sunnuntai 22. joulukuuta 2019

DIY heinäautomaatti ilman sähköä

Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat eläimen hyvinvointiin ja sen myötä elinvuosien määrään ja oman harrastamiseni laatuun - hyvinvoiva hevonen on lähtökohtaisesti mukava ratsu.

Olen pystynyt tarjoamaan Wilmalle jo rauhallisen ja pienen tallin, kohtuullisen suuren tarhan ja pitkät tarhausajat. Kesällä Wilma ja Winnie saivat hyvillä säillä olla ulkona vuorokauden ympäri ja syksystä kevääseen tarhausaika on noin 6:30 -20.00. Tarhakaveria Wilmalla ei ole, mutta sillä on naapuri kosketusetäisyydellä. Wilmalle on ollut jatkuvasti tarjolla virikkeitä ja monipuolista liikuntaa ja sen terveydestä on pidetty huolta eläinlääkäreiden ja kengittäjän palveluilla.


Merkittävin epäkohta Wilman arjessa on ollut ilta- ja aamuheinien pitkä väli. Hevoset saavat iltaheinät klo 20, jolloin Wilma on saanut noin 4 kiloa heinää slowfeeding heinäverkosta. Oletan, että tuo määrä on syöty 2-3 tunnissa Wilman uskomattoman syömistahdin tuntien. Jotta heinät riittäisivät Wilmalle koko yöksi, sen pitäisi saada heinää aivan hillitön määrä, mikä näkyisi pian ponin vatsanympäryksessä.

Hevonen syö yksilöstä ja heinän laadusta riippuen yhtä heinäkiloa noin 15-40 minuuttia, mutta aikaa voidaan pidentää hidastamalla syömistä esimerkiksi pienisilmäisellä heinäverkolla. Syömisen loputtua vatsalaukku tyhjenee 2-6 tunnissa. Hevosen ruuansulatuselimistö toimii jatkuvasti, sillä luonnossa hevonen syö jopa 16 tuntia päivässä. Vatsalaukkuun erittyy happoja jatkuvasti, mikä luo ongelman, kun heinää ei olekkaan jatkuvasti saatavilla - hapot pääsevät ärsyttämään vatsaa ja altistavat vatsahaavalle.


Voidaan olettaa, että Wilma lopettaa iltaheiniensä syömisen viimeistään klo 23. Riippuen siitä, kuinka nopeasti ponin vatsalaukku tyhjenee, vatsa ehtii ennen aamuheiniä olla tyhjillään 1-5 tuntia. Aamuheinät hevoset saavat tarhoihin noin 6.00-6.30 välillä. Päivällä heinää tarjoillaan kahdesti (usein kolmesti), jolloin ruokintakertojen väli on sopiva 4-5 tuntia - todennäköisesti vatsalaukku ei ehdi tyhjentyä ollenkaan ruokintakertojen välissä. Pitkä yö oli siis ongelma, johon piti keksiä ratkaisu.


Keväästä asti selvittelin heinäautomaattien hintoja ja totesin, että näillä palkoilla valmiin automaatin hankinta ei tulisi kuuloonkaan. Sen sijaan erilaisia Do It Yourself -malleja löytyi muutamia erilaisia, mutta ne kaikki vaativat sähköä, eikä yhteenkään malliin löytynyt selkeitä kuvallisia ohjeita "for dummies". Sosiaalialan koulutukseni ei varsinaisesti antanut minulle valmiuksia askarrella automaattia auton keskuslukon osista ilman selkeitä ohjeita.

Maijun, Winnien omistajan, kanssa kolauttelimme viisaita pieniä päitämme yhteen ja syntyi idea Feed-X ajastimella toimivasta automaatista. Tallinpitäjältä saatiin lupa automaattien rakentamiseen ja hienosti poni-isän muottiin sujahtanut isäni suostui rakennusavuksi.


Feed-X ajastin on ikään kuin munakello. Se toimii ilman sähköä, joten se on helppo käyttää ja asentaa ilman insinöörin tutkintoakin. Kelloon pyöräytetään aikaa  haluttu määrä (ajastinta on saatavilla 6 ja 12 h versioita) ja ajan kuluessa loppuun automaatin lukitus vapautuu ja koukku, johon kiinnitys on asetettu, pääsee vapautumaan. Ajastin on tarkoitettu portin ajastamiseen, mutta se toimii vallan mainiosti myös automaatissa!

Tarvikkeet:

Feed-X ajastin 165 € (6 h ajastin 155€)
Ikean 42 litrainen Filur jäteastia 10€
Lipputangon narua tai muuta vastaavaa 6€
Kiinnikkeitä 2 kpl
Jousihakoja 2 kpl 4,40€
Mustekala 4€
Nippusiteitä 2,20€

Lisäksi puukko ja akkuporakone sekä mahdollisesti lisäruuveja tai vastaavia kannen kiinnittämiseen.


  • Kiinnitä ensin laatikon kansi itse laatikkoon. Meillä kiinnitys tehtiin popniiteillä, mutta saman asian ajaa varmasti myös lyhyet ruuvit tai mahdollisesti myös liima. 
  • Veistä laatikon sisältä reunat pois, jottei heinä jää reunoihin jumiin.
  • Kiinnitä laatikon pohjaan kiinnitysrengas. Meillä vahvikkeena laatikon sisäpuolella on toinen samanlainen kiinnityslaatta, mutta asian ajaa myös esimerkiksi vanerilevyn pala.


  • Mittaa kannen keskikohta ja merkitse paikka automaatille. Automaatin mukana tulee metallinen kiinnityslevy, joka porataan kiinni laatikon kylkeen. Kiristä automaatti kiinni nippusiteillä.
  • Poraa laatikon kanteen reikä, vedä kuminauha läpi reijästä ja solmi/ silmukoi päät.


Meillä automaatit asennettiin seinään, mutta halutessaan samaa kiinnityssysteemiä voi käyttää myös katossa, mikäli automaatin haluaa vielä korkeammalle tai jos sen haluaa sijoittaa esimerkiksi karsinan etuosaan. Meillä kiinnitykseen vaadittiin vain yksi kiinnitysrengas seinään. Renkaan läpi kulkee naru, josta automaatin saa kiskottua ylös ja vastaavasti laskettua alas täyttöä varten. Laatikko on helppo täyttää, sillä sen saa irrotettua. Helpon kiinnityssysteemin avulla automaatit on myös helppo siirtää kesäksi tarhaan, mikäli ponit ulkoilevat taas vuorokauden ympäri.


12 tunnin ajastimen ansioista automaatit voi täyttää ja ajastaa jo hyvissä ajoin päivällä. Nyt ponit saavat parin kilon iltaheinät verkosta klo 20 ja noin 1,5 kiloa yöpalaa noin yhdeltä yöllä. Näin Wilman vatsa ei ehdi olla tyhjillään kovin montaa tuntia - jos ollenkaan.

Wilma, Winnie ja muut tallin asukkaat ottivat automaatit hyvin vastaan. Ensimmäisen yön laatikot saivat roikkua karsinoissa tyhjinä, jotta asukkaat saivat rauhassa tottua niiden läsnäoloon. Automaattien käyttöönoton jälkeen naapureidenkin karsinatkin ovat olleet siisteijä, joten ylimääräistä liikehdintää aukeavat laatikot eivät ole aiheuttaneet. Laatikot ovat toimineet moitteetta, kunhan ne on täytetty riittävän väljästi - kolme kiloa laatikkoon tunkemalla saa heinät varmasti jäämään jumiin. Kuivaa säilöheinää saa mahtumaan mukavasti noin puolitoista kiloa, kuivaa heinää ehkä kilon.


Suhteellisen matala korkeus on huomioitu laatikoiden asettelussa; kansi aukeaa karsinan sisälle päin, jotta se ei kolahda kaltereihin ja mekaniikka taas on laatikon kaltereiden puoleisella sivulla, jotta hevoset eivät pääse koskemaan itse automaattiin. Winnie on antanut laatikkonsa olla hyvin rauhassa, Wilma sen sijaan on yrittänyt murtautua yöpalakoneeseensa siinä onnistumatta. Kahden viikon testijakson aikana Wilma on kerran napannut kannen irti ilmeisesti sen jo auettua, mutta sen sai napsautettua takaisin paikoilleen. Tarvittaessa kannen voi laittaa laatikkoon kiinni saranoilla tai vaihtaa kestävämpään materiaaliin, jolloin siitä tulee kovakouraisemmankin ponin kestävä tai vaihtoehtoisesti tallin korkeuden riittäessä automaatin voi asentaa hevosen ulottumattomiin.

Näillä ohjeilla saa varmasti jokainen halukas askarreltua toimivan yhden annoksen heinäautomaatin - ei muuta kuin hommiin!

1

lauantai 7. joulukuuta 2019

Kausi paketissa

Vuosi sitten tuleva kilpailukausi 2019 ei näyttänyt kummoiselta; Winnie ja Veikka olivat kumpainenkin muuttaneet maneesittomille talleille, joiden välittömässä läheisyydessä ei ollut enää talleja, jotka järjestäisivät aktiivisesti kilpailuja. Molemmat poneista olivat heikosti lastautuvia, joten trailerilla tuskin lähdettäisiin kilpailemaan. 


Hupsista keikkaa, maaliskuussa päädyin hankkimaan yllättäen oman ponin, jonka myötä kilpailukauden suunnitelmat muuttuivat vielä entisestään. Winnien kanssa en ajatellutkaan kilpailevani enää, mutta Veikalla ajattelin käydä ainakin niissä muutamissa naapuritallin kisoissa suorittamassa joitain 80/90 cm ja heB-heA ratoja. Wilman myötä sainkin aloittaa kilpailemisen taas pohjalta - itseasiassa helpommista luokista, kuin olin ikinä itse kilpaillut!

Wilman elämän ensimmäisissä kilpailuissa hyppäsimme puomi- ja ristikkoluokat, kun poni oli ollut minulla muutaman kuukauden. Kesällä jatkettiin ristikkoluokasta edeten 40 ja 50 cm korkeuksiin ja debytoiden kouluaitojen sisällä helppo C ja helppo B luokissa. Syksyllä päästiin kunnolla vauhtiin ja kerättiin muutamassa viikossa kuusi starttia ja neljä ruusuketta!



Lokakuun lopussa kävimme Ratulla Littoisten Ratsastajien 1-tason estekilpailuissa hyppäämässä 50 ja 60 cm. Näihin kisoihin haluttiin lähteä erityisesti siksi, että kyseessä oli hallikisat ryhmäverryttelyllä. Wilma saisi siis verryttelyn aikana tutustua jo rauhassa ympäristöön ja rataan, jolloin se olisi todennäköisesti radalla huomattavasti rennompi. Verryttelyssä Wilma saisi katsella ja haistella esteet läpi omassa tahdissaan, enkä joutuisi paineistamaan sitä suoraan laukassa jännittäville esteille.

Pieni kisaponi saikin omistajansa lähes halkeamaan ylpeydestä! Wilma käyttäytyi esimerkillisesti, vaikka verryttelyssä suhahteli ohi poneja joka suunnasta. Radalla Wilma epäröi vain yhdellä esteellä, mutta hyppäsi senkin pienellä kannustamisella. Puhtaasta radasta poni palkittiin punavalkoisella ruusukkeella.




Seuraavalle, 60 cm radalle lähdettiin kevyen verryttelyn ja vain muutaman verryttelyhypyn saattelemina. Muutamaan esteeseen oli lisätty täytteiksi lankut, jotka Wilma hyppäsi yllättäen yhtään kyttäilemättä! Rata oli sujuva ja virhepisteetön, mutta aikamme ei ihan riittänyt sijoille. Tosin emmepä me parhaaseen aikaan pyrkineetkään, vaan sujuvaan ja ponille reiluun rataan.



Seuraavana viikonloppuna suuntasimmekin Ruskolle oman seuran estekisoihin. Paikka oli meille tuttu, sillä kävimme kesällä hyppäämässä samassa paikassa Wilman ensimmäiset "ulkopuoliset" kisat, joihin kuljimme trailerilla.

Wilman esimerkillinen kisakäytös muutamissa aikaisemmissa kisoissa sai minut rohkaistumaan ja ilmoittautumaan jo 60 ja 70 cm luokkiin. Pikkuluokista selviäisimme varmasti, vaikka poni kulkisi radan pukkilaukassa, mutta 70 cm tuntui jo siltä, että ponin pitäisi olla jossain määrin ratsastettavissa.


Taas kerran Wilma yllätti rautaisilla hermoillaan ja käyttäytyi siivosti niin verryttelyssä kuin radoillakin. Ensimmäinen rata suoritettiin rennosti lähestyen muutamaa estettä ravissa. Ympäristö oli Wilmalle taas oikein suotuisa; maneesissa ei ollut liiaksi katseltavaa ja esteet olivat tavallisia puomiesteitä ilman pelottavia johteita tai estetäytteitä. Ratakin oli pitkine lähestymisineen oikein hevosystävällinen ja jätti aikaa korjata virheitä esteiden välissä.

Toisella radalla Wilma sai jo edetä hieman reippaammin ja tuntui, että poni oikein syttyi! Se vastasi apuihin hyvin ja tuntui vain odottavan, että ohjaan sen seuraavalle esteelle. Wilma lähestyi esteitä varmasti ja epäröimättä, mutta innostumatta kuitenkaan kuskaamaan. Molemmat radat Wilma suoritti puhtaasti ja vieläpä parhaassa ajassa! Arvosteluna oli kuitenkin A.1.0., joten poi sai kotiin viemisiksi punavalkoiset ruusukkeet.



Ehkä loppukauden odotetuimmat kisat minulle olivat Turun Ratsastajien koulukisat. Ensimmäisissä koulukisoissamme Raisiossa Wilma jännitti kouluaitoja ja ympäristöä kovasti, minkä vuoksi se oli jännittynyt ratojen läpi. Siitä huolimatta saimme molemmista radoista yli 60%, joten odotukseni uusintakierrokselle olivat korkealla!

Artukaisissa ratsastin samat radat kuin edellisissäkin kisoissa; E.B. Specialin ja K.N. Specialin. Kisapaikka oli Wilmalle taas suotuisa, sillä verryttely oli ryhmissä sisällä maneesissa. Wilma sai siis kyttäillä rauhassa peilit ja puhista niin tuomarille kuin katsomollekkin. Verryttelyssä poni tuntui hetkittäin oikein super hyvältä!



Ensimmäiselle radalle lähdettiin monin verroin rennommissa merkeissä kuin Raision kisoissa. Aloitus oli kuitenkin haastava; Wilma joutui ihan ypöyksin lähestymään kauhistuttavaa tuomarin pöytää, joka tuntui jokaisella lähestyvällä askeleella muuttuvan yhä uhkaavammaksi. Lopputuloksena oli humalaiselta vaikuttava poni, jonka kaikki neljä jalkaa oli aivan mahdotonta pitää suoralla linjalla kohti tuomaria. Sama toistui linjalla lopputervehdykseen, jossa viimeiset metrit oli vielä määrä taittaa käynnissä. Sekunnit tuntuivat vuosilta, kun poni ehti jokaisella askeleella miettiä, mitä kaikkea pahaa tuomarin pöydän takana voikaan vaania.



Juopuneesta vaikutelmasta huolimatta Wilma teki hyviä pätkiä ja keräsi kehuja tuomarilta. Lopputulos oli reilut 64,5 %, jolla sijoituimme neljänsiksi! Ei huono tulos vasta kolmannelta kouluradalta!


Helppo B radalla katsomopääty oli edelleen jännittävä ja Wilma koki parhaaksi mulkoilla tuomaria epäluuloisesti ja oikaista kulmat huolellisesti. Muutoin saatiin taas onnistuneita hetkiä, joista tuomari palkitsi varsin hyvillä numeroilla. Tällä suorituksella saatiin hieman vajaa 61%, johon olin oikein tyytyväinen - eihän meidän pitänyt tällä kaudella alunperin edes kilpailla helppoa C:tä vaativammissa luokissa!

Kunhan saadaan vielä lisää ratoja alle ja niiden myötä rentoutta, noustaan prosenteissa varmasti selkeästi ylöspäin. Olen kovin toiveikas tulevan kilpailukauden suhteen!




0

lauantai 26. lokakuuta 2019

Karvankasvatusta ja koulutreenejä

Syksy täällä Turussa on kääntynyt maineensa veroiseksi; viime viikot ovat olleet kovin harmaita ja sateisia. Lienee ihan ymmärrettävää, että viime aikoina emme ole Wilman kanssa saaneet erityisesti uutta kuvamateriaalia treeneistä, joita sateet tosin eivät ole hidastaneet. Ennen harmaan verhon laskeutumista Moona ehti kuitenkin käydä kuvaamassa meidän koulutreenejä!


Näissä muutaman viikon takaisissa kuvissa Wilman talvikarva ei ole vielä puhjennut kukkaan. Näkisittepä ponin nyt - jestas mikä turkki! Kun lämpötilat ovat vieläkin vuorokauden ympäri kymmenen asteen tienoilla, ei Wilman tarvitse kuin hölkätä hetki, kun se näyttää jo siltä, kuin olisi tehnyt parin tunnin äärettömän raskaan treenin.

Nyt kun osaisi ennustaa tulevan talven olosuhteita, niin tietäisi klipatakko vai ei. Jos nyt klippaan, talvesta tulee varmasti jäinen, jolloin hikiliikunta jää pois valikoimasta ja joudun aivan turhaan työllistämään muita Wilman loimittamisella. Jos taas nyt jätän klippaamatta, on kenttä varmasti koko talven läpi täydessä treenikunnossa ja joudunkin pelaamaan kuivatusloimien kanssa, kun poni hikoilee päivittäin jo pelkästä työnteon ajattelusta..



Toistaiseksi ainakin pidetään kiinni vaivalla kasvatetusta turkista ja jatketaan treenejä, kun olosuhteet vielä sallivat. Wilma onkin ollut erityisen hyvä ratsastaa viimeaikoina, vaikkakin osa energiasta tuntuu kuluneen talvikarvan kasvattamiseen. Wilma on saanut ylimääräisiä kevyempiä treenipäiviä ja hieman enemmän valkuaisrehua, joiden turvin poni on jaksanut ahertaa kunnolla muutamana päivänä viikossa.

Tottakai juuri sillä kerralla, kun Moona oli meitä kuvaamassa, Wilma oli erityisen haastava ja malttamaton. Se ei olisi malttanut rentoutua ollenkaan ja kiirehti pois avuilta pelaten samalla kuolaimella. Varsin onnistuneita kuvia saatiin kuitenkin, joten taisi Wilma hyviäkin pätkiä tehdä.




Viime viikkoina Wilma taas on alkanut tuntua yhä enemmän ja enemmän "normaalilta ponilta". Siis sellaiselta, joka lähtökohtaisesti vastaa apuihin ja tulee tasaiselle tuntumalle, kun ohjastuntuma on vakaa! Jotain kertonee kai sekin, että hevosista varsinaisesti mitään tietämätön äitinikin ohimennen kommentoi seuranneensa instagramvideoitani ja huomanneensa, "ettei sen ponin suu käy enää koko ajan, vaan se on niinkuin kuuluukin"!


Aina välillä herään muistelemaan, millainen Wilma oli ratsastaa vielä puoli vuotta sitten. Sen jälkeen fiilistelenkin kahta kauheammin niitä onnistuneita laukannostoja, väistöaskeleita ja suuria, voimakkaita raviaskeleita, joista ei ollut meidän ensimmäisinä kuukausina vielä tietoakaan! Samassa pienet haasteet ja virheet unohtuvatkin kokonaan, sillä ne ovat tässä kehityskaaressa aivan mitättömiä ja epäoleennaisia.




Koulupuolella pääsemme haastamaan itseämme ratsukkona tulevan viikon koulukilpailuissa, joissa ratsastan samat luokat kuin meidän ensimmäisissä koulukisoissa jokin aika sitten; Helppo C E.B. Specialissa tavoitteena on vain edellistä rennompi suoritus ja helppo B K.N. Special ohjelmassa suorempi, rennompi ja tasaisempi poni, joka toivottavasti rennompana kykenee suorittamaan lähempänä omaa taitotasoaan. Katsotaan, miten lähelle tavoitteita päästään!



0

maanantai 7. lokakuuta 2019

10 vinkkiä talvikaudesta selviytymiseen maneesittomalla tallilla

Minä olen ratsastanut lähes koko pienen ikäni vain maneesitalleilla. Viime talvi oli ensimmäinen, jonka vietin Winnien ja Veikan kanssa maneesittomilla talleilla. Joku voisi luulla, että moinen kulttuurishokki saisi tällaisen kermapepun pelästymään pahemman kerran, mutta talven päätteeksi menin hankkimaan vielä ihan oman hevosen, jonka senkin vein maneesittomaan paikkaan!

Maneesitallin mukavuudet ovat siis hyvin tuoreessa muistissa, mutta vuoden aikana olen oppinut yhden jos toisenkin selviytymiskeinon kylmiin ja pimeisiin kuukausiin, jolloin säät eivät varsinaisesti suosi.


1. Panosta ratsastusvarusteisiin.
Vuoden ympäri ulkona ratsastaminen on todellista varusteurheilua. Nyt ei puhuta kukkaan puhkeavan luonnon tai ruskan sävyihin sopivista pinteleistä ja villapaidoista, vaan vedenpitävistä ja lämpimistä vaatteista. Tottahan toki räntäsateessa ratsastaminen on aivan suolesta, jos housut kastuvat läpi jo alkukäyntien aikana ja sormet paleltuvat niin, ettei ohjia saa kerättyä tuntumalle. Hanki täysin vedenpitävä varustekerta; hanskat, housut ja takki, joissa on vähintään 10 000 vesipilarin vedenpitävyysmerkintä ja teipatut saumat.

Talven pakkasille taas tarvitaan vastaavat lämpimät varusteet ja lisäksi lämpimät sukat, mieluiten villaiset. Koko vuoden ympäri kannattaa panostaa kerrospukeutumiseen; urheilukerrasto siirtää hien pois iholta, jolloin loppukäyntien aikana ei ehdi kylmettyä.

2. Panosta hevosen varusteisiin.
Hevosen osalta tärkeimpiä talvikauden varusteita ovat loimet. Hanki saderatsastusloimi sadepäiville ja hyvät kuivatusloimet, joilla saat hevosen kuivaksi treenin jälkeen. Erityisen suosituksen haluan antaa Bucaksen Smartex -loimille, joissa on kuivaava antibakteerinen vuori, jonka ansiosta ulkoloimen alle ei tarvitse erikseen kuivatusloimea. Super kätevä loimi talleille, joilla pelataan "yksi loimi päälle, yksi loimi pois" -periaatteella!


3. Hyödynnä raksamiesten ja lasten varusteet.
Hevostarvikeliikkeiden tarjonta ei tee autuaaksi. Harvat ratsastusvarusteet suunnitellaan Suomen olosuhteisiin, mutta onneksi varustetarjontaa on muilla valmistajilla! Keltaiset karvahanskat ovat esimerkiksi muodostuneet jo legendaksi hevospiireissä ja monet raksamiehet ovat jääneet kylmin sormin, kun super lämpimät ja edulliset hansikkaat on myyty loppuun kerta toisensa jälkeen.

Talvisiin tallipuuhiin ovat myös yhä useammin löytäneet kaikille lapsuudesta tutut kuomat, joihin mahtuu villasukka ja jotka kantansa vuoksi soveltuvat myös turvallisesti ratsastukseen. Vinkkinä vielä, että lasten kuomia saa kokoon 39 asti ja ne ovat huomattavasti edullisemmat kuin aikuisten!

4. Älä anna talven yllättää!
Joka ikinen syksy saamme lukea iltapäivälehdistä, kuinka talvi on taas kerran yllättänyt autoilijat. Älä anna liukkaiden yllättää hevosta, vaan huolehdi hyvissä ajoin vähintäänkin hokinreiälliset kengät alle! Näin et joudu kutsumaan kengittäjää paikalle yllättävien liukkaiden takia, eikä hevosen tarvitse jäädä seisomaan sisälle talliin liukastumisvaaran vuoksi.



5. Aseta realistisia tavoitteita.
On utopistista kuvitella treenaavansa talviolosuhteissa vauhdikkaasti viikosta toiseen. Kehittäisitkö hevosen tasapainoa rämpimällä metsissä tai ottaisitko työn alle takaosankäännökset tai täsmälliset pysähdykset sekä peruutukset? Suunnittele sellaisia treneejä, joita jäiset pohjat eivät hidasta!

6. Käy maneesilla.
Mikäli kohtuullisen matkan päässä on maneesi, käy säännöllisesti treenaamassa siellä! Talvikaudeksi ei tarvitse muuttaa maneesitallille voidakseen jatkaa treenaamista pakkasillakin.


7. Anna lupa pitää vapaata.
Kun aurinko laskee jo ennen iltapäivä neljää ja peilijäiselle kentälle sataa päivittäin lisää jäätävää räntää, on tärkeää antaa niin itselleen kuin ratsulleekin lupa pitää taukoa selviytymisestä. Hiero ja venyttele hevosta, opetelkaa uusia temppuja ja tehkää aivotyötä treenaamisen sijaan! Ei ole kenenkään etu ratsastaa väkisin päivästä toiseen äärimmäisissä olosuhteissa.

8. Älä valita.
Kenttä peilijäässä, räntää sataa naamaan ja hevonen on piukea kuin kumipallo. Vähemmästäkin tekisi mieli valittaa! Harmituksensa voi ilmaista ja sen jakaminen voi helpottaakkin, mutta jatkuva valitus luo ympärilleen pahaa mieltä ja ruokkii negatiivista kierrettä. Hengähdä hetkeksi ja mieti vielä, mikä on hyvin?


9. Priorisoi.
Mieti, mikä sinulle ja hevosellesi on tärkeää, niin pystyt perustelemaan valintasi myös itsellesi. Oletko valmis tinkimään hevosesi tarhan koosta, ratsastusalueiden pohjista, ruokintakertojen määrästä, karkearehun laadusta tai säästöön jäävästä rahasta? Et ole olosuhteiden orja, vaan tehnyt itse päätöksen harrastaa maneesittomalla tallilla!

Kun kenttä on toista viikkoa ratsastuskelvoton, voit ehkä kuitenkin todeta hevosen olevan elinolosuhteisiinsa tyytyväisempi kuin maneesitallilla tai ehkä voit iloita siitä, että edullisemman tallivuokran vuoksi voit edes pitää omaa hevosta.

10. Nauti vaihtelusta!
Talvi rajoittaa treenaamista paljon, mutta hyvinä hetkinä se myös tarjoaa uusia mahdollisuuksia! Kun vihdoin maahan saadaan kunnon kerros pakkaslunta, on aika nauttia pelloilla laukkailusta ja hiihtoratsastuksesta.

0

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat