Niin huonosti että hävettää

Oman tallin koulukisat piti olla meille helppo juttu. Tuttu ja turvallinen paikka, jossa ei tarvitse hevosen eikä kuskinkaan jännittää ja helppo mahdollisuus tehdä siisti ja rento rata. Päästäisiin vihdoin taas hyviin tuloksiin ja parantamaan fiilistä kilpailemisesta. Eipä kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan.

Verryttely oli oman tallimme maneesissa ja Harri toimikin oikein kivasti. Se oli aktiivinen, rento ja hyvin avuilla. Tuntui, että tällä kertaa kisat menee oikeasti kivasti. Kaikki kuitenkin muuttui, kun siirryttiin kentälle. Harri oli aivan tolaltaan, kun tuttu kotikenttä olikin kaikkea muuta kuin tuttu ja turvallinen. Kouluaitojen reunoilla liehui koristeina ruusukkeita, kentän vieressä lastattiin hevosia, kentän toisella laidalla seisoi kuvaajia ja päädyssä päristeli ralliautoja. Kun oli meidän vuoro siirtyä kouluradalle, sain käyttää lähes koko odotteluajan kävellen pitkin ohjin ja antaen Harrin haistella pelottavia ruusukkeita ja nurkkia. Rohkaisin Hartsaa taputtelemalla ja kehumalla kovasti ja sainkin hevosen vähäsen rentoutumaan, mutta verryttelyn rentous oli tiessään.

Radalla Harri kipitti. Se oli epätasainen ja kuikuili ympäriinsä sekä oikoi. Tunsin, kuinka sen silmät pyörivät päässä ja korvien välissä raksutti. Hevonen oli jännittynyt ja reagoi apuihini heikosti. Liike ei kulkenut hevosen selän läpi, vaan töksähteli, jolloin kyydissäkin oli vaikea istua kauniisti. Hevonen ei ollut avuilla.

Mitään varsinaisia rikkeitä ei tehty, onnistuimme suorittamaan kaiken vaaditun. Pisteitä kuitenkin tippui roimasti joka ikisestä kohdasta, koska Harri ei ollut rento eikä tahdikas, vaan kipitti jännittyneenä. Prosentteja saatiin vain vajaa 57, mikä on huonoin tuloksemme tähän mennessä. Eniten olin pettynyt omaan ratsastukseeni. On niin käsittämätöntä, että treeneissä voidaan helposti tehdä vaativan B:n asioita, mutta silti kisoissa suoriudumme ala-arvoisesti helppo B luokassa.

Mieltä lämmitti kuitenkin kutsu palkintojenjakoon; saatiin Harrin kanssa kannustuspalkinto esimerkillisestä ratsastuksesta. Ilmeisesti meidät haluttiin huomioida, koska annoin Harrin tutustua rauhassa jännittävään kisapaikkaan paineistamatta sitä. Muuta esimerkillistä kun en omasta suorituksestani keksinyt. Toki Harri myös näytti esimerkillisen suloiselta etenkin uudessa sinisessä korvahupussaan. ;)

Helpon A:n rata ei sujunut sen kummisemmin. Olin helpon B:n viimeinen lähtijä ja helpon A:n ensimmäinen lähtijä. Starttieni välissä oli aikaa 20 minuuttia, josta 15 minuuttia kului palkintojenjaossa ja suitsia vaihtaessa. Eipä tullut siis kovin kummoisesti verryteltyä.. Kun pilli soi, oli meillä pakka vielä aivan levällään. Harri ei ollut rento, ei letkeä, ei rehellisesti avuilla, ei erityisen ryhdikäs. Se ei ollut mitään, mitä helpossa A:ssa hevoselta vaaditaan ja sehän oli tottakai ratsastajan vika. Yritin parhaani, mutta yritykseksi koko touhu jäikin. Eniten harmitti laukanvaihdot; vastalaukkoja ja vaihtoja käynnin kautta oltiin treenattu aivan hirmuisesti ja oltiin saatu ne myös onnistumaan varsin mallikkaasti. Nyt en kuitenkaan saanut Harria kuulolle, vaan vastalaukoissa se pääsi painamaan kuolaimelle ja vaihtamaan laukat omatoimisesti askeleessa jo kulmissa. Kolmikaarisella saatiin sentään vaihdot käynnin kautta tehtyä, mutta kaunista katseltavaa sekään ei ollut. Lopputervehdykseen tultaessa olo oli jo melko epätoivoinen. Mikään, mikä edellisen päivän treeneissä onnistui, ei onnistunut radalla.

Vähitellen alkaa itseluottamus mennä, kun alkukaudesta käytiin nappailemassa ruusukkeita kilpailuista, mutta nyt tuntuu kaikki menevän aivan penkin alle. Turhauttavinta on se, että treeneissä sujuu niin kivasti. Harri on ryhdikäs, avuilla ja liikkuu läpi selän. Kilpailuissa se on viimeaikoina ollut aivan kaikkea muuta. Minun pitäisi vain saada tuo hevonen rentoutumaan, jotta päästäisiin taas siihen hyvään kisafiilikseen. Ei kai auta muu kuin laskea leuka rintaan ja astella rohkeasti kohti uusia pettymyksiä!

10

Aina ei oo säihke hyvästä // Ruskon estekisat

Lauantaina käytiin Aksun kanssa loikkimassa naapuritallilla meidän ensimmäinen 85 cm luokka. Vähän jännitin korkeutta lähinnä itseni vuoksi; olin varma, että 5 senttiä korkeammat esteet näyttäisivät vähintäänkin metrisiltä ja saisivat ponin kuskin rimakauhun valtaan. Pelko osoittautui turhaksi, eikä estekorkeus tuntunut sen kummoisemmalta kuin tähän saakka suorittamamme 80 luokatkaan.

Rata oli mukava ja looginen, hevoselle helppo suorittaa. Lähestymiset olivat pitkiä ja jokaiselle esteelle oli aikaa suoristaa hevonen. Helposta radasta huolimatta kilpailuiden jokaisessa luokassa tuli hirvittävä määrä hylkäyksiä ja virhepisteitä ratsukoille. Erikoisesteitä ei ollut kuin muutama, mutta kaikki esteet loistivat uutuuttaan puhtaina ja kiilsivät kirkkaassa auringonpaisteessa. Uskaltaisin väittää, että tämä oli yksi painava syy suureen määrään hylkäyksiä. Tämä koitui myös meidän kohtaloksi Aksun kanssa.

Meidän rata lähti käyntiin hypyllä ykkösesteelle liian kaukaa. Kunhan tuosta toivuttiin, lähti rata rullaamaan ihan kivasti. Aksu laukkasi aktiivista ja reipasta laukkaa, tuli hyviin paikkoihin esteille ja hyppäsi näppärästi hyviä hyppyjä, joissa oli helppo pysyä kyydissä mukana. Sarjan ensimmäiselle osalle tultiin liian lähelle, mutta selvittiin kuitenkin b-osastakin yli. Matka pysähtyi kuitenkin kutosesteelle. Aksu on rohkea ja varma hyppääjä, joka ei yleensä turhia kyttäile ja kiipeää erikoisesteistäkin mukisematta yli. Nyt tunsin kuitenkin jo monta metriä ennen estettä, kuinka hevonen jännittyi ja alkoi hidastaa. Poni oli päätöksensä tehnyt, enkä voinut siihen enää vaikuttaa; seuraavasta esteestä ei mentäisi yli. Kiiltävä sininen porttieste oli ponille liikaa.

Aksu kielsi portille toistamiseen jo hyvissä ajoin ennen estettä. Onneksemme kisoissa sai suorittaa radan loppuun vielä hylkäämisen jälkeenkin, joten päästiin suorittamaan pelottava este hylkäyksestä huolimatta. Olisinkohan tullut neljä vai viisi kertaa esteelle, ennen kuin päästiin sen yli. Tässä vaiheessa raipasta olisi voinut olla jo hyötyä, mutta ilman oli pärjättävä. Minun piti aamulla ottaa Kartanolta, Harrin kotitallilta esteraippani mukaan, mutta joku sankari oli mennyt sitä lainaamaan eikä ollut palauttanut takaisin. Aksun kotitalliltakaan en löytänyt lainaksi esteraippaa, joten ilman oli pärjättävä.

Harmittavainen hylkäys, mutta silti hurjan hyvää treeniä ja kokemusta meille. Selkeästikään korkeus ei ole Aksulle ongelma, eikä laukankaan kanssa ole enää suuria haasteita. Lisää vain treeniä alle, raippa mukaan ja onnistuneita ratoja, niin ehkä selvitään joskus 90 cm luokastakin!

Kuvista suuri kiitos Nennalle ja videoinnista sekä avusta kisapaikalla Viiville!

Videonkin nyt laitan näytille kun sellainen kerran on, vaikkei meno niin kaunista katseltavaa olekkaan. Eipähän ole ainakaan annettu kiiltokuvamaista kuvaa meidän menosta! Virheet kyllä näen ja tiedostan itsekin, niihin puututaan taas valmentajan kanssa ja tekemällä treeneissä entistä enemmän töitä. Jotekin kisatilanteissa tulee myös tehtyä kaikkea muuta kuin loogisia ja fiksuja päätöksiä ratsastuksen suhteen..

Näillä näkymin päästään muuten alle kuukauden kuluttua hyppäämään ihan ulkopaikkakunnan kisoihin! Tähän saakka ollaan kuljettu kisapaikoille kävellen, mutta nyt vihdoin päästään lähtemään matkaan ihan trailerin kanssa.

Huuuupsista, tästähän täytyy hypätä!

Ei huolta, mä hoidan!

Superponi korjaa kuskin mokat kahdessa laukka-askeleessa ja suorittaa b-osan ongelmitta.

Pelottava, kiiltävä poneja syövä lankkueste, josta pystyi lopulta sittenkin hyppäämään yli säilyen hengissä.

Pieni poni näyttää niin pätevältä! 

Maalissa taas voittajana! Ainakin melkein..

3

Merkityksen ymmärrät vasta kun menetät

Elämässä on niin paljon asioita, jotka on meille itsestäänselvyyksiä. On asioita, joita ei osaa arvostaa ennen kuin ne menettää. Terveys on näistä yksi.

Viime viikolla ratsastin 18 kertaa, tällä viikolla en vielä yhtäkään. Onnistuin sunnuntaina illalla kipeyttämään oikean käteni niin, että kärsin koko yön ja alkuviikon järkyttävistä säryistä. Ongelmat käden kanssa liittyvät luusairauteeni, jonka vuoksi minua on ehditty leikatakin jo neljästi. Sairaudessani raivostuttavinta on sen arvaamattomuus; joskus sen aiheuttama kipu on vain hetkellistä, joskus se kestää päivän. Pahimmassa tapauksessa se johtaa kierteeseen, jolloin kiputila jatkuu päiviä ja uusiutuu taas päivän tai parin kuluttua, kunnes kipua aiheuttava luukasvain poistetaan. Yleensä vain tietyt luukasvaimet ovat oireilleet, mutta nyt oikea käteni kipeytyi ensimmäistä kertaa.

Käsi on jo paljon parempi, muttei aivan täysin kunnossa vielä. Voi olla, että huomenna se on jo täysin oireeton tai sitten joudunkin taas kierteeseen ja löydän itseni muutaman kuukauden kuluttua sairaalasta leikkauspöydältä. Täytyy vain toivoa parasta. Minulla kun ei olisi aikaa eikä kiinnostusta sairastaa yhtään enempää.

Kaikki hoidettavat hevoseni ovatkin saaneet löysäillä tämän viikon. Maanantaipäivän kaikki saivat kokonaan vapaaksi, tiistaina kävin taluttelulenkillä Harrin kanssa, koska tuon hevosen pystyn hallitsemaan yhdelläkin kädellä. Keskiviikkona niin Harri, St. Lo kuin Kodakin saivat pyöriä kävelytyskoneessa ja lisäksi juoksutin kaksi viimeisintä kentällä.

Siru tuli seurakseni tallille ja räpsi kuvia Kodan juoksutuksesta. Voi että kun tekisi niin mieli päästä taas tuonkin hevosen selkään! Koda saa nyt valitettavasti kuitenkin vielä odottaa ja liikkua maastakäsin kunnes olen aivan täysin kunnossa, eikä hevosen äkkinäiset liikkeet voi enää vahingoittaa kipeää kättäni.

3

Miten ratsastamaan opitaan?

Viimeaikoina ajatuksiini on noussut pohdinnat siitä, mikä tukee ratsastuksessa oppimista ja miten oppiminen lopulta tapahtuu. Ajatus heräsi negatiivisten kommenttien kautta, kun jäin tosissani pohtimaan, voiko joku oikeasti luulla, että ilkeästi kommentoimalla voi saada toisen oppimaan jotakin.

Motivaatio
Viime vuosikymmeninä etenkin koulumaailmassa on suunnattu huomiota enemmän opettajasta oppilaaseen, oppijaan. Opettaja ei enää kaada valmista tietoa oppilaiden päähän, vaan ainoastaan tarjoaa tietoa oppilaan omaksuttavaksi. Opettaja luo puitteet ja mahdollisuudet oppimiselle, mutta pallo on nyt oppijalla. Oppija voi ottaa kopin, tai antaa pallon mennä ohi.

Ottaakseen opetettavasta asiasta kopin, täytyy oppijan olla motivoitunut. Oppijalla täytyy olla jokin syy prosessoida ja käsitellä asiaa oppiakseen sen. Motivaatio voi olla joko sisäinen tai ulkoinen; ulkoisena motivaattorina voi toimia esimerkiksi raha, saavutettu sosiaalinen hyväksyntä tai rangaistuksen pelko. Sisäinen motivaatio taas lähtee oppijasta itsestään; oppijalla on halu saada tietää enemmän koska on kiinnostunut aiheesta, tai halu kehittyä ja tulla paremmaksi oman itsensä takia. Lienee sanomattakin selvää, että sisäinen motivaattori on oppimisen kannalta tehokkaampi. Matikankokeesta on varmasti helpompi saada hyvä numero, mikäli matikka on kiinnostavaa ja lempiaine koulussa, kuin jos matikkaa päntätään pakon edessä peläten rangaistusta huonosta numerosta.

Mieti omaa motivaatiotasi. Käytkö ratsastustunneilla koska vanhemmat pakottavat tai koska viihdyt samassa ryhmässä ratsastavien kavereidesi kanssa? Käytkö tunneilla koska haluat miellyttää jotakuta vai käytkö tunneilla puhtaasta oppimisen ja ratsastamisen ilosta?

Harjoitus tekee mestarin
Oppiminen vaatii harjoitusta ja toistoja. Huippu-urheilijaksi tullakseen täytyy lajissa kuin lajissa tehdä tuhansia ja taas tuhansia toistoja. Pelkkä teoriatieto siitä, kuinka liike tai asia tulee suorittaa, ei riitä, vaan aivojen hermoratoja tulee vahvistaa jatkuvasti, jotta tehtävä vähitellen automatisoituu. Kun suorituksen osaset vähitellen automatisoituvat, vapautuu aivoissa taas "tilaa" seuraavan osasen prosessointiin. Esimerkiksi harjoitusravissa istumisessa on yhtä monta osasta kuin ihmiskehossa on lihaksiakin; täydellisen istunnan oppiakseen täytyy oppia hallitsemaan niin jalat, kädet, lantio, keskivartalo kuin pääkin. Lienee sanomattakin selvää, ettei kaikkeen voi keskittyä samaan aikaan ja samassa vielä ratsastaa hevostakin. Toimintoja on saatava siis automatisoitua, jotta tehtävästä voi suoriutua.

Pystyt varmasti kirjoittamaan facebookissa nopeasti viestejä keskusteluihin, kuuntelemaan musiikkia ja samalla siinä sivussa selaamaan newsfeediäkin. Tämä onnistuu, koska näppäimistöllä kirjoittaminen on automatisoitunut. Sormesi löytävät oikeille näppäimille kuin itsestään, etkä joudu käyttämään erityisesti energiaa oikeiden kirjaimien löytämiseen. Käännäppä näppäimistö ympäri ja yritä samaa hommaa uudestaan. 

Välitön palaute
Ratsastamaan oppiakseen täytyy saada myös johdonmukaista palautetta opettajalta. Tehokkain palaute on, kun se on välitön. Hermoyhteydet vahvistuvat taas, kun palaute onnistumisesta tulee onnistumisen hetkellä tai virhe korjataan välittömästi. Positiivisen vahvisteen on tutkittu myös olevan oppimisen kannalta tehokkaampi kuin negatiivisen. Negatiivisen vahvisteen myötä oppija pyrkii parantamaan suoritustaan välttääkseen negatiivisen palautteen, kun taas positiivinen vahvistaminen motivoi oppimaan lisää. Opettajan tulee siis korjata virheitä, mutta keskittyä onnistumisiin, eikä epäonnistumisiin ylläpitääkseen oppijan motivaatiota ja suoritustasoa.

Pienenä havainnollistavana esimerkkinä palautteen ajoituksesta: 
1) Istuit viimeksi hevosen selässä vinossa. Toinen kylkesi oli painunut kasaan ja toinen olkapää oli huomattavasti alempana kuin toinen. Kiinnitä asiaan ensi kerralla huomiota.

2) Kiinnitä huomiota asentoosi juuri nyt. Istut vinossa. Suorista selkäsi. Rentouta hartiasi, jännitä ne korviin ja rentouta taas. Tunne selkäsi suorassa ja hartiat samassa tasossa. 

Mikäli toimit jälkimmäisen ohjeen mukaan tehden harjoituksen, tunsit kehossasi suoristumisen ja palaute oli varmasti tehokkaampi, kuin ensimmäinen.

Teoriasta ja itsereflektiosta tukea
Parhaat oppimistulokset saadaan, kun käytännön harjoituksiin yhdistetään teoria. Teoria luo pohjan sille mitä tehdään ja miksi. Oppimisesta tulee kokonaisvaltaista ja oppimisprosessi seuraa punaista lankaa. Opiskelun ja harjoituksen myötä teoriatieto yhdistyy käytännön harjoitukseen ja edesauttaa taas uuden oppimista.

Teorian ja itse harjoituksen lisäksi mallioppiminen luo mahdollisuuksia kehittymiselle omassa lajissaan. Esimerkiksi osaavampien ratsastajien ratsastusta seuraamalla voi tehdä huomioita, joiden pohjalta voi reflektoida, eli arvioida ja miettiä omaa ratsastustaan. Aktiivinen itsensä arvioiminen onkin tehokas tapa edistää oppimista; missä minä onnistuin tämän päivän ratsastuksessa, mikä taas ei sujunut niin hyvin? Mitä minun pitää tehdä, jotta en epäonnistu seuraavalla kerralla?

Etsi netistä videoita taitavista ratsastajista, jotka istuvat hevosen selässä mielestäsi kauniisti. Analysoi videoita ja vertaa niitä omiin ratsastusvideoihisi. Heiluvatko kätesi enemmän? Nojaatko keskiravissa enemmän taakse? Koukistuvatko polvesi? Seuraavan kerran hevosen selässä istuessasi mieti videolla ratsastanutta taitavaa ratsastajaa ja mieti, kuinka saat muokattua istuntaasi vastaamaan enemmän videolla näkemääsi. 

11

Lomalta valmentautumaan

Aksu-poni vietti muutaman viikon ansaittua kesälomaa ja palasi hyppypuuhiin edellisellä viikolla, kun kävin hypyttämässä taas ponin omistajan tyttöä ponin kanssa. Tällä viikolla oli taas minun vuoroni kiivetä ponin kyytiin loikkimaan, kun saatiin sovituksi estevalmennus ennen viikonlopun kilpailuita.

Hypättiin melko simppeleitä tehtäviä ja lyhyttä rataa. Aksu liikkui mukavasti eteen ja tuli esteille hyviin paikkoihin. Tämä on ehdottomasti yksi suuri edistysaskel, joka ollaan otettu viimeisen puolen vuoden aikana! Nyt alkaa olla yksi peruspalikka jotakuinkin paikoillaan ja meidän on helpompi jatkaa kehittymistä ja kiinnittää huomiota muihin asioihin.



Kaasu toimi siis kivasti ja jarrukin löytyi, mutta ratti oli vähäsen hukassa. Kevään ja kesän aikana päästiin kivasti eteenpäin ulkoavuilla kääntämisessä, mutta nyt tuntui, että homma oli unohtunut niin kuskilta kuin poniltakin. Alkutunti kului heikosti kääntyen, mutta vähitellen ulkoavut alkoivat taas mennä läpi ja saatiin oikein onnistuneita ratoja ratsastetuksi.

Lopuksi hypättiin Aksun kanssa rata vielä korkeampana läpi ajatellen lauantain starttia 85 cm luokassa. Aksu suoritti mainiosti ja ilman ongelmia! Valmentajaltakin tuli kivaa palautetta ja meno näytti kuulemma sujuvalta. Kuvia ei viimeiseltä korotetulta radalta tällä kertaa ole, mutta saatiin kuitenkin joitain kuvia pienemmiltä esteiltä, vaikken itse saanutkaan sovittua omaa kuvaajaa mukaan. :)

1

Projektipäivitystä

Täytyy heti alkuun hehkuttaa, kuinka innoissani olen pikku projektistani Kodan kanssa! Tuo hevonen kiehtoo minua jollain tapaa aivan valtavasti ja sen vuoksi olenkin nauttinut hurjan paljon sen kanssa työskentelemisestä. On palkitsevaa huomata edistyvänsä hevosen kanssa joka ratsastuskerralla ja oppia joka kerta jotain uutta. Olen viime vuodet ratsastanut pääasiassa helppoja ja "valmiita" hevosia, joiden kanssa en ole joutunut ratkomaan ongelmia. Nyt olen ollut innoissani tilaisuudesta päästä työskentelemään hevosen kanssa, joka ei automaattisesti lähdekkään pohkeesta eteen tai tule rentoon peräänantoon istunnalla ratsastamalla.

Olen työskennellyt Kodan kanssa kahden päivän jaksoissa. Ruuna saa pari päivää liikkua rennosti kävelytyskoneessa ja miettiä edellisten ratsastuskertojen asioita ja sen jälkeen taas ratsastan sen kahtena päivänä. On ollut aivan huikeaa huomata edistystä tämän ruunan kanssa! Ollaan ilmeisesti alettu vihdoin pikkuhiljaa ymmärtää toisiamme ja minä olen alkanut löytää niitä keinoja, joilla Kodaa täytyy ratsastaa. Yrityksen ja erehdyksen kautta olen keksinyt toimivia ja ei-niin-toimivia ratkaisuita juuri tämän hevosen ratsastamiseen.

Viikko sitten hevonen hyppi pystyyn, kun yritin ratsastaa sen maneesiin. Sain laukan nousemaan vasta 15 minuutin yrittämisen jälkeen, jona aikana hevonen oli ehtinyt keulia nelisen kertaa ja riehua niinsanotusti pitkin seiniä. Tämän viikon alkupuolella laukat saatiin jo nousemaan, mutta jumittelu jatkui ja hevonen protestoi muutamia kertoja hyppäämällä pystyyn. Loppuviikkoon mennessä laukka nousi jo ensimmäisillä yrittämillä ja ravikin oli jo hallitumpaa. Tänään kun ratsastin hevosen viimeisen kerran tällä viikolla, oli allani vallan fiksu hevonen, joka koko ratsastuksen aikana pysähtyi vain kolmesti ja peruutti muutaman askeleen verran.

Tämänpäiväinen oli oikea riemuvoitto. Aloitin reippaassa kevyessä ravissa ja hevonen eteni ehtimättä edes miettiä, mitä siltä pyysin. Reippaan ravailun jälkeen nostin helposti laukat molempiin suuntiin ja pystyin hidastamaankin laukan tahtia hieman. Laukan jälkeen hevonen alkoi jo rentoutuakkin ja liikkui rennosti pyöreässä muodossa, ei enää turpa polviensa välissä täysillä viilettäen. Aivan hetkeksi istuin alas harjoitusraviinkin, eikä Koda reagoinut asiaan lainkaan, kuten vielä edellisellä ratsastuskerralla. Muutaman kerran äkisti pysähtyessään ja protestoidessaan jätin hevosen hetkeksi aivan yksin. En tehnyt mitään, istuin vain selässä ja annoin hevoselle aikaa miettiä. Muutaman hetken seisottuamme pyysin kevyesti hevosta eteenpäin samalla taivuttaen ja kappas, pääsimme tilanteesta pois yhteisymmärryksessä.

Sovimme Kodan omistajan kanssa, että jatkan Kodan ratsastamista vielä muutaman viikon, kunnes omistaja pääsee taas itse palaamaan hevosen selkään. En malttaisi odottaa taas seuraavaa ratsastuskertaa. Nyt Koda on ansainnut kuitenkin yhden rennomman ratsastuspäivän ja onnistumisten kunniaksi lähdetäänkin huomenna maastoon. Keskiviikkona palataan taas töihin motivoituneina!

Nämä kuvat ovat keskiviikolta, kiitos kuvaamisesta Moonalle!

0