keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kuperkeikalla ensiapuun suojelusenkeleiden saattelemana

Ei sellaista osaa odottaa omalle kohdalle tapahtuvaksi. Lähes joka kesä kisoissa näkee jonkun ratsastavan kumoon, mutta hirveän harvinaista se on kuitenkin. Suhteutettuna hevosen selässä vietettyyn aikaan ja tehtyihin hypyihin on todennäköisyys häviävän pieni, mutta kuitenkin olemassa. Todennäköisyys, että tällainen onnettomuus osuisi saman ratsastajan kohdalle kahdesti, alkaa varmasti lähennellä lottovoiton todennäköisyyttä. Joko sitä voi huokaista helpotuksesta tai ryhtyä lottoamaan.


Sunnuntaille oli tiedossa kauden ensimmäiset estekisat. Kevään ensimmäiset kisat jäivät välistä niiden peruunnuttua, joten saatiin vain lisäaikaa valmistautua näihin kilpailuihin. Treeneissä oli sujunut hirmu kivasti niin minulla kuin ponin omistajalla Maijullakin. Päädyttiin molemmat ilmoittautumaan kilpailuihin; Maiju 70 cm luokkaan ja minä 80.

Kisakentälle Maijun kanssa päästessään Winnien jännitys purkautui ylimääräisenä loikkimisena, mutta itse suoritus oli varsin hallittu ja rauhallinenkin. Muutama harmittavainen kielto, mutta muuten ihan ok. Itse sain kiivetä kyytiin hyvällä fiiliksellä, joka jatkui myös verkassa.




Toista kertaa radalle päästessään tamma jo hillitsi itsensä. Se oli kuuliainen ja hyvin avuilla. Hallittua pyöreää ravia, siisti laukannosto ja pyörivää laukkaa ensimmäiselle esteelle. Takajaloilla kopsahti puomi alas, mutta meno jatkui. Kakkosesteelle siisti hyppy ja laskeutuminen oikeassa laukassa. Pyörivässä ja aktiivisessa laukassa sisään suhteutetulle linjalle, reippaat ja suunniteluut 6 askelta seuraavalle esteelle.


© Annika Mäki

© Annika Mäki



Hyppy lähti matalana ja seuraavaksi rytisi. Winnie oli ottanut ylimmän puomin etusellaan alas ja sotkeutunut siihen puomin jäädessä etujalkojen väliin. Voltin heitti niin poni kuin kuskikin. Homma näytti yleisöön hurjemmalta kuin miltä tuntui, mutta kuin ihmeen kaupalla säästyimme molemmat suuremmilta vammoilta. Jälkeenpäin videolta tapahtunutta katsoessa tuli vasta ymmärrys siitä, mitä olisi pahimmillaan voinut tapahtua.

Matka jatkui varmuuden vuoksi ensiapuun, jossa todettiin vain aivotärähdys ja lihasjumeja. Pään kuvauksissa ei löytynyt vammoja. Poni vaikuttaa sen sijaan selvinneen pelkillä lihasjumeilla, mikä tuntuu aivan käsittämättömältä. Tuo poni ei sitten ikinä satuta itseään koheltaessaan.. Toki nyt muutama päivä seuraillaan vielä tilannetta ja vain kävellään, mutta vielä vaikuttaisi siltä, että selvittiin säikähdyksellä. Suojelusenkeleitä taisi olla mukana meillä molemmilla...

16 kommenttia

  1. "Todennäköisyys, että tällainen onnettomuus osuisi saman ratsastajan kohdalle kahdesti, alkaa varmasti lähennellä lottovoiton todennäköisyyttä."

    No voi kökkö. Me ollan kaaduttu suunnilleen joka toinen vuosi kerran, yhtenä vuonna kaksikin kertaa. Mielummin ottaisin sen lottovoiton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, ei kuulosta hyvältä! Toivottavasti ootte selvinneet yhtä vähin vammoin kuin me! :o

      Poista
  2. Ei ollu kaukana että olisit jäänyt Winnien takaosan alle, kun se heitti kuperkeikan melkein päällesi. Onneksi ei sulle käynyt kuinkaan ja toivottavasti ponikin säästyy pahemmilta vammoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä oli tosiaan aineksia paljon pahempaan, mutta onneksi kierähdin niin voimalla eteenpäin, että ehdin pois ponin alta. Poni vaikuttaisi selvinneen vain lihasjumeilla, joita on nyt ahkerasti hoidettu :)

      Poista
  3. Huh, onneksi te kummatkin olette kunnossa !

    VastaaPoista
  4. Huh! Vähän meinasin kannattaako mun lukea koko tekstiä, mutta luin, ja hyvä että selvisitte säikähdyksellä! :) Itsellä kävi vuosi sitten vähän samalla tavalla, mutta rajummin =olin ollut jonkun aikaa tajuttomana ja ambulanssilla matka jatkui, tapahtuman seurauksena lievä aivovamma, lievä silmävamma ja puolet naamasta jonkun aikaa ihan tunnoton.. Nyt olen kyllä jo ihan kunnossa! Jäikö sulle mitään pelkotilaa tästä tapahtuneesta? Itse jatkoin lääkärin määräämän ratsastuskiellon jälkeen treenejä täysillä ja kisattiin esteitä samoilla korkeuksilla loppukausi, nyt myöhemmin on itselle alkanut vasta selventymään kuinka kova juttu se oikeasti oli, ja nyt viime kuukausina vasta on iskenyt se epävarmuus ja pieni jännitys hyppäämiseen asiasta johtuen.. :/ Itse ympäri menosta en muista mitään, ja ehkä on ihan hyväkin ettei tilanne ole enää muistissa. Mutta olen ajatellut asiaa kanssa samanlailla, että josko näin kova täräys kävisi vain kerran elämässä, ettei useammin samalle henkilölle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kuulostaapa hurjalta! Itse en ole vielä päässyt käymään edes hevosen selässä tapahtuneen jälkeen, joten en oikein osaa arvata millainen jännitys iskee etenkin hypätessä. Aika rauhassa tästä varmaan jatkan, mutta hyppäämistä ei ole tarkoitus lopettaa. :)

      Poista
  5. Ai se olitte te! En tajunnu yhtään kun traikulta näin sivusilmällä tapahtuneen. Huh onneksi ei käynyt pahemmin!

    VastaaPoista
  6. Hienoa että pää kuvattiin varuiksi. Itse tipuin kerran niin päälleni että meni taju ja mitään kuvia ei otettu, ihmetyttää edelleen tämä. Onneksi selvisi säikähdyksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkäri vaikutti tosi fiksulta ja oli tosi perusteellinen tutkimuksissaan, vaikka oireet viesti siitä, ettei suurempaa vahinkoa olisi tapahtunut. Kyllä siitä mielenrauhan sai kun kuvilla varmistettiin ettei ole mitään mennyt rikki!

      Poista
  7. Huh! Hyvä, ettei käynyt pahemmin. Kaikessa kauheudessaan "hieno" kuva tuo ensimmäinen. Yleensä kun sattuu niin ei koskaan ole kamera käsillä. Millä kameralla muuten kuvaat nuo videot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on kyllä hurja, mutta samalla hyvään aikaan napattu. :D Kuvaajalta saatiin heti onnettomuuden tapahduttua tärkeää tietoa siitä, mitä kaatumisessa oli tapahtunut ja osattiin hieman arvailla mistä niin hevonen kuin kuskikin ovat satuttaneet itsensä.
      Mulla on Yi action camera, joka on super halpa GoPro -kopio. :) Kuvanlaatu ei ole yhtä hyvä kuin GoProssa, mutta hinta-laatusuhteeltaan ihan voittamaton kamera!

      Poista
  8. Itse tullu myös tehtyä kuperkeikka ponin kanssa. Jäi okesrin takapuomi juuri samalla tavalla etujalkojen väliin... Onneksi ei silloo käyny pahemmin eikä onneksi myös tälläkään kertaa teille! näitä valitettavasti sattuu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei tosiaan käynyt kummallekaan pahemmin! Se tuossa eniten jännittää ja kauhistuttaa, ettei tapahtuneelle ollut erityistä syytä. Sellaista vain sattuu, eikä tapahtumaa voi oikein ennakoida tai riskiä vähentää tekemällä jotain toisin.

      Poista
  9. Kyllä kaatumisia esteillä jonkin verran sattuu. Kisatilanteissa ja miiden ulkopuolella. Joskus käy pahasti ratsastajalle ja/tai hevoselle. Usein kuitenkin näyttää pahemmalta kuin onkaan. Itselle jäänyt esteellä kaatumisista se, että reagoin sivusta katsoessa herkemmin, kun näen, että kaatuminen tai esteen sekaan meno on lähellä. Sama homma selästä käsin, kun tuntee, että hevosen jalat eivät ole niin kuin pitäisi.

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat