Vähemmän on enemmän

Edelleen kerta toisensa jälkeen tuntuu niin hienolta istua hevosen selkään ilman satulaa ja riisua siltä suitset. MiniWinnien kanssa olen tässä kesän mittaan ratsastellut silloin tällöin riimulla ja kaulanarulla ja nyt vihdoin tuli ratsastettua pelkällä kaulanarulla, kun Maiju kävi testailemassa videokameraani.

Päivä päivältä tuon ponin pisteet vain nousevat silmissäni ja toivon yhä vain enemmän, että se olisi muutaman sentin korkeampi ja minä muutaman (kymmentä)tuhatta euroa rikkaampi, jotta voisin hankkia ihan oman ponin. Joka tapauksessa nautin suunnattomasti tuon tamman kanssa puuhastelusta!

MiniWinnie suhtautui kaulanaruiluun aivan kuten kaikkeen muuhunkin puuhaan; kaikki käy, eikä tässä mitään sen ihmeempiä! Eipä koko ratsastelusta oikeastaan ole edes kummoista kerrottavaa, kun tuo kääntyi näppärästi ja siirtyi kevyestä paineesta askellajista toiseen ja pysähtyikin vielä. Täytyy jatkaa treenejä ja kehitellä vähän haastetta!

6

Tartu kiinni harjaan, lennä kanssani tähtiin

Luonnollinen hevosmiestaito on jo pienestä pitäen kiehtonut minua - en voinut kuvitella mitään hienompaa, kuin laukata pellolla hevosella ilman varusteita. Siihen vaadittaisiin jotain enemmän kuin taito ratsastaa ja pysyä hevosen kyydissä. Se edellyttäisi luottamusta, jonkinlaista sidettä hevosen ja ratsastajan välillä.

Olen aikoinaan totuttanut muutaman ponin kaulanarulla työskentelyyn; entisen vuokraponini Pojun ja Winnien useampi vuosi sitten, kun se oli ratsastettavanani viimeistä kevättä ennen myyntiä. Winnien jälkeen kuvioihin tuli Harri, jonka kanssa kuoppasin heti alkuun haaveet varusteettomasta ratsastuksesta. Tuo hevonen kun kiikutti minua kyydissään pitkin kenttää kuin märkää rättiä, vaikka päässä olisi ollut kanget.

Vähitellen pääsin jyvälle Harrin sielunelämästä ja sen tavasta toimia. Opin vaikuttamaan siihen kevyesti, mutta samalla vahvasti ja päättäväisesti. Riimulla ratsastaessa kannatti kuitenkin pitää tiukasti harjasta kiinni ja toivoa parasta. Kun Harri viime syksynä sairaslomaili pidempään sädemädän vuoksi, tuli hevosen kanssa tehtyä ensimmäistä kertaa intensiivisesti kevyempiä maastakäsinjuttuja ja luottamusharjoituksia. Yhä useammin eksyin ruunan selkään pelkän riimun kanssa, eikä enää ollut edes tarvetta roikkua kynsin hampain kiinni harjassa.

Kun Harri sai jäädä varhaiseläkkeelle, halusin asettaa meille tavoitteen, joka ei liity kilpailemiseen ja suorittamiseen vaan luottamussuhteeseen ja kumppanuuteen. Halusin haastaa itseni ja myös Harrin ja pyrkiä siihen, että kesään mennessä ruuna on ratsastettavissa pelkällä kaulanarulla. Väittäisin, että ollaan kevään aikana molemmat nautittu näistä rennoista treeneistä, joissa keskitytään onnistumisiin.

Viikonloppuna Maiju toivoi saavansa kuvata jotain puuhasteluani Harrin kanssa. Hartsa sai päähänsä superhienon ja tyylikkään riimunsa ja selkään satulan. Käytiin alkuun apuja läpi, testailtiin ohjausta ja jarrua. Kaikki toimi kuten pitikin, aivan kuten on toiminut jo muutaman viikon. Verryttelyn jälkeen Harri sai luopua riimustaan.

Kyllä hymyilytti, kun lopulta tallin pihassa tulin alas tuon rakkaan ruunan selästä. Tälle ollaan tehty pohjaa lähes kolme vuotta ja nyt onnistumisen tunne on valtava, kun tuo toisinaan kuuma ja reaktiivinenkin hevonen päättää tehdä yhteistyötä pelkän kaulanarun kanssa. Laukasta hevonen pysähtyy lähes tasajaloin äänimerkistä ja pienestä paineesta.

Tämä on tuhannesti parempaa kuin kilpaileminen tai valmentautuminen. Olen ikionnellinen, että Harrista paljastuu vanhuuden päivillään vielä tällaisia uusia puolia - aivan kuin pääsisin taas hieman lähemmäs tuon ruunan sydäntä.

Kuvista jälleen iso kiitos Maijulle!

12

Erilainen puuhapäivä ja tempputavoitteita keväälle

Meillä on ollut Harrin kanssa viimeaikoina hurjan hauskaa yhdessä. Olisinkohan yhden kerran ratsastanut ruunan kunnolla maneesissa, mutta muuten ollaan maastoiltu, treenattu temppuja ja tehty vain kivoja juttuja.

Päätin haastaa niin itseni kuin Harrinkin ja otin tavoitteeksi, että kesään mennessä Harri toimii ratsastaessa pelkällä kaulanarulla. Ei tule olemaan helppoa, mutta uskon että voidaan onnistua. Muutamia kertoja ollaan treenailtu ja päästy siihen pisteeseen, että hevonen ainakin jossain määrin ymmärtää kaulanarulla tehdyn kääntävän avun ja myös reagoi siihen pääasiassa hyvin käynnissä. Turvallisuuden vuoksi opetin aivan ensimmäisenä pysähtymisen, jossa käytin apuna koirien naksutinta. Harri on oppinut naksuttimen käytön todella nopeasti ja se on ollut todella hyvä apu koulutuksessa! Nyt hevonen pysähtyy nopeasti kaulanarusta kevyesti vetämällä.

Harrilla on varmistuksena riimu päässä, jotta hevosen saa käännettyä tai pysäytettyä, vaikkei avut kaulanarulla menisikään läpi. Hurjan hyvin Harri on kuitenkin reagoinut kaulanarun käyttöön ja oppinut nopeasti - vielä vuosi sitten se kiikutti minua menemään kun yritin ratsastaa sitä pelkällä riimulla. Nyt pystyn laukkaamaan pitkin ohjin pelkällä riimulla ilman, että hevonen kiihtyy.



Varsinaisen ratsastuksen lisäksi ollaan treenailtu ahkerasti temppuja. Pääasiassa ollaan hiottu vanhoja, jo osattuja temppuja, mutta uutena temppuna Harri on ryhtynyt harjoittelemaan raipan nostamista maasta. Tavoitteena on, että lopulta hevonen nostaisi raipan minulle käteen, vaikka istuisin sen selässä. Kätevä temppu, jos raippa sattuu tipahtamaan ratsailla!

4

Varusteetonta hölkkäilyä

Lauantaina Aksun ratatreenin jälkeen käytiin pyörähtämässä vielä melko pikaisesti kentällä. Suljettiin portit, napattiin ponilta satula pois ja kiipesin takaisin selkään (hyvin vaivalloisesti penkin päältä, en osaa enää hypätä ponin selkään maasta... Olen aika järkyttynyt.).

Ratsastin pitkästä aikaa Aksua kaulanarulla. Annoin ohjien roikkua löysänä ja keskityin kääntämään painoavuilla ja kaulanarulla. Ollaan taidettu treenata varusteetonta viimeksi joskus talvella maneesissa - nyt oltiin ensimmäistä kertaa kentällä.

Aksu toimi melko kivasti, vaikka selkeästi kentällä oli paljon enemmän kiinnostavia ja houkuttavia asioita kuin maneesissa. Poni pyrki alkuun hyvin mieluusti portille ja ehdotteli talliin päiväheinille siirtymistä, mutta vähitellen Aksu tyytyi kohtaloonsa ja alkoi lopulta toimia istunnalla oikein kivasti.

Melko pian jätettiinkin jo suitset pois, kun poni kuunteli pidättäviä apuja niin hyvin. Tein paljon siirtymisiä käynnin ja ravin välillä ja ratsastin käännöksiä erilaisilla kiemuroilla ja kahdeksikoilla. Juuri kun oltiin siirtymässä laukkaan, tuli kentälle toinen ratsukko ja jouduttiinkin lopettamaan tällä kertaa työskentely onnistuneisiin käynti- ja ravipätkiin. Toisaalta ehkä ihan hyvä näin - ensi kerralla sitten taas vähän enemmän. :)

Ratsastuksesta ja myös radalla laukkailusta oli hurjan kivaa videomateriaalia, mutta jostain ihmeen syystä en ole onnistunut saamaan juuri noita pätkiä onnistuneesti kamerasta koneelle. :(

Ratsastatteko te lukijat ikinä ilman varusteita?

10

Natural joy

Kyllä se on vain hienoin tunne, kun hevonen juoksee vapaana vierellä, työskentelee ihmisen kanssa vapaasta tahdostaan ja pakottamatta. Parempaa kuin hypätä isoja esteitä tai suorittaa haastavia kouluratsastusliikkeitä on istua ilman satulaa vapaana laukkaavan hevosen selässä!

Luonnollinen  hevosmiestaito ja varusteeton ratsastus ovat aina kiehtoneet minua. Vuokraponien ja Winnien myötä pääsin opettelemaan enemmän hevosten elekielestä ja tavoista tehdä töitä hevosen kanssa niin maastakäsin kuin selästäkin. Opin pyytämään hevoselta asioita eri tavalla kuin ennen.







Winnien lähdettyä olen jäänyt kaipaamaan tuota ihan erilaista onnistumisen tunnetta, kun en ole päässyt touhuamaan luonnollisen ja varusteettoman ratsastuksen parissa. Harrilla olen ratsastanut riimulla, mikä on ollut hurjan hieno suoritus, kun huomioidaan Harrin herkkyys. Nyt olen kuitenkin löytänyt Aksusta aivan uuden puolen, kun tuosta villikosta onkin kuoriutunut hurjan fiksu ja oikeasti herkkä hevonen, joka kuuntelee hurjan hyvin pelkkiä painoapuja.


Viime viikolla kiipesin ensimmäistä kertaa Aksun selkään ilman varusteita - käveltiin vain loppukäynnit ja harjoiteltiin vähän kääntymistä. Tällä viikolla otin tallille mukaan kaulanarun ja suitsilla verkkaamisen jälkeen siirryin ratsastamaan pelkällä kaulanarulla. Enpä olisi uskonut, että poni toimii aivan kuin olisi aina tottunut kulkemaan pelkällä painolla ja kaulanarulla ratsastettuna! Me ravasimme, kiemurtelimme ja laukkasimmekin. Olen niin liekeissä, en malttaisi odottaa, että päästään tekemään lisää töitä ja treenaamaan!

Viiville iso kiitos kuvaamisesta ja seurasta! 

6

Something that I have missed so bad

Wau miten voikin palaset loksahdella paikoilleen yhden ratsastuskerran aikana! Ihan hurjaa, olen ihan fiiliksissä vieläkin keskiviikkoisesta treenistä Aksun kanssa.

Alkujaankin vähän harmitti ylipäätään lähteä tallille yksin - esteiden kantaminen on kurjaa yksin, eikä sitä oikein uskalla kovin kummoisia tehtäviä ja esteitä edes loikkia ilman, että on joku varoiksi soittamassa ambulanssia ja antamassa tekohengitystä jos oikein huonosti käy. Jokseenkin turhalta tuntui myös ajatus vain ratsastella muuten vain, kun saisin huvikseni kyllä ratsastella muilla hevosilla enemmän kuin ehdin. 

Päädyin siis hyppäämään kuitenkin muutamaa estettä, tosin tällä kertaa ilman satulaa. Ajatuksena oli tehdä kompromissi ja hypätä vähän kevyemmin; ei siis pelkkää ratsastelua, mutta ei myöskään hurjaa estetreeniä. Edellinen hyppykertakin kun oli kuitenkin ollut vasta sunnuntaina. Kannoin maneesiin pari kavalettia yhden laukka-askeleen välin sarjaksi, sekä lisäksi vielä viime kerrasta tutun porttiesteen. 

Verkkailin Aksua pidemmän kaavan mukaan käynnissä, ravissa ja laukassa. Ilmeisesti poni oli edellisenä päivänä hyvin läpiratsastettu, kun poni oli niin mukava ja helpon oloinen ratsastaa - aivan muuta kuin joskus aikaisemmin, kun olen yrittänyt vähän vääntää koulua! Tällä kertaa tuo tasaisella ratsastelukin oli oikeasti kivaa; poni liikkui tosi kivasti eteen ja kulki pätkittäin jopa kantaen itsensä ihan kivasti.

Verkkailun jälkeen otettiin muutamia hyppyjä ja lopuksi palattiin taas työskentelemään ympyröille ravissa. Poni toimi niin hurjan kivasti koko ratsastuksen ajan! Lyhkäisten loppukäyntien jälkeen päästin Aksun vapaaksi siksi aikaa, kun keräsin esteet itse pois. Eipä tuo pahemmin innostunut kuitenkaan kulkemaan perässä, joten kävelyt jäi turhan vähäisiksi. En tiedä mikä aivotoiminnan katkos minuun iski, kun hetken mielijohteesta kiipesin takaisin ruunan selkään. Siinä se törrötti ilman suitsia yksi urpo selässään. Tuo toisinaan villi ja arvaamatonkin, pukitteleva poni. Tai sitä se on joskus ollut, mutta kovasti vaikuttaa siltä, että poni on aikuistunut ja oikeasti nuoruuden hurvittelut on jääneet taakse - ainakaan minä en ole vuokraamisen aikana saanut osaani hölmöyksistä.

Enpä tiedä tuudittauduinko liikaa turvallisuuden tunteeseen, kun kaikki on tähän saakka sujunut niin kivasti, mutta ei kyllä edes jännittänyt! Kävelin reilut loppukäynnit ohjaten ponipoikaa painolla ja vähän harjasta nykimällä. Tuo toimi kuin ajatus! Winniekin toimi yhtä hyvin vasta parin kuukauden treenaamisen jälkeen, kun oltiin totuteltu kaulanarulla ja pelkillä painoavuilla ohjaamiseen.

Tuosta ponista paljastuu joka viikko uusia hienoja juttuja ja tuntuu, että joka kerta se muistuttaa enemmän ja enemmän Winnietä - ponia, jonka kanssa kasvoin kahden vuoden aikana lähes yhteen. Yhteistyö tuntuu sujuvan päivä päivältä paremmin ja voi hitsi kun nautinkin siitä kovasti! On ihanaa päästä puuhaamaan Aksun kanssa niitä juttuja, joita olen Winniessä jäänyt kaipaamaan, ja joita en pysty Harrin kanssa tekemään. Nämä niin täydentävät toisiaan, en varmasti voisi olla tyytyväisempi hevostilanteeseeni!

4

Olen niin käsittämättömän ylpeä Winniestä. Ponista, joka puolitoista vuotta sitten rynni ihmisen päälle, jumitti ja kieltäytyi liikkumasta ja oli kaikin tavoin aivan hukassa. Tuolloin pelkästään tamman selkään pääseminen tuotti ongelmia. Täytyy myöntää, että todella pitkään jännitin ratsastamista. Toisinaan tuntui siltä, että istuin todellakin sen 400 kiloisen eläimen selässä, joka voi minä hetkenä tahansa halutessaan tappaa minut.
Olen niin iloinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut muodostaa todellisen suhteen tuohon hevoseen ja oppia tuntemaan sen. Tuntemaan Winnien ajatukset, vahvuudet ja myös heikkoudet. Tuo nuori villikko on opettanut minulle enemmän kuin mikään muu hevonen tai edes kaikki muut hevoset yhteensä. Se on tehnyt sydämeeni pesän ja paikan, joka kuuluu sille. Paikka tulee aina olemaan sen, eikä sitä voi ikinä täyttää kukaan tai mikään muu. Toivon vain että ajan voisi pysäyttää. Haluaisin jäädä tähän aikaan kellumaan ikuisiksi ajoiksi, enkä liikkua ollenkaan eteenpäin. Aika vain kuluu aivan liian nopeasti.

13

Live like everyday is your last

5

Valloittava karvakasa

Winniestä lähtee kamalasti karvaa, hyi! Pöllyävä irtokarva on asia, jota en vain voi sietää. Vihaan sitä, kun kaikki ponin varusteet, loimet ja myös omat vaatteet on aivan täynnä sähköistä pientä karvaa, joka ei lähde pois niin millään, mutta takertuu kyllä taas eteenpäin muihin vaatteisiin, auton penkkeihin ja vaikka mihin, minne sitä karvaa ei haluaisi. Poni saikin eilen perusteellisen harjauksen kumisualla ja hööksin taikaharjalla ( jotain kumisuan ja piikkisuan väliltä, irrottaa mukavasti karvaa).
Karvanlähtö ei loppunut sitten millään; karvaa vain tuli ja tuli ja tuli, mutta poni ei näyttänyt yhtään sen kaljummalta. Lopulta oli siis pakko luovuttaa ja hyväksyä todellisuus, että ratsastushousut peittyisivät irtokarvoista, kun selkään istuu ilman satulaa.

Pikkuserkkuni Jenni oli vaihteeksi taas tallilla mukana kuvaamassa omalla kamerallaan. Ilma oli kuvaamisen suhteen mitä mainioin, kun aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Melkein tuntui jopa liian kirkkaalta, kun aurinko heijasti lumen pinnasta. Suunnattiin ponin kanssa kentälle pelkkä riimu varustuksena. Viime kerrasta onkin aikaa, kun olen Winniellä ratsastanut riimun kanssa. Poni toimii sillä niin vallan hyvin, että pitäisi ottaa tavaksi vähän useamminkin. Karvakasa oli kovin miellyttävä ja pehmeä ratsastaa, vaikkakin se kärsi kamalasta pissahädästä. Silloin Winnie ei suostu laukkaamaan, vaan punkee sisälapa edellä sisälle ja jumittaa. Hetken yrittämisen ja keskustelun jälkeen laukkakin lopulta nousi ihan nätisti ja säilyi myös.


Varmaan vajaa puolisen tuntia kului riimulla ratsastaessa, jonka jälkeen riisuin ponilta riimun ohjineen ja jäin ratsastamaan pelkällä kaulanarulla. Ohjaus oli alkuun vähän hakusessa, mutta parani nopeasti kehujen avulla. Käänsin Winnietä sekä painolla, pohkeella, katseellani että kaulanarulla. Oikeasta reaktiosta poni sai kehuja ja vähitellen se alkoi taas toimia yhä pienemmistä avuista. Ravailtiin ympyröillä ja kahdeksikolla ja tehtiin paljon siirtymisiä ja pysähdyksiä. Parasta Winniessä on se, että sillä toimii jarrut aina ja joka tilanteessa; sain ponin pysäytettyä reippaasta ravista vain tiivistämällä istuntaa ja vetämällä vähän kaulanarusta.

Tällä kertaa treenattiin vain käynnissä ja ravissa, säästettiin laukka seuraavaan kertaan, ettei haukkailla liian suuria paloja kerralla. Onnistumisiin kun on aina hyvä lopettaa, niin hommasta jää hyvä mieli sekä kuskille että ponille. :)

PS! Vielä on aikaa jättää kysymyksiä Winnielle, kysymyksiä ponipallerolle voi jättää tähän ja edelliseen postaukseen. :)

20