keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Miksi kengättömyys?

Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit kuin tallikaveritkin ovat vuorollaan kysyneet miksei Wilmalla ole kenkiä tai olenko aikeissa kengittää ponin. Miksei Wilmalla sitten ole eikä näillä näkymin edes tule kenkiä?


Hevosia kengitetään, jotta kaviot kestäisivät raskastakin käyttöä kulumatta liikaa. Ne suojaavat kavioita lohkeilemiselta ja estävät arkomista esimerkiksi kovilla pohjilla. Lisäksi kengät tarjoavat lisäpitoa liukkaissa olosuhteissa, kun niihin ruuvataan kiinni hokit. Kengityksellä voidaan myös korjata jalkojen virheasentoja ja liikeratoja.

Kaviot ovat merkittävässä osassa hevosen biomekaniikkaa. Niiden on tarkoitus ottaa vastaan iskut hevosen liikkuessa ja laajentua massan alla, jolloin niveliin kohdistuu vähemmän rasitusta. Kavion laajeneminen ja supistuminen ylläpitää kavion verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, niin sanottua kaviomekanismia,  mikä estyy, kun kavioon naulataan rautakenkä. Rautakengän kanssa niveliin kohdistuvat tärähdykset ovat huomattavasti suuremmat kuin ilman kenkiä! Eron kengitetyn ja kengättömän hevosen liikkeessä näkee hyvin alla olevalta videolta, jossa sama hevonen ravaa kengättä ja rautakengällä.



Kengätön kavio siis rasittaa niveliä vähemmän, mutta lisäksi se tarjoaa hevoselle paremman tuntuman pohjasta, jolla se liikkuu. Moni hevonen onkin paljasjalkaisena rohkeampi ja ketterämpi liikkuja kuin kengitetty ystävänsä. Kengättömän hevosen jalat myös palautuvat nopeammin rasituksesta toimivan jalkojen aineenvaihdunnan ansiosta.

Vilkkaan ja reaktiivisen ponin omistajana olen ikionnellinen siitä, ettei Wilmalla ole hokkikenkiä. En ole joutunut murehtimaan hokinpolkemista enkä sen pahemmin irtokengistäkään - poni ei ole seisoskellut päivääkään odottelemassa kengittäjää mahdollistamaan taas täysipainoista liikkumista. Mitä kengittäjän vierailuihin tulee, on kengättömän hevosen kavionhuolto myös huomattavasti halvempaa kuin kengällisen.


Kengättömän hevosen kavionhuoltoon omistaja pystyy osallistumaan myös itse. Muutaman viikon välein vuolemalla kaviot pysyvät optimaalisessa pituudessa ja jalka-asennot pysyvät muuttumattomina ja hevosen liike ergonomisena. Kahdeksan viikon kengitysvälillä kaviot ehtivät kasvaa niin paljon, että jalka-asennot saattavat muuttua ja vaikuttaa jopa satulan istuvuuteen.

Toki kengättömyys tuo myös omat haasteensa. Kovilla pohjilla kaviot tarvitsevat usein ylimääräistä suojausta, minkä vuoksi Wilmallakin on lenkkarit, jotka saa puettua kavioihin aina tarvittaessa. Wilman kaviot ovat niin kovat, että lenkkareita tarvitaan ainoastaan hiekkateillä maastoillessa ja koppuraiseksi jäätyneellä kentällä.

Mikäli sääolosuhteet eivät ole suosiolliset, kengätön hevonen voi tarvita talvella nastoitetut lenkkarit myös tarhassa pysyäkseen pystyssä liukkailla. Lenkkarit saa kuitenkin helposti puettua ja riisuttua päivän säätilan mukaan, jolloin hokit tai nastat eivät turhaan rasita niveliä pysäyttämällä jalan liikettä.  Kengätön kavio ei kerää tilsoja kuten kengitetty, joten liukkaus on talvella ainoa kengätöntä hevosta hidastava ongelma. Moni hevosenomistaja kuitenkin ymmärrettävästi kokee bootsien pukemisen vaivalloiseksi ja mielummin kengittää hevosen, jotta se on aina valmis liikkumaan millä tahansa alustalla.


Miksei kaikki hevoset sitten ole kengättömiä, jos kerran kengätön kavio on aivan ylivoimainen verrattuna kengitettyyn? Osaltaan kengitettyjen hevosten enemmistöön on varmasti syynä tiedon puute ja vanhat tavat sekä uskomukset siitä, että hevoset kuuluu kengittää ja kengättöminä pärjäävät vain oloneuvokset ja siitostammat.

Todellisuudessa kengätön kavio on erittäin kova ja kestävä, mutta siirtyminen kengistä kengättömyyteen voi olla pitkä prosessi. Kaviolta voi viedä jopa yli vuoden vahvistua kestämään täysipainoista ratsuhevosen työskentelyä ilman kengän tarjoamaa suojaa! Huono kavioaines ja kaviota tai sen toimintaa heikentävät sairaudet voivat toki estää kengättömyyden. Kengättömyyden kestävät kaviot eivät kuitenkaan ole mikään harvinainen poikkeus, kuten moni kuvittelee.


Wilma jäi ilman kenkiä, kun se jäi varsalomalle. Kaviot saivat vahvistua rauhassa Wilman lomaillessa ja liikkuessa kevyesti ja harvakseltaan. Minulle tullessaan ponilla oli kovat ja erittäin hyväkuntoiset kaviot, jotka ovat kestäneet lähes päivittäisessä treenissä, joka on sisältänyt niin kentällä pyörimistä, hyppäämistä kuin maastoiluakin. Minä pääsin siis helpolla, kun en joutunut käymään läpi siirtymistä kengistä kengättömyyteen. Nyt olen todella tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että ponini pärjää kengättömänä ja saa ilman kengättömyyteen siirtymisen haasteita irti kaikki kengättömyyden hyödyt.

Parhaimmillaan kengättömyys tuo hevoselle useita terveitä ja kivuttomia käyttövuosia lisää säästämällä niveliä ylimääräiseltä rasitukselta, minkä vuoksi Wilmakin saa tepastella kengättömänä lopun ikäänsä, jos vain mahdollista!


0

perjantai 24. tammikuuta 2020

Tammikuun touhut

Odotin tammikuun olevan pimeä ja kylmä lepokuukausi; pakollinen paha maneesittomalla tallilla Turussa, jossa talvi on liukas ja vähäluminen. Ensimmäinen talvi poninomistajana on kuitenkin ollut poikkeuksellisen helppo, sillä pakkaspäiviä on ollut vain kourallinen. Toisaalta ihanaa, että maa on sula eikä rajoita hevosten liikuttamista, mutta samalla tilanne on kovin surullinen. Kyllä talvella kuuluisi olla lunta!


Wilma on liikkunut ja treenannut sillä ajatuksella, että treenataan kun voidaan. Kun olosuhteet kerran sallivat täyden treenin, niin säästetään kevyemmät lepojaksot sitten mahdollisille tuleville pääkallokeleille. Toki lepopäiviä ja kevyempiä kävelypäiviä kuuluu jokaiseen viikkoon, mutta varsinaista pidempää lomaa Wilma ei ole viettänyt.

Olemme potkaisseet uuden vuoden tehokkaasti käyntiin valmentautumalla. Kouluvalmennuksissa olemme saaneet hyviä työkaluja perusratsastuksen parantamiseen; istuntaani ja apujen käyttöäni on korjattu ja Wilmalta on vähitellen alettu vaatia enemmän itsenäisyyttä ja omatoimisuutta. Tähän asti olen joutunut tukemaan Wilmaa ratsastaessa todella paljon, mutta nyt kun ponilla on jo kestävyys- ja lihaskuntoa itsensä kannatteluun, pitäisi sen pystyä työskentelemään pidempiä pätkiä myös ilman jatkuvaa holhoamista.



Valmennuksissa on keskitytty määrän sijasta paljon laatuun; mielummin kaksi askelta ryhdikästä ja hyvää keskiravia kuin koko pitkä sivu holtitonta ja tasapainotonta juoksemista. Lyhyillä työskentelypätkillä Wilma on saanut paljon kehuja ja palautetta heti onnistumisistaan, mikä on motivoinut sitä yrittämään yhä enemmän ja mahdollistanut myös ennakoimisen ja sen myötä nopean reagoinnin pieniin apuihin.



Kouluvalmennusten lisäksi olemme valmentautuneet Project Happy Athleten Ninalla. Olin jo pidempään pohtinut, että kaipaisin vahvistusta maastakäsintyöskentelyyn Wilman kanssa. Koin osaavani ohjata hevosen käyttäytymistä ja opettaa esimerkiksi temppuja, kun hevonen toimii ennakko-odotusteni mukaisesti. Esimerkiksi Harri oli hyvin suoraviivainen ja helppo, nöyrä hevonen, joka oli rauhallinen ja motivoitunut sekä kärsivällinen oppilas. Harri oli helppo opettaa toimimaan arjessa pienillä vihjeillä ja se oppi temppuja nopeasti.

Wilma sen sijaan on ollutkin minulle kovempi pähkinä purtavaksi. Se on äärettömän fiksu ja nopea kaikessa toiminnassaan. Se on kiltti, mutta malttamaton ja reaktiivinen. On tuntunut, etten osaa välttämättä jakaa kaikkia opeteltavia asioita riittävän pieniksi palasiksi, jotta lopulta vahvistaisin varmasti oikeaa käytöstä. Hetkittäin on tuntunut, kuin yrittäisin turistina puhua heikolla kielitaidolla paikalliselle, joka puhuukin vastauksensa nopeasti niin hienoilla sanakäänteillä, etten enää ymmärräkään vastausta tai osaa jatkaa keskustelua.


PHA:n Nina tuli apuun ikään kuin tulkin roolissa. Rauhoittumista pyydettäessä edes takaisin seilaava poni ei ollutkaan levoton ja keskittymätön, vaan äärettömän viisas ja kekseliäs poni, joka haki vastausta siihen, mistä käytöksestä sitä palkitaan. Askeleesta taakse? Askeleesta eteen? Viereen siirtymisestä? Hymyilemisestä? Pelkkä paikallaan seisominen tuntui ponille liian helpolta vastaukselta.

Ninan avulla pääsin palkkaamaan Wilmaa juuri oikeilla hetkillä ja sain vahvistusta siihen, kuinka toimia juuri tämän ponin kanssa arjessa. Ymmärrykseni Wilman käytöstä kohtaan on myös parantunut. Miten voisin olettaa, että aikuinen hevonen, joka on kiertänyt jo lukuisilla eri omistajilla, ymmärtäisi mitä juuri minä vaadin siltä? Samoja asioita on voitu pyytää aivan eri tavoilla tai eri tilanteissa on voitu odottaa erilaista käyttäytymistä. Lisäksi kaikki uudet opeteltavat asiat rakentuvat jo vanhan opitun päälle. Mikäli vanha ja uusi ovat ristiriidassa, on uuden opetteleminen luonnollisestikin vaikeampaa ja hitaampaa.


Ensimmäisellä kerralla keskityimme rauhoittumisen opetteluun maastakäsin ja ristiselän jumppaamiseen ratsain. Molemmat tehtävät Wilma hoksasi hyvin ja harjoittelun päätteeksi saattoi lähes kuulla, kuinka ponin aivot raksuttivat ja hikoilivat. Rahoittumista pääsimme harjoittelemaan pian haastavammissa olosuhteissa, kun valokuvaaja Jaana Vuola tuli kuvaamaan Wilmaa.

Wilmalle pönöttäminen on ollut erityisen haastavaa, minkä vuoksi jännitin kovasti Wilman käyttäytymistä kameran edessä. Pahimmassa tapauksessa se ei malttaisi seisoa hetkeäkään paikallaan! Harjoittelimme ahkerasti rauhoittumista niin tallissa, kentällä kuin maastokävelyilläkin ja jatkoimme treenejä tutulla tavalla Jaanan kameran edessä. Palkaten "seis" ja "taakse" käskyistä Wilma pysyi hyvin kuulolla ja pääsin palkkaamaan sitä jatkuvasti rauhoittumisesta - ihan vain tasajaloin seisomisesta. Poni ylitti kaikki odotukseni pönöttäessään metsässä vailla minkäänlaista kiirettä!


Wilma laskettiin myös irti laitumelle, jossa se houkuttelevasta ruohosta huolimatta malttoi yllättävän hyvin kulkea vierellä vain leuan alta ohjattuna. Ehkä parasta oli muutamat kerrat, kun poni malttoi vastata myös "tule" käskyyn ravaamalla luokse juostuaan ensin kohti kameraa ja sen ohi.

Nämä treenit jatkuvat seuraavaksi valokuvausworkshopissa, jossa yhden kuvaajan sijaan ponin pitäisi malttaa poseerata kymmenelle kuvaajalle. Luvassa siis lisää upeita kuvia lähiaikoina!

0

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Kymmenen vuotta poniblogia

Tämä blogi täytti vuoden vaihtuessa kokonaiset kymmenen vuotta! Vuonna 2010 aloitin päiväkirjamaisen hevosblogin yhdessä ystäväni kanssa. Olimme pitkään ratsastaneet samalla tallilla ja samoissa valmennusryhmissä, mutta lähteneet juuri omille teillemme vuokrahevosten myötä. Halusimme kirjoittaa blogia ikään kuin toisillemme kuullaksemme toistemme kuulumisia hevosrintamalta. Blogi sai seuraajia kavereista ja tuttavista ja alkoi lopulta kerätä kiinnostuneita myös tuntemattomista ihmisistä.


Melko pian päädyimme jatkamaan bloggaamista omissa blogeissamme, jolloin Lenskun ja Essin poniblogi jäi ihan vain Essin poniblogiksi. Kymmeneen vuoteen on mahtunut monia ihania poneja, muutamia hevosiakin, onnistumisia, epäonnistumisia, kehitystä ja kasvamista, iloja, suruja ja myös sydäntä raastavia luopumisia. Kymmenessä vuodessa itse kirjoittajastakin on kasvanut ponitytöstä (a)ikuinen poniratsastaja.


Blogin myötä olen päässyt tutustumaan moniin upeisiin ihmisiin, saanut uusia ystäviä, päässyt vierailemaan useissa eri tapahtumissa, saanut mahdollisuuden kirjoittaa artikkeleita lehteen ja päässyt osaksi hevosbloggaajien ja -somettajien yhteisöä. Tunnustuksena laadukkaan sisällön tuottamisesta blogi pääsi myös ehdolle vuoden parhaaksi hevosblogiksi vuonna 2019.

On uskomatonta, että blogin seuraajissa on edelleen mukana niitä ihmisiä, jotka ovat sivusta seuranneet elämääni näiden ponien kanssa aivan alusta asti. Tutut ja tuntemattomat lukijat ovat myötäeläneet niin suurissa suruissa luopumisen hetkillä ja jakaneet iloa onnistumisista ja viimeisimpänä ikiomasta ponista. Päälimmäisenä kaikkia lukijoita ja seuraajia kohtaan on nöyrä kiitollisuus. Kiitos mielenkiinnosta, kommenteista ja positiivisuudesta! Koko kymmeneen vuoteen ei ole mahtunut kuin kourallinen negatiivisia kommentteja, jotka ovat hukkuneet kaikkeen positiiviseen palautteeseen. Kiitos!


Vuoden vaihtuessa pyörittelin mielessäni vaihtoehtoja blogin tulevaisuudesta. Joko kymmenen vuoden kohdalla olisi aika kääriä homma pakettiin ja lopettaa? Blogien aikakausi on jo muutaman vuoden tuntunut olleen ohi ja ihana oma poni on tuonut aikatauluongelmia. Nyt kun olisi kerrottavaa vaikka kuinka paljon ja mieli tekisi jakaa ilon hetkiä kauan odotetun oman ponin kanssa, ei bloggaamiselle yhtäkkiä jääkään aikaa. 


Tein pikaisen kyselyn blogin Instagram -tilillä ikään kuin saadakseni vain varmistuksen ajatuksilleni lopettaa blogi ja siirtyä päivittämään meidän kuulumisia vain Instassa. Yllättäen sain kuitenkin paljon kommentteja ja pyyntöjä jatkaa blogin parissa, vaikka kirjoittaisinkin harvemmin. Instagramin muutaman virkkeen pituisten tarinoiden vastapainoksi kaivataan sittenkin pidempiä tekstejä ja blogeille on kuin onkin kysyntää. 

Ei siis sanota vielä hyvästejä, vaan jatketaan rennoin rantein! Jatkossakin pikaisia kuulumisia lyhyemmän kaavan mukaan löytyy Instagramista, mutta aikataulujen puitteissa pyrin jatkamaan poniblogin tarinoita säännöllisesti blogialustalla.


0

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat