maanantai 30. joulukuuta 2013

Oma-, laina- vai vuokraratsu?

Nykyään on hurjan paljon eri mahdollisuuksia harrastaa ratsastusta; on ratsastuskouluja, valmennustyyppisempiä ratsastuskouluja, vuokrahevosia, hoitohevosia, liikutushevosia, ylläpitohevosia ja sitten ihan ikiomia tai puoliksi omistettuja kaviokkaita. Itse olen päässyt harrastamaan aika laajassa kirjossa vuosien saatossa ja ajatus siitä on selkiytynyt, missä muodossa haluan harrastaa. Tässä joitain omien kokemusten tuomia mietteitä eri hevostelumuodoista!


Ratsastuskoulu
Varmaan lähes poikkeuksetta jokainen hevosharrastaja aloittaa taipaleensa ratsastuskoulusta. Itsekin aloitin ratsastuskoulun oppilaana 12-vuotiaana ja kävin tunnilla kerran viikossa. Hyvässä ratsastuskoulussa saa parhaassa tapauksessa tärkeimmät ratsastuksen ja hevosenkäsittelyn perustaidot sekä kokemusta erilaisilla hevosilla ratsastamisesta. Perustaitojen oppimisen jälkeen oppilaat usein alkaa kuitenkin jakautua vähän eri poluille; osa jatkaa ratsastuskoulussa tavoitteellisemmassa ja enemmän valmennustyyppisessä pienryhmässä, osa siirtyy vuokrahevoseen ja onnekkaimmat saavat mahdollisuuden hankkia ihan oman hevosen. Tavoitteista ja toiveista riippuen osa jää tuntiratsastajiksi "harrastelemaan" kerran viikossa ilman hurjia tavoitteita.
Omien kokemusteni mukaan ratsastuskoulu on hyvä valinta ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Itse sain lopulta tarpeekseni isossa ryhmässä kehän kiertämisestä, kun kilpailumahdollisuudet katosivat olemattomiin, hevosten osaaminen tuli esteeksi oman osaamisen kehittämiselle ja tuntihinnat nousivat vuosi vuodelta. Lopulta vuokrahevonen ja valmennuksissa käyminen kävi halvemmaksi kuin tunnilla ratsastaminen. Toki ratsastuskouluissa on eroja ja monilla talleilla onkin valmennusryhmiä, joissa on mahdollista kilpailla myös ulkopuolisissa kilpailuissa tai jopa aluetasolla.

Hoitohevonen
Ratsastuskoululla viihdyin pitkään erityisesti siksi, että siellä oli mahdollisuus hoitohevoseen. Kerran viikossa ratsastustunnilla käydessä hevosenkäsittely jää hyvin vähäiseksi, joten hoitohevonen on mukava lisä, mikäli haluaa ratsastuksen lisäksi oppia myös itse hevosista jotain. Tuntuu käsittämättömältä törmätä välillä tuntiratsastajiin, jotka osaavat hädin tuskin varustaa hevosen oikein. Hoitohevosen löytää lähes poikkeuksetta ilmaiseksi ja usein hoitajan hommaan kuuluu myös satunnaista hevosen liikuttamista. Hoito- tai liikutusheppa onkin hyvä vaihtoehto, mikäli ratsastaminen ja siinä kehittyminen ei ole ensimmäisiä kiinnostuksen kohteita. Hoitohevonen voi toimia myös kivana vastapainona ja lisänä tunneilla käymiselle.





Vuokrahevonen
Taisin olla siinä 16 vuoden paikkeilla, kun sain ensimmäisen vuokrahevosen tutun kautta. Harmittavan usein alaikäisten on vaikeaa löytää vuokrahevosta, kun täysi-ikäisiäkin on tarjolla riittämiin. Mikäli sopiva vuokrahevonen löytyy, se tarjoaa usein hyvän mahdollisuuden kehittyä niin ratsastajana-, kilpailijana kuin hevostenkäsittelijänäkin. Vuokrahevonen valmentaa itsenäiseen hevosesta huolehtimiseen, kun tallilla täytyy tehdä muutakin, kuin varustaa hevonen ja ratsastaa. Itsenäisesti ratsastaessa saa myös mahdollisuuden treenata juuri haluamiaan juttuja ja juuri niin paljon kuin kokee tarvetta. Ilman tunneille tai valmennuksiin osallistumista vuokraamisessa on kuitenkin olemassa kaikki katastrofin ainekset. Yksinään vuodesta toiseen kentällä kiertäen saa varmasti kaikki omat ratsastusvirheensä juurtumaan syvälle selkärankaan.
Itselläni on ollut tapana käydä vuokrahevosen kanssa enemmän tai vähemmän säännöllisesti valmennuksissa. Yleensä hevosen vuokraaminen maksaa korkeintaan 20 euroa päivässä ja valmennuksiin pääsee samaisella 20 eurolla. Tällöin valmennukselle kahden hengen ryhmässä tulee hintaa noin 40 euroa, joka on saman verran, kuin suurimpien kaupunkien ratsastuskoulutunneilla jopa 7 muun ratsukon seassa.

Puoliylläpito/ Ylläpitohevonen
Kun vuokrahevonen ei tunnu riittävän, voi seuraava askel olla puoliylläpito- tai ylläpitohevonen. Voidaan varmaan sanoa, että Winnie oli minulla käytännössä ylläpidossa, sillä toimin hyvin pitkälti ylläpitäjän tavoin ja huolehdin ponin asioista. Toki virallinen ylläpitäjä kantoi vastuuta ja oli apuna, mutta arvostin suuresti mahdollisuutta kantaa itse hyvin suuren osan vastuusta ja opetella "hevosenomistajan elämää", mutta kuitenkin turvatussa ympäristössä. Suurin ero vuokraamisen on se, että saa itse päättää hevosen asioista. Vuokrahevosen omistaja saattaa itse valmentautua ja kilpailla, mutta ylläpitohevosta saa pitää kuin omanaan ja päättää itse niin kilpailemisesta, ruokinnasta kuin loimituksestakin. Päätösvalta on mukavaa, mutta tuo mukanaan myös vastuun. Vuokraajana on taloudellisesti hyvin turvatussa tilassa; vähän vuokraussopimuksesta riippuen vuokraaja pääsääntöisesti maksaa vain ratsastamistaan kerroista. Ylläpitäjälle taas kaatuu kaikki hevosen kulut maksettavaksi, vaikka hevonen ei olisi ratsastuskunnossa moneen kuukauteen. Hevosen sairastaessa sitä täytyy kuitenkin hoitaa, kun samassa tilanteessa vuokraaja voi halutessaan nostaa kytkintä ja etsiä uuden vuokrahevosen.

Oma hevonen
Ylläpitohevosesta täysin oma hevonen eroaa siinä, että se tosiaan ihan oikeasti on oma, eikä kenenkään toisen. Ei ole mahdollista, että hevosen omistaja päättääkin yhtäkkiä lopettaa ylläpitosopimuksen tai myydä hevosen. Oma hevonen kuitenkin sitoo omistajaansa; elämäntilanteen muuttuessa ylläpitohevosesta pääsee eroon suht nopeasti, kun taas omistuksessa olevalle hevoselle ei välttämättä löydy ylläpitäjää tai ostajaa.

Miten te ratsastatte, onko lukijoilla vuokrahevosia, käyttekö tunneilla, vai jopa sekä että?
10

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Hiljaa hyvä tulee


Tänään sain aamupäivällä tallille seurakseni Sirun, joka mahdollisti kiipeämiseni Harrin selkään. Siru satuloi ruunan ja auttoi selkäännousussa, sekä käveli alkuun vierellä vähän varmistamassa. Tällä kertaa ei juoksutettu Harria ennen selkään kiipeämistä, sillä olin käynyt edellisenä iltana jo juoksuttamassa hevosen ja nyt se vaikutti varsin rauhalliselta.

Käveltiin muutama kierros ja todettiin, että Harri on oikein seesteisellä tuulella ja rauhallinen. Siru jäi maneesin laidalle kuvaamaan ja työskentelin keskenäni käynnissä. Tein vain perusjuttuja pitkästä aikaa, pysähdyksiä ja vähän väistöjä. Tunsin oloni varsin kotoisaksi Harrin selässä, ei tuntunut yhtään siltä, että olen ratsastanut kunnolla viimeksi puolitoista kuukautta sitten!

Koska Hartsa oli niin rauhassa, pyysin sitä raviin pääty-ympyrällä. Ravailin kevyessä ravissa molempiin suuntiin ja istuin hetkeksi harjoitusraviinkin. Alas istuessa Harri tuli kuitenkin vähän raskaammaksi edestä ja turhan reippaaksi. Ratsastaminen ei satu leikattuun käteen ollenkaan, mutta käsi on kuitenkin vielä kovin voimaton. Tärkeää olisikin saada jatkossa Harri ratsastettua mahdollisimman kevyeksi kädelle. Alkuun pitäisi myös saada varmuutta käteen ja lavan lihaksiin, jotta ratsastaminen on oikeasti turvallista. Toistaiseksi täytyy ottaa vielä varovasti, eli laukkaaminen saa vielä odottaa. Käynnissä ja ravissa pystyy kuitenkin työskentelemään todella hyvin oman kunnon mukaan, joten enköhän pysty aloittamaan ratsastuksen ihan säännöllisesti. :)

Lopuksi käytiin kävelemässä vielä vajaan puolen tunnin maastolenkki joenvarressa, kun ilma oli niin mukava ja kirkas ensimmäistä kertaa varmaan moneen viikkoon. Odotan kovasti, että tänne eteläänkin saataisiin vihdoin pakkasta ja lunta!















































0

lauantai 28. joulukuuta 2013

Maastakäsin

Vihdoin olen päässyt taas autonrattiin ja käymään siis tallilla ihan itsekseni. Tähän saakka olen ollut riippuvainen vanhempien, lähinnä isän, kyydeistä ja Harrin kanssa lenkille lähtö on tarkoittanut myös isälle ylimääräistä iltalenkkiä. Hirmuisesti ei ole siis tullut tallilla käytyä eikä työskenneltyä maneesissa, sillä en ole viitsinyt seisottaa vanhempia kylmissään maneesin katsomossa.

Eilen uskalsin vihdoin ajella yksin hurjan neljän kilometrin matkan tallille. Puunasin Harrin turvasta hännänpäähän ja nappasin ruunan naruun. Käytiin pyörimässä reilu puolisen tuntia maneesissa tehden vähän maastakäsinharjoituksia pelkän taluttelun lomassa. Harrin kanssa työskentely on mukavaa ja kovin palkitsevaa, sillä se on hurjan herkkä hevonen. Harri reagoi erittäin hyvin ja jo pieneenkin paineeseen - Hartsan kanssa olenkin saanut opetella käyttämään pienempiä eleitä ja vähemmän painetta kuin esimerkiksi Winnien kanssa.

Harrin kanssa olen ottanut työn alle Sandran blogista tutun "friendly gamen", jonka tavoitteena on siis aluksi se, että hevonen hyväksyy ihmisen ja raipan kosketuksen. Harri hirmu helposti väistää ihmistä ja etenkin raippaa sen sijaan, että hyväksyisi kosketuksen. Olenkin pyrkinyt totuttamaan Harria kosketukseen niin kädellä kuin raipallakin. Olen harjoitellut samalla työskentelykerralla vuorotellen tätä friendly gamea ja väistämistä, jotta Harri väistäisi painetta pyydettäessä, mutta hyväksyisi myös pelkän kosketuksen.

Itseäni auttaakseni olen aloittanut Harrin kanssa myös pään laskemisen opettelun. Koska leikkauksesta täysin kuntoutuminen voi kestää jopa vuoden, olen vielä pitkään rajoittunut hevosten kanssa touhutessakin. Leikattu käsi on vielä todella heikko eikä nouse kovin korkealle, joten olen opettanut Harria tulemaan päänsä kanssa minun tasolleni, etten joudu kurottelemaan suitsien tai riimun kanssa ylös. Tämänkin harjoittelussa olen seurannut Sandran blogin ohjeita ja tuloksia on tullut jo ihan viikon sisällä! Riittää, kun painan hevosen niskasta kevyesti oikealla kädellä, niin Harri laskee ja jättää päänsä alas. Olen palkinnut nyt alkuun aina pienellä porkkananpalalla, mutta myöhemmin jätetään palkinnot vain satunnaisiksi.

Harrin kanssa ruuan käyttäminen palkintona onkin ollut helpompaa kuin Winnien kanssa, sillä Harri kunnioittaa ihmistä paljon paremmin. Harri ei kerjää ja tuupi, vaan malttaa odottaa herkkua. Herkkujen käyttö ei kuitenkaan mielestäni kuulu maastakäsintyöskentelyyn, vaan temppujen opettamiseen. Maastakäsittelyn tulisi perustua johtajuussuhteeseen, eikä herkkujen perässä juoksemiseen.

Tässä pieni pätkä eiliseltä!

3

torstai 26. joulukuuta 2013

Vuoden kilteimmät lapset

Eiköhän palailla taas bloggailun pariin, eipä tuo tauko järin pitkään kestänytkään. :) Jatketaan entiseen malliin, eli postailen kun jotain fiksua kerrottavaa on - postaustahti on toistaiseksi vielä vähän normaalia harvempi, mutta pyrin kuitenkin viikoittain päivittelemään kuulumisia.

Pääsin vihdoin käymään taas satulassakin, kun pääsin viimeviikon loppupuolella moikkaamaan Aksua. Ponin tehtyä tunnin verran töitä pääsin kävelemään talutettuna loppukäynnit. Hyvästä menestyksestä rohkaistuneena uskalsin kiivetä maanantaina jo Harrinkin selkään. Pikkuserkkuni Jenni, joka on paljon kiertänyt kanssani talleilla, tuli avuksi satuloimaan ja juoksuttamaan Harria. Juoksuttaessa Hartsa oli vähän kiireinen, mutta rauhoittui kuitenkin nopeasti vain ravailemaan tasaiseen tahtiin ympyrällä.

Harri toimikin oikein kiitettävästi terapiaratsuna; se oli hitaampi ja laiskempi kuin ikinä ja seisoi paremmin paikoillaan kuin ikinä ennen! Jenni piti ruunan liinan päässä ensimmäiset kierrokset, mutta päästi meidät lopulta irti, kun Harri oli niin kovin rauhassa. Vartin verran taisin ratsastaa käyntiä, eipä ole koskaan pohkeenväistöjen ratsastaminen ollut yhtä mukavaa! :) Jatkossa ratsastelen Harrilla sen mukaan, kun saan kavereita tallille avustamaan. Käsikin on kuntoutunut ihan kivasti, vaikkakin tehtävää on vielä hurjan paljon. Olen kuitenkin toiveikas sen suhteen, että pääsen vielä kunnolla treenaamaan niin koulussa kuin esteilläkin. :)


Joulukin tuli ja meni, tämä oli ensimmäinen aatto pitkään aikaan kun en käynyt joulumaastossa. Toisaalta ei kyllä harmitakkaan kovin paljon, sillä lähes koko jouluaaton satoi vettä. Joulupäivänä käytiin kuitenkin moikkaamassa Harria ja tarjoamassa sille jouluporkkanat. Harri onkin ollut hurjan kiltti, sillä se sai pukilta kivoja lahjoja! Ruuna sai tyylikkään timanttiotsapannan, mustat pintelit ja monta kiloa porkkanoita.






Ilmeisesti olen myös itse ollut kiltisti, sillä pukki toteutti lähes kaikki heppoihin liittyvät lahjatoiveeni! Ponia ei tänäkään vuonna valitettavasti tullut, mutta erityisesti eurostarin toppaliivi lohduttaa varsin kivasti. Sain myös saapassukkia ja kuomat talviratsasteluun, hitsi vie miten ne ovatkaan lämpimät! Ehkä eniten olen kuitenkin innoissani kamerakiskosta, jolla saa kuvattua vähän laadukkaampia ja ammattimaisempia videopätkiä. En malta odottaa, että pääsen kunnolla kokeilemaan sitä!
0

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Blogi jää tauolle

En näe enää mitään mieltä jatkaa bloggaamista tässä tilanteessa, kun ei ole kertakaikkiaan mitään kirjoitettavaa. Tuntuu turhauttavalta vääntää tikusta asiaa. Joulukalenterin päivittämisestäkin on tullut pakkopullaa, joten sekin jää tällä erää kesken. Blogin tarkoitushan on kuitenkin ollut kertoa ratsastuksestani ja hevoshommista, eikä se tällä hetkellä onnistu, kun en pääse ratsastamaan enkä oikein edes tallillekkaan.

Näkemiin ja kuulemiin siis tältä erää, palaillaan tammikuun puolella.
4

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulukalenteri #16


Tässä vähän puuhasteltavaa joulunodotukseen, voit vaikkapa tulostaa paperille tai avata kuvan paintissa. ;)


0

Joulukalenteri #15

Oodi lumelle ja talvelle! Näitä hetkiä ja maisemia kaipaan niin mielettömästi, kunpa kunnon talvi jo saapuisi!















3

lauantai 14. joulukuuta 2013

Joulukalenteri #14


Minä sitten tykkään kavereistani! Sain kaverilta idean kirjoittaa joulukalenteriin ystävien merkityksestä minulle hevosharrastuksessa ja tuo aihehan tuntui heti omalta. Ystävät ja kaverit kun on olleet hurjan merkittäviä tässä harrastuksessa.

En tiedä harrastaisinko edes ratsastusta, mikäli alakouluaikojen parhaat kaverini eivät olisi saaneet minua siitä innostumaan. Varmaan kolmannesta luokasta lähtien olin mielettömän kiinnostunut dinosauruksista ja suhtauduin niihin suunnilleen samalla tavalla, kuin muut ikäiseni heppatytöt hevosiin. Huoneeni seinät olivat täynnä dinosaurusjulisteita ja kouluvihkoihin piirsin heppojen sijasta dinosauruksia. Koulussa esitelmäni venyivät hurjan pitkiksi luennoiksi eri dinosauruslajeista ja niiden käyttäytymisestä. Ties miten outo dinosaurusfriikki olisinkaan, mikäli en olisi Oonan ja Rosan mukana innostunut hevosista. ;)

Ensimmäisen kerran istuinkin hevosen selässä, kun kävimme yhdessä ratsastamassa Rosan äidin ystävän suomenhevosella Röllillä. Siihen päivään mennessä olin ehtinyt lukea jo hurjan monta hevos- ja ratsastuskirjaa kannesta kanteen ja kavereiden valmentamana olin kuivaharjoitellut hevosen ohjaamista. Heti ensimmäisestä kerrasta lähtien keventelinkin jo suunnilleen oikeaoppisesti ja pääsin ratsastuskoululla suoraan vähän edistyneempien ryhmään. Parhaat koulukaverit pitivät yllä innostusta hevosiin, kun ratsastustunneista voitiin puhua viikot läpensä ja yhdessä pystyimme keskustelemaan lempiponeistamme, jotka asuivat samalla tallilla.

Tallilla tutustuin taas uusiin kavereihin, joista osan kanssa olen nyt vielä melkein kymmenen vuodenkin jälkeen edelleen tekemisissä. En tiedä, olisivatko pelkät hevoset pitäneet minua etenkin teinivuosina niin tiiviisti kiinni tuossa harrastuksessa. Varsinkin kesäisin päivät saattoivat kulua talliporukassa aamusta iltaan saakka ja aika kului kuin siivillä!

Kavereiden merkityksen ymmärsin vasta sitten, kun aloin vuokrata ponia aivan toiselta tallilta, josta en tuntenut ketään. Olin tallilla hurjan yksinäinen, eikä ratsastus tuntunut enää samalta. Tietenkin esimerkiksi maastoilu on aivan erilaista, kun mukana on juttukaveri ja jonkinlainen turva. Oli kurja tunne huomata, ettei tallilla ollut oikeastaan ketään, keneltä olisi uskaltanut pyytää edes apua. Yksin maastoon lähtiessä päässä kaikui ajatus siitä, ettei kukaan kaipaisi minua moneen tuntiin, mikäli tippuisin hevosen selästä ja menettäisin tajuntani.


Nyt leikkauksen jälkeen olen saanut taas iloita siitä, kuinka yhteinen harrastus yhdistää ihmisiä ja luo kestäviä ystävyyssuhteita. Olen ollut valtavan otettu siitä, kuinka monet ystävät, kaverit ja vain tututkin tallilta ovat kyselleet vointiani ja tarjoutuneet tulemaan avukseni tallille. En pärjäisi Harrin kanssa aivan yksin vielä pitkään aikaan, mutta onneksi ympärilläni on välittäviä ystäviä, jotka mahdollistavat harrastuksen jatkumisen vähän hankalampanakin aikana. :)







1

perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenteri #13

Totesin tässä yhtenä päivänä, että varusteurheilu on jäänyt hälyttävän vähälle täällä blogissa, vaikka olenkin tehnyt yhtä jos toista hankintaa. Tässäpä siis fiilistelyä viimeisimmistä hankinnoista!

 Reunoksella taisi viime kuussa olla kaikki Mountain Horsen tuotteet alennuksessa -20%. Toppahanskoja lähdin hakemaan ja sellaiset myös ostin! Olen omistanut koko 10 vuotisen ratsastusurani aikana ehkä yhdet talvihanskat, joita käytin joskus ensimmäisinä talvina. Olen aina vihannut paksuja ja tönkköjä hanskoja, joissa ohjat ei pysy käsissä ja sormet jäätyy joka tapauksessa, joten olen ratsastellut kesähanskoilla vuoden ympäri. Nämä oli ensimmäiset oikeasti hyvän tuntuiset toppahanskat, joita olen käteeni sovittanut! Paksut, mutta hyvin, hyvin pehmeät. Näillä tuntee ohjan vielä sormien välissä ja nyrkin saa kiinni ilman, että sormista loppuu verenkierto. ;)



Viime talven ratsastin punaisella Mountain Horsen takillani ja jäädyin aivan totaalisesti. Ensinäkin takki on melko ohut ja toisekseen se ei todellakaan pitänyt vettä, vaikka niin kaupassa kuin takin lapuissakin luvattiin. Maastoilu räntäsateessa oli tuskallista, kun kastuin läpimäräksi iholle saakka. Noista kokemuksista oppineena uskoin sanontaan " köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa" ja panostin sitten kunnolliseen toppatakkiin. Kokemuksesta tiesin, että Kingslandin talvibomber on 100 % varmasti lämmin, kestävä ja vedenpitävä, joten investoin sellaiseen luottaen siihen, että takki kestää monta tulevaa talvea. Jälleen kävi oikea mäihä ja löysin takin Suomen Ratsutarvikkeelta alennettuun hintaan, joka oli noin 120 euron kieppeillä (normi hinta n. 160 e).


Uuden kypärän tarpeessahan olen ollut viime talvesta saakka, mutta nyt loppusyksystä vasta otin itseäni niskasta kiinni ja päätin hankkia uuden. Vihdoin löysin edes jotenkin silmää miellyttävän ja päähän hyvin sopivan kypärän, mutta silmään osui sattumalta "käytetty" GPA kypärä halvemmalla, kuin tuo suunnittelemani kypärä olisi maksanut. Olin varma, ettei koko 55 sopisi päähäni, mutta sehän istui kuin nakutettu! Kypärä on siis kaiketi tilattu ulkomailta ja todettu väärän kokoiseksi, jolloin se on jäänyt kokonaan käyttämättä. Jonkin vuoden säilytyksessä lojumisen jälkeen se laitettiin edullisesti myyntiin. Tiedostan kyllä, ettei kypärän kunnosta voi ikinä olla varma, jos sitä ei osta kaupasta alkuperäisessä myyntipakkauksessa. Kypärä on kuitenkin niin sisä- kuin ulkopuoleltakin silmämääräisesti täysin kunnossa, eikä nitise yhtään painellessa tai väännellessä. Uskon ja luotan sen siis olevan turvallinen - ainakin turvallisempi kuin aikaisempi kypäräni, jolla olen tullut suoraan päälleni alas. ;)

 Reunoksella käydessäni mukaan tarttui myös Eurostarin kouluhuopa alekorista. Omistin tosiaan tasan yhden koulumallisen huovan, joka on pinkki - ei siis ihan Harrin väri. Tykkäsin kovasti tämän huovan väristä ja mallista, sekä erityisesti materiaalista. Huopa on todella laadukkaan tuntuinen! Laadusta tosin kertoi myös normaalihinta; 79 euroa. Taisin maksaa tästä kuitenkin vain 20 tai 25 €.
Lisäsin huovan reunoihin pieniä strasseja, joilla sen ilme muuttui mielestäni aika paljon!




huovan reunukset ennen ja jälkeen
Harrin ilme kertookin hevosen mielipiteen uusiin heijastimiin. Eihän ne ole tyylikkäät eikä hienot, mutta sillä ei liikenteen seassa maastoillessa olekkaan mitään väliä. Harri sai Bilteman hevososastolta vihreät heijastinriimun ja rintaremmiheijastimen, joilla erotutaan toivottavasti vähän aikaisempaa paremmin, kun liikutaan pimeällä. Näille onkin ollut käyttöä nyt, kun ollaan käyty tekemässä talutellen lenkkejä iltahämärissä.



Facebookin hevostarvikekirpparilta bongasin myös paketin pinteleitä; Harri sai hurjan halvalla kolme settiä yhdistelmäpinteleitä, olisinkohan maksanut niistä yhteensä 15 euroa. Ruskeat pintelit taisivat olla Horzen, harmaat John Whitakerin ja beessit Eurohunterit.. Kaikki pintelit on siis yhdistelmäpinteleitä, joiden kanssa ei tarvitse käyttää pintelipatjoja. Tämä helpottaa hurjasti elämää, kun pinteleitä on käärittävänä aina neljä kappaletta. Ylimääräiset pintelit lämmittää sydäntä etenkin kurakeleillä, kun pinteleitä saa pestä ja kuivata jokaisen ratsastuskerran jälkeen.

0

Joulukalenteri #11

Tässä on Aksu! Joitain viikkoja takaperin esittelinkin lyhyesti tulevan toisen harrastuskumppanini, jonka kanssa olisi joskus tulevaisuudessa tarkoitus hypellä joitain esteitäkin. Vaikken ihan heti vielä Aksun selkään pääsekkään kiipeämään, on varmasti pieni esittely paikallaan.

Tutustuin Aksuun monen monta vuotta sitten, kun ratsastin vielä tunneilla. Taisi olla vuosi 2009, kun ratsastuksenopettajani oli sitä mieltä, että minun pitäisi ratsastaa välillä muillakin poneilla, kuin Julilla. Koska Agent oli söpö, valitsin tottakai sen. ;)
Ratsastin Aksulla melko usein tunneilla ja tykkäsinkin siitä kovasti. Juli oli kuitenkin se ykkösratsuni jonka valitsin, mikäli näiden kahden välillä piti valinta tehdä.





En ollut ainut, joka ihastui Aksuun ja sen suloiseen ulkomuotoon. Poni sai jossain vaiheessa ihan ikioman ihmisen, kun tuttuni osti sen ratsastuskoululta. Poni jäi samaiselle tallille kuitenkin asumaan ja liikutin sitä ahkerasti yhden kokonaisen kesän ajan.




Suunnitelmissa oli ihan virallisesti vuokrata Aksua, mutta se muutti toiselle tallille seuraavana syksynä. Tuolloin en päässyt yhtä vapaasti kulkemaan autolla, joten jouduin hylkäämään ajatuksen tuon valloittavan ponin vuokraamisesta. Myöhemmin samana syksynä aloinkin vuokrata Pojua.

Useampi vuosi kului niin, että ainoastaan törmäsin Aksuun satunnaisesti tai kuulin sen kuulumisia ponin omistajalta. Viime talvena lähdin hetken mielijohteesta kokeilemaan ponia, kun se oli ollut pidempään lomalla, eikä omistaja halunnut kiivetä ensimmäisenä sen selkään. Kahdestihan minä tulin komeassa kaaressa kaulan ympäri, kun Aksu pukitti laukannostossa. Tuohon ponilla oli taipumusta jo ratsastuskouluaikoina. Poni on kuitenkin varsin hyväkäytöksinen karvakorva, joka testailee uusia ja vaihtuvia kuskeja. Yhdessä omistajan kanssa uskomme, että tullaan ponin kanssa varmasti hyvin juttuun, kunhan taas päästään tutustumaan kunnolla pitkän tauon jälkeen. :)




Kunhan kuntoudun tästä sen verran, että pystyn ajamaan taas autoa, pääsen aloittamaan myös Aksun luona vierailemisen. Aloitellaan varmasti rauhassa ihan käynnissä ja ravissa ja mietitään hyppäämistä vasta, kun yhteistyö sujuu ja mahdollinen tippuminen ei ole enää niin kohtalokasta, kuin se tällä hetkellä olisi. Innolla odotan, että pääsen vuokraamaan tätä kaveria ja jakamaan innostustani teidän lukijoiden kanssa. :)
0

tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulukalenteri #10





















3

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat