tiistai 26. maaliskuuta 2019

Lenkkarit jalkaan ja kohti kevättä!

Wilma alkaa vihdoin päästä treenaamisen makuun! Yhteiselomme ensimmäisinä viikkoina liikuttaminen oli hyvin haastavaa liukkaiden pohjien takia ja kaikki ratsastaminen olikin enemmän tai vähemmän extreme-urheilua. En voi vieläkään sanoa tuntevani tätä ponia kovin hyvin, mutta mikäli teki mieli ratsastaa, oli vain rohkeasti lähdettävä pellolle tai sulaneelle hiekkatielle. Kun peltokin meni ratsastuskunnottomaksi, ei ponia voinut edes juoksuttaa ennen selkään kiipeämistä.



Haasteellisista keliolosuhteista huolimatta olemme pärjäilleet Wilman kanssa yllättävänkin hyvin. Poni on osoittanut kylmähermoisempaa luonnetta kuin äitinsä Winnie ja energisinäkin päivinä se on vain steppaillut ja pyrkinyt raville niissä tilanteissa, joissa Winnie olisi saattanut jo lentää taivaan tuuliin.

Ensimmäisillä ravipätkillä tai jotain säikähtäessään Wilmalla on ollut tapana heittää ilmoille pukkihyppy tai pari. Hölmöilyvaihde ei kuitenkaan ole jäänyt silmään, vaan hommia on pystytty jatkamaan rennosti pienten välikohtausten jälkeen. Nyt kun liikutuksen määrää on päästy vähitellen lisäämään, ovat pukit rajoittuneet vain laukannostoihin.

Taitavat hevoskuiskaajat osaavat lukea hevosen ilmeistä sen aikeet. Wilman kohdalla ei tarvitse olla edes mikään guru, tästä näkee jo kaukaa, että kohta lähtee!

Wilma sai etusiinsa lenkkarit, Cavallon Trek bootsit. Takasiin on tulossa kapeamman malliset Cavallo Sportit, joiden pitäisi saapua postissa tämän viikon aikana. Lenkkareiden ansiosta ollaan päästy hiekkatielle tekemään mäkitreeniä ilman pelkoa kavioiden liiasta kulumisesta.

Jännitin Wilman suhtautumista bootseihin, mutta sepä ei välittänyt niistä laisinkaan. Ainoastaan ensimmäisellä ravipätkällä se leiskautti makeat pukit, mutta johtuiko tuo sitten lenkkareista vai innostuksesta, sitä saa vain arvailla. Takajalat voivatkin olla oma lukunsa, sillä Wilma potkii edelleen hivutussuojiakin toivoen pääsevänsä niistä eroon.




Tällä viikolla sain tarpeekseni mäkien kiipeämisestä ja säntäsin kentälle hakkaamaan jäitä, lapioimaan lunta ja kaivamaan puroja; meidän kentälle kevät tulisi nyt vaikka väkisin! Toisesta päädystä kenttä oli lähtenyt sulamaan reunoista jo niin kivasti, että pienellä vaivalla sai pehmeän uran näkyviin. Kentän poikki jouduin lapioimaan ja murskaamaan jäätä vähän enemmän, mutta sain kuitenkin aikaiseksi polun, jota pystyi ratsastamaan ilman huolta kengättömän ponin liukastelusta.


Kentällä Wilma oli leppoisa ja rauhallinen - se malttoi kävellä alkukäynnit rennoin ohjin pyrkimättä raville! Ravissakin se liikkui rennosti ja sen enempää kiirehtimättä. Lihaskuntoa ponilla ei kuitenkaan ole nimeksikään, minkä huomaa etuosan levottomuudesta. Etenkin treenien alussa Wilma jaksaa kantaa itseään oikein pidempiäkin pätkiä, mutta väsyessään se pudottaa selkänsä ja nostaa turpansa, nyppii ohjia tai painuu kuolaimen taakse. Toisinaan se puuhailee samalla tavalla keskittyessään liikaa ympäristöönsä ja tasoittuu, kun on saanut ravata muutaman kierroksen verran ylimääräisiä energioita pois.

Olen pyrkinyt korjaamaan tapaa tasaisella ulko-ohjan tuella ja ennakoimalla; on parempi tehdä siirtyminen käyntiin ja kehua askelta liian aikaisin kuin askelta liian myöhään. Tarkoitus on tehdä Wilman kunnon kohotuksesta ponillekkin mielekästä niin, että se saa paljon kehuja onnistumisistaan ja saa yrittämisestä kiitokseksi hengähdystauon ratsastajan avuista. 

Kun Wilma ei jaksa keskittyä tai sen mielestä vaadin siltä liikaa, se pudottaa selkänsä ja nostaa päänsä päästäkseen apuja karkuun. 
Kun poni keskittyy työntekoon, mutta ei jaksa kantaa itseään, se valuu helposti kuolaimen alle. Väsyessään Wilma kiihdyttää mieluusti vauhtia, eikä malttaisi odottaa ryhdissä.  
Hetkittäin Wilma kuitenkin kantaa itsensä hyvässä ryhdissä käyttäen selkäänsä!
Wilma on yllättänyt rennolla luonteellaan. Toisinaan se katsoo tai säikähtää jotakin, mutta esimerkiksi toisista hevosista kentällä se ei provosoidu. Kun osuttiin kentälle yhtä aikaa kolmen muun hevosen kanssa, huomasin jännittäväni samalla tavalla kuin Winnien kanssa kilpailuverryttelyissä; takapuolessa oli pelko siitä, että poni saattaisi lähteä lentoon minä hetkenä hyvänsä.

Wilma kuitenkin keskittyi omaan työskentelyynsä ja ja kesti hienosti laukkaavatkin hevoset ympärillään. Kuski sai tilanteessa pienen näpäytyksen siitä, kuinka pitäisi pystyä itse olemaan rento ja vakuuttamaan ponille, että jännittää ei tarvitse. Tällä kertaa vakuuttelija olikin poni.


Laukkaaminen on vielä Wilman mielestä huisin superia, koska tamma ei päässyt kelien vuoksi laukkaamaan kahteen viikkoon ollenkaan. Ensimmäiset laukannostot kentällä olivatkin melko lennokkaita, mutta onnistuttiin kuitenkin laukkaamaan ihan siivostikkin molempiin suuntiin.

Olosuhteet olivat vain hieman haastavat, sillä en halunnut antaa Wilman laukata kentän poikki hakkaamallani polulla. Niinpä ei ollut mahdollista paahtaa laukkaa ympyrällä, vaan käytössä oli vain kolme lyhyttä sivua. Ensimmäinen kului laukan valmisteluun, toinen nostamiseen ja kolmannella pitkin jo siirtyä takaisin raviin.

Näinollen nostoja piti tehdä paljon, eikä Wilma päässyt tasoittumaan laukassa riehaannuttuaan koikkaloikkiin, kun pian piti jo olla jarruttamassa. Pukit olivat kuitenkin onnekseni melko pieniä ja hyvin ennakoitavissa, joten laukkaharjoitukset olivat lopulta kuskin ja kuvaajan hillitöntä nauramista. Eiköhän tämä poni tästä tasaannu, kun saadaan kenttä sulamaan niin, että uskalletaan laukata koko ympyräuraa!




4

torstai 21. maaliskuuta 2019

Vähitellen tutuiksi

Viime viikkoina tallilreissuissa on kestänyt niin kauan, ettei blogin päivittelylle ole meinannut jäädä aikaa, vaikka kirjoitettavaa ja kuvia olisi vaikka kuinka! Kun kotiin ei ole kiire, sitä huomaa yhtäkkiä rapsutelleensa ponia puoli tuntia, letittäneensä toisen puolikkaan ja kuluttaneensa kaapin järjestämiseen kokonaisen tunnin. Kun kaiken tämän lisäksi hoitaa vielä ne pakolliset tallihommat (ja nekin tuplasti normaalia hitaammalla tahdilla), ei kotiin päästyä jaksakkaan enää istua koneelle raportoimaan kuulumisia.

Toista kertaa oman ponin kyydissä. Wilma rentoutui nopeasti ja oli ravissa hyvin kuulolla!

Hidastempoiset tallipäivät ovat olleet oivallisia tutustumiseen Wilman kanssa. Pienet asiat ja toistuvat tavat luovat vähitellen kuvaa siitä, millaisen persoonan olen ystäväkseni oikein hankkinut. Kaunista pientä poniani ei näy ikinä tarhan portilla, sillä se haluaa seurustella Veikan kanssa. Siksi se päivystää oman tarhansa takaosassa, josta näkee Veikan tarhaan. Kutsuttaessa se kuitenkin tulee korvat hörössä tarhan portille vastaan ja todennäköisesti nakkelee niskojaan niin, että harja pöllyää.


Tallissa se seisoo hiljaa, tapittaa suurilla silmillään korvat tötteröllä, kun karsinanaapuri potkii seiniä, irvistelee ja uhoaa. Vaikuttaa kovin tyytyväiseltä elämäänsä. Sateesta poni taas ei pidä. Silloin on kiire sisälle ja saattaa kuulua jopa kiljahdus, jos ei henkilökunta ymmärrä raukkaparkaa hakea ensimmäisenä sisälle kuivattelemaan. Sisälle päästyään poni tilaisuuden tullen sujahtaa riimustaan ja heittäytyy turpa edellä piehtaroimaan ennen kuin olen ehtinyt avata loimesta ensimmäistäkään solkea. Vähän harmittaa, ettei tämä yksilö ole aivan yhtä siisti kuin äitinsä.

Kun siivoan tarhaa, Wilma tarkkailee läheltä. Jos en lopultakaan huomioi sitä, tunkee poni varovaisesti päänsä olkapäälle ja varmistaa, että hänet on varmasti huomattu. Rapsutukset ovat parhaita sään ja ryntäiden kohdalta. Kun siirryn rapsuttamaan taaempaa selästä, Wilma poistuu paikalta ja tekee kunniakierroksen tarhan ympäri. Pian se parkkeeraa itsensä taas eteeni tarjoten parhaita rapsutuspaikkoja. Tämän sen voi toistaa kymmenenkin kertaa, mikäli hölmö ihminen ei ymmärrä itse rapsuttaa oikeasta paikasta.


Herkkujen suhteen Wilma on valikoiva. Järkytys oli, kun ensimmäiset leipäpalat poni sylki suustaan karsinan pohjalle. Kotonahan odotti vain kolme roskapussillista kuivattua leipää... Tryffeleitäkö tälle pitäisi syöttää, jos tahtoo sen jotain oppivan?! Lopulta hänen ylhäisyydelleen alkoi leipäkin maistua, onneksi. Tryffeleihin ei olisi näillä tuloilla ollut varaa. 

Wilma on hyvin, miten sen nyt sanoisi... ilmeikäs. Nätillä ponilla on tapana leiskautella ilmoille varsin "hurmaavia" hymyjä ja tuijotella silmillään vastakkaisiin suuntiin kuin kameleontti. Hymyn syyksi käy melkeinpä mikä vain. Ärsytys, harmitus, innostus, kiinnostus, mieliteko tai milloin mikäkin. Aina on hyvä hetki hymyillä! Muutamassa päivässä Wilma oppi naksuttimen idean ja sen myötä myös hymyilemään pyynnöstä.


Ratsastaessa olemme vähitellen alkaneet ymmärtää toisiamme. Ratsain tutustumista on hankaloittanut liukkaat kelit ja Wilman kengättömyys - on ollut useiden päivien putkia, kun ponin on saanut hädin tuskin talutettua tarhasta talliin ja takaisin. Pellolle ollaan päästy muutaman kerran ja hetken verran oli luntakin sen verran, että kenttä oli ratsastuskunnossa.

Tällä hetkellä odotellaan sateiden tekevän tehtävänsä ja odotellessa liikutaan hiekkatien sulaneella pätkällä tehden mäkitreenejä taluttaen ja ratsain. Kenttä on siinä kunnossa, että olen hiekoittanut sen poikki kapean polun Wilmalle, jotta pääsemme kulkemaan sen läpi hiekkatielle. Jokunen hetki voi siis vielä mennä, että päästään tekemään kunnon treenejä sulaneella kentällä.



Kentällä ja pellolla töitä tehdessä Wilma on ollut aluksi reipas ja pyrkinyt helposti raville. Rauhoituttuaan se on ollut hetken aikaa todella miellyttävä ratsastaa; se liikkuu tasaisella tuntumalla ja on kevyt kuolaimelle. Pellolla laukkakin on pienten alkupukkien jälkeen pyörinyt aika kivasti!

Ponin kunto on kuitenkin vielä melko huono, mikä näkyykin väsähtämisenä hetken ravityöskentelyn jälkeen. Kun Wilma ei enää jaksa kantaa itseään selän läpi, se alkaa tarjota laukkaa. Mahdollisesti liukkaan pohjan vuoksi en ole antanut ponin laukata kentällä, joten olen joutunut pitämään sen ravissa. Kun joudun pidättämään, Wilma suutahtaa ja saattaa pukittaa tai jäädä hypähtelemään paikoilleen.


Protestointi on kuitenkin ollut melko lievää ja olemme päässeet erimielisyyksistä yli. Itse saan olla tarkkana, etten vaadi ponilta liikaa, vaan lopetan työskentelyn siinä vaiheessa, kun Wilma tuntuu vielä hyvältä ja jaksaa kantaa itsensä selän läpi. Vähitellen voidaan pidentää työskentelypätkiä, kun ponin kunto kohenee. En vain millään malttaisi odottaa kevättä!


0

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Vinkkejä koeratsastukseen

Minähän päädyin ostamaan hevosen ikään kuin sian säkissä. Sillä tavalla, miten aina kielletään hankkimasta hevosia. Näkemättä, kokeilematta ja niin pois päin. Koska en ollut aikeissa ostaa hevosta, en myöskään käynyt potkiskelemassa renkaita ja koeratsastamassa muita vaihtoehtoja. Vähäisestä hevosen osto- ja koeratsastuskokemuksestani huolimatta kokosin muutamia päteviä vinkkejä koeratsastukseen!


1. Kokeile useampia hevosia.
Aina sanotaan, että älä tee ostopäätöstä heti ensimmäistä hevosta kokeiltuasi. No, minä en ollut hevosta ostamassa, joten eipä tullut tehtyä vertailua. Minun vertailukohteeni olivat aikaisemmin ratsastamani haflingerit; ajattelin, ettei ostamani poni voi olla niitä kaikkia pahempi. Jos olen jo kolmen rodun edustajan kanssa pärjännyt, on pakko pärjätä neljännenkin kanssa!

2. Kokeile ennen ostopäätöstä.
Tämän pitäisi varmaan olla itsestäänselvyys. Toki kuuleehan niitä tarinoita, joissa yhden kuvan perusteella on ostettu hevonen ulkomailta ja saatu aivan täydellinen kisapeli edullisesti. Sitten on myös niitä tarinoita, joissa on tilattu nuori tamma ja saatukkin rupsahtanut ruuna, joka ontuu kaikkia neljää jalkaansa eikä kanna ratsastajaa selässään. Vaikken itse ponin selässä käynytkään ennen kauppakirjojen allekirjoittamista, näin sentään luvatunlaisen ponin kävelevän omin jaloin ulos trailerista.

3. Pyydä myyjää esittämään hevonen.
Tämänhän minä periaatteessa toteutin; pyysin saada videonäytteet ponin senhetkisestä ratsastettavuudesta ja muun muassa selkäännousutilanteesta. Ihan pelkkien kertomusten varassa en siis ponia lähtenyt noutamaan!

4. Ota valmentaja mukaan koeratsastukseen.
Valmentaja tuntee sinut ratsastajana ja osaa arvioida hevosen sopivuutta juuri sinulle. Tiukan paikan tullen valmentaja osaa varmasti myös antaa ohjeita koeratsastuksessa. Minä sentään lähetin valmentajalle kuvan koeratsastuksen jälkeen.


5. Kokeile hyppäämistä.
Jos olet ostamassa estehevosta, olisi syytä myös hypätä koeratsastuksessa. Minä odottelen kevättä ja elättelen toiveita, että tämä edes menee esteistä yli.

6. Älä koeratsasta vieraassa paikassa aitaamattomalla alueella juoksuttamatta hevosta ensin.
Älä, sillä se ei välttämättä ole hyvä idea.


Minähän koeratsastin Wilman vasta seuraavana päivänä sen jälkeen, kun olin sen ostanut. Koeratsastus menikin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Poni oli kengätön ja kenttä kuin luistinrata, joten tamma raahattiin läheiselle aitaamattomalle pellolle. Hetken taluttelun jälkeen ei muuta kuin kyytiin vaan moottorisahan säestämänä, kun naapurin mies pilkkoi pellon laidassa polttopuita. Muutaman ravikierroksen jälkeen mieleen juolahti, että olisihan sen ponin voinut ehkä juoksuttaa ennen vieraassa paikassa selkään kiipeämistä.



Äkkiäkös se kuitenkin rauhoittui ja kuski pääsi vähän kehumaankin, että hyvä ostos tuli tehtyä. Ei ihan joka poni rentoudu näin nopeasti tällaisissa olosuhteissa! Tokihan laukkaakin pitäisi kokeilla, kun kerran ravi on niin rennon letkeää. Tiukka takakeno ja pohjetta kiinni, hyvä siitä tulee!

Yllättäen sieltä irtosikin muutama melkoisen terävä pukki, mutta sekös menoa hidastanut. Sitäpaitsi olihan kuskia kuitenkin varoitettu, että ensimmäisissä nostoissa saa olla hieman tarkkana. Joku viisaampi olisi voinut jättää näissä olosuhteissa vaikka laukkaamattakin, mutta turhakos se on jälkiviisastella.




Näppärää laukkaa saatiin kuitenkin aikaiseksi ja lopulta selästä laskeuduttuani totesin, että hyvän hevosen olen todellakin ostanut. Sitäpaitsi haihtuivatpahan miehen huolet; tuo kun oli huolissaan, että pettyisin poniin, mikäli se olisikin liian kiltti ja tylsänpuoleinen. No ei ole, vaan juuri hyvä!

2

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Apassionatan kulisseissa

Postaus on toteutettu yhteistössä Live Nation Entertainmentin kanssa.

Sain viime viikolla kutsun Apassionataan blogin edustajana. Instagramin seuraajat saivatkin maistiaisia backstagelta ja showsta jo tapahtumapäivänä, mutta blogin puolella haluan jakaa vielä kuvia ja tunnelmia päivästä. Avec -lipun lisäksi pakettiin kuului kierros tallialueella, jossa pääsimme näkemään showssa esiintyviä hevosia ja niiden ratsastajia valmistautumassa päivän esitykseen. Tämä hevosshow on melkoinen palapeli, jossa on osia kaikkialta Euroopasta! Tänä vuonna Apassionata oli ensimmäistä kertaa Turussa - olipa aika luksusta, kun kerrankin some-hommiin pääsi omassa kotikaupungissa!


Apassionata tekee yli puolen vuoden kiertueen ympäri Eurooppaa vuosittain. Tiimiin kuuluu  yli 60 hevosta ja 70-80 ihmistä, jotka kokoontuvat yhteen harjoittelemaan noin kuukautta ennen kiertueen alkua. Osa hevosista ja ratsastajista on mukana useamman vuoden peräkkäin, mutta monet rekrytoidaan aina vuodeksi kerrallaan. Kuten arvata saattaa, esiintyjien löytäminen ei aina ole helppoa. Vaikka osaavia esiintyviä ratsukoita tai tiimejä löytyisikin, kaikki hevoset eivät sovellu kiertueelle, jossa esiintymisiä voi olla useana viikonloppuna peräkkäin ja vielä useamman kerran päivässä.





Kiertueella hevoset asuvat lämmitetyissä telttatalleissa aina saman karsinanaapurin vieressä. Toisessa tallissa on oreja ja ruunia, toisessa ruunia ja tammoja. Kiertueella ei ole mukana tallityöntekijöitä tai hevosenhoitajia, vaan hevosten omistajat huolehtivat kiertueen ajan omista hevosistaan päivittäin. Talleissa hevoset vaikuttivat rennoilta ja tyytyväisiltä oloihinsa; osa mutusteli heiniä, osa kerjäsi ovellaan rapsutuksia vierailijoilta ja osa torkkui kaikessa rauhassa päiväunillaan.

Minun sydämeni sulatti hurmaava viikesekäs työhevonen Herrmann. Katsokaa näitä viiksiä! Lupsakka karvajalka esiintyi päivänäytöksessä viilipytyn elkein ja todisti olevansa todellinen showmies. Tallikierroksen jälkeen jäin odottamaan myös erityisesti syötävän suloisten welsh-ponien esiintymistä.



Saimme huikean hyvät paikat katsomosta, suoraan lyhyen sivun keskeltä. Olen käynyt Apassionatassa kerran aikaisemmin vajaa 10 vuotta sitten ja tuolloin istuimme melkolailla keskellä pitkää sivua. Näiltä paikoilta esitys oli huomattavasti näyttävämpää katsottavaa, sillä koko pääty, josta hevoset tulivat areenalle, oli yhtä suurta screeniä.

Tänäkin vuonna Apassionata tarjosi monipuolisen kattauksen niin rotuja kuin osaamistakin; korkeaa kouluratsastusta, katrillia, unkarilaista stuntratsastusta, upeita temppuja ja erityisesti minua sykähdyttänyttä maastakäsittelyä.



Apassionata on todella vienyt esiintyvät hevoset seuraavalle tasolle ja tehnyt esityksestä varsinaista taidetta. Valot, musiikit, taustat, tanssijat, koreografiat - kaikki toimivat yhteen ja tekevät hevosista ja ratsastuksesta viihdyttävää katsottavaa myös katsojille, jotka eivät arjessaan kohtaa hevosia. Enpä ihmettele, että juuri Apassionata kaikista vuoden hevostapahtumista kerää eniten katsojia "tavallisesta kansasta".

"Hevosihmisiäkään" esitys ei jätä kylmäksi. Temppujen ja esitysten takaa näkee omistautuneen harjoittelun ja luottamuksen hevosten ja käsittelijöidensä välillä. Ylipäätään; kuinka moni hevonen kykenee edes tulemaan rentona areenalle tuhatpäisen yleisön, valojen ja äänien ympäröimäksi?!





Ehdottomasti omia suosikkejani esityksessä olivat laumana vapaana toimivat hevoset ja ponit. Miten on edes mahdollista hallita yhtä aikaa yhdeksää hevosta ja saada ne esimerkiksi ravaamaan kahdella sisäkkäisellä ympyrällä eri suuntiin? Tällainen maallikko kun on ongelmissa jo yrittäessään saada yhtä ponia juoksemaan hallitusti narun päässä ympyrällä...

Voin ehdottomasti suositella Apassionataa kaikille hevosia harrastamattomille ihmisille, mutta hevosihmisten soisin arvioivan omat valmiutensa selvitä esityksen jälkeisestä osaamattomuuden ja huonommuuden tunteesta, kun oma hevonen ei esityksen jälkeen tanssikkaan ilman suitsia, vaan säikkyy edelleen kakkaämpäriä kentän nurkassa.



1

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat