keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Treeniä treeniä!

Eilen kävin Pojun kanssa ihan ratsastuskoulun tunnilla aikuisten kouluryhmässä. Oli todella kiva päästä ratsastamaan taas pitkästä aikaa valvovan silmän alla ja toisekseen vielä valmiiksi annettua tehtävää. Mulla kun on usein ongelmana kehittää mitään fiksua tekemistä, kun kaavoihin kangistuessa tulee aina tehtyä samoja ympyröitä, väistöjä ja voltteja.
Tunnilla tehtiin pohkeenväistöjä loivalla kiemurauralla - Poju oli oikein taitava! Tämä sujui niin käynnissä kuin ravissakin, opin asettamaan ponia vähemmän vastaan väistöä, lopulta ponin kaula pysyi paremmin suorassa.
Yleisen taivuttelun jälkeen treenattiin avotaivutuksia pitkillä sivuilla. Mulle valkeni paremmin oikeat avut, joilla taivutus kuuluu ratsastaa, siis ulko-ohja ja sisäpohje ovat avainasemassa. Avoja tehtiin sekä käynnissä että ravissa ja Poju suoriutui niistä vallan mainiosti.
Laukkatyöskentely toteutettiin vastalaukkaharjoituksella loivalla kiemurauralla tavoitellen oikeasti loivaa ja pehmeää tietä - ei teräviä käännöksiä! Tässäkin tehtävässä Poju toimi oikein esimerkillisesti, kun itse sain odotusten mukaisesti palautetta istua laukassa rennommin.

Tänään säännöllisesti sekä koulussa että esteillä valmentautuva ystäväni tuli pitämään mulle tasaisen tunnin. Sattumalta kaveri oli suunnitellut tunnin myös avotaivutusten ympärille, mikä oli todella hyvä! Sain täydentäviä neuvoja eilen oppimaani ja avotaivutuksen oikeaoppinen ratsastaminen iskostui takaraivoon vahvemmin. Tänään käytettiin avojen tukena voltteja, jotka tuki oikeaa taivutusta avossa. Käynnissä mulla oli kummallisia ongelmia saada poni kulkemaan sekä suoraan, taivutuksessa että myös tarpeeksi suorana. Ravissa homma toimi paremmin molempiin suuntiin ja saatiin taas pätkät oikein mukavan oloista avotaivutusta. Tässä siis taas teema seuraavalle vuokrausviikolle!

Loppuun työskenneltiin harjoitusravissa pääty-ympyrällä ja kiinnitettiin huomiota erityisesti mun heikkoon kohtaan - ulkokäteen. Kaveri tarrautui totisesti syvimpiin kuoppiini ratsastuksessa, kun samaan aikaan piti keskittyä sekä istumaan rentona (ettei jalat vaella) että myös säilyttämään ulkokäden kyynerpää kiinni kyljessä. Lähden liian helposti taivuttamaan heppaa liikaa pelkällä sisäkädellä, jolloin ulkolapa työntyy ulos. Nyt pointtina oli säilyttää riittävä ulko-ohjan tuki ja pitää sitä lähtökohtana hevosen työskentelylle ja pyöristymiselle. Tästä jatketaan!


Kaikki kuvat ovat tältä päivältä, kaveri kun suostui opettamisen ohella kuvaamaankin vielä. :) Videolla pätkät avotaivutuksista ja hippasen muuta ravityöskentelyä! Pahoittelen, että videoon täytyy kulkea linkin kautta, mutta youtube on poistanut mahdollisuuden upottaa videoita teksteihin. :(( TÄSTÄ pääset kurkkaamaan videon.

6 kommenttia

  1. Heips, oisitko halukas/voisitkohan tehä mulle bannerin?:D Kun en ite jaksais latailla mitään uusia ohjelmia, ja en tykkää tehdä noilla mitkä mulla on? Toi sun on niin hieno ni ois kiva jos viittisit, annan kyl materiaalii yms.?

    VastaaPoista
  2. "En itse jaksa/tykkää" ei hirveästi vakuuta, mutta voithan joitain kuvia ja toiveita bannerin suhteen lähettää mulle sähköpostiin, voin jotain väkertää jos jossain välissä ehdin.. :D
    essimon12 ( at) gmail.com

    VastaaPoista
  3. sun tämänhetkinen banneri on älyttömän hieno! :) ja toi taustakin sopii! :) millä oot tehnyt tuon taustan , kun ei sellaista löytynyt bloggerin omista kumminkaan? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Tausta ei löydy bloggerista, koska olen tehnyt senkin itse. Bloggerissa ei ollut oikean sävyistä taustaa, joten päädyin tekemään oman yksinkertaisen... :) Ohjelmana toimi Gimp, jolla väkerrän kaikki banneritkin.

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat