tiistai 23. heinäkuuta 2019

Miksi mennä metsään?

Maastoilu on viikoittainen osa Wilman treeniohjelmaa. Toisinaan se on rauhallista palauttavaa liikuntaa ja toisinaan taas kestävyysharjoittelua tai lihaskuntotreeniä. Maastoreitti valitaan sen mukaan, mikä lenkin tarkoitus on.


Olemme onnekkaita, sillä meillä heti tallin pihasta lähtee kilometrikaupalla erilaisia maastoreittejä. Löytyy juurakkoista metsäpolkua, kiipeiltäviä mäkiä, pitkiä sorateitä ja pehmeitä hiekkateitä, jotka kutsuvat laukkaamaan täysillä. Aikaa reiteillä saa kulumaan vartin loppukäyntien verran tai halutessaan useamman tunnin.

Kaiken lisäksi maastolenkin saa hyvin todennäköisesti tehdä aivan omassa rauhassa, ellei sitten kohtaa reitillä peuralaumaa. Metsässä saattaa tulla vastaan satunnainen sunnuntaikävelijä tai suunnistaja, mutta suuren yleisön suosiossa nämä reitit eivät ole. Satunnaisesti on piileskelevä marjastaja saattanut kuulla kipakan neuvonpidon siitä, ettei pitkospuut ole sopiva kulkureitti ponille tai että kuivasta ojasta voi kävellä yli, kuten aina ennenkin. 



Satunnaisia neuvonpitoja lukuunottamatta maastoilu Wilman kanssa on ollut yllättävän mutkatonta. Wilma on seikkailijaluonne, joka haluaa vaeltaa kauas ja nähdä paljon. Se saattaa ehdottaa uusia reittejä tai kieltäytyä kääntymästä kotiinpäin, vaikka kuljettava polku ei olisi enää missään määrin hevosella jatkettavissa.

Mikäli reitillä kohdataan jotain ylitsepääsemättömän jännittävää, Wilma jatkaa matkaa viimeistään kuskin jalkautuessa kulkemaan edellä. Poni vain turvaa selustansa lähettämällä pahaa-aavistamattoman kuskin ensimmäisenä surman suuhun...




Wilma on osoittautunut kuuliaiseksi maastoseuraksi, minkä vuoksi olemmekin päätyneet maastoilemaan vain hackamorella. Se on riittävä jarru laukastakin pysäyttämiseen ja se on Wilmalle miellyttävä, koska suu jää vapaaksi kuolaimesta. Wilmalla on lupa napsia matkalla evästä, kunhan se ei hidasta vauhtia eikä syö maasta. Ponista on tullut aika taitava oksien hamuamisessa reippaassakin käynnissä! Hackamorella ei tarvitse huolehtia siitä, että oksat jäisivät kiinni kuolaimeen.




Maastojen monipuolisuus on meille rikkaus. Hiekkateillä teemme pitkiä, rauhallisia käyntilenkkejä rankempien treenipäivien jälkeen, kun taas metsässä käymme kiipeilemässä kallioilla ja juurakoissa. Kiipeily on valtavan hyvää lihaskuntotreeniä, joka eroaa kaikesta kentällä tehtävästä harjoittelusta! Usein käynnissä taitetun tunnin kiipeilymaaston jälkeen Wilma on tallille palatessa hikisempi, kuin tavallisen kentällä tehdyn koulutreenin jälkeen.

Kun jaksaa vaeltaa metsässä kilometrin tai pari, pääsee pitkälle pehmeälle hiekkatielle. Siellä Wilma on päässyt ravaamaan ja laukkaamaan reippaasti ja pidemmällä askeleella kuin kentällä. Väitän, että säännöllisellä treenillä ponin liikelaajuus kasvaa ja paikat pysyvät paremmin auki kuin kenttää kiertäessä!

Sen lisäksi, että maastoilu on monipuolista ja kehittävää harjoittelua, se on myös tärkeää vaihtelua omassa kotipihassa pyörimiselle. Säännöllisesti maastoilemalla uskon Wilman motivaation kentällä työskentelyyn pysyvän paremmin yllä, kun aina välillä tehdäänkin jotain muuta. 



Maastoillessa Wilma myös näkee uusia paikkoja ja asioita ja oppii samassa selviytymään niiden kohtaamisesta. Tämä on tällä hetkellä parasta harjoittelua tulevia kilpailuita ajatellen! Toki on tärkeää, että kisoihin lähdettäessä poni kykenee suorittamaan sille annetut tehtävät, mutta vielä tärkeämpää on, että se kykenee hallitsemaan mielensä kilpailutilanteessa. Hienosti kotona sujuvat pohkeenväistöt eivät lohduta, jos kilpailupaikalla poni ei jännitykseltään kykene edes kävelemään areenalle neljällä jalalla!

Toki kisatilanteita ajatellen meidän tulee harjoitella selviytymistä toisten hevosten joukossa, vilkkaassa paikassa ja yleisön edessä, mutta maastoillessa vähintäänkin uusissa paikoissa ja yllättävistä tilanteista selviämisestä tulee Wilmalle tuttua.

Eipä siis muuta kuin metsään mars!

0

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Neljän kuukauden työn tulos

Wilmasta tuli ihan oma ponini maaliskuussa. Tuolloin lähdimme ajamaan kohti Keski-Suomea ja pysähdyimme lumipyryssä huoltoaseman pihaan katsomaan ponia, josta oli puhuttu jo lähes kaksi kuukautta. Trailerista tuli ulos pörröinen ja lihava, mutta syötävän suloinen poni. Nimet laitettiin papereihin, raha vaihtoi omistajaa ja tuo pullea mantelisilmä käveli sisälle toiseen traileriin. Seuraavana päivänä kiipesin ponin selkään ottamaan selvää siitä, mitä olin mennyt ostamaan.


Wilma oli sitä mitä oli luvattukkin; melko lailla ruosteessa, reaktiivinen, mutta hyvä liikkuja. Ensimmäiset kuukaudet kohoteltiin kuntoa ja tutustuttiin toisiimme keskittyen löytämään yhteistä säveltä perusratsastuksen saralla. Kehitystä tapahtui tasaisesti viikko toisensa jälkeen. Wilman kunto koheni, vatsanympärys pieneni ja viikko toisensa jälkeen se testasi kuskiaan yhä vähemmän ja vähemmän. 

Neljän kuukauden aikana Wilma on edistynyt hirmuisesti. Se jaksaa jo kantaa itseään huomattavasti paremmin kuin kevättalvella ja on motivoituneempi harjoittelemaan myös vaikeampia asioita. Kun hommat alkoivat sujua muutamien viikkojen yhteiselon jälkeen, Wilma toimi melko kivasti perustyöskentelyssä. Sen sijaan vähääkään vaikeammat tehtävät, kuten väistöt tai avotaivutukset saivat Wilman hermostumaan täysin. Se heitti hommat läskiksi ikään kuin heittäen kädet ilmaan ja todeten, että "Ei pysty, tee keskenäs!".




Kunnonkohotuksen myötä Wilma on saanut itsevarmuutta koulutreeneihin. Siitä on tullut myös monin verroin sinnikkäämpi harjoittelija! Edelleenkään ponia ei voi käskeä ja komentaa, eikä sille ole tarvettakaan. Sen sijaan Wilmaa voi houkutella yrittämään tasapainoa ja taipumista vaativia tehtäviä. Esimerkiksi pohkeenväistöt aloitettiin keväällä aivan nollasta, jolloin Wilma sai pelkästään takajalkojen ristiin asettamisesta valtavasti kehuja ja pitkät ohjat.

Vähitellen askelten määrää lisättiin, aloin vaatia suoruutta ja ulko-ohjan tukea. Nyt Wilma tekee pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa sujuvasti molempiin suuntiin ja kykenee tekemään siistejä siirtymisiäkin väistön sisällä! Edelleen Wilma mieltää väistöt ja esimerkiksi avo- ja sulkutaivutustreenit haastaviksi tehtäviksi, sillä harjoitusten aikana se mupeltaa kuolainta erityisen ahkerasti, vaikka tuntuma suuhun olisi olematon ja painetta väistöön olisi todella vähän.




Avainsana Wilman koulutreeneissä onkin rentous. Tavoitteena on rento ratsastaja, rento pehmeä käsi ja rento poni, joka keskittyy työskentelyyn. Joinain päivinä kaikki tämä tuntuu mahdottomalta saavuttaa, mutta hetkittäin saamme jo ihan hyviä onnistumisen kokemuksia. Työtä kuitenkin riittää, eikä ikinä varmasti tule täysin valmista.


Väistöjen ja avotaivutusten lisäksi olemme päässeet vihdoin työstämään laukkaa enemmän. Ensimmäiset kuukaudet laukkaaminen oli hyvin pitkälti pukkien laskemista, kun Wilma riehaantui laukkaamisesta ja koki hyvin usein tarpeelliseksi lehahtaa laukkaan pukkien saattelemana. Mitä enemmän päästiin laukkaamaan, sitä vähemmälle pukit jäivät. Tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että Wilma pukittaa vain niin selkeästä syystä, että ymmärrän sen itsekin; pelästyessään poni saattaa hypähtää pukin kautta eteenpäin, se voi protestoida liian vahvaa pohjetta tai rankaista ratsastajaa esteen jälkeen huonoon paikkaan osuneesta hypystä tai puomin pudotuksesta.

Perus laukkatyöskentely ei ole siis enää pelkkää jännitystä siitä, montako askelta ehtii laukata pukkien välissä. Wilma on saanut selvästi voimaa kantaa itsensä laukassa, minkä myötä laukasta on tullut myös rauhallisempaa ja tasapainoisempaa. Olemme aloittaneet vastalaukkaharjoituksetkin, jotka ovat olleet oikea menestys! Wilma pystyy tekemään jo laukassa kahdeksikkoa säilyttäen vastalaukan koko kaarteen läpi.




Hyvin sujuneiden treenien myötä motivaatio yhdessä uuden opetteluun on korkealla. Jos ollaan neljässä kuukaudessa kuljettu jo tällainen matka, niin mistähän löydämme itsemme vuoden kuluttua?

Kaikki postauksen kuvat © Amanda Kemppi



0

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Vauhti korjaa virheet vai miten se oli?

Wilma on kovin innokas hyppääjä. Se ei kyttäile kotikentän esteitä, eikä rankaise ratsastajaansa pienistä virheistä, vaan hyppää kaikki esteet mukisematta. Toisinaan kuitenkin on tuntunut, ettei hommassa ole kuitenkaan mitään tolkkua, kun poni on hypännyt taidon sijaan tyylillä! Ratsastajan avustusyrityksistä huolimatta Wilma on saattanut ponnistaa hyppyihin mitä kummallisimmista paikoista hurjalla itsevarmuudella.



Sattuneista syistä Wilma on koko kevään harjoitellut vain pienillä esteillä ja keskittyen pääasiassa sopivien ponnistuspaikkojen löytämiseen. Laukka on kehittynyt kiitettävästi ja tullut samalla hallitummaksi, vaikkakin hankalan paikan tullen Wilma mieluusti kompensoi taidon puutetta vauhdilla. Laukka on kuitenkin saatu siihen kuosiin, että siitä on mahdollista tehdä hyviä hyppyjä esteille.

Wilman suorittamisessa huomaa sen, että sillä on kyllä hypätty, mutta melko vähän. Ponilla on perusidea hyppäämisestä, mutta ei varsinaista rutiinia. Pohjatyö on kuitenkin tehty ilmeisen hyvin, joten lähtökohdat kisaponin rakentamiseksi ovat varsin hyvät!


Ponnistuspaikkojen löytymistä on harjoiteltu jumppasarjoilla ja yksittäisillä esteillä ponnistuspuomien avustamana. Kun ravilähestymisistä on saatu sujuvia ja hallittuja, ollaan siirrytty lähestymään esteitä laukassa. Ilman ponnistuspuomeja Wilma on saattanut ottaa helposti ohjat omiin käsiinsä ja ratsastajan valmistelemasta askeleesta huolimatta päättänyt pinkaista hyppyyn aivan liian aikaisin tai kesken askeleen kevätjuhlaliikkeen saattelemana. Wilman mielestä ratsastajaa voi kuitenkin rankaista huonosta hypystä esteen jälkeen pukittamalla, vaikka kuski kuinka olisi yrittänyt ehdottaa sitä sopivaa ponnistuspaikkaa.



Yksinkertaisten ponnistuspuomitehtävien myötä Wilma on edistynyt muutamassa kuukaudessa silminnähden. Se on saanut varmuutta ja rutiinia hyppäämiseen niin paljon, että treenit näyttävät hetkittäin jo ihan oikealta esteratsastukselta! Paljon on kuitenkin vielä tehtävää, eikä ponnistuspuomeistakaan olla täysin vielä luopumassa.

Wilman suorittamat tehtävät ovat edelleen helppoja ja yksinkertaisia. Treenit koostuvat muutaman esteen tehtävistä, joissa lähestymiset ovat helppoja ja tiet esteille pitkiä. Pääpaino on erityisesti esteiden välien ratsastamisessa; tavoitteena on tasainen ja hallittu laukka, hyvä ponnistuspaikka ja hyvä reitti seuraavalle esteelle. On yhdentekevää, kuinka hyvin poni hyppää, jos se ei ole ratsastettavissa esteeltä toiselle!




Seuraava etappi ennen vakavasti otettavan esteponin titteliä on helppojen tehtävien korotus ja haastavampien ja lyhyiden teiden harjoittelu pienillä korkeuksilla. Ennen tavoitteellista kilpailemista pitäisi päästä myös tutustumaan erikoisesteisiin ja johteisiin, jotka olivat vähällä syödä Wilman ponin ensimmäisissä kilpailuissa.

Pikkuhiljaa suorittaminen alkaa kuitenkin olla sillä tasolla, että Wilma voisi lähteä harjoittelemaan pieniin kilpailuihinkin. Mukavinta olisi, mikäli päästäisiin tutulle naapuritallille harjoittelemaan kisakäyttäytymistä vielä ennen kuin lähdetään trailerin kanssa kauemmas. Mikäli ei nyt lähiaikoina päästä lähtemään sopiviin pikkukisoihin, jatketaan treenejä kotona ja startataan myöhemmin kisoissa entistä valmiimpina!





0

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Tarina siitä, kuinka vaikeaa satulan hankkiminen voi olla

Ratsuhevosen tärkeimmät varusteet ovat satula ja suitset kuolaimineen. On yhdentekevää, kuinka hyvin hevosta hoitaa tai ratsastaa, jos satula ei sovi selkään eikä kuolain ole sopiva suuhun. Sopivat varusteet ovat edellytys sille, että hevonen voi liikkua ja vastata ratsastajan apuihin tuntematta kipua.


Sain Wilman mukana varusteet, joilla pääsin oman ponin kanssa hyvin alkuun. Wilmaa oli ratsastettu ihan tavallisella paksulla kolmipalalla ja arviolta noin 16 tuumaisella yleissatulalla. Näillä lähdin tutustumaan poniin ja selvittämään sitä, millainen Wilma oikein on ratsastettavuudeltaan.

Ensimmäiset kuukaudet Wilma oli villi, reaktiivinen ja kovin rauhaton suustaan ja koko päästään. Kun Wilma väsyi tai koki harjoitukset liian vaativiksi, se protestoi heiluttamalla päätään ylösalaisin, kiskomalla ohjia ja aukomalla suutaan. Ponin lihas- ja kestävyyskunnon kasvaessa päällä pelaaminen jäi koko ajan vähemmälle, mikä viesti siitä, että kyse tosiaan oli huonosta kunnosta, eikä esimerkiksi epäsopivasta satulasta. Tätä puolsi myös se, että Wilma reagoi samoin hankaliin harjoituksiin myös ilman satulaa.



Koska satula ei ollut syy suulla pelaamiseen, eikä Wilma kolmenkaan kuukauden jälkeen rauhoittunut suustaan niin paljon kuin olisin toivonut, päädyin hankkimaan Bombersin Happy Tongue -kuolaimen. Aikaisemmin olin kokeillut jo sylinterikuolainta, ohutta kolmipalabridongia sekä suoraa muovikuolainta, joista kaksi viimeisintä toimivat parhaiten. Samassa totesin, että Wilman oma kuolain oli sen suuhun liian lyhyt; poni tarvitsisi 125 mm pitkän kuolaimen.


Happy Tongue yhdisti molempien kuolainten hyvät puolet; bridongin ohuen suuosan ja suoran muovikuolaimen liikkumattomat osat. Kuolaimessa on eteenpäin kaartuva, muotoiltu suuosa, joka antaa tilaa kielelle ja mahtuu matalaankin kitalakeen. Kuolaimessa ei ole niveliä, eli kuolain on suussa vakaa, eikä kannusta Wilmaa pelaamaan sillä. Lisäksi kuolain on sweet ironia, materiaalia, joka lisää syljen eritystä ja näinollen voitelee suuta. Wilma on vaikuttanut oikein tyytyväiseltä uuteen kuolaimeensa ja se on rauhoittunut suustaan paljon!

Satulan suhteen olin ajatellut, että hankkisin koulusatulan vasta sitten, kun Wilma on laihtunut sopiviin mittoihin ja saanut vähän lihasta. Kevään aikana Wilma pudottikin yli 50 kiloa läskiä! Haaveissani oli muokattava satula, jota ei tarvitsisi vaihtaa aina uuteen hevosen selän muuttuessa. Wilmalla oli kuulemma joskus aikaisemmin ollut Wintecin yleissatula, joten uskalsin ostaa vastaavan halvan koulusatulan väliaikaissatulaksi.



Metsästin satulaan useamman viikon sopivan levyistä kaarta, jolla satula lopulta istui Wilman selkään kohtuullisen hyvin. Samoihin aikoihin markkinoille tuli Batesin 16,5 tuumainen koulusatula varsin hyvään hintaan, joten päädyin ostamaan kuukauden sisällä jo toisen satulan. Ajattelin, että löysinkin yllättävän helposti laadukkaan satulan, jonka saisi varmasti muokattua Wilman selkään sopivaksi! Wintec ja Bates kun ovat samalta valmistajalta, mutta painivat pintamaeriaaliensa vuoksi eri hintaluokissa.

Kuluikohan taas muutama viikko, ennen kuin sain sovittua satulansovittajan kanssa ajan satulan muokkaukseen. Satula istui Wilmalle mainiosti, mutta se oli liian pitkä. Satulaa aikaisemmin kokeiltuani olin kiinnittänytkin sen pituuteen huomiota, mutta uskottelin itselleni, että sen on oltava sopiva, sillä 16,5 tuumainen satula mahtuu kyllä ponin selkään, vaikka se melko lyhyt onkin! Satulan sarjanumeroa tarkastettaessa selvisikin, että käsissäni oli 17 tuumainen, eikä suinkaan 16,5 tuumainen satula.


Ilta kului itkupotkuraivareiden merkeissä, mutta satulahermostuksen laannuttua sain sovittua satulan myyjän kanssa palautuksesta ja samassa rytäkässä löysinkin toisaalta 16 tuumaisen Batesin ponikoulusatulan. Yksi satula lähti postiin ja toinen saapui saman viikon aikana tilalle.

Noin kahden kuukauden satulah*lvetti päättyi onnellisesti, kun koulupenkki muokattiin ja todettiin Wilmalle sopivaksi ja yleissatulakin tarkistettiin samalla käyttökelpoiseksi. Yleissatulan päivitys on vielä jossain kohtaa edessä, mutta saan rauhassa odotella, että löydän markkinoilta 16 tai 16,5 tuumaisen Batesin yleis- tai estepenkin. Loppujen lopuksi päästiin todella helpolla, kun Batesit sopivat Wilman selkään!

Nyt on varusteet kunnossa ja voidaan keskittyä täysillä treenaamiseen!


8

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat