lauantai 28. maaliskuuta 2020

Kivunlievitystä lämmöstä niin kaksi- kuin nelijalkaisillekin urheilijoille

Kaupallinen yhteistyö Back on Track kanssa.

Hevoset ovat urheilijoita, joiden suorituskyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen kiinnitetään valtavasti huomiota. Hierojat ja kraniohoitajat eivät ole enää vain arvokkaiden kilpahevosten luksusta, vaan yhä useampi harrastehevonen on myös hierojan vakioasiakas.

Hevosia ja niiden liikkumista on tutkittu paljon, minkä myötä tietämys rasituksesta johtuvien vammojen ennaltaehkäisystä ja hoidosta on varsin hyvällä tolalla. Kuten ihmisillä, myös hevosilla merkittävässä roolissa molemmissa ovat lämpö ja kylmä.


Lämpö toimii suojana niin nivelille, jänteille kuin lihaksillekin. Hyvin lämmitelty lihas ja jänne kestää venytystä paremmin kuin kylmä ja ehkäisee vammojen syntyä. Nivelten aineenvaihdunta taas kiihtyy liikkeen tuomasta lämmöstä ja voitelevasta nivelnesteestä tulee juoksevampaa, jolloin se suojelee nivelpintoja kulumiselta. Tämän vuoksi huolellinen alkuverryttely onkin erityisen tärkeää; kun keho on verryttelyn aikana lämmennyt, vammojen riski urheilusuorituksessa pienenee.

Akuuttien vammojen hoidossa taas kylmä on korvaamaton ensiapu. Esimerkiksi hevosen jalkojen kylmääminen perustuu jänteiden mikrovaurioiden etenemisen katkaisuun supistamalla mikroverisuonia. Kylmä laskee turvotusta ja lievittää kipua sekä tulehdusta. Jaloistaan tervekin hevonen hyötyy ennaltaehkäisevästä kylmäämisestä erityisen rankkojen treenien jälkeen!


Kylmähoidon jälkeen mikrovaurioiden paranemista voidaan tehostaa lämmöllä, jolloin laajenevat verisuonet pääsevät kuljettamaan pois kuona-aineita ja tuomaan tilalle puhdasta verta. Hyvä nyrkkisääntö vammojen hoidossa on uuteen kylmää, vanhaan lämmintä. Akuutteihin vammoihin siis aina kylmää, kun tulehdus on vielä päällä. Vanhoja vammoja voi hoitaa lämpimällä. Tuoreissa vammoissa lämpö on vahingollista, sillä se ylläpitää tulehdusta.

Hevosistaan huolehtiessa monet ratsastajat laiminlyövät omaa kehonhuoltoaan - niin ennaltaehkäisevää kuin hoitavaakin. Tiedän kymmenittäin hevosenomistajia, jotka eivät käy itse hierojalla, mutta joiden hevosta hierotaan säännöllisesti. Omasta venyttelystä ja verryttelystään ennen ratsastusta huolehtiva ratsastaja taas on jotain sellaista, mitä en ole tainnut nähdä ikinä! Toki lukeudun näihin sankareihin itsekin, täytyy myöntää. On kuitenkin kovin ristiriitaista vaatia hevoselta täydellisyyttä hipovaa urheilusuoritusta, jos selässä kiikkuu vino ja jäykkä ratsastaja, joka parantelee burana-kuurilla vielä venähtänyttä rannettaan.


Jos minä olisin hevonen, olisin omistajalleni varsinainen työmää kehonhuollon suhteen. Tai no, todellisuudessa olisin varmasti saanut lopetuspäätöksen jo ennen ratsu-urani alkamista, sillä kärsin luustosairaudesta, jonka vuoksi olen ehtinyt käydä leikkauspöydällä jo viidesti. Leikkaukset ovat parantaneet elämänlaatuani merkittävästi, mutta jättäneet myös jälkensä. Esimerkiksi lapaluustani on jouduttu poistamaan puolet, minkä vuoksi lavan lihakset on kiinnitetty niille kuulumattomiin paikkoihin. Käden liikeradat onneksi palautuivat intensiivisen fysioterapian avulla lopulta normaaleiksi, mutta lihakset rasittuvat ja kipeytyvät edelleen helposti.

Sain yhteistyössä Back on Trackilta testattavakseni Welltex teippiä, jota voi käyttää kuten tavallista kinesioteippiä esimerkiksi korjaamaan liikeratoja, mutta myös suoraan kipukohdan päälle ilman osaamista ja ymmärrystä kinesioteippauksesta. Omalla kohdallani teippi toimii kaksitehoisesti; se ohjaa leikatun lavan liikeratoja ehkäisten rasitusta ja hoitaa samalla helposti kipeytyviä lihaksia.


Back on Track tuotteet Welltex teippi mukaanluettuna on valmistettu materiaalista, joka heijastaa kehon omaa lämpöä takaisin pitkäaaltoisena infrapunasäteilynä, joka kiihdyttää verenkiertoa ja sen myötä laukaisee lihasjännityksiä. Lämpösäteily on omiaan vammojen ennaltaehkäisyssä, minkä vuoksi BOT -tuotteita suositellaankin käytettäväksi erityisesti ennen treeniä.

Omat kokemukseni BOT-tuotteista rajoittuivat pitkään hevosten tuotteisiin - Harrin eläkevuosina tuli hoidettua niin hevosen jalkoja kuin selkääkin. Öisin käytössä olleet tallisuojat tuntuivat lyhentävän hevosen vertymiseen kuluvaa aikaa, mutta varsinaisesti tuotteiden tehokkuudesta vakuutuin vasta otettuani itse käyttöön tuubihuivin ja talvikenkien pohjalliset. Niskan jumeista johtuva päänsärky hellitti ilman lääkkeitä ja varpaatkin pysyi lämpiminä! Nyt viikon verran testissä ollut poolopaita on ollut varsinainen kirsikka kakun päällä; pukemalla aamulla paidan päälle olen hoitanut kaikki ongelma-alueeni kerralla; lavat, hartiaseudun ja rasituksesta kiukuttelevan ranteen.


Back on Track tuotteet ovat itselläni käytössä pääasiassa ennaltaehkäisevänä lisänä ikään kuin pellava Wilman ruokinnassa; vatsan kanssa ei ole ollut ongelmia, mutta pellavalla haluan ennaltaehkäistä niiden syntymistä ja hiekan kertymistä suolistoon. Teippi sen sijaan on toiminut jo olemassaolevan kivun ja ongelman hoidossa. Kun huolehdin omasta suorituskyvystäni, teen samalla palveluksen myös Wilmalle. On melkoisen kohtuutonta vaatia hevosta kulkemaan suorassa, jos ratsastaja itse on toispuoleinen ja vino!

Wilma sai testattavakseen uuden Nights Collection sarjan korvahupun. Huput onkin olleet nyt kevään tultua kovassa käytössä Wilman herättyä talvihorroksestaan - etenkin tuulisina päivinä huppu tuntuu hieman rauhoittavan taas kovin reaktiiviseksi ryhtynyttä ponia.


Back on Trackin huppuja saa vain full -kokoisina, minkä vuoksi Wilman huppu pääsi äitini käsittelyyn ennen käyttöönottoa. Huppuosa istui päähän hyvin, mutta korvaosia pienennettiin ompelukoneella pikkuruisiin korviin sopiviksi. Hupun malli sopi niin Wilman päähän kuin suitsiinkin; toisinaan huput asettuvat hölmösti suhteessa otsapantaan, mutta tässä mallissa otsapanta istui hyvin koko matkalta hupun päälle.

Huppu eroaa monista muista markkinoilla olevista korvahupuista pitkällä niskaosallaan, jonka ansiosta se pysyy myös yllättävän hyvin päässä. Olin hieman huolissani hupun käytönnöllisyydestä ilman kiinnityksiä, mutta se on pysynyt hyvin paikoillaan ravisteluista huolimatta molempien suitsiemme alla. Myös suitset ovat pysyneet päässä, mikä on ehkä mainitsemisen arvoinen asia. Muutaman kerran kun olen aikoinaan panikoinut kisapaikalla ponin kanssa, joka on ravistanut päästään niin korvahupun kuin suitsetkin.

Korvahupun sisäpinta on lämpöä heijastavaa materiaalia, joten se on omiaan hoitamaan niskan alueen jännityksiä. Wilma on ollut erityisen miellyttävä ratsastaa ja vaikuttanut kovin tyytyväiseltä lämpöä heijastavan hupun, anatomisten suitsien ja anatomisen kuolaimen yhdistelmään. Näillä eväillä jatketaan treenejä!

0

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Mitä tapahtui vuodessa?

Aika on lentänyt kuin siivillä oman ponin kanssa. Tuntuu, että siitä ei ole kuin hetki, kun istuin auton takapenkillä maailman pisimmältä tuntuvalla matkalla hakemaan ihan omaa ponia. Kuitenkin ensikohtaamisesta Wilman kanssa on ehtinyt vierähtää jo vuosi!


Niin lyhyeltä kuin kokonainen vuosi tuntuikin, sen aikana on ehtinyt tapahtua hirvittävän paljon. Wilma on kehittynyt nopeammin kuin uskalsin ikinä edes toivoa ja itse olen oppinut niin hevosista kuin hevosen omistamisestakin asioita, joiden merkityksellisyyttä en osannut edes aavistella ennen omaa hevosta.

Ulkopuolisille näkyvin muutos on varmasti tapahtunut Wilman liikkumisessa. Muutos niin ratsastettavuudessa kuin lihavuuskunnossakin on helppo nähdä näistä kuvapareista, jotka ovat melko tarkalleen samoihin aikoihin kuvattu vuosi sitten ja nyt alkukeväästä.


Ravin vertailukuvat kokoavat yhteen merkittävimmät muutokset, joita ollaan saatu yhdessä aikaan vuodessa. Wilma on ensinäkin laihtunut ylipainoisesta normaaleihin mittoihin, mikä on vaikuttanut kokonaisvaltaisesti ponin hyvinvointiin. Liikkuminen on kevyempää ja nivelet rasittuvat vähemmän, kun kannettavana ei ole ylimääräistä painoa. Painomittanauhan mukaan Wilma laihtui vuoden aikana lähes sata kiloa! Alkutilanne oli 484 kiloa 22.3.2019 mitattuna, kun taas tällä hetkellä mittanauha näyttää noin 390 kiloa.


Minulle tullessaan Wilma oli suustaan ja ylipäätään päästään todella levoton. Se aukoi suutaan, kiskoi ohjia ja heilutti päätään voimakkaasti ylös ja alas. Myödätessään kädelle se valui matalaksi ja kuolaimen taakse. Eläinlääkäri tutki Wilman ja sen kuolain todettiin sille liian lyhyeksi - muuta vikaa tai vaivaa ei löytynyt. Kuolainta vaihtamalla ja ponin lihas- ja kestävyyskuntoa rakentamalla työskentelystä on tullut Wilmalle mieluisampaa ja se on rauhoittunut edestä paljon ja jaksaa nyt jo kantaa itseään korkeammassa muodossa valumatta kuolaimen taakse. 

Edelleen Wilma on herkkä reagoimaan suullaan - jos sitä jännittää tai se kokee harjoiteltavat asiat vaikeiksi, se alkaa herkästi mupeltaa kuolainta. Aggressiivinen pään heiluttelu ja suurieleinen suun aukominen on kuitenkin jäänyt pois. 


Laukan muutoksessa näky kerätty voima ja lihaskunto. Vuosi sitten laukka oli kiivasta ja melko tasapainotonta. Wilma laukkasi melko pitkänä ja korvasi puuttuvan voiman vauhdilla, jolloin se myös helposti tuli etupainoiseksi ja makasi kuolaimella. Laukan osalta meillä riittää vieläkin paljon tekemistä, mutta tällä hetkellä Wilman laukkaa voitanee jo sentään kutsua laukaksi. Kokoaminen on vieläkin vaikeaa, mutta poni kykenee jo kantamaan itsensä laukassakin selän läpi ja tekemään siirtymisiä laukan sisällä lyhyempään ja pidempään laukkaan.


Ohjastuntuma on laukassa nyt pääosin todella kevyt - Wilma kantaa itse itsensä, eikä makaa kuolaimella suu auki. Pukittelu on jäänyt myös lähes kokonaan pois. Ensimmäiset kuukaudet oman ponin kanssa olivat vähintäänkin jännittäviä, sillä jokainen ratsastuskerta oli yhä pukkien laskemista. Alle kymmenen pukkia ratsastuskertaa kohden oli oikein hyvä tulos, jos ohjelmassa oli ollut laukkaa. Pukittelulle ei löytynyt mitään syytä, mutta se väheni radikaalisti Wilman kunnon kohentuessa ja sen päästessä laukkaamaan enemmän ja säännöllisemmin.

Tällä hetkellä pukittelu on vain osa Wilman reaktiivisuutta - se voi pukittaa protestiksi liian napakasta pohjeavusta ja todennäköisesti pelästyessään äkillistä rasahdusta takanaan. 


Pohkeenväistöt ovat yksi konkreettinen esimerkki Wilman ratsastettavuuden kehityksestä. Vuosi sitten Wilma oli tasapainoton ja levoton, mutta alkoi kuitenkin tasaantua perustyöskentelyssä saadessaan kuntoa. Kaikki vähänkään vaikeat asiat saivat kuitenkin aikaan protestin; sivuttaisliikkeet, peruutukset, avotaivutukset, vastataivutukset... Wilman mielipide esimerkiksi pohkeenväistöistä oli erittäin selkeä - se lähti mielummin lentoon kuin laittoi takajalkojaan ristiin!

Vuodessa Wilma on alkanut suorittaa sujuvia pohkeenväistöjä, avotaivutuksia, sulkutaivutuksia, takaosankäännöksiä ja vastalaukkoja. Toisinaan se mupeltaa kuolainta kertoakseen, että tehtävä vaatii keskittymistä ja on hieman vaikeaa, mutta ohjien kiskominen, pohjetta vasten karkaaminen ja totaalinen kieltäytyminen tehtävistä on mennyttä aikaa.


Wilman ratsastettavuudessa on vuodessa tapahtunut paljon ja olen varmasti myös ratsastajana kehittynyt jonkin verran. Olen päässyt säännöllisesti ratsastamaan Wilman lisäksi muitakin hevosia, vaikka jouduin Wilman myötä luopumaan esimerkiksi vuonohevosprojekti Aaposta aikatauluhaasteiden vuoksi.

Kulunut vuosi on kaikista hevosharrastusvuosistani eniten tuonut uutta ajateltavaa ja haastanunt myös muuttamaan omia ajattelu- ja toimintatapoja hevosten kanssa. Voisi ehkä tiivistää ja sanoa, että vuoden aikana olen kokenut kasvavani ratsastajasta hevosenomistajaksi. Vastuu hevosesta ja sen hyvinvoinnista on kasvattanut ajattelemaan laajemmin ja näkemään kokonaiskuvan ja siihen liittyviä syy-seuraussuhteita.


Vuokraajana maksoin ratsastuspäivästä. Huolehdin hevosen hyvinvoinnista sen yhden päivän ajan, mutta en ollut vastuussa varsinaisesti hevosen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista pitkällä aikavälillä. Saatoin laskeskella, kuinka paljon ratsastuskerta omalla hevosella tulisi maksamaan; tallivuokrat, kengitykset, rehut, raspaukset, valmennukset jaettuna jokaiselle kuukauden päivälle, jona istuisin hevoseni selässä.

Näin jälkeenpäin vähän huvittaa. Nyt en käytä satoja euroja kuukaudessa ratsastaakseni, vaan omistaakseni hevosen. En koe menettäväni rahaa lähtiessäni ponini kanssa taluttaen metsään, vaikken ikinä maksaisi toisen hevosen metsässä kävelyttämisestä.


Saadessani pitää Harria muutaman vuoden kuin omaani, pääsin harjoittelemaan niin ruokinnan kuin liikunnankin suunnittelua ja huolehtimaan hevosen kokonaisvaltaisesta hoidosta; perehdyin vanhenevan hevosen nivelvaoivojen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon sekä lihashuoltoon. Vastuu hevosen terveydestä ja sen tutkimisesta ei kuitenkaan ollut minulla.

Wilman kanssa olen saanut kasvattaa hevosenomistajan tuntosarvia. Niillä havainnoin kaikkea; paljonko hevoseni juo, millaista sen lanta on? Onko mahdollista, että sen suolistossa on hiekkaa, koska on aika syöttää psylliumkuuri? Seisooko poni tarhassa normaalissa asennossa, vai viestiikö sen asento kiputilasta? Entä sen ilme? Liittyykö muuttunut käytös kiimaan, säähän vai johonkin muuhun? Istuuko satula edelleen hyvin? Onko jalat lämpimät tai turvonneet? Onko poni kylmissään viimassa, tarvitsisiko se loimen myös tuulisina päivinä? Johtuuko kuolaimen imeskely tänään lihasjumista, peurojen aiheuttamasta hermostuneisuudesta, liian korkeasta vaatimustasostani, vai onkohan satula käynyt liian leveäksi?


Hevosen käyttäytyminen on saanut myös paljon ajatuksiani. Erityisesti viimeisen vuoden aikana on kypsynyt ymmärrys siitä, että hevosella on aina käytökseensä jokin pätevä syy. Ponit eivät pukita vain koska ovat poneja, eivätkä ne heittäydy kuuroiksi ulkoavuille vain halusta olla hankalia. Wilma esimerkiksi tanssii raivostuttavasti käytävällä ja pitkään turhauduin, koska en tiennyt miksi.

En tiedä vieläkään, mutta voin vain arvailla. Onko oma energiatasoni liian korkealla? Onko tarhassa jo tapahtunut jotain, miksi Wilma ei ole rento ja rauhallinen? Onko tallissa liikaa hälinää? Lopulta käytöksen syyllä ei ole merkitystä, jos se ei ole jotain, mihin voisin vaikuttaa. Sen sijaan voin opettaa ponille, mikä on käytävällä toivottua käytöstä ja palkita sitä rauhoittumisesta.


Haastavana ja reaktiivisena ponina Wilma on pakottanut minut opettelemaan ymmärrystä. Aina en voi ymmärtää miksi hevonen käyttäytyy epätoivotulla tavalla, mutta minun pitää ymmärtää, että siihen on kuitenkin jokin hevosen mielestä täysin pätevä syy. Ratkaistakseni tilanteen joudun pohtimaan miten saan ponin toimimaan haluamallani tavalla - jos en ole johdonmukainen ja saa Wilman energiatasoa laskettua, en tule onnistumaan. Pelkästään kieltämällä en saa tuloksia, vaan merkittävimmässä osassa oppimisessa ovat kehut.

Vastuu omasta hevosesta on valtava, mutta palkitseva. Olen onnistunut pitämään hevosen hengissä kokonaisen vuoden ja voin ylpeänä sanoa, että se voi hyvin. Olen varmasti tehnyt paljon virheitä, mutta monessa asiassa olen myös onnistunut! Opittavaa ja parannettavaa riittää kuitenkin vielä loputtomiin. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, mutta se tuska kuuluu jokaiselle vastuuntuntoiselle ihmiselle, jonka harteilla on yhdenkin toisen elävän olennon hyvinvointi.


2

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Aivohiki pintaan maastakäsintyöskentelyllä

Wilman ansaittua vähän pidemmän kevyen jakson ahkeran treenaamisen jälkeen, olemme maastoilun lisäksi puuhastelleet paljon kentällä. Täysi lomailu kun ei ole ponin pääkopalle hyväksi, eikä noin muutoinkaan tarkoituksenmukaista, sillä Wilmalla ei ole mahdollisuutta lomailla laumassa monen hehtaarin alueella, jossa sillä riittäisi virikkeitä ja se liikkuisi paljon omaehtoisesti.


Kevyemmän jakson ohjelma on koostunut maastoilusta, jalkapalloilusta, jumppaavista ratsastuksista pääasiassa ilman satulaa ja kuolainta sekä leikeistä ja harjoituksista maastakäsin. Monena päivänä Wilmalla on ollut mahdollisuus juosta ja rällätä kentällä vapaana. Toisina päivinä poni hyödynsi tilaisuuden, toisina se taas jäi portille hölmistyneenä odottamaan, että milloin jatketaan leikkejä. Wilma saa itse päättää juokseeko vai ei, sillä en halua ponin oppivan, että kentällä kuuluu aina vapaana ollessa kerätä kierroksia ja juosta hullun tavalla. Raipan kanssa vauhkoontuneen hevosen perässä juoksemisessa en näe mitään hedelmällistä.



Maastakäsin puuhastelemme yleensä noin 10-20 minuuttia kerrallaan. Harjoittelemme pääasiassa tavallista arkea sujuvoittavia, käsiteltävyyttä parantavia asioita sekä joitain temppuja lähinnä tarjotakseni Wilmalle ajateltavaa. On hassua, miten viidentoista minuutin aivotyöskentelyllä voi olla Wilmaan sama rauhoittava vaikutus kuin tunnin koulutreenillä! 

Maastakäsin niin vapaana kentällä kuin arjessa taluttaessani ponia tarhaan haluan, että Wilma kunnioittaa omaa tilaani. Se ei saa tuuppia tai kävellä yli, vaan toivon sen huomioivan käsittelijänsä pysyttelemällä samassa kävelyvauhdissa ja pysähtymällä vierelle. Kaikenlainen omatoiminen herkkujen hamuaminen taskuista on myös kiellettyä - palkkaa ei haeta, vaan se tuodaan turvan eteen, kun on sen aika. 


Project Happy Athleten eläintenkouluttaja Nina on treenannut kanssamme rauhoittumista. Wilma ymmärsi rauhoittumisen idean nopeasti ja olemme päässeet jalostamaan harjoituksia niin tallin käytävälle varustustilanteisiin kuin vapaana maastakäsittelyynkin. 

Wilma on oppinut, että rauhoittumalla saa todennäköisimmin palkkaa. Niinpä se yhä useammin harjoittelun lomassa laskee päänsä ja odottaa. Tämä on ollut hurjan suuri edistysaskel, sillä ennen rauhoittumisen oppimista Wilma keräsi helposti kierroksia ja turhautui. Nyt ponin energiataso pysyy yleensä koko harjoittelun ajan matalammalla tasolla, mikä helpottaa myös ponin keskittymistä ja oppimista. 

Toki on niitäkin päiviä, jolloin Wilma vain nakkelee niskojaan, kuopii turhautumistaan ja lopulta ottaa hatkat pukkisarjan saattelemana, kun palkkaa ei kuulu, eikä keskittyminen riitä rauhoittumiseen. Tuolloinkin lopetetaan onnistumiseen, kunhan poni on ensin purkanut ylimääräistä turhautumistaan. Höyryjä saa aina päästellä, kunhan pysyttelee poissa ihmisen tilasta.



Oman tilan kunnioittamisen lisäksi arkisiin harjoiteltaviin perustaitoihin sisältyvät käskystä pysähtyminen, peruutus, luoksetulo ja paikoilleen jääminen, "paikka". Aloitamme ja lopetamme harjoittelun aina helpoilla tehtävillä, joista Wilma suoriutuu varmasti. Silloin se ei turhaudu ja malttaa harjoittelun keskivaiheilla yrittää haastavampia tehtäviä, vaikka epäonnistuisikin välillä.

Arjen perustaitojen ohessa harjoittelemme temppuja - yleensä yhtä tai korkeintaan kahta temppua samalla treenikerralla. Maahan käyminen on jo melko vahvasti hallinnassa, joten sen rinnalla voimme harjoitella esimerkiksi harjan nostamista maasta tai kumartamista. Kaksi jälkimmäistä taas ovat niin alkutekijöissään, ettei niitä kannata harjoitella samalla treenikerralla. Tarkoitus olisi kuitenkin saada aikaan mahdollisimman paljon onnistumisia, jotka motivoivat ponia yrittämään jatkossakin.



Uusin arkinen harjoiteltava tehtävämme on ratsastajan noutaminen jakkaralta. Vuosi sitten harjoittelimme paikoillaan seisomista, jotta pääsin kiipeämään jakkaralta satulaan ilman, että hevonen katoaa altani ennen kuin olen saanut jalustimia jalkaani. Nyt selkäännousu onnistuu jo mainiosti, joten hankaloitin tehtävää.

Tavoitteena on, että noustessani jakkaralle Wilma tulee luokse ja asemoi itsensä jakkaran viereen niin, että pääsen helposti kiipeämään sen kyytiin. Jakkaran lähelle hakeutuminen kävi Wilmalta helposti, mutta aluksi sen oli vaikea ymmärtää, että halusin sen astuvan muutaman askeleen ohitseni niin, että jään sen selän kohdalle. Harjoittelua helpotti kuitenkin se, että olen selkäännousuharjoituksissakin palkannut ponia selän yli sen oikealle puolelle, enkä eteen kohti suuta. 

Ratsastajan noutaminen onnistuu jo siinä määrin, että voin kulkea jakkaran kanssa minne päin kenttää tahansa ja noustessani jakkaralle Wilma tulee luokseni ja pysähtyy jotakuinkin jakkaran viereen niin, että pääsen könyämään kyytiin. Poni ei vielä kuitenkaan esimerkiksi siirrä takaosaansa lähemmäs jakkaraa ja saattaa satunnaisesti saapua selkäni taakse niin, että kyytiin pitää kiivetä hevosen oikealta puolelta.



Noin puolen vuoden ajan olemme satunnaisesti harjoitelleet myös kaulanarulla ratsastusta. Ratsastuksen alussa tai lopussa olen käyttänyt kymmenisen minuuttia kaulanarulla pysäyttämiseen ja kääntämiseen. Nyt keväällä olen ensimmäistä kertaa jättänyt varmistuksena olleet suitset pois ja olen ratsastanut pelkällä kaulanarulla, mikäli Wilma on tuntunut hyvältä.

Harjoittelun alkuvaiheessa kaikki tuntui todella hankalalta - Wilma ei selkeästikkään tiennyt, mitä siltä pyysin. Lyhyillä harjoittelupätkillä ja kehuilla palkkaamalla poni on oppinut niin hidastavat kuin kääntävätkin avut. Pidätteisiin Wilma vastaa erittäin hyvin, mikä onkin turvallisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kääntävät avutkin toimivat mainiosti, mutta niihin poni reagoi vielä toisinaan turhankin terävästi.



Ensimmäisellä treenikerralla pelkällä kaulanarulla Wilma reagoi yllättäen mieltään askarruttavaan ratsastustilanteeseen mupeltamalla suullaan, vaikkei päässä ollut suitsia tai edes riimua. Jo aikaisemmin olen todennut, ettei suulla pelaaminen viesti suoraan epämukavuudesta suussa, vaan se on ennemminkin tapa, joka ilmenee uusia tai vaikeita asioita harjoitellessa. 


Onko tapa lähtöisin reagoimisesta epäsopivaan kuolaimeen tai ratsastajan kovaan tai epävakaaseen käteen, en osaa sanoa. Päätelmiä voi olla hankala tehdä, kun hevosen koko historia ei ole tiedossa. Pääasia on kuitenkin kuunnella ja lukea hevosta, jotta voi varmistua siitä, ettei epätoivottu käytös johdu kivusta. 



Wilman ilme rentoutui vähitellen ajan kuluessa ja myöhemmillä treenikerroilla se on ollut selkeästi rennompi heti alusta asti. Treenailu on kuitenkin hyvin leikkimielistä ja kevyttä; suuria tavoitteita ei ole, mutta on kiva harjoitella yhdessä uutta!


0

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Kaviot on kevyet, kun niitä siivet kannattelee

Sanotaan, että lemmikit oppivat meitä nopeammin olemaan onnellisia. Ne eivät tarvitse vuosikymmeniä kuten ihmiset, vaan ovat aina valmiita lähtemään ennen meitä. Täällä ollessaan ne opettavat meitä onnellisuudesta, siitä, mikä on tärkeää. Lähdönkään hetkellä ne eivät sure, vaan suru jää meidän kannettavaksemme.


Äitiponi Winnie sai työnsä maan päällä päätökseen saatuaan musertavan diagnoosin suolistosyövästä.
Ponien Poni, niin monien rakastama Winnie sai lähteä viimeiselle matkalleen, jolle kivut eivät seuranneet mukana. Surun keskellä lohduttaa, että vastassa oli varmasti vanha ystävä Harri, joka oli valmis johdattamaan pienen ystävänsä kaikista vehreimmille ja maukkaimmille niityille, joilla vallitsee ikuinen kesä.

Windroos ET 
30.4.2006 - 25.2.2020

1

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat