Tehtiin harjoitusravista siirtymiset käyntiin kulmissa ja joka toiseen kulmaan tehtiin voltti käynnissä. Tavoite oli saada tehtyä nätit siirtymiset ja säilyttää reipas käynti taipuneella hevosella myös voltilla. Loppua kohden parani taas kun ymmärsin pyytää ponia liikkumaankin.
Siirtymiset jätettiin pois ja voltit tehtiin harjoitusravissa taas joka toiseen kulmaan. Tässä vaiheessa sujui jo ihan mukavasti, poni myötäsi kädelle ja liikkui volteilla ihan hyvin ja suorilla todella hyvin eteen. Lopulta voltit tehtiin laukassa.
Laukassa oli alkuun ongelmia sen tahdin kanssa. Valmentajan mukaan 80 % laukasta määräytyy jo ennen sitä; valmistelusta, vauhdista, asetuksesta... Ja näinhän se oli. Ensimmäiset kerrat poni oikoi kulmassa eikä edennyt tarpeeksi, taivutin liikaa sisäkädellä kun ulko-ohja oli liian löysä. Samoin laukannosto oli surkea ja huonosti valmisteltu.
Lopulta kuitenkin narut pysyi kuitakuinkin käsissä ja ponikin laukkasi ihan hyvin eteen myös pienellä voltilla :) Myös laukannostot parani selvästi. Oli kyllä kiva tunti, ei ole vähään aikaan yksikään poni liikkunut noin kivasti mun alla. Ensi viikolla menen itsenäisesti ja treenaan opittuja juttuja ja 2 viikon päästä olisi tarkoitus mennä toisen kerran tunnille.