 sentin korkeudessa. Se on kuitenkin Veikalle jo aika paljon!



0

perjantai 17. elokuuta 2018

Käytännön harjoittelua hevoskuvauksen workshopissa

Postaus on toteutettu yhteistyössä valokuvaaja Jaana Vuolan kanssa.

Siinä missä vielä kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten valokuvaus oli suhteellisen harvojen hevosharrastajien toinen harrastus, on se nykyään kasvattanut suosiotaan valtavasti. En tiedä onko valokuvauksesta innostuneita samassa suhteessa koiraharrastajissa tai muissa, mutta hevosharrastajien keskuudessa olen ollut huomaavinani yhä kasvavaa innostusta valokuvausta kohtaan.



Viime vuosina kotimaassa on noussut pinnalle muutamia hevosiin erikoistuneita valokuvaajia. En tiedä vastasiko kysyntä tarjontaan vai päin vastoin, mutta yhä enenevissä määrin hevosharrastajat tuntuvat arvostavan ammattitasoisia kuvia hevosistaan. Maailmalla yhä useampi valokuvaaja pystyy nyt elättämään itsensä kuvaamalla ihmisten lemmikkejä; vielä vuosikymmen sitten väitän elannon saamisen olleen monin verroin vaikeampaa.

Siinä missä hevos- ja lemmikkikuvauksia on ryhdytty arvostamaan, on omistautuneita harrastajiakin tullut lisää. Valokuvauksesta ja erityisesti eläinten kuvaamisesta halutaan oppia lisää ja omia taitoja pyritään kehittämään niin kuvaamisen kuin kuvankäsittelynkin osalta. Tuore ilmiö Suomessa on ollut niin ammattilaisille kuin harrastajillekin suunnatut hevosvalokuvauksen workshopit.


Pääsin itse osallistumaan Jaana Vuolan workshopiin heinäkuun lopussa. Hevoskuvauksesta kiinnostuneille kuvaajille suunnatussa workshopissa ajatuksena oli kuvata ohjatusti valmiiksi suunnitelluissa kohteissa ja perehtyä mallin ja esimerkkien avulla kuvankäsittelyyn kuvausrupeaman jälkeen. Simppeli, mutta erittäin toimiva järjestely!

Kuten edellisessä valokuvausaiheisessa postauksessanikin kirjoitin, on suuri osa hyviä kuvia niiden etukäteisvalmistelut; malli, miljöö ja valo luovat puitteet onnistuneille kuville. Workshopissa nämä kulmakivet oli valmiiksi aseteltu paikoilleen, joten kuvaamiseen oli helppo ryhtyä. Mallina ensimmäisessä erässä toimi upea irlannincob tamma Rose's Shannon, joka poseerasi ammattilaisen elkein muutamassa ennalta valitussa kuvauskohteessa.


Kuvausten edetessä Jaana ohjeisti niin kameran asetusten kuin kuvakulmien valinnassakin. Ainakin teoriassa kaikilla oli mahdollisuus saada ohjeiden avulla onnistuneet raakakuvat, joita lähteä työstämään myöhemmin.

Shannonin jälkeen kuvattiin vielä pääkuvia kimosta ruunasta, jolla oli ehkä maailman hellyyttävimmät mustat korvat! Tärkeimpiä pointteja tätä mallia kuvatatessa oli kuvien alivalotus sekä taustan valinta. Kimo hevonen palaa kuvassa helposti puhki, joten on turvallisempaa alivalottaa raakakuvat ja lisätä niihin valoa käsittelyvaiheessa. Taustan osalta taas sai kiinnittää huomiota siihen, ettei hevosen mustat korvat huku tummaan taustaan.


Workshopit ovat kuulemma hyvin yleisiä ammattikuvaajien keskuudessa. Kuvaajille tuodaan ikään kuin tarjottimella valmis kuvaussetti; hevoset, mallit, miljöö ja valaistus. Yllättäen hyvin monet maailmalla mainetta niittävät hevoskuvat ovat workshopeissa kuvattuja! Ammattilaiset toki työskentelevät oman osaamisensa pohjalta ilman ohjeistuksia ja neuvoja ja käsittelevät kuvansa itsenäisesti.

Itse odotin tältä workshopilta eniten kuvankäsittelyä, sillä siinä koen tarvitsevani eniten ohjeita ja ideoita. Netissä on pilvin pimein opetusvideoita niin lightroomin kuin photoshopinkin käytöstä, mutta on aivan erilaista seurata reaaliaikaisesti ammattilaisen työskentelyä ja päästä samalla kokeilemaan itse samoja tekniikoita aivan vastaavanlaiseen kuvaan. Kuvankäsittelyn seuraaminen tuntui jossain määrin jopa hieman rikolliselta; aivan kuin mestarikokki paljastaisi salaisen reseptinsä tai taiteilija esittelisi salaisen tekniikkansa, jolla luo mainetta niittävät mestariteoksensa!


Ammattilaisen ohjeiden ja vinkkien lisäksi workshopissa vaihdettiin ajatuksia kuvista ja niiden käsittelystä kurssilaisten kesken. Osalle kuvankäsittelyohjelmat olivat tutumpia kuin toisille ja kokeneemmilta vierustovereilta saikin apua ohjelmien käytössä. Kuvaustilanteessakin tunnelma lämpeni nopeasti ja ilmapiiri oli avoin. Super juttu oli vielä kurssin jälkeen koottu keskusteluryhmä kuvien ja vinkkien jakamista varten. Kurssilaisten kuvia löytyy instagramista tunnisteella #jaanavuolaequineworkshop !


Minulle jäi päivästä valtava tiedonjano ja halu oppia lisää. Samalla pyrin työntämään taka-alalle pientä ahdistusta siitä, kuinka omat kuvankäsittelytaidot eivät vielä riitä toteuttamaan täysin omia visioita. Lohduttavaa oli kuitenkin vahvistunut mielikuva siitä, että hyvillä raakakuvilla pääsee jo pitkälle. Lopputulokseen vaikuttaa niin valtavasti ennen kuvaustilannetta ja kuvaustilanteessa tehty työ; kameran oikeat asetukset, hyvin suunniteltu kuvausympäristö ja oikeat kuvakulmat ja rajaukset.

Mikäli hevosten valokuvaus on lähellä sydäntä ja intoa riittää uuden opetteluun niin kuvaamisen kuin kuvankäsittelynkin saralla, voin lämpimästi suositella Jaanan tulevaa workshopia, joka on tämän syksyn viimeinen laatuaan. Tulevassa workshopissa pääpaino on liikekuvissa, eikä mallitarjontaakaan tarvitse häpeillä!


6

lauantai 4. elokuuta 2018

Vuosikymmenen kisafarssi

Paimion Ratsastajien 40-vuotis juhlakilpailuja oltiin odotettu jo puoli vuotta. Kilpailut olisivat täydelliset Winnietä ajatellen! Aamupäivällä kilpailtaisiin koulua ja iltapäivällä esteitä. Kouluosuudesta väsähtäneellä ponilla uskaltaisi startata sen ensimmäiset ulkopuoliset estekisat, jotka kilpailtaisiin nurmella. Mieletön tilaisuus siis! Kilpailuiden lähestyessä ponin omistajan, Maijunkin kisainto heräsi ja sovittiin, että Maiju kilpailisi kouluosuuden ja minä hoitaisin hyppäämisen.


Ennen ilmoittautumisajan päättymistä päädyttiin ilmoittamaan myös Aapo ensimmäisiin ihan oikeisiin koulukilpailuihinsa - poni saisi suorittaa helpon C:n radan. Lähtölistassa Aapo päätyi päivän ensimmäisen lähtijän paikalle, joten oma kisapäiväni alkoi seitsemän jälkeen aamulla. Maiju ja Winnie saapuisivat paikalle myöhemmin aamupäivällä.

Kolmen viikon hellejakson keskelle osui alle vuorokauden mittainen sadealue; rankkasateet alkoivat perjantaina ja loppuivat lauantaina aamulla ennen kymmentä - juuri sopivasti niin, että ehdin ratsastaa Aapon radan juuri ennen sateen loppumista! Onneksi kyseessä oli kuitenkin lämmin kesäsade, joka ei tuntunut Aapoa häiritsevän. Liimautuivatpahan housut kunnolla satulaan kiinni!




Verryttely sentään oli maneesissa, joten kovin kauaa sateesta ei tarvinnut kärsiä. Aapokin suhtautui maneesiverryttelyyn yllättävän rennosti, vaikka tämä olikin ponin ensimmäinen kerta maneesissa. Koko päädyn mittainen peili aiheutti Aapossa pientä ihmetystä, mutta se tyytyi vain huutelemaan muutamia kertoja komealle vuonohevoselle peilin toisella puolen.

Aapo yllätti positiivisesti verkassa; se oli monin verroin rennompi kuin edellisissä kilpailuissa ja keskittyi oikein hienosti työntekoon huutelemisen sijasta. Ravi rullasi kivasti, pidätteet menivät läpi ja laukatkin nousivat ongelmitta. Laukan ylläpitämisessä sen sijaan ilmeni tänään ongelmia; jouduin ratsastamaan ponia ahkerasti eteenpäin, enkä voinut irroittaa pohkeita laukassa ollenkaan ilman, että olisin ottanut riskin laukan pudottamisesta raville. Muutamien nostojen jälkeen laukka pysyi yllä jo paremmin, mutta säädeltävyys oli tiessään.




Radalle lähdin hakemaan rennompaa suoritusta kuin viime kilpailuissa ja korjaamaan virheeni laukannostoissa. Mikäli laukat tänään nousisivat oikein, oltaisiin päästy jo tavoitteeseen. Nämä olivat kuitenkin Aapon ensimmäiset viralliset kilpailut ja ensimmäinen rata kouluaitojen sisäpuolella, joten tuloksella ei olisi mitään merkitystä. Kunhan poni vain saisi taas yhden positiivisen kokemuksen lisää ja kuski pääsisi korjaamaan edellisen kerran virheensä.

Rata lähti käyntiin mainiosti. Alkutervehdykseen saavuttiin paljon suoremmalla tiellä kuin viime kerralla ja ravi oli selkeästi rennompaa ja laadukkaampaa. Numerot arvostelupöytäkirjassa vaihtelivat 6 ja 7 välillä ja kommentit olivat mieltä ylentäviä; poni liikkui suorana, voltit olivat tasapainoisia ja käynti puhdasta.



Laukkaosio avattiin puhtaalla oikean laukan nostolla arvosanalla 6, jonka jälkeen alamäki alkoi. Kuten arvelinkin, laukka ei ollut tänään rentoa eikä säädeltävissä. Pisteskaala laski kuin lehmän häntä ja numerot vaihtelivat 4 ja 6 välillä. En onnistunut valmistelemaan siirtymisiä ja jouduin tekemään töitä, jotta sain ponin kääntymään ympyröille ja menemään kulmiin. Toisessa päädyssä en saanut ratsastettua ulkopohjetta läpi ja hupsista, ratsuni oli poistunut radalta.

Kouluaitoihin oli jätetty päätyyn kulkuaukot, eikä aitaa siis suljettu kokonaan radan ajaksi. Aapo vyöryi kulman läpi ja sujahti avoimesta raosta radalta ulos. Väitän, ettei poni olisi hypännyt aidan yli jos aidat olisivat olleet koko matkalta kiinni, mutta avoin kulkureitti oli liian suuri houkutus. Tuomari kuitenkin viittilöi meitä heti jatkamaan ja arvosteli ratamme loppuun, vaikka tulos olikin hylätty.



Hieman eri haasteet siis tällä kertaa radalla, mutta saatiinpahan korjattua kaikki viime kerran virheet. Hylätty tulos ei varsinaisesti edes harmittanut - tällaista sattuu nuorten hevosten kanssa. Aapo kuitenkin saavutti tavoitteensa, sillä se oli ravissa rento ja kuuliainen ja laukatkin nousivat tällä kertaa aivan oikein. Ennen seuraavia kisoja tehdään paljon töitä laukan suhteen ja toivotaan, että saadaan kisapaikalla laukka samalle tasolle kuin kotitreeneissä.



Aapo lähti ratansa jälkeen kotimatkalle ja minä jäin odottelemaan Winnietä saapuvaksi. Muutaman tunnin jälkeen tuli viesti, ettei Winnie ollut tulossa kisapaikalle - se paskiainen ei mennyt koppiin.

Olin onnellinen, etten ollut paikalla lastaamassa ponia. En tiedä olisiko huumorini riittänyt tilanteessa, jossa poni vain kieltäytyi kävelemästä viimeistä askelta trailerin sisälle niin, että takapuomin olisi saanut kiinni. Olipa Winnie kuulemma kävellyt muutaman kerran ihan perälle saakkakin, kun lastaussillalla ei sattunut olemaan ketään sulkemassa puomia. Olimme vieläpä harjoitelleet juuri edellisenä päivänä kopittamista ja poni käveli sisälle traileriin muutamassa minuutissa, jonka jälkeen se söi tyytyväisenä ja panikoimatta mössöjänsä takapuomi suljettuna.

Olisin ymmärtäväisempi, mikäli tuo tamma näyttäisi merkkejä pelosta tai painiikista lastaustilanteessa, mutta tilanne on se, että ponin käytös on vain varsinaista kettuilua. Sitä ei vain huvita, eikä se yhtäkkiä jaksakaan motivoitua riittävästi ruuasta. Käskemään Winnietä ei voi ruveta, sillä tuloksena on vain riehuva ja kiukustunut ponitamma. Nyt siis vain purraan huulta ja marssitaan leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä ja siinä sivussa lahjotaan ponia parhaamme mukaan traileriin. Josko ensi kerralla ponia vaikka huvittaisikin matkustaminen.

0

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat