maanantai 28. marraskuuta 2016

Joulu tulee, oletko valmis?!

Aivan pian ollaan taas joulukuussa ja on aika fiilistellä joulun saapumista päivittäin täällä blogissa! Jo perinteeksi muodostunut blogin joulukalenteri tarjoaa tänäkin vuonna monipuolista luettavaa ja katseltavaa jokaisena joulukuun päivänä aina jouluaattoon asti. Joulupostauksia joutuu odottelemaan vielä muutaman päivän, mutta nyt on mahdollisuus vielä vaikuttaa joulukalenterin sisältöön!

Muutamat lukijat ovatkin jo esittäneet toiveitaan joulukalenterin luukkujen sisällöstä aivan omatoimisesti ja toiveita olenkin pyrkinyt toteuttamaan runsaasti. Nyt olisi vielä viimeiset hetket päästä esittämään toiveensa, jotta joulukuussa blogista voisi löytyä mahdollisimman monia lukijoita kiinnostavaa sisältöä! Lämmittääkö sydäntäsi kauniit kuvat, varusteurheilu, asiapitoiset postaukset tai vaikkapa jonkinlaiset haasteet? Mitä et missään nimessä haluaisi joulukalenterissa nähdä?

Postausehdotusten lisäksi nyt on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Onko jokin asia jäänyt mietityttämään tai haluaisitko oppia tuntemaan paremmin blogissa esiintyviä hevosia tai minua bloggaajana? Kysy rohkeasti, vastaan kaikkiin kysymyksiin joulukuun aikana!


5

torstai 24. marraskuuta 2016

Hidastamalla eteenpäinpyrkimystä

Winnie liikkuu pääsääntöisesti ihan kivasti omalla moottorilla. Se ei ole erityisen eteenpäinpotkittava malli, mutta apuihin reagoiminen on toisinaan hieman hitaan puoleista. Poni myös tukeutuu ratsastajaansa paljon, mikäli se vain sille sallitaan; jos et käske eteenpäin, en varmasti myöskään mene.

Valmennuksissa ollaan pyritty jättämään Winnietä yhä enemmän ja enemmän yksin. Ratsastajalle tuo turvallisuuden tunnetta tuupata ponia ahkerasti eteenpäin ja "ratsastaa joka askel", mutta kuskille ei tässä tilanteessa jää enää mahdollisuutta "vain istua". Olemme pyrkineet valmentajan kanssa vahvistamaan ponin liikkeiden ylläpitämistä ja sen itsenäisyyttä. Pidemmän aikavälin tavoitteena on saada Winnie toiminaan pienemmillä ja vähemmillä avuilla niin, että avun saatuaan se jatkaa halutussa temmossa ja suunnassa, kunnes uusi apu kumoaa edellisen.


Yksi suuri askel edistymisessä on ollut apujen yksinkertaistaminen, kuten edellisessäkin valmennuspostauksessa kirjoitin. Jalka ja käsi ei voi vaikuttaa yhtä aikaa, koska et voi samanaikaisesti painaa kaasua ja jarruttaa. Sen sijaan liikettä hidastamalla siihen onkin mahdollista saada enemmän energiaa, minkä sain kokea tämän viikon valmennuksessa aivan ensimmäistä kertaa.

Ajatus kuulosti hyvin ristiriitaiselta, kun se minulle ensimmäisen kerran esitettiin. Miksi hidastaisin jo ennestään hidasta hevosta? Vieläkään en aivan ymmärrä miksi ja miten homma toimi, mutta se toden totta toimi! Winnie oli käynnissä hieman hidas pohkeelle, mutta liikkui kuitenkin itse eteenpäin. Kun lähdin hidastamaan tätä hidasta käyntiä entisestään, tuli käynnistä rytmikkäämpää ja ponin askeleet venyivät pidemmiksi. Ohjastuntuma tasoittui ja tamma käveli takajaloiltaan kohti kuolainta. Liian nopeaksi päästessään askeleesta tuli taas lyhyempää ja kipittävää, eikä etujalat ojentuneet enää yhtä pitkälle eteen.




Käyntiä hidastaessa pääsin tuntemaan jokaisen askeleen ja pystyin istumaan satulassa sen sijaan, että olisin joka toisella askeleella ratsasanut pohkeella eteenpäin ja samassa jännittänyt istuntaani. Nyt sain olla jalalla ja istunnallani aivan hiljaa ja ainoastaan säädellä jarrulla ponin vauhtia. Hyvästä käynnistä lähdettiin tekemään siirtymisiä raviin, jossa haettiin taas hidasta tahtia ja tasaista eteenpäinpyrkimystä. Hitaaksi vaadittaessa poni pyrki jo itse liikkumaan enemmän eteen ja pohkeen sulkiessa kiinni kylkeen se reagoikin apuun nopeasti. Tästä hitaasta, mutta aktiivisesta käynnistä saatiin tehtyä tähän mennessä ehdottomasti parhaita siirtymisiä raviin!

Ravissa jatkettiin samalla ajatuksella. Heti siirtymisen jälkeen ratsastettiin muutama askel reippaammin eteenpäin, mutta sen jälkeen hidastettiinkin pehmeästi ja tasaisesti. Painostamatta poni ryhtyi tarjoamaan yhä lyhyempää ravia ja teki siitä tasaisia siirtymisiä takaisin käyntiin.




Pian otettiin mukaan laukkaa, jossa tehtiin suurta kahdeksikkoa. Lyhyet sivut reippaasti eteen, lävistäjällä lyhentäen ja tehden mahdollisimman lyhyestä laukasta siirtyminen raviin. Hidas ravi, hallittu uusi laukka. Tämä oli tehtävänä jo selkeästi vaikeampi, mutta sain aikaiseksi muutamia oikeasti hyviä siirtymisiä suuntaan jos toiseenkin!

Laukkahommien jälkeen rutistettiin vielä viimeiset keskittymiset ja tsempit ratsastaen jälleen hidasta ravia ja hidastaen siitä entisestään pehmeisiin pysähdyksiin niin, että hevosen jalat oli mahdollista ratsastaa pysähdykseen omille paikoilleen. Ensimmäisillä kerroilla poni seisoi levällään kuin Jokisen eväät, mutta lopulta palaset loksahtelivat kohdilleen ja saatiin hirmu hyviä pysähdyksiä tasajaloin!




Tämä tunti oli täynnä oivalluksia ja ponikin tuntui paremmalta ratsastaa kuin pitkiin aikoihin! Treenimotivaatio on nyt korkealla, kunpa oppiminen voisikin olla aina näin nopeaa ja mielenkiintoista!

Suomen pilkkopimeä talvi yllätti kuvauskaluston totaalisesti, mutta kyllähän näistä nyt onneksi hevosen erottaa.. :)




4

torstai 17. marraskuuta 2016

Uskalla epäonnistua, jotta voisit onnistua.

Tämän viikon kouluvalmennuspäivä osui maanantaille, jolloin sain ilokseni myös ystävän mukaan tallille. Amanda tuli enemmän tai vähemmän pakotettuna vaapaasta tahdostaan maneesin laidalle seisoskelemaan kameran kanssa ja sainkin hurjan kattavasti videopätkiä, joista onnistuin vääntämään pitkästä aikaa oikein kunnon valmennusvideonkin!

Winnien kanssa olen käynyt kouluvalmennuksissa viikoittain, mutta viimeiset viikot ollaan jouduttu työskentelemään hyvin pitkälti perusasioiden äärellä. Kesän loppua kohden treenit sujuivat todella kivasti, mutta syksyn myötä alkoi hieman heikompi kausi. En tiedä onko ratsastuksen takkuaminen johtunut kylmistä ilmoista, ponin kiimasta vai mistä, mutta Winnie on ollut kaikin puolin epätasaisempi ratsastaa. Olemme tehneet töitä tasaisen tuntuman ja suoruuden löytämiseksi. Ponista löytyneet lihasjumit on arnikoitu huolella ja ennen ratsastusta Winnie on saanut aina niskaansa BOT loimen lihaksiaan lämmittämään.


Vähitellen tamma on alkanut taas vaikuttaa paremmalta ja paremmalta. Tällä kertaa Winnie oli alkutunnista vielä epätasainen edestä, muttei varsinaisesti protestoinut kuolaintuntumaa. Epätasaisuutta edestä on korjattu jo pitkään ratsastamalla vain pohkeella eteen, mikä on toiminut juuri niin kuin pitääkin.

Winnie ei ole aina kovin helppo poni, sillä se ajattelee toisinaan hieman liikaakin itse. Sen vuoksi asiat täytyy tehdä yhä yksinkertaisemmiksi. Syksyn aikana olen ehdottomasti oppinut ja sisäistänyt sen, ettei virheitä ja ongelmia korjata ikinä siellä missä ne ilmenevät. Mikäli poni vastustaa kuolainta, pitää kädellä olla hiljaa ja ratsastaakkin jalalla. Mikäli poni roikkuu vasemmassa ohjassa, täytyykin ratsastaa enemmän oikealta ja päästää vasemmasta irti.



Minulla on mennyt kauan oppia ratsastamaan rohkeasti sieltä, missä ongelma ei tunnu. Olen pelännyt sitä, että ratsastus tuntuu hetken kamalalta ja näyttää rumalta. Kun poni on roikkunut vasemmassa ohjassa koko painollaan, en ole halunnut ratsastaa oikealla ohjalla, jolloin ponin pää on kääntynyt ulos ja turpa noussut samassa ylös. En ole uskaltanut ratsastaa etupainoista hevosta pohkeella eteen, koska se on noussut pois muodosta. Mielummin olen pungertanut etupainoisella hevosella ja ratkonut ongelmia ohjalla onnistumatta siinä. Vihdoin viimeisten muutaman valmennuksen aikana olen ratsastanut rohkeammin ja sen myötä lopulta myös saavuttanut tuloksia!

Vähitellen olen vihdoin alkanut sietää sitä, ettei poni näytä hyvältä. Lienee ollut vain hyvää tuuria, etten ole vähään aikaan saanut kuvaajia mukaan valmennuksiin. Kun kukaan ei ole ollut näkemässä tai dokumentoimassa, olen voinut surutta ratsastaa pohkeella eteenpäin ponia, joka ei vielä kulje peräänannossa. Myöhemmin olen kuitenkin saanut huomata kuinka paljon paremmin poni liikkuu lopputunnista, kun peruspalikat, kuten eteenpäinpyrkimys, on ensin laitettu paikoilleen.


Tällä valmennustunnilla tehtiin erityisesti töitä suoruuden kanssa. Jouduin epämukavuusalueelleni joutuessani päästämään irti vasemmasta ohjasta, minkä seurauksena poni lopulta suoristui aivan silmissä ja alkoi liikkua paljon paremmin. Tunnilla tehdyt tehtävät näkyvät kommentteineen videolla, joka havainnollistaakin paljon tekstiä paremmin homman juonen. :)





8

lauantai 12. marraskuuta 2016

Laatua siitosorin muodossa - yksityistunnilla Skotlannissa

Lyhykäisellä Skotlanninreissullani pääsin toistamiseen yksityistunnille Kilconquhariin, jossa ystäväni käy ratsastamassa viikoittain. Viime vuonna sain ratsukseni (omaan makuuni liian)suuren täysiverisen ruunan, mutta tällä kertaa toivettani ratsun koosta kuunneltiin vallan perusteellisesti. Sain ratsastaa tallin pikkuruista Welsh Mountain siitosoria, joka on menestynyt näyttelyissä vuodesta toiseen. Pienen pieni "Honey" oli todellakin poniratsastajan unelma.



Kovin pikkuruinen komistus tuo oli, vaikkakin erityisesti kaulastaan lihaksikas. Viime vuonna en saanut yksityistunnille ponia, sillä en olisi niistä kuulemma saanut mitään irti. Ed halusi tarjota minulle osaavamman hevosen, jota pääsisin tosissani ratsastamaan. Tällä kertaa Honeyn ollessa käytettävissä sain mahdollisuuden ratsastaa oikeasti laadukasta ponia! Hitsi vain, kun tämä olisi ollut edes kymmenen senttiä korkeampi!

Selästäkäsin ori tuntui kuitenkin suuremmalta kuin osasin odottaakkaan. Myös ponin ratsastettavuus oli positiivinen yllätys; näin hyvin ratsastettua pikkuponia en ollut ikinä ennen ratsastanut! Rehellinen, tahdikas ja herkkä, mutta samalla vakaa ja anteeksiantavainen. Tätä ponia ratsastaessa nautin jokaisesta askeleesta!





Työskentelimme alkuun koulujuttujen parissa Edin tyyliin hyvin monipuolisilla tehtävillä, joista pidän kovasti. Tämä mies vaatii herpaantumatonta keskittymistä sanellessaan ohjeita, joihin täytyy reagoida nopeasti. Tehtävää tehdessä et voi ennakoida, tuleeko pohkeenväistön jälkeen pysähdys vai laukannosto, minkä vuoksi hevosen täytyy olla jatkuvasti avuilla ja ratsastajan herkkä reagoimaan ohjeisiin. Tehtävien valmisteluun saa juuri riittävästi aikaa, muttei välttämättä montaa sekuntia ylimääräistä. Huonosti ratsastaessa saa suoran palautteen, mutta vastaavasti myös onnistumisista palkitaan vatsanpohjasta kumpuavilla huudahduksilla "Gooooooooood!". Kouluosuuden lopuksi mieltä lämmitti kehut siitä, että minua on Suomessa valmennettu hyvin. Lämpimikseen tämä mies kun ei kuulemma kehu.



Välikäyntien aikana kentälle nousi esteitä, joita pian hypättiin ripeässä tahdissa milloin mistäkin suunnasta. Pitkällä sivulla olevalle pystyesteelle otettiin ensin useampia yksittäisiä hyppyjä, jonka jälkeen hypättiin erilaisia ja eripituisia ratoja, jotka muodostuivat neljästä eri esteestä. Hypätessä ponista kuoriutui esiin aivan toinen puoli; pienestä orista oikein huokui rakkaus esteitä kohtaan! Honeyn kiihdytellessä kohti esteitä aloin ymmärtää, miksi ponille on ollut hankalaa löytää riittävän rohkeaa pientä kuskia.

Tämän tiiviin tunnin jälkeen oli yksi poniratsastaja melkoisen tyytyväinen koko loppupäivän! Näin pienen ponin olisi voinut yrittää pakata matkalaukkuun ja tuoda tullessaan Suomeen..









6

maanantai 7. marraskuuta 2016

Jarru ei toimi, kaasu hirttää kiinni, ohjaustehostimessa häikkää eikä vaihdekkaan vaihdu. Apua!

Elettiinpähän taas jännittäviä hetkiä naapuritallin estekarkeloissa, kun käytöksestään kuuluisaksi tullut haflinger lunasti taas lupauksensa viihdyttävästä väliaikaohjelmasta. Olipahan muuten ehkä paras show tähän mennessä!

Maiju ei ollut aikeissa osallistua näihin kisoihin, joten sain mahdollisuuden hypätä Winniellä kaksi luokkaa. Ilmoittauduin 70 ja 80 cm korkeuksiin kuten edellisissäkin kilpailuissa. Tällä kertaa verryttely tapahtui kilpailuradalla, sillä kenttä oli jo pakkasten takia jäässä. Pieneen halliin monen muun ratsukon kanssa ahtautuminen asettaa Winnien kanssa kilpailtaessa taas yhden jännitysmomentin lisää, kun ponia ei ole mahdollista pyörittää isolla ympyrällä kauempana muista.




Allani oli pikkuruinen aikapommi, tai siltä se ainakin tuntui. Höyryjä olisi pitänyt päästellä, mutta se ei olisi onnistunut siivosti. Lyhyet ravi- ja laukkapätkät onnistuivat, mutta vähänkään pidempi pätkä päättyi pukkihyppelyihin. Esteiden vuoksi maneesiin ei jäänyt tilaa ratsastaa turvallisesti, vaan koko ajan suhahteli hevosia ohi joko edestä tai takaa. Pukittelemaan intoutuessaan Winnien kulkusuunnasta ei voi olla kovin varma, eikä mieleni tehnyt ajautua liian lähelle toisia ratsukoita. Niimpä päädyin pyörimään aivan liian pitkäksi aikaa keskelle maneesia. Juuri verryttelyajan loppuessa pääsin ottamaan hallitun pätkän laukkaa ja hyvän hypyn okserille.

Olin luottavainen radan suhteen, sillä yleensä Winnie on rauhoittunut huomattavasti jäädessään maneesiin kahdestaan toisen hevosen kanssa. Radan alkaessa se on aina keskittynyt vain suorittamiseen ja hypännyt siististi hyvät radat. Tällä kertaa oli kuitenkin aivan eri ääni kellossa. Ensimmäiselle esteelle lähestyessäni tunsin jo, kuinka koko ohjausjärjestelmä petti. Poni puraisi kiinni kuolaimeen ja ampaisi eteenpäin. Alastuloa esteeltä rytmitti tasaisesti pukkihypyt, joita oli vaikea saada tasaantumaan ennen seuraavaa estettä.



Koko rata paineltiin kuin tuulitunnelissa. Pidätteeni eivät menneet läpi alkuunkaan, eikä edes kääntäminen meinannut vauhdin vuoksi onnistua. Viimeiselle esteelle lähestyessä oli ohjat ja sormet niin sotkussa harjan kanssa, etten saanut Winnietä kääntymään esteelle, vaan jouduin ratsastamaan harmittavaisen ylimääräisen voltin. Päästiin sentään maaliin saakka hyväksytyllä tuloksella, mutta kyllä sydän jyskytti tämän suorituksen jälkeen. Teki mieli perua kokonaan seuraava startti 80 cm luokassa, mutta poniratsastajan ylpeyteni ei antanut siihen lupaa.



Onni onnettomuudessa, että kilpailut olivat naapuritallissa. Ensimmäisen radan jälkeen oli mahdollisuus käydä pyörähtämässä oman tallin maneesissa. Siellä poni sai tutussa ympäristössä ja muita kilpailijoita vaarantamatta päästellä höyryjä oikein vain kunnolla. Kymmenkunta kierrosta laukkaa uralla kumpaankin suuntaan sai tamman pään yllättävän hyvin tuulettumaan. Spurttihetken jälkeen oltiin valmiita palaamaan kisapaikalle ja osallistumaan toisen luokan kilpailuverryttelyyn.

Nyt olikin allani jo aivan toinen poni. Hallittua ravia ja laukkaa, tasaisia ja pehmeitä hyppyjä. Fiilis lähteä toiselle radalle oli aivan erilainen! 80 cm radan Winnie hyppäsikin puhtaasti ja siististi. Minulle oli hirmu tärkeää, että niin tuomari kuin yleisökin näki meistä ratsukkona myös tämän puolen; onnistuin korjaamaan virheitä ja pystyimme suorittamaan siistin ja puhtaan radan. Ensimmäisen radan perusteella olisin itsekin pyöritellyt silmiäni tällaiselle hallitsemattomalle ratsukolle.

Nyt jäi epävarmuuden ja jännityksen sijaan päälimmäiseksi voittajafiilis. Minä sisukas poniratsastaja onnistuin vaikeuksista huolimatta! Näistä kisoista minä vein voiton kuskin ja ponin taistelussa. Samaisella apinan raivolla seuraaviin kisoihinkin!

Videoinnista, kuvaamisesta ja henkisestä tuesta kiitos kuuluu Moonalle ja Maijulle. :)







4

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Ratsastusvaellus Skotlannissa - paras mahdollinen tapa nauttia paikallisesta luonnosta!

Matkaillessa pääsee nauttimaan kaikesta uudesta ja erilaisesta; maisemista, luonnosta ja kulttuurista esimerkiksi. Mainio tapa päästä sisälle matkakohteeseen on lähteä vaellukselle paikallisilla hevosilla. Hevosen kanssa on mahdollista päästä sellaisten maisemien äärelle, jonne ei autolla pääse ja nelijalkaisella matkakin taittuu nopeammin ja leppoisammin kuin kävellen.

Minilomallani Skotlannissa St. Andrewsin kaupungissa pääsin osallistumaan Barbarafieldin ratsastuskoulun järjestämälle kahden tunnin vaellukselle. Matkakohteena St. Andrews oli minulle jo tuttu; vierailin kaupungissa jo kerran aikaisemmin vuonna 2015, jolloin kävimme ystävän kanssa vaelluksella pitkällä hiekkarannalla. Postauksen aikaisemmasta vaelluksesta voi lukaista tästä. Barbarafieldin vaellus oli hyvin autenttinen kokemus ja vei syvälle niin skotlantilaisiin maisemiin kuin hevoskulttuuriinkin.




Tallin nettisivut: Barbarafield Riding School
Tallin sijainti: Cupar, Skotlanti
Vaelluksen hinta: 50 £
Ratsukoita vaelluksella: 4 + ohjaaja
Vaelluksen kesto: 2 h
Ratsu: "Summer"

Skotlannissa on pilvin pimein isoja ja karvaisia poneja; irlannin cobeja, ylämaanponeja ja haflingereita. Näistä koostui myös vaelluksemme ratsut. Ystäväni sai alleen ylämaanponiristeytyksen ja minä muhkuakin muhkumman ja paksun ruskean ponin Summerin, joka paljastui lopulta haflingeriksi. Tamma oli hieman eri mallia kuin Suomessa ratsastamani haffit, mutta olipahan mukava päästä koeajamaan myös paikallinen rodun edustaja!



Vaelluksemme reitti kulki nummilla, peltojen reunoilla, metsässä joen varressa sekä pienten kaupunkien läpi. Monipuolisten maisemien lisäksi tuli koettua myös monipuolinen Skotlannin sää; lähdimme matkaan auringonpaisteessa, myöhemmin kastuimme tihkusateessa ja lopulta pitelimme kypäristä kiinni tuulenpuuskissa ja kiskoimme takin vetoketjua vielä tiukemmin kiinni. Toisin kuin Suomessa, voi sää vaihdella Skotlannissa äärilaidasta toiseen tunninkin sisällä. Kun Suomessa on harmaata ja sateista aamusta iltaan, voi Skotlannissa kokea tunnin aikana samat säänvaihtelut kuin Suomessa kahdessa viikossa.



Vaellus oli minun mieleeni juuri sopivan tempoinen. Pääsimme etenemään reippaassa laukassa, ravailimme pätkiä teiden reunoilla ja kauniilla metsäpoluilla rauhoituimme pidemmiksi ajoiksi kävelemään ja nauttimaan huikeista maisemista. Kylmä ei ehtinyt tulla, vaan pidempien kävelyjaksojen jälkeen päästiin taas etenemään reippaammin.

Erittäin positiivinen kokemus jälleen kerran, täytyy todeta! Tämän reissun myötä jäi sydämestä taas pieni pala Skotlantiin..



5

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat