sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kysymyksiä kehiin!

Wau, teitä lukijoita on jo 150! Ajattelin, että joskos tähän väliin tekisin taas pitkästä aikaa kysymys-vastaus -postauksen, kun uusia lukijoita ja varmasti siksi myös uusia kysymyksiä on tullut paljon viime kerrasta. Nyt saa siis taas kysyä mitä tahansa blogiin liittyen ja miksei mihin tahansa muutakin. :)
Kysymysten määrästä riippuen vastailen niihin joko ensi viikon loppuun mennessä tai jo aikaisemmin, jos kysymyksiä on tullut niin paljon, että ne kannattaa jakaa kahteen eri postaukseen.

Reippahasti siis kysymään!

PS. Pahoittelen järkyttävää ulkoasua, yritän tehdä sille jotain heti kun vain ehdin. En onnistunut palauttamaan vanhaakaan ulkoasua, joten try to deal with this new one! :D
12

torstai 26. huhtikuuta 2012

Rajoja koettelemalla saa selville kuinka pitkälle on mahdollista päästä.

Ajatuksiani varusteettomasta ratsastuksesta. "Se on vastuutonta ja huonoa esimerkkiä muille. Ei sellaista voi harrastaa ratsastuskoulussa." Näinkö asia on?

Lähtökohta on, että hevonen on täysin avuillani ja luottamus on molemminpuoleinen. Kun nämä asiat on kunnossa, ei varusteeton ratsastus mielestäni eroa varusteellisesta. Hevonen voi yhä säikähtää ja halutessaan ryöstää, mutta niin voi hevonen tehdä myös kuolaimet suussaan. Kuolaimet eivät pelasta hevosta sen enempää kuin ratsastajaakaan, mikäli toiselta menee tasapaino. Hevonen harvemmin menettää tasapainoaan, etenkään kun ihminen ei voi sitä riistää repimällä mielettömästi suusta. Ratsastajia taas tipahtelee aina silloin tällöin ja se on osa ratsastusharrastusta. Turvallisuuden kannalta en siis näe varusteettomassa ratsastuksessa ongelmaa niin kauan, kun kentällä ei ole samaan aikaan muita hevosia ja hevonen todella toimii ratsastajan avuilla. Hevosen varusteiden jäädessä pois ei ratsastajan varusteiden tulisi seurata mukana. Päinvastoin, itse puen päälleni turvaliivin herkemmin kun hevosella ei ole selässään satulaa. Varusteeton toimiva hevonen ratsastajan alla viestii toimivasta yhteistyöstä, kun taas varusteeton ratsastaja viestii tyhmyydestä ja vastuuttomuudesta.

Varusteeton ratsastusko on huonon esimerkin näyttämistä? Mikä halukkaasti ja avuilla toimivasta hevosesta tekee huonon esimerkin? Hevosta ei hallita kuolaimella, kannuksella, apuohjilla tai raipalla. Se liikkuu omasta tahdostaan ratsastajan oikeiden painoapujen alla. Tämäkö on huonompi esimerkki kuin gramaaneilla ruttuun rullattu hevonen, jota hallitaan apuvälineillä, tai hevosen silmitön rankaiseminen ratsastajan virheistä? Kumpaakin on nähtävissä myös ratsastuskouluissa. Se, että joku kykenee ratsastamaan hevosellaan varusteitta, ei tarkoita että kaikkea täytyy yrittää itse perässä. Esimerkiksi nämä ratsastuskoulujen oppilaat näkevät myös estetunneilla hevosten hyppäävän isoja esteitä ja kouluratsastajien käyttävän pitkää kouluraippaa. Terve järki kuitenkin estää suurimpaa osaa kiipeämästä pitkän piiskan kanssa shetlanninponin selkään ja yrittämään metrisen esteen hyppäämistä, kun taustalla on vain alkeiskurssi.

Varusteetonta ratsastusta ei voi harrastaa ratsastuskoulussa. Miksei voisi? Mielestäni se on jotain mistä voi olla ylpeä. Ratsastuksessa on keskitytty oikeaan apujenkäyttöön, sillä hevonen toimii ratsastajan alla myös varusteitta. Eikö tämä ole juuri se, mihin etenkin ratsastuskouluissa tulisi pyrkiä? Oikeanlaiseen ratsastukseen, oikeaan apujen käyttöön. En sano, että tuntiratsastajia tulisi tähän rohkaista, mutten näe syytä siihen, mikseikö yksityiset harrastajat voisi varusteitta ratsastaa. Tulisiko tätä luottamusta ja kuuliaisuutta korostavaa ratsastusta harrastaa vain piilossa yksityistallien uumenissa, mieluiten vielä metsän keskellä?

Mulle henkilökohtaisesti on mielettömän tärkeää tietää, että olen pystynyt solmimaan niin luotettavan suhteen hevoseen, että kykenen halutessani ratsastamaan sillä myös varusteitta. En kannata pelkkää "luomuratsastusta", vaan käytän myös kaikkia hevosen varusteita ja tarvittaessa myös apuohjia. Eikö kuitenkin kaiken ratsastuksen tulisi perustua luottamukseen, oikeaoppisuuteen sekä kumppanuuteen hevosen kanssa? Muutenhan hevosesta tulee mopon kaltainen urheiluväline tai väkisin alistettu eläin, jonka hallitsemiseen ihminen tarvitsee omien apujensa korjaamiseksi yhä vahvempia voimakeinoja.

Pyrkivätkö aloittelevat ratsastajat nykyään rollkur -tyyppiseen hevosen kaulan kaksintaittamiseen keinolla millä hyvänsä, vai rehelliseen hevosen ehdoilla tapahtuvaan ratsastukseen, jolla voidaan ratsastajan hallitessa kehonsa saavuttaa muun muassa hevosen oikea muoto ja eteenpäinpyrkimys? Kumpaan heitä pitäisikään rohkaista, mikä olikaan huonoa esimerkkiä ja sopimatonta ratsastuskouluoppilaiden silmille?



Tekstini ei ole tuotosta mistään tietystä kommentista tai kenenkään yksittäisen ihmisen mielipiteestä tai myöskään mistään tietystä ratsastuskoulusta, vaan se on yleistä pohdintaa, joka on syntynyt ajan saatossa esiin tulleista arvoista ja mielipiteistä niin ratsastuskouluissa kuin muissakin hevospiireissä.
Alla vielä video Shilas- haflingerista, joka on inspiroinut mua hurjasti.

4

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tilannekatsaus

Pahoittelen pitkää ( no juu, viikon) postaustaukoa! Olen ollut koulun suhteen ihan mielettömän kiireinen enkä ole ehtinyt edes käydä koneella kolmeen päivään.

Viime viikolla menin Pojulla ihan normaalisti tasaista maneesissa ja viikonloppuna en mennytkään Julilla. Tamma tekee taas töitä sunnuntaisin, joten pidän sen ratsastuksesta vähän lomaa. Periaatteessa saisin käydä sitä liikuttamassa viikolla sen satunnaisina vapaapäivinä, mutta mielestäni tuon ikäinen poni ansaitsee jo vapaapäivänsä. Lupasin siis käydä korkeintaan taluttelemassa Julia sen vapaapäivinä. :)

Pojulla menin tänään riimulla/kaulanarulla kentällä ja hyppäsinkin pikkuruisen kentälle jätetyn ristikon muutaman kerran. Kun kentälle tuli alkeiskurssilaiset, vaihdoin ponille päähän suitset. Porukka tahtoi nähdä millaista on esteiden hyppääminen ja lupauduttiin Pojun kanssa näyttämään mallia. No eiköhän poni kieltänyt kahdesti.. Ensin epäilin sen johtuvan esteen eteen muodostuvasta varjosta, mutta syy saattoi myös olla kipeässä jalassa. Poju näytti ottavan lyhyempää askelta toisella takasellaan. Jalka oli kuitenkin päällisin puolin kunnossa, joten huomenna on uuden tilannearvion vuoro, kun käyn kävelyttämässä ponia. Toivotaan että kyseessä olisi vain jotain pientä ja ohimenevää, eikä vaihteeksi taas sairaslomaa.

Tallin omistaja kyseli, joko olen löytänyt vuokrahevosen kesäksi Pojun tilalle. No en ole, elättelen toiveita edelleen Winnien suhteen. Enkä muuten elättele turhaan, tamma on kuulemma näillä näkymin tulossa Metsäkylään kesällä Pojun lähtiessä! :) En nyt anna itseni innostua liikaa, mutta jonkinmoinen todennäköisyys siis on kuitenkin olemassa, että saisin rakkaan kultaponini takaisin. <3
6

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kehityksestä Pojun kanssa

Kuten edellisestä postauksestakin varmaan kävi ilmi, ollaan Pojun kanssa kehitytty aika paljon vuoden takaisesta. Vasta itse noita kuvia katsellessani ymmärsin, miten paljon Poju on muuttunut hevosena ja miten minä ratsastajana. Ei olla muututtu ja kehitytty vain erikseen, vaan myös yhdessä.

Kesä 2010

Kävin Kotimäellä irtotunnilla ystäväni kanssa. Sain alleni Poju-ponin, jonka kerrottiin olevan herkkä ja säikky. Teimme tunnilla vastalaukkaharjoituksia ja tykästyin poniin hirmuisesti. Pyysin saada sitä estetunnille, mutta sain toisen ponin, sillä opettaja "ei jaksa katsoa Pojun kieltämistä kun sillä on tapana kyttäillä esteitä".
Harkitsin tuntien aloittamista Kotimäellä, mutta sinne olisi ollut aivan liian pitkä matka.

Syksy 2010


Törmäsin Pojuun metsäkylässä. Kirosin pienessä mielessäni, kun olin juuri lopettanut tunnit hevosen puutteen vuoksi. Nyt Poju tulisi tuntiponiksi Metsäkylään ja saisin katsoa vierestä, kun muut ratsastavat tuolla hirmu mukavalla ponilla. Minulle kuitenkin selvisi, että poni olikin yksityisessä omistuksessa.
Pari päivää ehdin ihailla ponia karsinan oven takaa, kun kuulin että se on tuttujen tyttöjen poni. Tyttöjen, joille kävin kokeilemassa aikaisemmin syksyllä ylläpitoponia. Tuona samaisena päivänä sain kutsun tulla kokeilemaan Pojua, jos suostuisin alkaa vuokraamaan sitä.

Vuokrasin Pojua kahdesti viikossa. Poni ei todellakaan luottanut minuun. Karsinassa se pyöri ympyrää ja yritti päästä karkuun, kun koitin saada sille suitsia päähän. Pään harjaamista en lopulta jaksanut aina edes yrittää, kun poni oli päästään niin herkkä. Selkään oli välillä hankala päästä edes jakkaralta, poni kun ei halunnut seistä paikallaan keskellä kenttää, vaan väisti takapäällä aina pois altani.
Selvisi myös, ettei Poju todellakaan ollut "reipas esteponi" - se ei hypännyt pientä ristikkoa edes kokeneen valmentajan kanssa, eikä suostunut kävelemään edes maapuomin yli. Poni sai lomaa esteistä muutaman kuukauden, minkä jälkeen aloitettiin puomityöskentely todella hitaasti ja rauhallisesti.
Ratsastaessa Poju säikkyi usein. Yhden ratsastuskerran aikana onnistuin tippumaan kahdesti, kun Poni säikähti ja lähti täydessä laukassa altani. Loukkasin jalkani ja liikuin viikon verran kepeillä. Viime kesänä jalkani leikattiin, sillä se ei täysin toipunut tapahtuneesta.

Kevät 2011

Vuoden vaihteessa Poju alkoi sairastella. Ensin sille nousi kuume rokotuksesta, pian se sai ähkyn, jonka vuoksi luulin sen kuolevan, jossain vaiheessa poni ontuikin ja enempää en halua edes muistella. Kevät kului pitkälti ponista huolta pitäen. Taluttelua, ruokien laittoa, harjaamista ja vähän lisää taluttelua. Pikkuhiljaa sai taas kiivetä selkään ja aloittaa treenaamisen. Puomeilla päästiin eteenpäin ja huhtikuussa, juuri ennen Pojun muuttoa pääsin vihdoin hyppäämään sillä.

18.4 Poju muutti omistajiensa kotipihaan asumaan, enkä voinut jatkaa vuokraamista pitkän välimatkan vuoksi. Loppukeväästä pääsin moikkaamaan ponia kerran. Se oli muuttunut jo hirmuisesti, se oli rohkeampi ja levollisempi maalaismaisemmassa ympäristössä toisen ponin seurassa.

Syksy 2011

Poju tuli Metsäkylään mulle hoitoon pariksi viikoksi. Ponilla oli ollut pitkään jo epämääräistä yskää ja taas ihan vain huonon onnen seurauksena kaviopaisetta ja ties mitä muuta. Ponin kunto oli siis huono, joten aloitin liikutuksen varovaisesti. Tuon kahden viikon jälkeen odottamaani Pojun lähtemispäivää ei koskaan tullutkaan, vaan se sai jäädä Metsäkylään kun lupasin alkaa taas vuokrata sitä.
Loppuvuosi kului ponin kuntoa kohotellessa ja lihaskunnosta huolehtiessa. Poni alkoi vihdoin voida paremmin, kestää rasitusta ja liikkua pehmeämmin ja pidemmin askelin, kun lihakset saatiin hierottua parempaan kuntoon.

Kevät 2012

Vihdoin Poju oli kunnossa ja voitiin aloittaa treenaaminen niin koulussa kuin esteilläkin. Sain hypätä myös itsenäisesti, joten valmentajan löytymättömyys ei ollut enää esteenä hyppäämiselle. Estetreenin rinnalla harjoiteltiin maastakäsintyöskentelyä ja ratsastamista riimulla sekä kaulanarulla. Vähitellen Poju oppi kaulanarun merkityksen ja alkoi kääntyä ja hidastaa sen vaikutuksesta.
Nyt Poni hyppää kyselemättä 70 cm esteet, luottaa ja kunnioittaa minua maastakäsittelyssä ja toimii allani myös varusteitta. Nykyään se tulee minua karsinan ovelle ja tarhan portille vastaan. Saan venytellä sen jalkoja, vetää sitä hännästä ja rapsuttaa sitä otsasta. Saan sivellä sen korvia ja poni vaikuttaa vain nauttivan siitä. Olisinko uskonut vielä puolitoista vuotta sitten ponin muuttuvan tällaiseksi? En, en ikinä.


6

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Apassionata, here we come!



Kylläpä on taas todella hyvä fiilis ratsastuksen jälkeen, olen aivan pilvissä! :) Olen tosi ylpeä Pojusta, itsestäni ja siitä työstä mitä ollaan tehty - siitä mihin ollaan päästy. Jotain myös loksahti paikoilleen kun ymmärsin, ettei kaikessa voi olla hyvä. Joku on hyvä jossain lajissa, joku jossain toisessa. Pieniä edistymisen askeleita pitää osata arvostaa ja nauttia kehityksestä joillain tietyllä osa-alueella.

Tänään vihdoinkin pääsin Pojun kanssa kentälle ratsastamaan, kun kerrankin menin tallille vasta illemmalla töiden jälkeen. Ilokseni myös Nenna, ihana ja arvostettu hovikuvaajani, oli paikalla ja lupautui kuvaamaan ja videoimaan ratsastustani. :) Poju on kuulemma käyttäytynyt omistajiensa kanssa kentällä oikein mallikkaasti, joten uskaltauduin ratsastamaan riimulla. Ponin kaulaan laitoin kaulanarun, jonka ostin sille kirpparilta tuossa jokin aika sitten.


Työskentelin ponin kanssa oikeastaan ihan normaalisti. Siirtymisiä, väistöjä, pysähdyksiä, voltteja, ympyröitä... Käytiin kaikki askellajit läpi ja Poju oli oikein mukava ratsastaa. Jarru pelasi, poni kääntyi ja kaikki oli hyvin. Ainoastaan vauhtia olisi toisinaan saanut olla enemmän. :) Kaikissa askellajeissa testailin myös Pojun reagointia kaulanaruun. Ratsastin löysemmällä ohjalla ja käänsin ja pidätin kaulanarulla. Kaikki toimi kuten pitikin.



Kun Poju toimi niin nätisti ja olin vieläpä varustautunut turvaliivillä, (= superliivi. Se päälläni ei voi tapahtua mitään pahaa ja olen 100 kertaa rohkeampi kuin muuten!) uskalsin antaa luvan riisua ponilta riimun päästä. Tarkoitus oli mennä ihan sen mukaan, miten kaikki sujuu. Poni kääntyi käynnissä, teki jopa etuosankäännöksiä. Ravissakin ohjaus toimi, joten uskalsin ottaa myös laukkaa ympyrällä. Ei vitsit sitä tunnetta, oikeasti! Kuvittele allesi hevonen, jolla on ainoastaan kaulansa ympärillä ohut nahkaremmi. Hevonen, joka voisi halutessaan tiputtaa sinut selästäsi tai vaikka tappaa sinut helposti, liikkuu allasi juuri niin kuin sinä haluat. Se nostaa laukan, kääntyy pienestä käden liikkeestä. Se tekee kaiken vapaasta tahdostaan, se tottelee sinua.

Tämä on varmaan vähintäänkin jokaisen pienen heppatytön unelma, hallita hevonen ilman varusteita. Iän karttuessa unelmat ehkä suuntautuvat toisaalle - esteille tai kouluratsastukseen. Mulle tämä on kuitenkin iso juttu. En ehkä ole hyvä ratsastaja, en esteillä enkä koulussa. Voin kuitenkin olla ylpeä itsestäni ja tietää, että osaan sentään jotain. Olen saanut rakennettua hevoseen luottamussuhteen, jonka turvin voin hallita hevosta myös varusteitta. Kaipa se kertoo jotain, edes jostakin.





























15

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Paras kuva.

Niin kuin varmaan aikaisemmin olen jo kertonutkin, ovat valokuvat mulle hevosharrastuksessa ja muutenkin todella tärkeitä. Tykkään kuvata ja myöskin elää hyviä hetkiä uudestaan valokuvien kautta. Blogikin on ollut melko valokuvatäyteinen tästä syystä. Bloggaaminen mulle on tärkeää myös valokuvien vuoksi - tykkään jakaa valokuviani ja nyt saan yhdistettyä sen vielä huolettomaan kirjoittamiseen tärkeästä harrastuksesta. :)

Jossain vaiheessa blogeissa kiersi jonkinmoinen "paras kuva" -haaste, jossa hevosbloggaajia pyydettiin valitsemaan parhaat este-, koulu-, maasto,- kaveri- ynnä muut kuvat. Ilman mitään haastetta päätin kerätä mulle tärkeitä ja omasta mielestäni parhaita kuvia ja jakaa ne teidän lukijoiden kanssa, yleensä kun olen saanut positiivista palautetta kuvapainoitteisista postauksista. :)

Paras estekuva. Julin korkeusennätys, josta Nenna nappasi pari kesää sitten
oikein hyvän kuvan. Tämä on yksi mun suosikkikuvista noin yleensäkin.

Paras edustuskuva. Tämä on Liinan ottama kuva edelliskeväältä, Julikin
näyttää ihan hevoselta!

Paras metsäkuva. Tykkään tosi paljon siitä, miten valo heijastuu tässä
kuvassa. Tämäkin on Nennan ottama, viime kesältä. :)

Paras syksykuva ehdottomasti! Sirun kuvaama.
Tykkään kuvan syvyydestä, kun lehdet ovat
nätisti etualalla ja me ponin kanssa niiden
keskellä :)

Paras ylioppilaskuva. Itse tykkään tästä kuvasta kovasti, vaikkakaan tämä
ei päätynyt kiitoskortteihin. Liinan kuvaama tämäkin!

Paras ystävyyskuva. Kuva on mulle tärkeä sen merkityksen vuoksi, joten en
ehkä osaa katsoa sitä kriittisesti toteutuksen kannalta. Kuvan piti olla viimeinen
kuva Julista ennen sen lähtöä.

Paras pääkuva. Rakastan tätä itse ottamaani kuvaa Winniestä ja sen
villinä hulmuavasta harjasta. Tällaisena kauniina ja älykkäänä hevosena
tahdon muistaa tuon tamman ikuisesti <3

Paras koulukuva. Kaikki palikat eivät todellakaan ole kohdallaan omassa
ratsastuksessa eikä ponissakaan, mutta tykkään tästä kouluratsastuskuvasta
todella paljon sen liikkeen ja värimaailman vuoksi. Tämä on Nennan kuvaama.

Paras epäonnistumiskuva. Muistan vain vakuutelleeni,
etten tarvitse satulaa. Eihän Tare pukita!

Paras laukkakuva. Tykkään tästä Sirun kuvaamasta kuvasta
tosi kovasti. Aksu -poni on edukseen enkä itsekään
näytä ihan apinalta.

Paras kesäkuva. Lenskun kuvaama ihana laukkakuva Taivassalosta,
ehkä parhaalta hevoskesäreissulta ikinä.

Paras maastokuva. Tämä on jo todella vanha Lenskun kuvaama kuva,
mutta tykkään todella paljon kuvan värimaailmasta! :)

Paras rippikuva. Kuvassa entinen hoitohevoseni Monica, joka kuvien
ottamisen aikaan kuljetti mua ravissa ympäri pitkin tallin pihaa. ;)

Paras laidunkuva. Olen näpännyt itse tämän kuvan joskus todella todella
kauan sitten huonolla pikkukameralla. Kuva on kuitenkin onnistunut vielä näin
vuosienkin tarkastelun jälkeen. 

Paras talvikuva. Liinan kuvaama ihana kuva
musta ja Julista muutama talvi sitten. Tämä on
yksi Julin edustavimmista kuvista, vaikka
itse en niin edustava olekkaan. :)

Paras tunnelmakuva. Näppäsin tämän ehkä kuukausi sitten Pojusta sumuisena
iltana. Tykkään tästä kovasti!

Paras inspiraatiokuva. Tämä on Apassionatasta, jossa kuvan mies hallitsi
parhaimmillaan kymmentä vapaana olevaa hevosta. Tämä inspiroi uskomaan
unelmiinsa ja treenaamiseen - ehkä minäkin joskus pystyn hallitsemaan
edes yhden ponin ilman mitään varusteita :)

Paras ajokuva. Lenskun ottama kuva minusta ja Pennistä ehkäpä edellis-
kesältä. Tykkään kuvan tunnelmasta ja myös asettelusta. :)

Paras agikuva. Nennan ottama kuva Julin ekoista agitreeneistä, olin niin
ylpeä ponista!

Paras kisakuva. En ole kovin monissa ulkokisoissa ollut, joten tämä
Pennin kisakuva nousi parhaaksi kisakuvaksi. Tämäkin Lenskun ottama. :)

Paras kaverikuva. Penni ystävänsä Tumpin kanssa, tämä on jotenkin
niin hellyyttävä kuva! :)

Loppuun on pakko lisätä vielä hellyyttävin varsakuva. Tässä Metsäkylän
minivarsa ensimmäisiä kertoja ulkona, täydessä vauhdissa emänsä rinnalla :)


4

torstai 12. huhtikuuta 2012

Videopostaus, finally!

Pahoittelen videon laatua :)

7

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Houston, we have a problem!

Poju, jonka kuva on sanakirjassa "maastovarman ponin" kohdalla, päätti kevään tai jonkin muun mielenhäiriön kunniaksi antaa mulle tänään kunnolla kyytiä. Omistajat olivat hypänneet ruunalla eilen, joten lähdettiin tänään maastoon verkkailemaan kevyesti estetreenin jälkeen. Lähdin reissuun ilman satulaa, kun ponilla ei ole ollut tapana tehdä mitään typerää maastossa. Poju kävi jo alkumatkasta vähän ylikierroksilla, kun se täysin nykyisestä olemuksestaan poiketen säikähteli ties mitä olemattomia mörköjä sen polulla. Poni siis saattoi pysähtyä paikoilleen jalat harallaan ja tuijottaa ruohikkoa jalkojensa juuressa ja sitten kiertää sen pahasti maahan mulkoillen. Ravailtiin ja otettiin muutamat laukkapätkät hallitusti ja käytiin yhden maastopolun päässä ihmettelemässä, kuinka maastoreittimme on mennyt poikki rakennustyömaan vuoksi. Ilmeisesti rakenteilla on taas jokin uusi kauppa Ikean, Bilteman ja muiden jatkoksi.

Takaisin päin tultaessa otin hiekkatiellä vielä yhden laukkapätkän, kun ei oltu vielä varsinaisesti matkalla suoraan tallille päin. Tähän asti Pojulla on tosin voinut ihan huoletta laukata suoraan kotiinkin päin ilman pelkoa ryöstämisestä. Nyt ponin korvien välissä kuitenkin napsahti jotain ja huomasin, ettei pidätteet menneet enää läpi. Vauhti kiihtyi ja poni pinkoi minkä neljästä jalastaan pääsi. Pahis yritti oikaista tallille päin vievälle tielle, mutta sain onneksi ohjattua sen ohi - ties vaikka oltaisiin muuten menty monen kilometrin matka laukassa ihan tallille saakka. Poju ei kuitenkaan hidastanut vaikka suunta ei ollutkaan enää tallille päin, jolloin mulla alkoi loppua toivo ponin pysähtymisestä. Hetken mietin maastoutumista, toisen hetken metsään päin ratsastamisesta mutta lopulta päädyin kääntämään ponin yhden ohjan ympäri niin, että se joutui väkisin hidastamaan ja loikkasi ojan yli/läpi ja vihdoin pysähtyi toiselle puolelle. Tässä vaiheessa istuin suunnilleen poikittain ponin kaulalla, mahdoin olla huvittava näky kun läheisen mäen takaa tuli juuri pariskunta pienen lapsensa kanssa. :D Hetken hengähdettiin molemmat ja käytiin sanallinen keskustelu siitä, ettei tuollaista tehdä. Poju ilmeisesti otti opikseen ja loppumatka tallille käveltiin ihan rauhassa. Jotenkin niin kummallista ja ristiriitaista tuollaisen pyrähdyksen jälkeen!

Saa nähdä miten kovan kolauksen mun maastoiluitsetunto taas sai, tähän asti kun Poju on ollut ainoa poni johon olen pystynyt maastossa kunnolla luottamaan viimesyksyisen jälkeen, kun entinen vuokraponi kiikutti mua kiitolaukassa varmaan kilometrin matkan pitkin juurakkoista metsää tallin pihaan saakka. Noh, ainakin ensi kerralla Pojulla on satula selässä!
4

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Hurja maailma!

Julita on kohdannut vertaisensa vastustajan. Poni ei pelkää pyöriä, sateenvarjoja, autoja, rekkoja, busseja, pressuja, lastenvaunuja, puiden kaatamista, moottoripyöriä, polkupyöriä, koiria, lintuja eikä mitään muutakaan tavallista tai epätavallista pienen ponin elämässä. Sen sijaan niinkin tavallinen asia kuin hyvin hitaasti virtaava vesi yllätti tänään kokeneen maastoponin. Julihan voi hukkua 20 cm syvään puroon!

Käytiin siis tänään maastoilemassa pitkästä aikaa ja kierrettiin lempireittini, joka kulkee puron varrella ja koostuu loivista ylä-ja alamäistä harvahkon metsikön keskellä. Nyt kun ensimmäistä kertaa rohkaisin ponia käymään lähempänä vettä sain suostutella sitä pitkään ratsailta ja lopulta ihan maastakäsin. Poni jumittui paikoilleen rinteeseen ja mulkoili vain pahasti, kun yritin saada sitä astumaan muutaman askeleen lähemmäs lähes paikoillaan seisovaa vettä. Minä kun luulin että Juli voisi nauttia uittamisesta! Lopulta sain kaverin suostuteltua noin puolen metrin päähän, jolloin se sai kehuja ja luvan napsia puiden oksia syötäväksi.


Laiskojen ravipätkien rohkaisemana päätin kokeilla myös laukkaa, mitä otettiin varmaan hurjat kolme askelta. Laukkapohkeiden jälkeen poni lyheni ja kasvoi varmaan puolisen metriä korkeutta - tunsin kuinka se keräsi takajalkoja allensa pukittamista varten. Muutaman askeleen jälkeen hidastin jo raviin, ettei poni ehdi saada ylivaltaa, vaan tottuu taas siihen, että maastossakin voidaan laukata hallitusti vaikka onkin kevät. Ehkä ensi kerralla otetaan kaksi lyhyttä laukkapätkää tai muutama askel enemmän. ;)
























2

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Ikävä.

Erehdyin eilen katselemaan vanhoja videoita Winniestä ja jouduin käymään taas kaiken ikävän, surun ja harmituksen uudestaan läpi. Ikävöin tammaa ihan mielettömästi, kaipaan sen katsetta, pehmeää turpaa, iloista hirnahdusta kun kävelen tarhalle sitä vastaan. Olen kierinyt hirmuisissa omantunnontuskissa. Minullehan tarjottiin yhtä aikaa sekä Winnietä että Pojua vuokralle. Valitsin Pojun. Valitsin helpomman ponin, jolla saisin hypätä ja kilpailla,mutta samalla luotin siihen, että Winnie kuitenkin jäisi luokseni. Vaan ei jäänyt ja nyt olen pienessä mielessäni pohtinut sitä, oliko sen lähtö minun vikani. Olisiko tamma saanut jäädä, jos olisin vuokrannut sitä? Valintani ajoi minut tilanteeseen, jossa joudun lopulta hyvästelemään molemmat rakkaat hevoset. Poju on joka tapauksessa lähdössä kesään mennessä, Winnielle jouduin sanomaan hyvästi jo jouluna. Sain elätellä toiveita sen takaisin tulemisesta, mutta tilanne näyttää tällä hetkellä epätoivoiselta. Vihaan itseäni, kun jouduin pettämään lupaukseni tuolle tammalle huolehtia siitä ja olla sille oma ja luotettava ihminen. Olen vihainen itselleni, kun en pysty lunastamaan lupaustani ja ostamaan sitä.

Kaipaan tuota ponia sydämeni pohjasta. <3

8

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Wau, teitä lukijoita on jo yli 140! Ihan mieletön kiitos teille joka ikiselle, te todellakin pidätte mielenkiintoa bloggaamiseen yllä. On kiva tietää että on ihmisiä, joita kirjoitteluni, kuvani ja videoni ja ylipäätänsä touhut näiden ponien kanssa kiinnostaa. Nytpä tahdonkin kuunnella teitä lukijoita ja toteuttaa teidän toiveitanne, tuntekaa itsenne vapaaksi ehdottaa vähääkään kiinnostavia postausaiheita kommentoiden! :) Videopostaus on tulossa, samoin kuin asiaa maastakäsintyöskentelystä ja varusteettomasta/ riimuratsastuksesta, kunhan luultavasti ensi viikolla pääsen kentälle työskentelemään. Maneesissa kun ei voi päästää hevosta irti peilin vuoksi.

Tässä pieni pätkä keskiviikolta, kun kävin tunnin jälkeen kävelyttämässä Pojua kentällä. Pojun kanssa olen tehnyt aika vähän luottamusharjoituksia, mikä näkyykin Pojun laiskassa tavassa seurata ja kiinnitää huomiota minuun. Winnienkin kanssa tapahtui kuitenkin ihmeitä lyhyessä ajassa luottamuksen ja maastakäsittelyn kannalta, joten kehitystä tulee varmasti kevään aikana näkymäänkin. :)

EDIT: Videon kanssa on taas ollut jotain ongelmaa, ei meinaa latautua millään. Tekaisin uuden videon eri musiikilla, toivottavasti nyt toimii ja näkyy oikein kaikille lukijoille. :)

11

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Good and bad news.

Eipä tarvitsekkaan kilpailla Pojulla koko tänä keväänä, ponin hengitysteiden lääkitys lasketaan dopingiksi. :( Lääkkellä on 2 viikon varoaika, eli sitä ei saa käyttää ollenkaan kahteen viikkoon ennen kilpailuja. Pojun lääkeannosta ollaan nyt vasta pienentämässä, eli siitä ei ihan heti päästä kokonaan eroon. Kuusiston koulukisat jää siis väliin ja monet monet muutkin kevään kisat. :/ Harmittaa tosi kovasti, kun olisin halunnut päästä testaamaan oikeasti omaa osaamistani, sitä miten olen kehittynyt ratsastajana Pojun kanssa. Noh, toivotaan että pääsisin edes jollain ratsastuskoulun ylijäämähevosilla kilpailemaan tallin omiin pikkukisoihin. :)  Kuvassa aivan aiheeseen kuulumaton poliisiheppa Hyllas, jonka bongasin tarhastaan päiväunilta. Valloittavan suloinen näky!

Tänään kävin ekaa kertaa tämän vuoden puolella tunnilla Pojun kanssa. Aikaisemmin yritin saada entisen vakiopettajan kanssa sovittua tuntia, mutta se peruuntui. Nyt löysin vihdoin opettajan, johon olin oikein tyytyväinenkin vielä. :) Alunperin oli tarkoitus treenata Kuusistossa kisattavaa kouluohjelmaa, mutta kisojen peruunnuttua keskityttiin tunnilla Pojun takaosan liikkeeseen ja myös aika paljon mun istuntaan. Tehtiin paljon siirtymisiä, joilla Pojun takapäätä oli tarkoitus saada aktivoitua. Tehtiin tähän mennessä parhaat siirtymiset laukan ja ravin välillä, yleensä kun olen vain matkustanut ne läpi.


Istunnasta sain tosi kivasti kommenttia, myös ylläpitävää sellaista. Käsistä sain kuulla niin kauan kunnes ne pysyivät harjan yläpuolella ja takapuolesta sain huomautuksia aina kun se irtosi satulasta laukan aikana. Lopputunnista olin suhteellisen tyytyväinenkin istuntaani, pystyin jotenkuten vihdoin istumaan Pojun harjoitusravissakin. :)

Videolla on pätkiä eilisestä gramaanitreenistä ja loppupuolella videokoonti tämänpäiväisestä tunnista. Tällä kertaa kiitos kuvaamisesta kuuluu Sirulle! Olen kyllä oikeasti mielettömän onnekas, kun mulla on tallilla kavereita jotka tykkäävät kuvata ja vielä mielellään tulevat paikalle jäätymään/ hikoilemaan/ tarpomaan lumihankeen jotta itse saisin kuvia blogiini. Välillä koen ihan huonoa omaatuntoa, kun en itse ehdi kuvata kavereita yhtä paljon!







































5

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat