Suomen sää, tai oikeastaan Turun sää, on ihmeellinen. Vuoropäivinä lämpötila saattaa vaihdella jopa yli kymmenellä asteella ja ulkona näyttää sen mukaiselta; yhden yön aikana maisema on voinut vaihtua alkukevään lumettomaan kirkkauteen tai puuterilumen talven ihmemaahan. Harmittavan usein aamukahvia nautiskellessa saa yllättyä ja pettyä mustaan, märkään maahan, mutta viime viikoille on osunut muutama satumainen pakkaspäivä.
Viime viikolle sovittiin Maijun kanssa ponin kuvauspäivä, sillä Winnie vietti juuri sopivasti rokotuksen jälkeistä lomaansa. Puihin oli yön aikana muodostunut paksua kuuraa ja lisäksi ilma oli sumuinen. Alkuperäinen suunnitelma oli kiikuttaa poni läheiselle pellolle kuvattavaksi, mutta kuvauspäivänä saimme todeta, ettei koko pelto tai sen takainen metsä erottunut sumusta laisinkaan.
Lopulta sain aina-niin-nätistä ponista muutamia onnistuneita ja omaa silmää miellyttäviä kuvia. Sumuiset kuvat tien reunasta ovat omia ehdottomia suosikkejani! Lisää tällaisia kelejä, niin tulisi ulkoilutettua kameraakin hieman enemmän. Jospa vaikka hiihtolomaksi saataisiin jälleen mustaksi muuttuneeseen maahan lumipeite, niin ponin voisi oikein ajan kanssa raahata pidemmälle kunnon kuvausmaisemiin...
Uusi vuosi on pyörähtänyt hyvin käyntiin kouluvalmennusten myötä. Näin vuoden alussa olemme tehneet valmentajan kanssa tilannekatsauksen Winnien suhteen, asettaneet tavoitteita tulevalle kaudelle ja sen myötä kohdennetaneet harjoitussuunnitelman sisältöä tukemaan tavoitteisiin pääsyä. Winnien kanssa tavoitteet pysyvät jotakuinkin samoina, mutta kunnianhimoisempina kuin viime vuonna; tavoitteena on valmistaa ponia helpon A:n radoille ja myös pärjätä siellä.
Lopullista päätöstä en ole tehnyt, mutta todennäköisesti kilpailen tänä vuonna vain 1-tasolla. Turun seudulla on riittämiin 1-tason kilpailuita niin este- kuin kouluratsastuksessakin, joten mikäli Winnie (ja Veikka) päätyvät lastautumaan tämän vuoden aikana kuten normaalit hevoset, riittää kisoja kierrettäväksi aivan riittävästi. Mikäli päädyn kilpailemaan kummallakin haflingerilla vain lähitallien kilpailuissa, tulisi muutama 2-tason startti joka tapauksessa kovin hintavaksi.
Winnien perusratsastettavuus alkaa vihdoin pitkän ja haastavan syyskauden jälkeen olla niin sanotusti kunnossa. Lähtökohtaisesti poni liikkuu peräänannossa ja rentona kaikissa askellajeissa, pysyy niskastaan rentona ja on kevyt kädelle sekä antaa ratsastaa itseään jännittymättä. Mikään näistä kun ei ollut syksyllä itsestäänselvyys! Kun poni on näin hyvin ratsastettavissa, päästään harjoittelemaan vihdoin "temppujakin". Tällä kertaa valmennuksen aiheena oli viime vuonna päänvaivaa aiheuttaneet pohkeenväistöt, joita on viimeisen parin kuukauden aikana harjoiteltu oikein tehokuurilla.
Jo alkuverryttelyssä Winnie lähti kulkemaan mukavasti selän läpi ja vastaten niin pidättäviin kuin eteenpäinkin vieviin apuihin. Poniin haettiin joustavuutta kahdeksikolla ratsastaen lävistäjät reippaampaa ravia eteenpäin ja kooten hieman kahdeksikon kaarilla. Tehtävällä ei saatu joustavuutta pelkästään liikkeeseen, vaan myös ponin asenteeseen; siirtymisillä ravin sisällä pehmiteltiin ja valmisteltiin tammaa hyväksymään ratsastajan avut ja vastaamaan niihin jännittymättä ja kyseenalaistamatta.
Pohkeenväistöt aloitettiin tekemällä muutamat toistot käynnissä, josta siirryttiin melko pian raviin. Koen itse helpommaksi ratsastaa väistöjä uralta poispäin, sillä lähtötilanteessa hevonen on helpompi saada suoraksi seinän tuella. Pituushalkaisijalta uralle väistettäessä tuntuu, että hevonen taipuu helposti liikaa. Koska väistöt ovat olleet meille hirmu haastavia, helpotettiin tehtävää hieman ja sain valita ratsastaa väistöjä uralta pituushalkaisijaa kohti.
Vasemmalle väistöt sujuivat erittäin kivasti, kun taas oikealle jouduin tekemään hieman enemmän töitä eteenpäinpyrkimyksen ylläpitämiseksi samalla, kun takajalat astuvat ristiin. Joka tapauksessa kumpaankin suuntaan saatiin sellaisia askeleita, joita voi pohkeenväistöksi nimittää. Kun väistöt sujuivat kumpaankin suuntaan, vaikeutettiin tehtävää hieman ratsastamalla yhden pitkän sivun aikana pohkeenväistöt uralta pois ja takaisin.
Lopuksi työskenneltiin vielä yhden tehtävän verran laukassa. Kaikista mieluiten työstäisin Winnien laukkaa aina vain ympyröillä, joilla tuntuu, että kykenen hallitsemaan niin ponin kuin oman istuntanikin. Kun laukassa pitäisi pystyä tekemäänkin jotain, alkaa istuntani hajoilla; milloin puristan polvella, milloin nojaan mihinkin suuntaan ja milloin könötän kilpikonnamaisessa asennossa tuijotellen omia käsiäni. Pieni istuntakriisi nosti taas päätään, kun lähdimme työskentelemään keskilaukkaa ja vastalaukkaa sisältävällä tehtävällä.
Tehtävänä oli ratsastaa pääty-ympyrä, pitkä sivu keskilaukassa, täyskaarron kautta vastalaukkaan ja ennen kulmaa vaihtaa laukka käyntisiirtymisen kautta. Täyskaarroissa en saanut Winnietä riittävästi takaosansa päälle, mutta vastalaukoissa ei tullut rikkoja ja muutaman kerran sain tehtyä siistit siirtymiset laukasta suoraan käyntiin. Parannettavaa jäi vielä paljon, mutta päälimmäiseksi tehtävästä jäi kuitenkin tunne siitä, että onnistuimme hyvin useimmissa osa-alueissa edes kerran tai kaksi toistojen aikana.
Kokonaisuudessaan valmennus oli hyvin onnistunut ja herätteli taas motivaatiota treenata tosissaan. Sain huomata, että harjoittelulla ja toistoilla oikeasti saadaan tuloksia aikaan Winnienkin kanssa, joten ei voi olla mitenkään mahdoton ajatus, että poni suorittaisi niin takaosankäännökset kuin vastalaukatkin tulevaisuudessa täysin puhtaasti. Kohti seuraavia treenejä siis!
Postauksen kuvista ja videoinnista iso kiitos Emmalle! Nyt vain odotellaan kevättä, että päästään auringonpaisteeseen kentälle. Onneksi kuvankäsittelyllä hallikuvistakin saa sentään katsottavia, vaikkei laatu niin silmää hivelekään...
Winnien kotitalli on kaupunkitalli, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä keskustasta messukeskuksen ja Gatorade areenan kupeessa. Alue on suhteellisen rauhallista, eikä liikenteestä ole koitunut harmia - päin vastoin, hevoset ovat oppineet liikennevarmoiksi vain seisoskelemalla tarhassa ja ihmetellen ohi kulkevia busseja ja satunnaisia rekkoja. Auto- ja mopoharrastajat sen sijaan ovat tasaisin väliajoin aiheuttaneet harmaita hiuksia itsekkyydellään. Tällä viikolla yksi raja ylitettiin, kun maneesin seinään törmäsi auto aiheuttaen suurta vahinkoa.
Tallimme maneesi on yleisen tien ja Messukeskuksen ja Gatorade areenan parkkeihin vievien teiden risteyksessä. Parkkipaikoille vievän tien kummassakin päässä on liikennemerkit, jotka kieltävät alueelle ajamisen. Tie on siis useimmiten vapaa likenteestä, mikä houkuttelee paikalle auto- ja mopoharrastajia. ""Suljetulla" tienpätkällä kiihdytellään, keulitaan ja driftaillaan.
Kun alueella on kesäisin järjestetty luvalla mopoilijoiden kokoontumisia "mopomiittejä", on tallimme asiakkaita tiedotettu aina hyvissä ajoin. Muina aikoina alueelle tulevista harrastajista osa poistuu tienpätkältä, kun huomaa ratsastuskentällä hevosia. Talvisin ratsastuksen tapahtuessa maneesissa ei moista huomaavaisuutta luonnollisestikaan esiinny. Toisinaan ratsastusrauha ja turvallisuus on saatu taattua neuvottelemalla, toisinaan (ja aivan liian usein) on jouduttu vaivaamaan poliisia. Auto- ja mopoharrastajien mainetta nakertavat ne sankarit, jotka tarkoituksella säikyttelevät hevosia ja haistattelevat ratsastajille.
Keskiviikkoiltana kävin ratsastamassa Winnien kevyesti maneesissa. Samaan aikaan maneesin päädyn takaiselle tielle saapui yksi tai useampi kiihdyttelevä auto, joiden myötä päädyin tyytymään lyhyempään treeniin ja palaamaan talliin. Tähän saakka talvi olikin ollut autojen suhteen rauhallinen, sillä tiet liukkaaksi tekevät pakkaset saapuivat nyt vasta. Torstaina aamulla sain lukea tallimme facebook-ryhmästä, että edellisenä iltana ennen puolta yötä maneesin päätyyn oli törmännyt auto.
Auto oli törmännyt puuhun, syöksynyt verkkoaidan läpi ja pysähtynyt maneesin seinään. Oli onni onnettomuudessa, ettei hallissa ollut tapahtuma-aikaan hevosia. Kiukuttaa ajatellakin, mitä olisi pahimmassa tapauksessa voinut tapahtua - mitä on ollut mahdollista sattua jokaisena kertana, kun autoilla pörrätään kielletyllä alueella.
Autoharrastus on harrastus siinä missä hevosetkin, mutta sille tulisi löytää Turun kokoisesta kaupungista luvallinen paikka, jossa ei aiheudu vaaraa sivullisille. Tallinpitäjiemme monen vuoden neuvottelutyö on ilmeisesti vihdoin tämän tapahtuman myötä tuottamassa tulosta ja maneesin ohi kulkevan tien päihin on suunniteltu puomeja, jotka estävät ajamisen alueelle. Toivotaan siis jatkossa turvallisempaa harrastamista niin meille ratsastajille kuin autoilijoille ja mopoilijoillekin - eri ympäristöissä.
Joulukuussa naapuritallissamme järjestettiin kauden viimeisinä kilpailuina yhdistetyt este- ja kouluratsastuksen harjoituskilpailut. Luokkia oli tarjolla helppoon B:hen ja 80 cm saakka, joten päädyttiin suorittamaan niitä. Olisi ollut mukava päästä harjoittelemaan rennoissa pikkukisoissa heA/90 tasolla, mutta kivat hyvän mielen kisat näistä tuli helpommillakin luokilla.
Kilpailupäivä alkoi koululuokilla ja päättyi esteluokkiin. Winnie oli aikaisemmissa estekilpailuissa saanut syödä rauhoittavaa Good as Goldia ja Focusia, jotka olivat mielestäni vaikuttaneet positiivisesti ponin kilpailukäyttäytymiseen. Koska halusin varmistua valmisteiden tehosta, jätin niiden syöttämisen pois ennen näitä viimeisiä kilpailuja. Oletin, että selviäisin ponin kanssa joka tapauksessa kunnialla, sillä kilpailut alkaisivat rauhallisemmalla kouluosuudella.
En ehtinyt kuin maneesin ovista sisälle, kun sain todeta rauhoittavien valmisteiden todella tehonneen. Nyt ilman rauhoittavien vaikutusta poni oli todellakin hereillä. Silmät ja korvat pyörivät päässä ja aikaa kului enemmän kyttäämiseen kuin työntekoon. Kun en katsomopäädyssä antanut ponille tilaa singahtaa eteenpäin, se lähti raketin lailla tasajaloin ylöspäin. Koko verryttely kului enemmän ja vähemmän väistellessä muita ratsukoita ja ennakoidessa toisten liikkeitä, jottei vain ajauduttaisi tuhman ponin kanssa liian lähelle muita.
Laukkaa ehdin ottaa verryttelyssä vain muutaman noston verran vasempaan kierrokseen - enempään ei ollut tilaa. Winnien haastavin askellaji jäi siis käytännössä verryttelemättä. Onneksi tuomarin viimeistellessä edellisen ratsukon pöytäkirjaa ehdin ennen omaa rataani laukata muutaman minuutin radalla ilman huolta muista ratsukoista. Tässä vaiheessa Winnie oli jo paremmin avuilla ja rauhoittunut, sillä muut hevoset jäivät odottelualueelle hallin toiseen päähän.
Laukka jäi vähäisen verryttelyn tuloksena kuitenkin tönköksi ja jännittyneeksi. Ravi oli tasaisempaa kuin viime kilpailuissa ja yleisesti ottaen poni oli paremmin avuilla. Laukkaohjelmaan siirryttäessä rentous ja sujuvuus kuitenkin jäivät puuttumaan. Kokonaisuus oli kuitenkin suhteellisen siisti, suurilta rikkeiltäkin vältyttiin. Vasempaan kierrokseen nousi yllättäen väärä laukka, jonka sain kuitenkin korjattua nopeasti. Keskiaskellajit olivat tällä kertaa terävämpiä ja siirtymiset himpun parempia kuin edellisissä kilpailuissa.
Tällä suorituksella saatiin 63,2%, johon olin oikein tyytyväinen. Seuraavaan kertaan jäi taas paljon korjattavaa, mutta pääasiassa laukan osalta. Eiköhän turvauduta Good as goldiin taas seuraavissa koulukilpailuissa ja testata vaikuttaako se positiivisesti prosentteihin. Mikäli se rentouttaa ponia samoissa määrin kuin edellisissä estekilpailuissa, voi valmiste olla meille avain parempiin suorituksiin ja valmistaa ponia vaikeampiin luokkiin.
Kouluosuuden jälkeen poni sai levähtää hetken karsinassaan ennen kuin vaihdettiin varusteet hyppäämistä varten. Harjoituskisoissa suurin osa lähtijöistä hyppäsi pieniä luokkia, jonka myötä saimme onnekkaasti verrytellä vain muutaman hevosen ryhmässä 80 sentin radalle.
Koska Winnie oli jo kouluosuuden suorittanut, ei esteverryttelyssä ollut enää uutuudenviehätystä. Suurimmat energiat oli jo purettu ja tuhmuusloikat loikittu, joten tamma kykeni keskittymään hyppäämiseen ilman suurempia ongelmia. Poni oli hyvin avuilla ja eteni sopivan reippaasti. Estekorkeus tuntui nyt todella pieneltä ja suorittaminen oli helppoa ja varmaa. Winnie hyppäsi hyvässä temmossa puhtaan radan ja sai radalta poistuessaan vielä kehuja mallikkaasta suorittamisesta molemmissa lajeissa.
Video jäi valitettavasti uupumaan, sillä kypäräkamerani ei suostunut käynnistymään ja tallikaverikin ehti oman suorituksensa jäljiltä kameran kanssa maneesiin vasta juuri ennen viimeistä hyppyä. Simppeli ja sujuva rata joka tapauksessa, vaikkei tullutkaan taltioitua!
Olen viimeisen kuukauden aikana ratsastanut Veikkaa normaalia useammin ponin käyttäydyttyä hieman huonosti. Tänä aikana olen ikään kuin ihastunut Veikkikseen uudestaan - ponin ratsastaminen on aina ollut minulle mielekästä, mutta nyt se on tehnyt minut oikein erityisen iloiseksi. Tuntuu, että tällä intensiivijaksolla olemme tulleet taas hieman tutummiksi toisillemme, mikä on näkynyt sujuvuutena ja myös kehityksenä koulutreeneissä. Veikka on työskennellyt niin hienosti oman suorituskykynsä ylärajoilla!
Veikassa erityisen ihanaa on sen ruunamainen luonne. Mikäli Veikalla on kaikki hyvin, se suorittaa tasaisen laadukkaasti ja yrittää aina parhaansa. Jos ponilla on esimerkiksi toinen lapa jumissa, se ei mieluusti taivu ympyrällä, mutta yrittää kuitenkin ja suostuu jumppaamaan lihaksiaan. Winnie sen sijaan ilmoittaa epämiellyttävästä olostaan heittäytymällä draamakuningattareksi ja vähintäänkin pukittelemalla hallitsemattomasti.
Veikka on viimeaikoina tuntunut lähes joka ratsastuskerralla aina paremmalta kuin edellisellä. Vertyminen ei vie enää yhtä paljon aikaa ja tuntuu, että ruuna on saanut lisää voimaa kantaa itseään. Tuntuma suuhun on tasoittunut ja yhä useammin Veikka on suustaan höyhenen kevyt kuolaimelle!
Nyt kun Veikka kantaa itsensä paremmin ja mielellään, olemme päässeet harjoittelemaan enemmän haastaviakin tehtäviä. Pohkeenväistöt, avotaivutukset ja sulkutaivutukset ovat osa jokakertaista treeniä ja vastalaukkaharjoitukset tuntuvat helpoilta. Sulkuväistön alkeitakin olemme päässeet tekemään laukassa!
Veikan positiivinen asenne työntekoon on pitänyt omaakin motivaatiotani korkealla. En malttaisi odottaa, että päästään yrittämään parastamme koulukisoihin - tällä hetkellä ei tunnu mahdottomalta ajatukselta, että Veikka suorittaisi syyskaudella jo helppoa A:ta. Vielä alle vuosi sitten meillä oli tekemistä ihan perus askellajeissakin ja helpon B:n radalla oli huomattavia haasteita.
Vertailun vuoksi kaivoin esille videon viime huhtikuun kouluradasta. Toki video on kilpailutilanteesta, eikä siis täysin verrattavissa kotitreenien sujuvuuteen, mutta ero huhtikuisen ja viime viikolla kuvatun videon välillä on melkoinen. Eteenpäinpyrkimys on lähes tuplaantunut ja mikä parasta, Veikan etupainoisuus on vähentynyt huomattavasti! Kun keväällä poni oli vielä hirmu etupainoinen ja raskas kädelle, nyt se kykenee kantamaan itsensä kevyenä korkeammassa muodossa. Toki tekemistä vielä on, eikä Veikan rakenne ole parhain mahdollinen kouluratsastusta ja kokoamista ajatellen, mutta sentään jotain kehitystä on jo tapahtunut.
Nyt pyritään pitämään tämä motivaatio yllä ja hiomaan yhteistyötä entisestään. Toivotaan, että tämä flow säilyy ja päästään kevään kilpailuissa esittämään yhtä onnistuneita pätkiä kuin treeneissäkin!
Ehkä helpoin ja monipuolisin kolmen esteen tehtävä on ratsastuskoulussa aikoinaan oppimani "se pyörii sittenkin". Samalle tehtävälle olen kuullut muitakin nimiä, mutten kuollaksenikaan muista niitä. Tuttu tehtävä kuitenkin siis mahdollisesti monelle!
Kokoamalla kolme estettä keskelle ratsastusaluetta pääsee pienellä vaivalla harjoittelemaan niin pitkien kuin lyhyidenkin teiden ratsastamista ja laukan vaihtamista esteen päällä. Kun hyppään itsenäisesti, päädyn aina tasaisin väliajoin hyppäämään tätä tehtävää, kun en jaksa yksin kasata kahdeksan esteen rataa. Tehtävä on myös muuntautumiskykyinen, sillä esteitä voi hypätä erilaisilla teillä sen mukaan, mitä haluaa hevosen kanssa harjoitella.
Suunnitelmanani oli hypätä tätä tehtävää Winnien kanssa laukanvaihtoja ajatellen. Viimeaikoina on tuntunut siltä, että poni on laskeutunut aivan liikaa esteiltä alas väärässä laukassa, oli suunta sitten kumpi tahansa. Tällä tehtävällä on helppo harjoitella kääntämistä esteen päällä ja kiinnittää huomiota laukkojen vaihtumiseen, kun käännöksiä tulee tasaiseen tahtiin kumpaankin suuntaan.
Laukat yllättäen vaihtuivatkin lähes poikkeuksetta oikein. Kaipa meidän ongelma sitten on vain ne pitkien teiden suorat linjat, joilla laukkojen vaihtaminen on niin haasteellista. Laukanvaihtojen sijaan haasteena oli tällä treenikerralla eteenpäinpyrkimys. Winnie kyllä hyppäsi ja laukkasikin, mutta siitä puuttui se tarvittava kipinä, jonka myötä hyppäämisestä tämän ponin kanssa tulee kivaa ja helpon tuntuista.
Koska eteenpäinpyrkimys oli tällä kertaa puutteellista, jäin suorittamaan tehtävää pienillä korkeuksilla. Esteitä nostamalla tehtävään saa lisää haastetta, jolloin se palvelee erityisesti lyhyen, mutta aktiivisen laukan harjoittelua. Koska kääntämistä tulee tehtävässä paljon, ei koko tehtävää voi painella läpi "kovaa ja korkealta", vaan hevonen pitää saada myös takajalkojensa päälle ja kääntymään ulkoavuilla.
Winnielle päivän estetreeni toimi hyvänä jumppana. Toisinaan samaa tehtävää tulee ratsastettua pelkillä kavaleteilla, jolloin esteiden kokoaminen on entistäkin nopeampaa ja helpompaa, mutta tehtävästä saa silti hyödyn yhtä lailla irti kuin tolpista ja puomeista kootuilla esteilläkin. Aina kun ei tarvitse hypätä isoja esteitä tullakseen hyväksi esteratsastajaksi, vaan myös kavaleteilla voi harjoitella juuri esteiden välien ratsastamista, mikä radalla onkin kaikkein tärkeintä.
Winnien kanssa ei voi valmennukseen lähtiessä milloinkaan tietää, mitä päädymme harjoittelemaan. Toisinaan suunnitelmat pitävät ja pääsemme harjoittelemaan esimerkiksi vastalaukkoja, mutta joinain kertoina päädymme vain työstämään askellajeja läpi ympyrällä. Winniestä harvoin pystyy päättelemään edes edellisen päivän ratsastuksen perustella millainen se on tänään ratsastaa, joten myös valmentajan suunnitelmat joutuvat elämään tilanteen mukana.
Joulupäivän kouluvalmennus lähti hyvin liikkeelle. Winnie liikkui rentona ja hakeutui tasaiselle kuolaintuntumalle ja peräänantoon. Laukkakin pyöri alkuverryttelystä saakka melko kivasti. Kesken laukan ponissa tapahtui yhtäkkinen muutos; sitä kiukutti, eikä se sietänyt yhtään pohkeen tai raipan käyttöä. Pelkästään pohkeella koskemalla sain harmistuneen tamman pukittamaan paikallaan ja huitomaan jaloillaan.
Osasyy dramaattiseen käytökseen oli varmasti kiimassa - niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, viittasivat merkit Winnien viimeaikaisessa käytöksessä kiimaan. Joulukuussa! Lyhyen ihmettelyn jälkeen kiukuttelun todellinen syy alkoi selvitä, kun poni päästeli hirmuiset määrät ilmaa lähdettyään taas liikkeelle. Winnien olo selkeästi helpotti ja lopulta lukuisten kaasunpäästelyiden jälkeen se reagoi taas normaalisti niin pohkeeseen kuin raippaankin.
Koko valmennus otettiin kuitenkin hieman varovaisemmin ja ponia kuunnellen. Päädyimme työskentelemään suurella pääty-ympyrällä tehden siirtymisiä ravin sisällä ja ravin ja laukan välillä. Tavoitteena oli saavuttaa joustoa erityisesti raviin; ratsastajana minun pitäisi pystyä lyhentämään ja kasvattamaan ravia ilman, että liikkeen energia katoaa.
Ravissa Winnie liikkui kiukunpuuskansa jälkeen oikein hyvin. Aluksi ravia lyhentäessäni se valahti helposti pois peräänannosta nostaen päänsä ylös ja laskien selkänsä, mutta toistojen myötä laadusta tuli tasaisempaa ja poni säilytti tasaisen kuolaintuntuman takajalkojen koukistuessa samalla rungon alle.
Tämänkaltaisella harjoittelulla Winnien raviin saadaan lisää säädeltävyyttä; ponin saadessa voimaa takaosaansa se jaksaa kantaa itsensä lyhyessäkin ravissa ja vastaavasti myös työntää aktiivisesti takaa keskiravissa. Kun Winnie malttaa ja jaksaa kantaa painonsa hitaassa temmossa takaosallaan, helpottuvat lopulta myös voimaa vaativat siirtymiset.
Kun Winnie saatiin ravissa toimimaan kuminauhamaisesti pienillä avuilla, lisättiin tehtävään laukkaa. Isommasta ja energisestä ravista oli helpompi tehdä selkeä kokoaminen lyhyempään raviin kuin harjoitusravista. Kun poni hetken odotti ja siirsi painoaan enemmän takajaloille, saatiin aikaiseksi melko kivoja laukannostoja.
Siirtymiset ovat olleet minulle istunnan osalta haastavia - vaikka ravissa tai laukassakin istuisin siististi ryhdissä, lähden huomaamattani ratsastamaan siirtymisiä aivan liikaa ylävartalollani. Tässä valmennuksessa kiinnitimme erityistä huomiota istuntaani, mikä näkyy myös alla olevalla videolla. Loppua kohden istuntani on vakaampi ja ylävartalo pysyy paremmin paikoillaan niin ravi-laukka siirtymisissä kuin laukka-ravi siirtymisissäkin.
Hassua on se, että usein ajattelen korjaavani ensin hevosen laukan ja sitten vasta oman istuntani. "Kun hevonen laukkaa hyvää laukkaa, voin keskittyä istumiseen. Siihen saakka joudun ratsastamaan." Kun ulkopuolinen käskikin taas ensin istua oikeaoppisesti, sain huomata laukan laadun paranevan ja hevosen suoristuvan kuin itsestään.
Perusasioiden ääreltä ollaan päästy harjoittelemaan välillä haastavampiakin tehtäviä, mutta tällä hetkellä elää vahvana tunne siitä, että perusasiat ovat melko kivasti hallussa, mikä onkin kaikkein tärkeintä. Tuntuu, että positiivista kehitystä on tapahtunut paljon muutaman kuukauden aikana! Yhä useammin Winnien kanssa olen saanut kokea onnistumisen iloa ja aikaisemmin hyvinkin vaikeat asiat ovat alkaneet sujua yllättävän helposti. Uskoni siihen, että poni kilpailee tänä vuonna hyvällä menestyksellä helpon A:n luokkia kasvaa päivä päivältä!
Veikka on ollut ilahduttava läpiratsastusprojektini lähes viikoittain. Pääasiassa olen hionut ponin ratsastettavuutta koulutuuppauksen parissa, mutta satunnaisesti olen päässyt myös hyppäämään ruunan kanssa. Ratsastuskoulusta yksityisomistukseen siirtynyt Veikkis on ollut keskinkertainen hyppääjä - se on suorittanut pienet esteet pääasiassa hyvin, vaikkakin ratsastuskoulusta tullessaan se oli vielä kovin arka sietämään epävarmuutta hypätessä.
Kevään aikana Veikka tuntui tulevan ulos kuorestaan ja sen olemus hypätessä muuttui silminnähden. Epävarma ruuna alkoi nauttia hyppäämisestä ja samassa kerätä itsevarmuutta. Pomminvarma automaattihyppääjä Veikkis ei vieläkään ole, mutta kehitys jo yhden vuoden aikana on ollut huima!
Loppuvuodesta Veikan lähitalleilla järjestettiin muutamat estekisat, joihin pääsin osallistumaan ponin stunttikuskina. Oman seurani kilpailuista kirjoitinkin jo joulukuun alussa - debytoimme estekilpailuissa 70 ja 80 sentin radoilla napaten ruusukkeen molemmista luokista! Myöhemmin selvisi, että menestys näissä seuramestaruuksien viimeisissä osakilpailuissa toi minulle senioreiden seuramestaruus hopeaa. Ei siis ollenkaan huono kilpailukausi Veikan kanssa!
Rusko Riding Teamin estekilpailut olivat lähiseudun viimeiset estekisat, joihin osallistuin Veikan kanssa vain 80 sentin luokkaan, sillä 60, 70 ja 80 luokat olivat yhdistetty minimestaruusluokka, eikä luokan sisällä voinut tietenkään hypätä kahta korkeutta. Vain yhden luokan hypätessä kilpailupäivä jää kyllä ihanan lyhyeksi!
Veikka suoritti taas tasaisen varmasti yllättäen niin kuskin kuin tukijoukkonsakin. Poni hyppäsi kyselemättä vieraassa paikassa ja vieläpä innostui niin, että hetkittäin jarrutkin tuntuivat olevan hukassa. Kun uusintaan jatkettaessa annoin Veikalle lisää vapautta laukata, se painelikin niin reipasta vauhtia, että tuloslistalla päädyimme kolmansiksi! Ei ollenkaan huono tulos solakoiden kilpaponien joukossa..
Estehommia jatketaan näillä näkymin seuraavaksi Sten Kallasten estevalmennuksessa tammikuun lopussa. Josko kerran tai pari päästään hyppäämään itsenäisesti ennen valmennusta, niin päästään siellä toivottavasti esittämään sujuvaa ja varmaa yhteistyötä. Nyt kuitenkin palataan taas tärkeimmän äärelle, eli kunnon koulutreeneihin!