tiistai 28. marraskuuta 2017

Kohti ääretöntä ja sen yli - boostia ensimmäiselle 90 radalle

Lokakuun lopulla kenttä oli vielä viimeisiä hetkiä siinä kunnossa, että sinne pystyi kokoamaan pienen esteradan. Hieman märkäähän tuolloinkin jo oli, mutta Winnie ei onneksi ole mikään hienohelma, vaan kykenee tekemään töitä, vaikka rapa vähän roiskuisikin. Kentällä hypätessä tilaa on selkeästi enemmän kuin maneesissa ja lisäksi treenistä räpsityt kuvat ovat selkeästi mielekkäämpää katsottavaa  blogissa kuin hallista epätoivoisesti kuvatut pimeät otokset, joten ehdottomasti halusin hyödyntää viimeiset mahdollisuudet hypätä juuri kentällä.



Tämän (jälleen kerran) itsenäisen treenin tavoitteena oli hakea varmuutta 90 sentin korkeudesta. Syksyn kilpailut 70-80 korkuisilla radoilla sujuivat niin hyvin, että korkeudet alkoivat tuntua helpoilta. Kun Winnien kilpailukäyttäytyminenkin samassa koheni, alkoi tuntua siltä, että olisimme valmiita kilpailemaan 90 radoilla.

Tehtävä jäljitteli melko hyvin 1-tason kilpailuratoja alle metrin korkeudella; suhteutettuja linjoja, helppoja ja melko pitkiä teitä ja sopivasti käännöksiä, joilla laukan pitäisi vaihtua. Sarjaeste jäi tästä tehtävästä puuttumaan, sillä kenttä oli kaikista mutaisin juuri siitä kohtaa, johon olin sarjan b-osaa suunnitellut. Tarkoituksessaan tämä neljästä esteestä rakentuva rata toimi mainiosti, vaikka sarja jäikin puuttumaan.




Winnie oli hieman hidas pohkeelle, mutta laukka pyöri kuitenkin ihan kiitettävästi. Jos en muuta ole kuluneen vuoden aikana oppinut, niin ainakin osaan jo vaatia Winnieltä aktiivisempaa laukkaa hypätessä! Aktiivisen ja etenevän laukan myötä hyppäämisestä on tullut helpompaa, kun askeleet ovat alkaneet sopia esteille yhä useammin ja hypyistä on tullut töksähtävien hissihyppyjen sijaan sulavampia.

Haasteena sen sijaan on ollut laukanvaihdot esteillä. Tälläkin treenikerralla tehtiin muutamia ylimääräisiä toistoja vain siksi, että ensiyrittämällä Winnie laskeutui yhdeltä tai useammalta esteeltä väärässä laukassa. Kun esteen päällä tapahtuu selvä käännös ja pääsen asettamaan ponia, se todennäköisesti laskeutuu alas halutussa laukassa. Sen sijaan kun esteellä pitäisi saada vaihdettua laukka, mutta samalla jatkaa alastulon jälkeen suoraan, ei vaihtaminen onnistukaan enää yhtä helposti.




Winnien kanssa on harjoiteltu vaihtoja hyvin maltillisesti ja oikeastaan vain esteiden päällä, sillä tamman toivotaan kilpailevan helppo A luokissa, joihin kuuluu lähes poikkeuksetta vastalaukkaa, muttei vaihtoja. On ollut siis fiksua vahvistaa vastalaukkaa ja kitkeä pois tahattomia vaihtoja. Kun nyt esteillä vaihdot olisivat toivottuja, ne eivät hyvän tasapainon omaavalta ponilta niin helposti irtoakaan.

Esteistuntanikin on vähitellen kokenut muutosta parempaan suuntaan, kun treeneissä ylävartalo myötää lähemmäs kaulaa ja jalatkin pysyvät paremmin omalla paikallaan, kun poni tekee teknisesti parempia hyppyjä. Istuntaani kilpailutilanteissa en halua edes kommentoida - en tiedä pääsenkö ikinä jännityksestä eroon siinä määrin, että kykenisin istumaan kilpailutilanteessa ponin selässä kuten kuuluu.




Tämän onnistuneen treenin myötä paineltiin viikkoa myöhemmin kilpailuihin, joissa hyppäsimme ponin ensimmäisen 90 sentin radan. Kisakuulumisia siis luvassa myöhemmin!
3

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Veikka Sten Kallasten valmennuksessa // VIDEO

Muutama viikko sitten puhuin taas oman pessimistipuoleni ympäri ja annoin mahdollisuuden minulle ennestään tuntemattomalle estevalmentajalle Sten Kallastelle. Etenkin estevalmentajien suhteen olen ollut erittäin valikoiva, vaikka juuri esteillä koen olevani helppo oppilas; juuri sopivan huono, jottei tarvitse kyetä ihmeisiin pystyäkseen opettamaan edes jotakin yhden tunnin aikana.

Valitettavasti olen aivan liian monta kertaa kokenut jääväni vaille kunnollista korjaavaa palautetta, kun olen osallistunut valmennuksiin aivan tavallisilla poneilla - sellaisilla, joilla ei ole erityisiä lahjoja hyppäämiseen muttei myöskään erityisiä ongelmia. Harrastelijatason esteratsastajana olen kokenut olevani "helppoa rahaa" ja "täytettä valmennusryhmässä".



Ruotsissa pääasiassa vaikuttava Kallaste herätti kuitenkin mielenkiintoni, kun meitä kysyttiin Veikan kanssa mukaan valmennukseen. Esteratsastaja on kuuleman mukaan ratsuttanut jonkin verran haflingereita ja valmentaessaan tahtoo aina aloittaa yksityistunnilla, jotta voi tutustua uuteen ratsukkoon rauhassa. Esitiedot vaikuttivat hyvältä, joten suunnattiin naapuritallille koekierrokselle.

Valmentaja kyseli alkuun perustiedot niin minusta kuin ponistakin. Suvaitsevainen ja rento asenne meitä molempia kohtaan loi uskoa siihen, että valmentaja voisi olla meille juuri sopiva; valmentaja totesi, ettei ponin hitaus tai etupainoisuus ole ongelma, vaan ne ovat asioita joita voi työstää. Harrasteponilta ei myöskään tarvitsisi vaatia kilpaponin suorituksia, mutta se ei estäisi harjoittelua ja kehittymistä omalla tasolla.

Sain aloittaa verryttelyn itsenäisesti ravissa ja laukassa, jolloin Kallaste teki havaintoja ponin ratsastettavuudesta sekä vahvuuksista ja heikkouksista. Pian siirryttiinkin aktivoimaan takajalkoja puomeille ja hakemaan nopeita reaktioita siirtymisten avulla.


Alkutunnin aikana sain positiivista palautetta istunnastani ja Veikka taas kuuliaisuudestaan; poni herkistyi avuille ja tuli siirtymisissä aktiiviseksi tehtyjen toistojen myötä. Itse saisin elää esteitä ratsastaessani enemmän yläkropalla; on lupa kääntää pää kohti estettä tai puomeja ja ratsastaa johtavalla ohjalla. Esteillä ei tarvitse istua klassisen eleettömästi kuten kouluradalla!

Alkuverryttelyiden jälkeen aloitettiin hyppääminen pienillä esteillä suhteutetulla linjalla, jolla tehtävänä oli lyhentää ja pidentää laukkaa. Ensimmäisillä toistoilla sain ratsastaa kahden esteen välin hyvältä tuntuvassa temmossa, mutta pian tehtävää vaikeutettiin asettamalla vaatimukset laukka-askeleiden määrästä. Ensimmäiseltä esteeltä puomille sai tulla kolme askelta, jonka jälkeen piti ratsastaa laukkaa eteenpäin niin, että myös jälkimmäinen pidempi väli taittuisi kolmella askeleella. Tehtävä oli Veikalle haastava, mutta vaatimustasoa ei kuitenkaan laskettu. Tehtävää suoritettiin, kunnes se onnistui vaaditusti.



Verryttelyhyppyjen jälkeen hypättiin kahta erilaista tehtävää, joilla avainasemassa oli hyvä perusratsastus esteiden välillä. Kummassakin tehtävässä oli omat haasteensa, jotka Kallaste jätti ratsastajan ratkaistavaksi; sain tehtävät, jotka piti ensimmäisellä kerralla suorittaa ilman ohjeita teiden ratsastamisesta. Kun oma aivotyö oli tehty, tuli valmentajalta lisäohjeita sujuvampaan suoritukseen.

Tehtävien aikana sain ohjeeksi ratsastaa Veikkaa erityisen tarkasti keskelle esteitä. Koska poni on ollut hypätessä epävarma ja epävarmuuspuuskissaan sujahdellut esteistä ohi, ei sille pitäisi tarjota pienintäkään vaihtoehtoa esteen kiertämiseen. Veikka hyppäsi tällä kertaa varman oloisesti, mutta kieltämättä luotin siihen joillakin esteillä liikaa antaessani sen ajautua hyppyyn esteen reunasta.


Valmennuksesta jäi hyvä mieli ja tunne siitä, että valmentaja todella tahtoi meidän ponin kanssa oppivan jotain. Samaani palaute oli täsmällistä ja rakentavaa ja valmentaja tuntui motivoituneelta. Erityisen iloiseksi minut teki valmennuksen päätteeksi tehty haastava käännöstehtävä, jota Kallaste teetti vain, "koska ratsastat ponilla ja sen pitäisi mahtua kääntymään tästä toisin kuin isojen hevosten". Stenin valmennuksiin osallistumme ehdottomasti toistekin!
3

tiistai 7. marraskuuta 2017

Melko huono, muttei kuitenkaan ihan huono - kauden viimeiset koulukisat

Muutama viikko sitten kilpailtiin Winnien kanssa tämän kauden viimeiset koulukisat Turun Ratsastajien 1-tason kilpailuissa. Ohjelmaksi valikoitui tällä kertaa helppo B:0, sillä A:n ohjelmaan olisi sisältynyt takaosankäännökset, joista Winnie ei suoriudu vielä sillä tasolla, että tahtoisin lähteä niitä kilpailuihin esittämään. Ponin omistaja Maiju osallistui myös kilpailuihin, joten meille molemmille jäi suoritettavaksi vain yksi rata. Winnie joutui tällä kertaa suoriutumaan samasta radasta kahdesti.


Winnie oli ollut muutaman viikon ennen kilpailuita normaalia haastavampi ratsastaa. Etenkin laukka oli ollut normaalia jäykempää ja poni oli mieluusti poikittanut vasemmassa kierroksessa takaosaa uran sisäpuolelle. Oli päiviä, jolloin tamma oli melko hyvä ja taas päiviä, jolloin mistään ei tullut mitään. Kilpailuihin ei siis lähdetty hakemaan huipputuloksia, vaan lähinnä kokemusta ja kisatreeniä. Tavoitteena oli kunnianhimoisesti molemmilla kuskeilla pysyä verryttelyssä ponin kyydissä ja selviytyä radasta loppuun saakka.

Minä olin lähtövuorossa ensimmäisenä ja sain hoitaa pidemmän kaavan verryttelyn. Ulkokentällä Winnie oli hieman jännittynyt, mutta liikkui kuitenkin kivasti avuilla ja oli melko hyvin kuulolla. Maneesin puolelle siirryttäessä tilanne huononi, kun ponin piti selviytyä kuuden muun ratsukon seassa. Tilaa kunnon laukkaverryttelylle ei ollut, kun joka puolelta suhahteli ohi hevosia. Winnieen ei voi ohitustilanteissa täysin luottaa, minkä vuoksi ponin kanssa ei voi kylmästi vain "ottaa omaa tilaansa" verryttelyssä.



Ulkokentällä poni liikkui vielä rehellisesti selän läpi ja tasaisella kuolaintuntumalla.
Winnie oli jossain määrin jännittynyt, mikä tuntui selkään asti niskan jännittymisenä. Poni ikään kuin lukittaa niskansa eikä rentoudu pehmeälle kuolaintuntumalle. Se liikkuu kyllä haluttuun suuntaan ja reagoi apuihin, mutta normaalitilannetta paljon heikommin. Tamma ei anna täysin ratsastaa itseään, vaan jäkittää hieman vastaan ja tulee avuille hitaaksi. Tämä tunne jatkui radalla, jossa poni muuttui vielä hitaammaksi.

Jännittyessään poni "lukitsee niskansa" eikä anna enää vaikuttaa itseensä. Tässä tilanteessa tarvittaisiin paljon aikaa rentouttaa tammaa ennen suoritukseen siirtymistä..
Maneesissa poni rentoutui hetkittäin, mutta jäi kuitenkin hieman varautuneeksi niskastaan ja valmiiksi heittäytymään kuuroksi avuille.

Rata oli kaikkea muuta kuin parhaimmistoamme - tasaisen huonoa suorittamista alusta loppuun saakka. Tuntui, että jouduin käyttämään todella suuria apuja ja poni jäkitti vastaan. Hetkittäin se rentoutui ja tuntui ihan hyvältä, mutta yleisfiilis koko radan läpi oli melkoisen huono. Ainoa rikko radalla oli oikean laukan nosto, joka venyi tuhottoman pitkäksi ja päättyi vielä väärän laukan nousemiseen. Kun käynnistä olisi pitänyt nostaa laukka päädyssä, jossa odotteli muita hevosia, ei Winniellä ollut aikomustakaan poistua kavereiden luota. Se heittäytyi täysin kuuroksi pohkeelle ja suostui nostamaan väärän laukan vasta monta metriä kulman jälkeen.

Lopputulema tästä tasaisen tahmeasta radasta oli 60,8 % ja sija 7/12. Tuomari harmitteli loppukommenteissaan valitettavaa rikkoa ja toivoi rehellisempää taivutusta ja edestä tasaisempaa ponia. Jälleen kerran yhdyin tuomarin kommentteihin täysin. Harmitti ratsastaa vuoden viimeisissä koulukilpailuissa näin huono tulos, kun poni on kuitenkin kehittynyt vuoden aikana paljon ja olisi kyennyt suorittamaan paljon paremminkin. Tässä tilanteessa voidaan ehkä syyttää vain kilpailukokemuksen puutetta - kunhan poni vain saataisiin rentoutumaan, niin päästäisiin esittämään tuomareillekkin sitä samaa ponia, joka treeneissä suorittaa niin hienosti.





Näistä kilpailuista jäi tunne alisuoriutumisesta, mutta jälkeenpäin ajateltuna suoriuduttiin olosuhteisiin nähden kuitenkin aivan hyvin. Poni oli ollut kotonakin treeneissä haastava ja sentään tamma käyttäytyi koko kilpailupäivän asiallisesti ja molemmat kuskit pysyivät kyydissä! Nyt kilpailuiden jälkeisinä viikkoina Winnie on ollut taas selkeästi parempi ratsastaa ja esimerkiksi laukka on ollut jo aivan erilaista kuin vielä muutama viikko sitten. Nämä kauden viimeiset kilpailut sattuivat siis vain vähän huonoon saumaan - toivotaan seuraaviin kilpailuihin suotuisampaa kautta Winnielle!
6

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Mitä kuuluu Lexi?

Kesällä tutustuin ihastuttavaan pieneen eestinponiin Lexiin, jota olen edelleen silloin tällöin läpiratsastanut. Ponin yleisestä ratsastettavuudesta riippuen olen joko ratsastanut askellajit läpi tai hionut enemmän ongelmakohtia, kuten laukkaa. Hurmaava pikkuponi on ollut joka kerta yhtä mukavaa vaihtelua haflingereihin!



Edellisellä kerralla kiivetessäni Lexin kyytiin sain seurakseni Maijun kameransa kanssa. Ensin oli hoidettu Winnien liikutus ja kun tuli minun aika kiivetä satulaan, alkoi taivaalta tulla vettä. Pientä tihkusadetta uhmaten suunnattiin kuitenkin kentälle ja kun sade vähitellen yltyi, oli jo myöhäistä vikistä kastumisesta.

Tällä kertaa ratsastin Lexin, koska omistajalla oli menoa toisella paikkakunnalla. Poni oli tuntunut melko hyvältä ratsastaa, mutta laukassa oli ollut ongelmia - Lexi oli aikaisemmin viikolla vain päättänyt joitakin kertoja poistua pääty-ympyrältä toiseen päähän kenttää. Käynti ja ravi tuntuikin oikein miellyttäviltä, mutta laukassa Lexi kyllä ehdotti törkeästi niin suuntaa kuin vauhtiakin. Peräänannon löytäminen laukassa oli myös hieman hankalampaa kuin normaalisti.






Kun keskustelu laukassa oli käyty, oli pikku ruuna oikein miellyttävä ratsastaa. Laukka lähti pyörimään ja poni tuli siinäkin kuulolle. Aivan parhaimmillansa Lexi ei ollut, mutta tuntui hyvältä kuitenkin. Muutamien vastalaukkojen jälkeen ravi kulki erityisen mukavan tuntuisesti koko selän läpi.

Muutamien pohkeenväistöjen ja askeeleenpidennysten jälkeen lopeteltiin hommat ennen kuin ponin motivaatio lopahtaisi. Omistajalle jäi annettavaksi vain positiivista palautetta fiksusta ponista!




Kun hommat oli vihdoin saatu päätökseen, taukosi sadekin. Maijun toiveesta käveltiin loppukäynnit vielä lähimetsikössä, jossa ruskan värit olivat juuri parhaimmassa väriloistossaan. Tuloksena oli hurjan ihania kuvia Maijulta jälleen kerran!



7

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat