Vielä viikko sitten minulle luvattiin, että saisin huoletta harrastaa ja ratsastaa kesä- heinäkuun. Mietittäisiin Winnien myyntiä ja muuta sitten vasta elokuussa. Ehti mennä päivä tai kaksi, kun sain kuulla, että poni lähtee muualle. Ilmeisesti ensin viikoksi koeajalle ja sitten koko loppukesäksi, mikäli kaikki sujuu hyvin. Jatkosta tuon jälkeen en tiedä. Mikäli tamma tulee takaisin, ei varmasti tule jäädäkseen. En tiedä oikeastaan mistään mitään.
Näin ponin viimeisen kerran tiistaina. Olo on aivan hirveä.. Keskiviikkona se oli sovitusti tunnilla entisen vuokraajansa kanssa ja torstaina aamulla sain viestin ponin lähdöstä. En ehtinyt tallille, kun olin koko päivän töissä. Illalla sain viestin, että ponin lähtö siirtyikin lauantaihin. Perjantaina en vain kyennyt lähtemään tallille. Oli niin paha olla, en pystyisi taas hyvästelemään ja luopumaan. Lauantaina poni oli jo lähtenyt ennen kuin pääsin taas töistä.
Tuntuu kamalalta.
Koko kevään valmistelin ponin lähtöä itselleni ja luovuin siitä kerta toisensa jälkeen. Milloin se oltiin myymässä, milloin ottamassa takaisin tunneille, milloin lähettämässä jonnekkin pois. Kun nyt vihdoin annoin itselleni luvan rauhoittua ja nauttia ponin kanssa olemisesta, se viedään täysin varoittamatta alta. En ole oikein edes ymmärtänyt mitä on tapahtunut. En ole käynyt tallilla, en ole nähnyt tyhjää karsinaa. En ole joutunut huomaamaan, ettei Winnie ole enää siellä. Kukaan ei enää hirnu tarhasta. Tavarat pitäisi kuitenkin hakea pian pois. Poni saattaa palata bumerangina jo viikon kuluttua, voi olla että se tulee vasta monen kuukauden kuluttua. Voi olla, että taas ties minkä käänteiden kautta se ei ikinä tulekkaan takaisin.
Toisaalta toivon, että niin tapahtuisi. Kuulostaa kamalalta, mutta olen vain hirvittävän väsynyt henkisesti. En vain jaksa elätellä toiveita. Tämä koko puolivuotinen on tuntunut kuin vesikidutukselta; ihmistä pidetään veden alla kunnes hän menettää tajuntansa ja hukkuu, mutta nostetaan aina lopulta vedestä ja elvytetään vain, jotta sama voidaan toistaa uudestaan, uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Lopulta kidutettava anelee jo, että hänen annettaisiin kuolla lopullisesti. On mielettömän raskasta luopua jostain niin tärkeästä, saada se taas takaisin ja pian taas luopua uudestaan ja elää epävarmuudessa ja odotuksessa, milloin lopullinen luopumisen aika tulee. Helpointa olisi vain päästää irti, jotta parantuminen menetyksestä voisi päästä alkamaan.
Kesällä ratsastelen siis vain irtotunneilla pikkuserkkuni kanssa ja yritän löytää vuokraponin, jolla saisin hypätä ja myös kilpailla. Mikäli vuokraponia ei löydy, jää koko harrastus varmaan tauolle. Saa nähdä. Toisaalta tuntuu, ettei koko ratsastuksessa ole edes mitään järkeä. En minä halua vain ratsastaa; haluan harrastuskumppanin, ystävän. Ja kuinka vaikeaa on ystävystyä uudestaan, kun on menettänyt ystävistä parhaimman.
Voi ei! :( voimia sinulle <3
VastaaPoistaIkävä kuulla, voimia!
VastaaPoistasitä tää elämä on ..henkistä taistelua ..:( <3 Voimia.
VastaaPoistaMä olen seurannut sun ja Winnien touhuiluja täältä blogista siitä asti kun sä sillä ensimmäisen kerran ratsastit. Aina kun kirjoitit edistymisestäsi ponin kanssa, iloitsin itsekkin mukana. Aina kun kerroit sen lähtevän pois aijoin kommentoida jotakin, mutta ajattelin sen olevan vain yksi kommentti muiden joukossa ja että saisit niitä muutenkin aivan riittävästi.
VastaaPoistaNyt kuitenkin tämä iski tavallista kovemmin. Olet joutunut koko ajan elämään pelossa että menetät ystäväsi, mutta silti olet jaksanut olla sille tukena ja turvana uusissa tilanteissa ja paikoissa. Itse olisin varmasti henkisesti ollut jo aikoja sitten niin loppu, etten olisi jaksanut olla turvana yhtään kenellekkään.
Monesti olen ajatellut yksinäni ruudun takana hymyillen, että kuinka hyvin te Winnien kanssa toisillenne sovittekaan. Olen aina ollut varma, että nuo kaksi on tarkoitettu toisilleen.
En ymmärrä puoliakaan siitä kivusta joka sinulla on Winnien lähdettyä, mutta haluan kertoa, että mielestäni työsi tuon mahtavan ponin kanssa on aivan äärettömän arvokasta. Ja olen varma, että vielä löytyy jostakin poniystävä, joka tarvitsee sinunkaltaistasi omaa ihmistä. Jos ei Winnie, niin sitten joku aivan uusi tuttavuus.
Valtavasti voimia sinulle Essi.
Yhdyn tuohon kommenttiin ihan täysin!
PoistaMäkään en voi edes kuvitella miten pahalta susta tuntuu Winnien lähtö, mutta toivon, että se 'pahin' hellittäisi mahdollisimman pian. Mä en tiedä voiko ikinä löytää yhtä ihanaa ponia (tai muutakaan eläintä) kuin se kaikista lempparein on ollut, mutta toivon sinun löytävän vielä ainakin melkein yhtä ihanan ponin, jonka kanssa ei tarvitsisi käydä samanlaista kamaluutta uudelleen läpi. Hirveästi voimia sinulle!<3
Kiitos kovasti teille molemmille ja kaikille muillekkin jotka ovat kommenttia jättäneet.
PoistaTuntuu kivalta tietää, että myös ulkopuoliset näkee sen mitä olen menettänyt, mutta myös saavuttanut. Tie täältä on vain ylöspäin, saa nähdä mitä aika tuo tullessaan. :) Winniestäkään tosiaan ei tiedä, vaikka tulisikin jo viikon päästä takaisin tai jos tulee vasta loppukesästä, niin kuinka pian taas lähtee pois. Päivä kerrallaan hipsitään eteenpäin ja toivotaan lottovoittoa tai muuta suurta ihmettä.
Sait mut itkemään... ihan hirveetä. Voimahaleja sinnepäin <3
VastaaPoistaNäin ei olisi saanut käydä! Voimahali!
VastaaPoistaEikä, tosi kauheeta! Voimia ja haleja sulle oikein paljon <3<3<3
VastaaPoistaVoimia!
VastaaPoistaMoi,
VastaaPoistaVoi =( =( =( Essi mä ymmärrän miltä tolanen tuntuu.
Multa on kaks kertaa lähteny suosikki hevonen muualle tai myyty mutta jääny samalle tallille. Siten aajatelin et nyt en enään löydä sellasta hevosta tai ponia enään. Siiryin Metsäkylän. Niin tuli kolmas pamaus melkeen kun olis saanu halosta päähän Rölli on oikee <3 <3 <3.
Olen todella pahoillani, mutta pakko todeta, etten voi verrata tilannettani mitenkään tuntiratsastajan kokemuksiin. Julitan kanssa olin joskus ehkä samankaltaisessa tilanteessa; ratsastin ponilla kerran- pari viikossa ja surin mielettömästi kun se lähti. Winnie on kuitenkin ollut jotain vielä sata kertaa enemmän; olen hoitanut ja ratsastanut sitä päivittäin, se on ollut elämäni suurin asia viimeisen puolentoista vuoden ajan. Tuntiratsastaja näkee suosikkiaan kerran viikossa ja ratsastaa vain silloin kun kaikki on hyvin. Minä olen kulkenut ponin mukana kaikki ylä- ja alamäet ja tehnyt sen kanssa aivan valtavasti töitä. Opettanut sen kunnioittamaan ihmistä, opettanut sen yksin esteille ja edennyt sen kanssa valmenuksissa ja kilpailuissa. Olen työstänyt luottamussuhdetta ja saavuttanut jotain sellaista, mitä ei varmasti ole yhdelläkään tuntiponilla ja ratsastajalla, jotka kohtaavat kerran viikossa.
PoistaEn tahdo vähätellä sinun tai kenenkään muunkaan kokemuksia, mutta tässä tilanteessa en vain halua kuulla että "tiedän miltä sinusta tuntuu". Jos et tiedä, millaista on elää päivittäin hevoselle ja yhtäkkiä joutua luopumaan siitä, et voi tietää, miltä tämä tuntuu.
Mä oon käyny ihan saman asian läpi..
VastaaPoistaMulla oli viimme kesänä poni vuokralla ratsastuskoululla, joka oli myynnissä koko ajan. Sitä ei voitu käyttää tunneilla koska oli muka liian hankala siinä. Mutta minulla se meni niinkuin unelma ja olin niin rakastunut poniin. Kun syksy teki tuloaan niin minulle sanottiin että voin vielä jatkaa vuokrausta ihan huoletta, että kukaan ei olen kiinnostunut ponin ostosta. No sitten yksi päivä minun kaverini kysyi multa että lähteekö se mun vuokraponi ens tiistaina uuteen kotiin. Mulle tuli heti ihan hirveen kamala olo ja olin ihan hysteerinen jos poni lähtee. Soitin sitten ponin omistajalle ja hän sanoi että poni lähtee koeajalle tiistaina.
Minua pyydettiin mukaan viemään ponia mutta minun oli pakko kieltäytyä. Tuntui muutenkin niin pahalta ajatus ettei poni enää ikinä palaisi.. Poni myytiin sitten sinne kotiin minne se vietiin koeajalle..
Eka viikko ilman ponia meni itkiessä ja miettien miten poni pärjää uudessa kodissa..
Tuntuu niin epäreilulta sua kohtaan.. Voimia sulle<3
Näin se vain menee, valitettavasti. Niin kauan kuin harrastaa muiden omistamilla hevosilla ja antaa itsensä ihastua niihin, täytyy olla myös valmis luopumaan ja hyväksymään se asia, ettei itsellä ole mitään päätäntävaltaa. :( Lopulta täytyy vain toivoa, että hyvät muistot painaa vaakakupissa enemmän kuin luopumisen aiheuttama suru.
PoistaTosi paljon voimia sulle <3
VastaaPoistaOsanotot ja jaksamista! :( jos ja kun winnie joskus löytää uuden pysyvän kodin, toivottavasti voit käydä sitä katsomassa. Aika parantaa haavat, ja kaikessa etusijalla on kuitenkin ponin hyvinvointi. Muistan kuinka oma maailmani romahti, kun Lotan ensimmäinen varsa myytiin viisivuotiaana. Olin sitä syntymästä saakka pitänyt kuin omaani. Sen jälkeen olen käynyt ponin luona kerran pari vuodessa, ja joka kerta tiedän ja tajuan, että näin sen pitikin mennä.
VastaaPoistaOsittain tästä syystä tämän uuden varsan teetin omiin nimiini, nyt kun on oma poni, ei sitä kukaan voi myydä alta pois.. Hevosten kanssa kun on aina se riski, että poni lähtee, vaikka mitä olisi sovittu :(
Varmasti winnie on opettanut sinulle paljon, toivottavasti päällimmäisenä mielessä ovat vain yhteiset hyvät muistot.. Ja eihän sitäkään tiedä, vaikka saisit winnien joskus omaksesi. Elämä näyttää.
Kiitos! Tarkemmin ajateltuna tämä väliaikainen (?) ero saattaa tehdä ihan hyvää. Saan tottua ajatukseen siitä, että Winnie on poissa, ettei ole olemassa enää "meitä". Kun poni mahdollisesti taas palaa hetkeksi aikaa ja lähtee taas, pystyn ehkä suhtautumaan siihen paremmin, kun olen jo päästänyt irti. Ehkä jatkossa ponia on helpompi käydä katsomassa uudessa kodissaan, kun sitä ei ole viety suoraan altani. Toivon, että uusi koti tosiaan löytyisi jostain edes suhteellisen läheltä. Ponin nykyinen olinpaikkakin on suht lähellä, eli katsomassa on mahdollista käydä, mikäli poni jääkin pysyvästi sinne.
PoistaOn tämä ollut myös oppimiskokemus. Jatkossa osaan suhtautua toisten hevosiin fiksummin ja pitää ne kauempana itsestäni. Vasta kun joskus pystyn hankkimaan aivan ikioman hevosen, voin antaa itselleni luvan muodostaa siihen samanlaisen suhteen kuin Winnieen. Ja toki, mikäli ponin elämä jatkuu yhtä tuulisena kuin tähänkin saakka, ei olisi edes kovin suuri ihme, että minun olisi vielä joskus mahdollista saada se omakseni. :)
Ei vi olla totta että se taas lähti! :( Mä muistin tätä postausta lukiessani sen kuinka Winnie lähti silloin siltä kasvattajalta. Sen myymisestä oltiin puhuttu ja välillä se oli myynissä ja välillä taas ei. Sitten se oli viikon jollakin koeajalla ja sitten tuli pariksi viikoksi kotiin. Kerran kun olin menossa taas ratsastamaan Winnietä niin kuin oltiin edellispäivänä sovittu niin sain kasvattajalta viestin, että "Winnie myytiin pois, lähti juuri aamulla." En mä sitä surru niin lujaa kuin sä nyt, koska mulla ei ollut poniin tullu vielä niin vahvaa sidettä, mutta kyllä olo tuntui tyhjältä! :(
VastaaPoista- Hannele
Voi ei! Olen kanssa lukenut blogia jo siitä ajasta, kun Lenskukin kirjoitti tänne, ja nimi oli Lenskun ja Essin poniblogi... Niin olen myös lukenut koko sinun ja Winnien yhteisestä ajasta, ja täytyy sanoa, että olen jokaisesta edistysaskeleesta iloinnut ja takapakeista mennyt mieli mustaksi...
VastaaPoistaKaikki ne videot ovat olleet uskomattomia, ihania, ja kuin balettia, tarkkaan hiottua kuin liike kerrallaan... Jos en olisi istunut, olisin varmaan lentänyt selälleni lukiessani että olette hypänneet yli metristä okseria! :)
Jotain tällaista olen aavistellut siitä asti, kun ensimmäisen kerran luin että Winnie ehkä lähtee... Silti pettymys oli kova.
En voi sanoa että ymmärrän, että tiedän miltä susta tuntuu, sillä ei me kukaan voida tietää. Ja minulla ei ole kokemusta, nyt kun luen tätä minusta tuntuu myös, että ratsastajana olen aivan aloittelija; huihui 70 cm tukki tuntuu isolta saavutukselta... Ja 60 cm okseri sitten!
Haluan ottaa osaa, tiedän että et halua "tiedän miltä susta tuntuu" kommentteja. Jään seuraamaan blogiasi, kun se herää. Toivon ettet kuitenkaan vaivu aivan synkkyyden suohon, aikansa saa surra, pitääkin. Mutta toivottavasti jossain vaiheessa saat uuden vuokarahevosen ja voit jatkaa hevostelua ja kilpailua, Winnietä unohtamatta. Elämä jatkuu, muista Winnie hyvänä muistona ja jatka eteenpäin. Ehkä et koskaan tule luomaan yhtä syvää suhdetta hevoseen, mutta minä, Winnie, ponin nykyinen omistaja ja monet muut arvostavat tekemääsi työtä.
Voimia <3
Wau, melkoinen suoritus, että olet näinkin monta vuotta blogia seurannut! Tuntuu hassulta, että joku on sivusta seurannut minun ja ponin matkaa alusta saakka. :) Kiitos kovasti kommentista ja tsempistä, eiköhän se tästä. Ja ponihan ei ole vielä vaihtanut omistajaa, vaan lähti kesäksi. Kukaan ei tällä hetkellä tiedä, mitä syksyllä tapahtuu. Jääkö poni nykyiseen paikkaan vai ostaako joku muu sen, tuleeko se takaisin Turkuun... Asennoidun kuitenkin siihen, että meidän tarina on loppu. Vaikka poni palaisikin, ei se tule kuitenkaan ikuisesti minun käyttööni.
PoistaOmia saavutuksia ja kehitystä Winnien kanssa on helpompi hahmottaa ja hyväksyä, kun toinen tulee ulkopuolisena kertomaan siitä. Kai se on helpompi ollakkin ylpeä työstään ja siitä, mitä on ponin kanssa saanut aikaiseksi. :) Hurjaa kehitystä sinäkin olet varmasti päässyt näkemään, jos kerran olet blogia seurannut aivan sen alkuajoista saakka!
Toivottavasti viihdyt lukijana vielä pitkään, blogi kyllä pysyy pystyssä vaikka Winnie onkin poissa kuvioista. :)
Ei voi olla totta! Miks just sulle pitää käydä näin! Et tiiä kuinka paljon haluisin Winnien palaavan sun luokse koko sen loppuelämäksi ja toivoisin että olisitte saaneet viettää mooooonta pitkää vuotta ilman huolia ja onnellisina. Mutta kuten säkin oot sanonut, Miks sadut ei voi olla totta?
VastaaPoistaAluksi kehität Winnietä, ja sitten se viedään äkkiä sinulta pois alta :( Tää ei oo reilua sua kohtaa essi! Sanotaan että sitä myyntiä katsotaan elokuussa ja se videäänki yht'äkkiä pois altasi! Ei ole reilua :( Kyllä tämä on outoa.... Ensin luvataan ja sitte muutaman päivän päästä alta ilman varotusta :(
VastaaPoistaPaljon voimia essi! :(
VastaaPoistaOon just ite samassa tilanteessa. Hoisin ponia, joka oli aluksi säikky ja arvaamaton, siihen ei vain voinut luottaa yhtään.
Aloin työstämään luottamussuhdetta minun ja ponin välille ja ylä- ja alamäkien jälkeen se luottamus vihdoin löytyi ja poni oli kuin unelma.
Ainoa ongelma oli, ettää se oli unelma vain mulle. Muihin se ei luottanut ja käyttäytyi todella huonosti. Se ei soveltunut tallille mikä painottuu pieniin lapsiin.
Sain soiton edellisenä iltana että poni lähtee seuraavana aamuna uuteen kotiin.
Tuntuu, kuin kaikki kova työ olisi mennyt hukkaan, vailka eihän se niin ole.
Talli ei tunnu samalta ilman sitä omaa kultaponia, mut toivon et kaikki menee hyvin.
Toivon todella että sun ja winnien tiet vielä kohtaa!!
/tulipa romaani
Vaikka en tunne sinua niin paljon voimia sinulle. Tiedän miltä tuntuu luopua jostain rakkaasta ja tärkeästä.
VastaaPoistaTiedän tunteen... Tutustuin vuoden alussa yhteen lv-tammaan. Se oli ihana, kiltti ja nöyrä ja toimi ratsastettaessa kuin unelma. Sitten eräänä maaliskuisena päivänä sain kuulla että se teurastetaan. Ensin päivämääräksi tuli päivä x. Heppa ei lähtenytkään silloin, sain viikon lisäaikaa ja rakastuin tammaan vielä enemmän. Se ei lähtenyt vielä seuraavanakaan ilmoitettuna päivänä ja uskoin ettei se lähde ollenkaan. Sitten parin päivän päästä se olikin poissa, ehdin onneksi hyvästellä sen edellisenä päivänä... Oli kamalaa nähdä tyhjä karsina, ja lauma josta puuttui yksi. En ole vieläkään päässyt siitä yli... Mutta voimia! ♥
VastaaPoista