sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Arvonnan tulos ja kysymyspostaus

Viikko arvonnan aloittamisesta on vierähtänyt ja näinollen on arvonnan aika! :) Onnellinen voittaja oli Lotta, onneksi olkoon! Laitappa mulle sähköpostia (essimon12 (at) gmail.com ) niin sovitaan palkinnon lunastamisesta.

Seuraavan arvonnan järjestän varmaan 70 tai 80 lukijan kohdalla, jolloin kaikilla on taas mahdollisuus koittaa onneaan. Lukijoiden kertymistä odotellessa ajattelin tehdä taas kysymys-vastaus -postauksen, kun edellisestä on jo jonkin verran aikaa. Nyt saa siis kysyä mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, vastaan kaikkiin asiallisiksi kokemiini kysymyksiin. Kysyä voi siis kommentoimalla postauksiin, kerään kysymykset yhteen noin viikon kuluttua ja vastaan niihin postauksessa.
6

torstai 28. heinäkuuta 2011

Kuvaukset pulkassa!

Tiistai ja keskiviikko kului siis elokuvan kuvauksissa. Luonnollisestikaan en voi itse elokuvasta kertoa mitään ennen kuin se on julkaistu, joten leffakuulumiset keskittyy vain ponien ympärille. Samoin kuvat ovat kuvausten ja lavasteiden ulkopuolelta.


Tiistai oli lyhempi päivä, aamusta noin yhteen iltapäivällä. Juli ja Monster hoitivat hommansa kuin ammattilaiset, poneista sai kyllä olla ylpeä! Molemmat ensinäkin kävelivät traikkuun mukisematta (en tiedä montako vuotta kummankin viime lastaamisesta on...), käyttäytyivät kuvauspaikalla siivosti ja kestivät hyvin stressaavia tilanteita ja toistoja. Päivä oli tosi lämmin ja varjopaikat olivat vähissä, mutta ponit vaikutti tyytyväisiltä kun saivat kuvausten välissä laiduntaa niin paljon kuin ehtivät. Juli sai erityiskiitosta rauhallisesta luonteestaan, kun kamerat, mikit tai varjostimet eivät pelottaneet laisinkaan. Monsterkin selviytyi jännittävistä jutuista hyvin, kun sai tutustua niihin vähän etukäteen.

Keskiviikko oli poneille todella pitkä päivä. Lähtö tallilta oli 11 maissa aamupäivällä ja takaisin päästiin vasta yhdeksältä illalla. Kuvauspaikalla oltiin siis kaikista kuumin aika päivästä, kun ilma oli hyvin pitkälti tiistaisen kaltainen. Koko päivän paistoi aurinko lukuunottamatta sitä pientä tihkusateista hetkeä, joka osui tottakai juuri kuvausten keskelle ja hidasti etenemistä kun piti odotella sateen loppumista. Tänään poneilla oli enemmän töitä kuvausten merkeissä ja toinen niistä esiintyi useammassa kohtauksessa. Päivää pitkitti kuvaustauot, kun kameroita siirreltiin ja viriteltiin eri ottojen välissä. Viimeiset 3 tai 4 tuntia odoteltiin pimeän tuloa, mutta kuvausryhmä oli aikataulusta lopulta niin paljon jäljessä, ettei viimeistä ponien kohtausta ehditty kuvata. Viimeisinä tunteina ainakin Julista huomasi miten väsynyt se oli, kun ruohokaan ei enää maistunut ja korvat ja alahuuli roikkuivat aivan löysinä.


Päivät oli kyllä rankkoja niin poneille kun ihmisillekkin, tosin ponit onneksi stressasivat ihmeen vähän outoa ympäristöä ja ihmisvilinää. Juli ainakin nautti hommasta, näytteleminen olisi sen unelmaduuni :) Ainoaksi ongelmaksi huomattiin julin tahmea liikkuminen, kun selässä oli taitamaton ratsastaja. Ihmekkös tuo, kun ei poni liiku kovin hyvin taitavampienkaan kanssa. Maskotin rooli olisi siis Julille se passelein! ;)
7

maanantai 25. heinäkuuta 2011

50 täynnä!

Tittidiiiii, teitä lukijoita on 50 kappaletta ja on arvonnan aika! Aikaisemmin kyselin kiinnostusta palkintoon piirustuksesta omasta hepasta ja palaute oli positiivista, joten palkintona on siis "tilauspiirustus" voittajan valitsemasta kuvasta. Koko on A5 ja itse saa valita tahtooko värillisen vai lyijykynätyön, piirustuksen lähetän postilla (tai tutulle sattuessa voin toimittaa suoraankin Turun seudulla) kun se on valmis. Viikon verran teillä lukijoilla on aikaa ilmoittautua mukaan arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen nimen/nimimerkin tmv kera. Viikon kuluttua sitten järjestän arvonnan ja ilmoitan voittajasta :)
19

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Happy Birthday to meeee..!

Olen vanha, ikäloppu ja melkein jo toinen jalka haudassa. Käyn jo kolmatta kymmentä, kamala ajatus! Vanhenemisen tuskaa tänään lievitti kuitenkin tekstiviesti Pojun, entisen vuokraponin, omistajalta jossa hän kertoi ponin tulevan hänen mukanaan leirille ja saisin käydä ratsastamassa ponilla jos vain tahtoisin :)
Otin ensin rippikuvat kaverista ja onneksi noin 500 kuvan joukosta löytyi muutamia hyviä otoksia. (Kuva tai pari tulee ehkä esille kun saan luvan kuvatulta :) )Rippikuvien jälkeen Julita pääsi kampaajalle ja kylpyyn tiistaisia elokuvan kuvauksia varten. Harjasta tuli siisti ja ponista puhdas, tosin voisin lyödä vaikka vetoa että poni päättää maanantain ja tiistain välisenä yönä piehtaroida omassa lannassaan....

Poju oli taas aivan ihana ratsastaa, maalla asuminen on niin sen juttu! Ennen vähän hermoheikko ja säpsy poni otti rennosti kun ratsastin ilman satulaa kentällä. Tein muutamat väistöt ja laukannostoja pääty-ympyrällä ja muistin taas miksi tykkäsin ponista niin kovasti kun sitä vuokrasin vielä keväällä. Poju toimi oikein mukavasti, väisti kivasti ja etenikin omalla moottorilla.
Pojun selästä en ehtinyt edes alas ennen kuin ilmoitettiin että liikuttaisin myös ratsastuskoulun kaksi vähemmän käytössä olevaa hevosta, ilman satulaa nekin. Ensin sain alleni noin 180 cm korkean Ossin, joka oli kyllä melkoinen kokemus. Valtavalla askeleella varustettu valtamerilaiva oli jotenkin hallittavissa ja käännettävissä vielä käynnissä, mutta ravissa ja laukassa oli parempi vain pitää kiinni harjasta ja toivoa parasta, kun askel ei ollut mikään maailman helpoin istua. Ratsastan kuitenkin aika paljon ilman satulaa ja vielä erilaisilla hevosilla, eikä takapuoleni ja lonkkani muista mitään vastaavaa.
Ossin jälkeen liikutin vielä Nekun, suokkitamman jolla on kyllä oma moottori mutta jarru on vähän hukassa. Satulan kanssa tämä kaveri oli varsin mukava ratsastaa, mutta ilman satulaa nopeassa askeleessa istuminen oli vähän hankalampaa, kun pidättämisen pitäisi tapahtua muuten kuin ohjalla.

3

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Kesäherkkuja

Sunnuntaina kävin tallilla taas tappamassa aikaa, en edes ymmärrä miten puolet päivästä kului niin nopeasti. Kaverin kanssa pestiin amerikanmini Lady (joka ei muuten nauttinut kylvystä ja hännän pesusta!),  maastolenkillä kävin kuvaamassa samaista kaveria joka ohjasajoi pikku Prinssi-ponia, kävin vetämässä nuoremmille tallitytöille käyntimaaston ilman satulaa Vilillä ja liikutinpa vielä russin Teemun, joka esitteli maastoon lähdettäessä kevätjuhlaliikkeitä eikä näinollen päässytkään mukaan. Olipas hauska ratsastaa taas muilla poneilla kun Julilla! Vili on mulle "poni jolla menin ekoina ratsastusvuosinani" ja oli tosi kiva kiivetä vanhan kaverin selkään ja muistella vanhoja :) Teemu taas oli positiivinen yllätys, nuori mies oli kehittynyt ihan hurjasti! Kauemmin blogia seuraanneet saattaa joulun tienoilta muistaakkin postauksen kun liikutin Teemun ensimmäistä kertaa. Kiireinen ja hermostunut poni oli nyt rauhoittunut mielettömästi, taipui, teki todella hyviä avotaivutuksia ja myötäsikin välillä kädelle. Tässä muutamat kuvat tästä nuoresta herrasta ja loppuun Julin kesäterveiset kaikille mansikoiden ystäville! :)
Pahoittelen "tylsää postausta vieraista poneista" niiden lukijoiden puolesta jotka eivät ratsastuskoulun poneja tunne tai ole niistä kiinnostuneita, ensi kerralla varmasti taas enempi Julin kuulumisia!


1

lauantai 16. heinäkuuta 2011

video!



Kokosin viime päivien touhut Julin kanssa yhteen superlaadukkaaseen videoon, nauttikaa! Mietin myös, että kun nyt 50 lukijan raja lähestyy niin joskos järjestäisi arvonnan lukijoiden kesken kun tuo pyöreä määrä lukijoita tulee täyteen. Palkinnoksi ajattelin A5 kokoista piirustusta omasta hepasta. (Siis ei nyt välttämättä omasta jos ei sellaista ole, vaan vaikkapa hoito/vuokrahevosesta tai mistä lie, mutta siis omavalintaisesta.) Miltä kuulostaa, kiinnostaako yhtään? (: Ilmaiskaapa mielipiteenne vaikka rastittelemalla noita kolmea palkkia tässä postauksen alla.

4

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Pitkästä aikaa esteitä

Eilen oli siis se yksityistunti kaverin kanssa. Vielä edellispäivänä paperille piirrettynä 7 esteen rata näytti mukavalta, mutta mieli kyllä muuttui kun kannettiin maneesista kentälle järjetön määrä puomeja, portteja ja estetolppia. Kantamiseen ja radan rakentamiseen meni aikaa yli tunti, mutta lopulta saatiin aikaan kolmen esteen sarja, trippeli, muuri ja pari yksittäistä pystyä. Yritin vääntää ratapiirustusta Gimpillä, mutta blogger ei hyväksynyt kuvan muotoa tai jotain..

Alkuun verkattiin käynnissä ja ravissa tehden ensin  pitkälle sivulle käyntivoltti ja muutaman askeleen takaosan väistätys uran sisäpuolelle, jonka jälkeen tehtiin iso pääty-ympyrä ravissa. Tätä tehtiin muutama kierros, jonka jälkeen otettiin laukkaa nostaen se voltilta ja jatkaen uraa pitkin kevyessä istunnassa. Verkassa Juli oli vielä tosi tahmea, mietin että tuleekohan hyppäämisestä yhtään mitään. Ensimmäiselle esteelle lähestyttäessä poni kuitenkin jo ryösti laukkaan ja pääsi estevälit pitkässä laukassa juuri oikeilla askelmäärillä :)



Verkkaesteenä hypättiin sarjaa, jossa puomit korotettiin esteiksi yksi kerrallaan. Sarja koostui innarista (pysty-portti) ja 3 askeleen välistä okserille, jota alkuun hypättiin ilman takapuomia.

Seuraavana hypättiin lyhyttä rataa. Pitkällä sivulla kapea lankkueste, päädyssä ympyrällä pysty, kokorataleikkaalla muuri ja taas seuraavasta kulmasta kokorataleikkaalla trippeli. Muurille Juli kielsi, tai oikeastaan vain ohitti sen kun en saanut kunnollista tietä esteelle enkä olettanutkaan ponin hyppäävän. Toisella lähestymisellä tuli jo hyvä hyppy, jolta Juli laskeutui taas kerrankin oikeassa laukassa, jossa oli hyvä jatkaa trippelille, jolle tuli taas hyvä ja ilmava hyppy.

Hengähdys- ja juomatauon jälkeen hypättiin korotettuja esteitä ratana sarja - lankku - pysty ympyrällä - muuri - trippeli - sarja.  Tällä kertaa Juli tuli muurilta alas väärässä laukassa, mutta vaihtoi sen kaarteessa oikeaan ravin kautta. Ponin päässä on nyt jokin napsahtanut ja ihme on tapahtunut, kun oikea laukka on ruvennut nousemaan 6 vuoden jälkeen! Sarjalle tultaessa en pyytänyt ponia tarpeeksi eteen ja eteneminen oli epämääräistä, minkä takia tultiin lopuksi vielä sarja uudestaan paremmalla menestyksellä.

Tunnista jäi ihan hyvä fiilis, poni oli hyvä vaikka itse olinkin jäässä parin kuukauden hyppytauon jäljiltä. Pitäisi vain yrittää päästä jatkossa hyppäämään useammin.. Molempien suoritukseen varmasti vaikutti myös järkyttävä helle, toivotaan että ensi kerralla olisi vähän viileämpää.

Tunnilta on myös videoita, yritän tänään tai huomenna ehtiä vääntää niistä jotain kokoon.
4

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

She's gonna be a star

Julitasta tulee maailmankuulu superjulkkis, näyttelijä ja hollywoodtähti! No ei nyt ehkä ihan, mutta poni pääsee näyttelemään talutusratsua uuteen suomalaiseen elokuvaan Love and other troubles . Mukaan pääsee myös Monster, eestinponiruuna joka on Julin tavoin tuntihevosena ratsastuskoululla. Ponien osuudet kuvataan Turussa parin viikon päästä ja pääsen itse mukaan avustamaan, on niin hauska päästä taas mukaan uusiin ja erilaisiin juttuihin Julin kanssa :)

Huomenna olen Julin kanssa menossa yksityistunnille kaverin kanssa hyppäämään, saa nähdä miten jalka kestää kunnon ratsastusta. Suunnitelmissa olisi hypätä rataa vähän erikoisemmilla esteillä, muuria, porttia ja muita viritelmiä ajateltiin pystyttää kentälle. Tunnista lisää huomenna, kuvia ja videoita on luvassa hyvin suurella todennäköisyydellä.
4

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Takaisin selkään!

Kävin tänään tallilla morottamassa Julia ja kuvailemassa vaihteeksi kaveria ja pientä tuntiponia Prinssiä, johon tein lähempää tuttavuutta jo keskiviikkona. Leikkauksesta on tosiaan nyt kulunut sen tasan 4 viikkoa, eli liikuntakielto on ohi, mennyt ja poissa vihdoinkin! Prinssi heitti tunnilla ratsastajansa kolmesti alas ja sain komennuksen kiivetä pienen pukittelevan ponin selkään kurinpalautuksen merkeissä. Olin vähän suunnitellut aloittaa rauhallisesti ja varmoilla poneilla leikkauksen jälkeen, mutta sujuihan se näinkin ;) Ihan hauska tunne oli olla pienen ponin kiikutettavana kun lihapulla yrittää kaikin voimin hankkiutua ratsastajasta eroon. Selässä kuitenkin pysyin ja ponikin luovutti, tänään se sai purkaa energiaansa mukavammilla tavoilla, maastoilemalla, hyppäämällä ja pelaamalla jalkapalloa.

Julikin tahtoi tottakai tutustua "jalkapalloon", eli isoon pehmeään jumppapalloon :) Kovin kiinnostava se ei ponin mielestä ollut, vaikka ihan tyytyväisenä se sitä potki kun tielle vain osui. Ajan kanssa voisi yrittää opettaa Julin potkaisemaan palloa käskystä ja myöhemmin vielä potkaisemaan sen maaliin. Pelottava pallo ei kuitenkaan ollut missään nimessä, sillä sai rauhassa heittääkin ponia.

Futistreenien jälkeen kävin lyhyellä maastokävelyllä ilman satulaa. Käytiin kääntymässä Julin laitumella ja tultiin takaisin, kun metsään ei voinut lähteä ellei halunnut tulla syödyksi elävältä. Kaiken maailman ökkömönkiäiset kun hyökkäsi heti kiinni kun vähänkään eksyi varjoon.






Julin jälkeen liikutin vielä tuntihepan Tibetin kentällä ihan vain käynnissä ilman jalustimia. Tuon liikutuksen olisin kyllä voinut ehkä jättää väliinkin, Tibet kun on niitä hevosia jotka ei etene, taivu, asetu tai tee mitään muutakaan ennen kuin vasta laukkaverryttelyn jälkeen. Puolen tunnin käyntityöskentely oli siis toki aivan taivaallista :)
0

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Poni on houdini

Onpas ollut pitkä postaustauko, viikon verran on aikaa edellisestä. ;) Viime maanantaina kävin tallilla Sirun kanssa, harjailin ponin pihalla ja pesin sen kamat todella pitkästä aikaa. Suitsetkin näytti ihan uusilta pesun jälkeen! Juli on nyt muuttanut taas (vihdoin ja onneksi) parakista sisälle talliin. Poni oli heti ensimmäisenä yönä raaputellut itikoiden syömää takapuoltaan karsinan oveen jossa on vain yksi salpa ja oli vahingossa murtautunut ulos karsinastaan. Yön aikana poni oli mussutellut heinää ja sotkenut paikkoja ihan huvikseen, on se niin viisas <3


Maanantaina illalla mulla nousi järkky kuume, minkä takia en ole tallilla päässyt pahemmin käymäänkään. Tällä viikolla olisi tarkoitus lähteä Loimaalle tallin omistajan mökille pystyttämään aitalankoja ja muuten laittamaan paikkoja kuntoon, joskos seuraavalla viikolla päästäisiin ponien kanssa joksikin aikaa lomailemaan sinne :) Pidempään blogia seuranneet on varmaan lukeneet viime kesäisestä reissusta, kun laitettiin talli kuntoon kantamalla kauheat määrät puita ulos karsinoista ja maalaamalla karsinat muutamaan kertaan. Nyt on ollut puhetta että lomailemaan lähtisi Julin seuraksi Rölli, toinen vuonis ratsastuskoululta.
0

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat