torstai 17. toukokuuta 2012

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Siksipä kerron eilisestä maastoreissusta Pojun kanssa kuvilla. :)

Ilma oli suhteellisen pilvinen, mutta ilma oli kuitenkin lämmin kun saavuin tallille.

Haen aina ensimmäisenä Pojun varusteet ja harjat sen kaapista, joka sijaitsee ihan toisella
puolella tallia, kuin missä Poju asustaa.

Ennen ratsastusta laitan Pojun ruuat, ettei ne vain unohdu. Poni syö Vito- mysliä,
kivennäistä ja vatsan tasapainoa ylläpitävää jauhetta.

Poju ilmaisi mielipiteensä töihin lähdöstä jumiutumalla tarhan perälle.
Normaalisti se kävelee portille vastaan...

Poju on edelleen sitä mieltä, ettei tahdo tehdä tänään töitä!

Poju oli tottakai järjestänyt myös mukavan yllätyksen. Näyttääkö poni siltä,
että se on pesty eilen?? No niin, ei minustakaan....

Pojun pisamat kaulalla kertoo kesän tulosta! <3

Edelleen Poju näyttää vielä nukkuvan. Töihin on silti lähdettävä.

Ponin ilme kirkastui kun lähdettiinkin maastoon. Jes, tästä Poju tykkää!

Alkumatka kuljetaan aina lenkkipolkua pitkin, kunnes käännytään meille
tarkoitetulle polulle.

Kiipeiltiin metsissä aika paljon. Teitä pitkin mentiin vain vähän matkaa,
että saatiin pienet pätkät ravia ja laukkaa.

Poju tietää, laukkasuora lähestyy!


Jouluisen myrskyn jäljiltä osa meidän maastoreiteistä on vielä poikki.



Reissun jälkeen Poju sai vielä maistella tuoretta ruohoa tallin pihassa, jonka
jälkeen vielä hieroin sen läpi. Karsinassa odottikin jo päiväheinät!

15 kommenttia

  1. kauvanko poju sulla vielä on, tai onko lähdössä kesäksi pois? tuleeko winnie takaisin? ootko miettinyt jos poju lähtee ja winnie ei tule niin miten sitten jatkat, etsitkö metsäkylästä jonkun uuden vuokriksen vai vaihdatko kokonaan vuokraamaan jotain muuta toiselle tallille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa vastata oikeastaan yhtään mitään! Poju on lähdössä pois, mikäli sen omistajat vain löytävät ponille seuraksi jonkun ylläpitohevosen. Poju kun on menossa omistajille omaan pihaan, joten hevosseura on hankittava itse. Jos ylläpitohevosta ei löydy, Poju jää metsäkylään.
      Winnien pitäisi olla tulossa takaisin, mutta mikään ei ole varmaa. Tamma on kuitenkin koko ajan myytävänä ja voi mennä kaupaksi koska tahansa.
      Jos Poju lähtee ja Winnie ei tulekkaan takaisin, en tiedä mitä teen. Metsäkylässä on tällä hetkellä ehkä 3 yksityistä hevosta, joten siitä ei noin vain "etsitä uutta vuokrahevosta". Kaikilla vuokraajaa tarvitsevilla on jo vuokraaja. Muiltakaan talleilta vuokrahevosen löytyminen ei ole yhtään varmaa.
      Pohdin tilannetta sitten kun se eteen tulee, turha murehtia etukäteen. :)

      Poista
  2. Aivan ihana blogi! (: Ihana on myös toi sun ponis! Onko se sulla vaan vuokralla/yp vai onko se oma?
    Pojulle sopii tosi hyvin toi vaaleenvihree, ihana toi sen riimu, mistä oot ostanu ? (:

    -(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Poju ei ole mun oma, vaan on tosiaan vuokralla. Limen vihreä ja vaaleansininen sopii ponille kuin nenä päähän, se ollaan omistajien kanssa todettu. ;) Riimu on suomen ratsutarvikkeesta, siinä tulee mukana myös irrotettavat pehmusteet niskaan ja turvan päälle.

      Poista
  3. Hei! Anteeksi, olen vähän tyhmä, mutta kysyisin miten olet saanut tehtyä nuo välilehdet Winnie ym? Olen juuri tehny itselleni blogin, enkä oikein vielä osaa käyttää bloggeria kunnolla, niin neuvot olisitvat nyt tarpeeseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivuja saa lisättyä kohdasta Ulkoasu -> sivut. Tarkempia ohjeita löytyy ihan googlettamalla. :)

      Poista
    2. Anteeksi taas, mutta mitä Googleen tulisi kirjoittaa? Kokeilin vaikka mitä, mutta en löytänyt haluamiani ohjeita...:/

      Poista
    3. Esim "Blogger sivujen lisääminen" haulla ekasta linkistä löytyi tämä ohje, jossa on myös video- ohje sivujen luomisesta. http://support.google.com/blogger/bin/answer.py?hl=fi&answer=165955

      Poista
    4. Kiitos! Susta oli suuri apu ! :)

      Poista
  4. Tää oli tosi kiva postaus, samoin kaikki videopostaukset!:)

    VastaaPoista
  5. Mäki tykkäsin tästä postauksesta! Lisää näitä:) ja voi ei.. Poju on kyl tossa sotkeutumisessa ihan mahtava ! :D

    VastaaPoista
  6. Moi, mistä oot ostanu tuon harjapakin? Se on ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjapakki ei ole mun ostama, en tiedä mistä omistajat on sen hankkineet.. :)

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat