Totuttelua tulevaan, kun täytyy uskaltaa

Parhaita hetkiä hevosten kanssa ovat ne, kun tuuli tuivertaa korvissa ja silmät valuvat vettä niin, ettei meinaa nähdä eteensä. Rallittelut rannalla tai pellolla kuuluvat varmaan jokaisen heppatytön summer- ja winter bucket listeille ja niin kuuluvat minunkin - mutta kiltin hevosen kanssa.

Sattumusten kautta olen päätynyt ratsastamaan vain enemmän ja vähemmän tuhmia poneja. Kettumaisinta näissä kavereissa on se, että toisinaan ne antavat ymmärtää, että ovat jo luottamuksen arvoisia, mutta seuraavassa hetkessä palauttavatkin sinisilmäisen kuskin maan pinnalle jopa kirjaimellisesti. Haflingereiden taipumus tuhmuuteen on juurtunut niin syvälle ajatusmaailmaan, että liian usein tulee treenattua turvallisesti aidatulla kentällä antamatta edes mahdollisuutta hyvään käytökseen vapaammassa ympäristössä, kuten nyt vaikkapa pellolla.

Winnie on näistä haflingereista ehdottomasti tuhmempi ja viekkaampi. Yksi tai kaksi rauhallista päivää tai edes viikkoa ei välttämättä kerro mitään siitä, onko ponin kanssa turvallista lähteä pellolle ratsastamaan. Vasta useamman viikon tasaisen tylsä ja mielellään jopa laiska käyttäytyminen ratsastettaessa antaa viitteitä siitä, että pellolle saattaisi uskaltaa lähteä kokeilemaan onneaan.

Loppujen lopuksi kyse ei kuitenkaan ole elämästä ja kuolemasta. Todennäköisesti villinäkin päivänä Winnie vain hypähtelisi ilmaan ja pukittelisi, mikä ei ole itseasiassa pariin vuoteen johtanut kohdallani maakosketuksiin. Nuo ilmavat loikat vaan kurjasti kuitenkin muistuttavat kuolevaisuudesta ja syövät rohkeutta kuskilta.

Winniellä on ollut nyt oikeastaan useamman kuukauden leppoisa jakso. Satunnaisesti tamma on ollut normaalia virkeämpi ja kyttäillessään saanut paskahalvauksia esimerkiksi aidalla istuvista puluista tai kentän nurkassa päivästä toiseen törröttävistä estetolpista, mutta sen yleinen olemus on ollut rauhallinen. Ajatus pellolle lähtemisestä ei tuntunut edes erityisen huonolta, mutta mieltä kuitenkin rauhoitti tehdä pellolla viikon kankitreeni. Olisipa ainakin jarru käytössä, mikäli poni nyt aivan villiintyisi..

Emma tuli kameransa kanssa henkiseksi tueksi ja dokumentoimaan tätä liian harvinaista tapahtumaa meidän arjessa. Kuten kuvista näkyy, homma sujui vallan mainiosti. Winnie oli suurimman osan ajasta melko rento ja se liikkui ryhdikkäänä sekä kevyenä kädelle. Ensimmäiset laukat olivat melkoisen vikkeliä ja yhden ylimääräisen loikan Winnie esitti nähdessään toisen hevosen, mutta muuten ei ponin käytöksessä ollut moittimista!

Ravi oli hienosti säädeltävissä ja laukassakin rauhoituttuaan Winnie polki takajaloillaan hyvin runkonsa alle pysyen kevyenä kädelle. Enpä usko, että poni olisi ollut yhtään parempi ratsastaa, vaikka oltaisiinkin tehty perinteinen koulutreeni kentällä. Nyt sain käytettyä hyväksi ponin omaa eteenpäinpyrkimystä, kun se oli pellolla hieman virkeämpi kuin kentällä yleensä.

Meidän, tai minun, ongelmahan kentältä poistumisen suhteen on ainoastaan rutiinin puute. Äkkiäkös sitä turtuisi pellolla pyörimiseen, kun kenttää ei olisi ollenkaan käytössä. Vastaavasti on hölmöä odottaa ponien käyttäytyvän moitteettomasti pellolla, jos sinne pääsee vain kahdesti vuodessa ja silloinkin kauhusta kankean kuskin kanssa.

Winnie on muuttamassa kuun vaihteessa ja tulevalla kotitallilla joudumme väkisinkin totuttelemaan pimeässä liikkumiseen ja lähimaastojen hyödyntämiseen; puitteet maastoilun ja peltotreenailun suhteen kun ovat niin hyvät, että olisi hävytöntä jättää ne käyttämättä! Maneesittomalla tallilla talvi tuo myös haasteensa treenaamiseen, kun kenttä ei välttämättä ole vuoden ympäri ratsastettavassa kunnossa. Niinpä Winnien ponitiimi ottaa nyt itseään niskasta kiinni ja opettelee nauttimaan maastoilusta, pelloilla laukkailusta ja uusista tuulista!

0

Vakkari vai vaihtuva ratsu?

Muistan väitelleeni lapsena ratsastuksenopettajan kanssa siitä, tulenko paremmaksi ratsastajaksi ratsastamalla yhdellä ja samalla ponilla tunnista toiseen, vai ratsastamalla joka tunti eri hevosella. Olin vakaasti sitä mieltä, että kehittyisin enemmän vakioponin kanssa, mutta nyt 15 vuotta myöhemmin kehtaan myöntää, että tuolloin ainoa ajatukseni oli vain saada ratsastaa lemppariponilla jokaisella tunnilla.

Tuolloin käydyssä väittelyssä oli kuitenkin jotain perää. Lopputulema taisi olla vakioratsu ja satunnaisia muita vaihtuvia ratsuja aina tietyin väliajoin kauden aikana. Järjestely oli toimiva etenkin valmennusryhmään siirtyessäni, kun tavoitteena oli jo kilpailla tallikilpailuissa. Tutun vakioratsun oppi tuntemaan niin hyvin kuin tuntihevosen nyt voi tuntea ja sen käytöstä pystyi ennakoimaan, mikä osaltaan lisäsi myös turvallisuutta.

Samassa kun opin ratsastamaan hidasta ja laiskaa ponia, kadotin täysin tuntuman reippaisiin hevosiin. Kun satunnaisesti päädyin vikkelämmän yksilön selkään, olin aivan hukassa. Sama koski suuria ja isoliikkeisiä hevosia, sillä ratsastin pääsääntöisesti pienillä poneilla. Avain oppimiseen oli kohtuudessa; sopivasti erilaisia hevosia ja riittävästi aikaa tutustua ja opetella kunkin ratsun salat.

Viikoittain vaihtuvan hevosen kanssa valtaosa ratsastustunnista kului aina uuteen hevoseen tutustumiseen. Kun yhteinen sävel alkoi vihdoin löytyä, tunti olikin jo lopussa ja seuraavalle viikolle jaettiin taas aivan eri hevonen. Uskallan väittää, että etenkin ratsastusuran alkutaipaleella vaihtuvat hevoset ennemminkin hidastavat oppimista, kuin tekevät ratsastajasta paremman. 

Vastaavasti yksi ja ainoa vakiohevonen saa ratsastajan urautumaan tasan yhteen, yhdelle hevoselle sopivaan ratsastustyyliin. Tämä on tilanne, johon moni hevosenomistaja ajautuu. Oman hevosen kansa suoriudutaan vaativista tehtävistä saumattomassa yhteistyössä, mutta vieraan hevosen kyytiin kiivetessä meno näyttää ja tuntuu samalta, kuin juuri alkeiskurssin käyneillä ratsastajilla.

Itse olen kokenut yhden hevosen haasteet Harrin kanssa. Ratsastin pitkään vain Harria, joka oli osaava ja hyvin herkkä avuille ja istunnalle. Yhteistyömme sujui niin saumattomasti, että pystyin ratsastamaan hevosta pelkällä kaulanarulla. Satunnaisesti pienempien ja hyvin erilaisten ponien selkään kiivetessä kuitenkin tuntui, kuin olisi joutunut keskelle täysin vierasta kulttuuria! Tällä hetkellä taas tilanteeni on ratsujen monipuolisuuden kannalta parempi; ratsastan viikoittain kahta melko erilaista haflingeria ja lisäksi satunnaisemmin muutamaa muuta ponia.

Winnie ja Veikka ovat ratsastettavuudeltaan melko erilaisia ja tarjoavatkin siksi minulle ratsastajana sopivasti haasteita. Kahden vakioratsun lisäksi olen ratsastanut jonkin verran ihastuttavaa Lexi-ponia, joka esiintyy postauksen kuvissakin, sekä pikkuruista pukittelevaa ruunaa. Näissä poneissa on ollut riittävästi vaihtelua, mikä ylläpitää osaamistani ratsastaa erilaisia poneja. Hevosten selässä en ole käynyt pitkään pitkään aikaan, mikä varmasti näkyy myös ratsastuksessani, kun yritän taas istua isommassa liikkeessä.

Siinä missä toiset valitsevat este- tai kouluratsastuksen lajikseen, olen minä valinnut lajikseni ponit. En koe tarvetta opetella ratsastamaan isoliikkeisiä puoliverisiä, vaan keskityn mielummin pienempiin, mutta keskenään erilaisiin yksilöihin. Kuitenkin tullakseni hyväksi poniratsastajaksi, tulee minun jatkossakin ratsastaa liikkeiltään, käytökseltään ja osaamistasoltaan erilaisia poneja. Silloinkin tärkeää on päästä tutustumaan näihin yksilöihin rauhassa, jotta kehitystä voisi tapahtua ponin ratsastettavuudessa kuin omassa ratsastuksessanikin.

Kuvissa esiintyvän Lexin kanssa meistä on tullut oikein hyviä ystäviä. Vajaan vuoden aikana olen käynyt aina tasaisin väliajoin ponin selässä liikutus- tai läpiratsastusmielessä ja olen nauttinut kovasti tämän ponin kanssa työskentelystä! Kuvat ovat jälleen kerran taitavan Emman käsialaa.

16

Lupa tehdä virheitä

PMMP:n Oo siellä jossain mun -biisissä kysytään kuka päättää ketä saa onnistua. Toisinaan etenkin bloggaajana tulee ajateltua asiaa toisin päin; kuka päättää ketkä saa epäonnistua? Muistan pyöritelleeni samaa kysymystä mielessäni jo ratsastuskouluaikoina, jolloin arvostelu tapahtui kentän laidalla, eikä internetissä.

Tosiasiahan on, että harvoin oppimista tapahtuu ilman virheitä.  Virheist oppii ja kokemust karttuu räppäsi myös lapsuuteni idoli Pikku G. Tuntuu, että hevospiireissä teiniräppärin viisaus on kuitenkin jäänyt monelta sisäistämättä. Aivan liian moni on oikeuttanut itsensä arvostelemaan toisten toimintaa julkisesti, koska arvostelun kohde on päättänyt osallistua virallisiin kilpailuihin tai jakanut materiaalia omasta ratsastuksestaan blogissa tai muualla internetissä. Yleinen kärkäs mielipide on, että julkisesti esiintymällä antaa muille luvan arvosteluun.

Suomessa on sananvapaus, joka tarkoittaa muun muassa vapautta ilmaista mielipiteitä. Kunnianloukkaus sen sijaan on rikos, eikä liity sananvapauteen millään lailla. Sitten on myös maalaisjärki ja hyvät tavat, joihin laki ei ketään velvoita.

Bloggaajana olen vuosien saatossa joutunut ajattelemaan yhä enemmän ja enemmän sitä, millaista materiaalia uskallan julkaista blogissa. Joitain blogeja kritisoidaan niiden kiltokuvamaisuudesta. Lukijat arvostavat rehellistä ja monipuolista sisältöä, mutta sellaista jakaessa asettaa itsensä alttiiksi negatiiviselle palautteelle. Vaikka negatiivisiin kommentteihin on monen vuoden bloggausuran aikana tottunut, eivät ne silti hyvältä tunnu. Samalla herää kysymys, miksi negatiivisiin kommentteihin pitäisi edes tottua?

Arvostelun ja rakentavan palautteen ero on valtava. Tylyttävää arvostelua on kurja ja vaikea ottaa vastaan, kun taas rakentavaa palautetta ainakin itse arvostan niin bloggajana kuin ratsastajanakin. Toki palautteella on antajan lisäksi aina myös vastaanottaja, eivätkä kaikki ole tässä taiteenlajissa yhtä taitavia kumpanakaan osapuolena. Asiantuntijalta on myös helpompi ottaa vastaan palautetta - valmentajani osaa antaa rakentavaa palautetta paremmin ratsastuksestani kuin blogini sisällöstä, kun taas blogien lukijoilta toivon arvokasta palautetta blogistani. Valmentajan suon korjaavan ratsastustani kovasanaisestikin, mutta anonyymiltä kommentoijalta samaa palautetta en toivo saavani blogin kautta.

Oppimisen kannalta virheet ovat välttämättömiä. Ilokseni voin todeta tehneeni vuosien saatossa valtavasti virheitä niin bloggaajana kuin ratsastajanakin. Osan tekemistäni virheistä olen jakanut myös blogissa ja toivon, että uskaltaisin jakaa niitä myös jatkossa, sillä oppia voi myös toisten virheistä. Onnekseni olen saanutkin blogissa pääasiassa positiivisia ja rakentavia kommentteja, mikä on motivoinut jatkamaan bloggaamista näinkin pitkään. Toiveeni hevosharrastajille niin pelipaikoilla kuin internetissä onkin armollisuus harrastuskumppaneita kohtaan - kannustus vie yhteistä harrastustamme eteenpäin tehokkaammin kuin arvostelu ja negatiivisuus.

"En epäonnistunut. Löysin 2 000 keinoa, miten hehkulamppu ei syty. Tarvitsin vain yhden keinon saadakseni sen syttymään." - Thomas Edison 

Postauksen kuvat ovat tämän viikon kevyestä läpiratsastuksesta ennen seuraavan päivän valmennusta Veikan kanssa. Kuvat ovat pikkuserkkuni Jennin käsialaa. 

3

Onko hevosen teurastaminen väärin?

"Ai sori, mulla on meetvurstia mun leivässä. Ällöttääkö sua? Sä et varmaan syö hevosenlihaa kun oot heppatyttö?"

Kamalaltahan se tuntuu. Ajatus parhaan ystävänsä tappamisesta ja syömisestä, tai edes syöttämisestä muille. Ei kai kukaan tervejärkinen halua teurastaa rakasta hevostaan? Toisaalta tuntuisi hirvittävältä teurastaa vaikkapa lemmikkilehmä, joka on varmasti ollut tärkeä ja rakas siinä missä toiselle koira tai hevonenkin. 

Hevosen lopettaminen Suomessa on kallista ja vaikeaa. Hevosen voi lopettaa joko ampumalla tai nukuttamalla, joista jälkimmäinen maksaa noin 200 euroa pelkkänä toimenpiteenä; lisäksi tulevat eläinlääkärin tai hevosen kuljetusmaksut sekä ruhon hävittämisen kustannukset. Kun päätös lopetustavasta on tehty, tulee vastaan ongelma kuolleen hevosen sijoituspaikasta. Harvalla on mahdollisuus haudata hevosta omille maille, jotka ovat riittävän kaukana pohjavesialueista. Hevosen ruho luokitellaan ongelmajätteeksi, joten mikäli sopivaa hautapaikkaa ei löydy, on vaihtoehdot tuhkaus (noin 900 €) tai hävitys kaatopaikalle, mikä sekin maksaa helposti useamman satasen ja lisäksi kuolleen hevosen kuljetuskulut. Kaiken lisäksi vuoden 2016 alusta on astumassa voimaan orgaanisen ja biohajoavan jätteen kaatopaikkakielto, mikä ymmärtääkseni kieltää hevosen ruhon hävittämisen kaatopaikalle. Kolmas vaihtoehto on hevosen lihan hyötykäyttö, eli syöminen.

Koska hevosen lopettaminen on vaikeaa ja kallista, on liikkeellä aivan liian suuri määrä vanhoja ja sairaita hevosia, jotka on myyty kiertoon muutamalla sadalla eurolla. Vastuusta ja lopetuskuluista pääsee eroon, kun myy hevosen eteenpäin halvalla. Teurastamisen yleistymisellä yhä useampi hevonen saisi päästä vaivoistaan riittävän ajoissa.

Mikäli hevosia teurastettaisiin Suomessa enemmän, ryhtyisivät yhä useammat teurastamot ottamaan vastaan hevosia. Tällä hetkellä hevosia teurastavia teurastamoita on vain reilu kymmenkunta, minkä vuoksi teurastettavien hevosten kuljetusmatkat voivat venyä pitkiksikin - jopa niin pitkiksi, ettei teurastaminen ole enää lopetusvaihtoehto. Mikäli yhä useampi hevosensa lopettava päätyisi vaihtoehdoista teurastamiseen, saataisiin suurempi osa Suomessa syötävästä hevosenlihasta kotimaasta, eikä lihaa tarvitsisi tuoda yhtä paljon ulkomailta.

Vuonna 2014 Suomeen tuotiin ulkomailta hevosenlihaa yli kaksi miljoonaa kiloa. Suuri osa lihasta on peräisin Romaniasta ja Meksikosta, joissa esimerkiksi teurashevosten kuljetukset täyttävät vain hyvin harvoin vaadittuja määräyksiä. Vanhoja ja sairaita hevosia kuljetetaan teurastettaviksi pitkiä matkoja vailla riittävää huolenpitoa, kuten vettä ja ruokaa. Romaniasta hevosia kuljetetaan esimerkiksi Italiaan, jossa lihasta saa paremman hinnan. Suomessa syötävä hevosenliha saattaa siis hyvinkin todennäköisesti olla peräisin romanialaisesta hevosesta, joka on heikossa kunnossa matkustanut Italiaan teurastettavaksi. Meksikoon hevosia taas virtaa kaikkialta USA:sta, sillä siellä hevosen teurastaminen on kielletty.

Moni perustelee hevosenlihan syömättömyyttä sillä, että hevonen on lemmikkieläin siinä missä koirakin. Lemmikkieläimen mistä tahansa eläimestä tekee kuitenkin vain se, että se on ihmisen kesyttämä "perheenjäsen", joka on elänyt tiiviisti ihmisten kanssa. Lemmikkieläin on elänyt usein pitkän ja hyvän elämän toisin kuin tehotuotetut lehmät ja possut. Onko oikeutetumpaa syödä ahtaissa sikaloissa koko elämänsä viettäneitä sikoja kuin hevosia, jotka ovat saaneet elää hyvin hoidettuina ja huolehdittuina päivittäin ulkoillen?

Hevosihmisten olisi korkea aika lopettaa hevosenlihaa syövien tuomitseminen ja katsoa itse peiliin. Suomalaisia hevosia teurastamalla ja suomalaista hevosenlihaa syömällä voimme lisätä hevosten hyvinvointia niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

23

Miten ratsastamaan opitaan?

Viimeaikoina ajatuksiini on noussut pohdinnat siitä, mikä tukee ratsastuksessa oppimista ja miten oppiminen lopulta tapahtuu. Ajatus heräsi negatiivisten kommenttien kautta, kun jäin tosissani pohtimaan, voiko joku oikeasti luulla, että ilkeästi kommentoimalla voi saada toisen oppimaan jotakin.

Motivaatio
Viime vuosikymmeninä etenkin koulumaailmassa on suunnattu huomiota enemmän opettajasta oppilaaseen, oppijaan. Opettaja ei enää kaada valmista tietoa oppilaiden päähän, vaan ainoastaan tarjoaa tietoa oppilaan omaksuttavaksi. Opettaja luo puitteet ja mahdollisuudet oppimiselle, mutta pallo on nyt oppijalla. Oppija voi ottaa kopin, tai antaa pallon mennä ohi.

Ottaakseen opetettavasta asiasta kopin, täytyy oppijan olla motivoitunut. Oppijalla täytyy olla jokin syy prosessoida ja käsitellä asiaa oppiakseen sen. Motivaatio voi olla joko sisäinen tai ulkoinen; ulkoisena motivaattorina voi toimia esimerkiksi raha, saavutettu sosiaalinen hyväksyntä tai rangaistuksen pelko. Sisäinen motivaatio taas lähtee oppijasta itsestään; oppijalla on halu saada tietää enemmän koska on kiinnostunut aiheesta, tai halu kehittyä ja tulla paremmaksi oman itsensä takia. Lienee sanomattakin selvää, että sisäinen motivaattori on oppimisen kannalta tehokkaampi. Matikankokeesta on varmasti helpompi saada hyvä numero, mikäli matikka on kiinnostavaa ja lempiaine koulussa, kuin jos matikkaa päntätään pakon edessä peläten rangaistusta huonosta numerosta.

Mieti omaa motivaatiotasi. Käytkö ratsastustunneilla koska vanhemmat pakottavat tai koska viihdyt samassa ryhmässä ratsastavien kavereidesi kanssa? Käytkö tunneilla koska haluat miellyttää jotakuta vai käytkö tunneilla puhtaasta oppimisen ja ratsastamisen ilosta?

Harjoitus tekee mestarin
Oppiminen vaatii harjoitusta ja toistoja. Huippu-urheilijaksi tullakseen täytyy lajissa kuin lajissa tehdä tuhansia ja taas tuhansia toistoja. Pelkkä teoriatieto siitä, kuinka liike tai asia tulee suorittaa, ei riitä, vaan aivojen hermoratoja tulee vahvistaa jatkuvasti, jotta tehtävä vähitellen automatisoituu. Kun suorituksen osaset vähitellen automatisoituvat, vapautuu aivoissa taas "tilaa" seuraavan osasen prosessointiin. Esimerkiksi harjoitusravissa istumisessa on yhtä monta osasta kuin ihmiskehossa on lihaksiakin; täydellisen istunnan oppiakseen täytyy oppia hallitsemaan niin jalat, kädet, lantio, keskivartalo kuin pääkin. Lienee sanomattakin selvää, ettei kaikkeen voi keskittyä samaan aikaan ja samassa vielä ratsastaa hevostakin. Toimintoja on saatava siis automatisoitua, jotta tehtävästä voi suoriutua.

Pystyt varmasti kirjoittamaan facebookissa nopeasti viestejä keskusteluihin, kuuntelemaan musiikkia ja samalla siinä sivussa selaamaan newsfeediäkin. Tämä onnistuu, koska näppäimistöllä kirjoittaminen on automatisoitunut. Sormesi löytävät oikeille näppäimille kuin itsestään, etkä joudu käyttämään erityisesti energiaa oikeiden kirjaimien löytämiseen. Käännäppä näppäimistö ympäri ja yritä samaa hommaa uudestaan. 

Välitön palaute
Ratsastamaan oppiakseen täytyy saada myös johdonmukaista palautetta opettajalta. Tehokkain palaute on, kun se on välitön. Hermoyhteydet vahvistuvat taas, kun palaute onnistumisesta tulee onnistumisen hetkellä tai virhe korjataan välittömästi. Positiivisen vahvisteen on tutkittu myös olevan oppimisen kannalta tehokkaampi kuin negatiivisen. Negatiivisen vahvisteen myötä oppija pyrkii parantamaan suoritustaan välttääkseen negatiivisen palautteen, kun taas positiivinen vahvistaminen motivoi oppimaan lisää. Opettajan tulee siis korjata virheitä, mutta keskittyä onnistumisiin, eikä epäonnistumisiin ylläpitääkseen oppijan motivaatiota ja suoritustasoa.

Pienenä havainnollistavana esimerkkinä palautteen ajoituksesta: 
1) Istuit viimeksi hevosen selässä vinossa. Toinen kylkesi oli painunut kasaan ja toinen olkapää oli huomattavasti alempana kuin toinen. Kiinnitä asiaan ensi kerralla huomiota.

2) Kiinnitä huomiota asentoosi juuri nyt. Istut vinossa. Suorista selkäsi. Rentouta hartiasi, jännitä ne korviin ja rentouta taas. Tunne selkäsi suorassa ja hartiat samassa tasossa. 

Mikäli toimit jälkimmäisen ohjeen mukaan tehden harjoituksen, tunsit kehossasi suoristumisen ja palaute oli varmasti tehokkaampi, kuin ensimmäinen.

Teoriasta ja itsereflektiosta tukea
Parhaat oppimistulokset saadaan, kun käytännön harjoituksiin yhdistetään teoria. Teoria luo pohjan sille mitä tehdään ja miksi. Oppimisesta tulee kokonaisvaltaista ja oppimisprosessi seuraa punaista lankaa. Opiskelun ja harjoituksen myötä teoriatieto yhdistyy käytännön harjoitukseen ja edesauttaa taas uuden oppimista.

Teorian ja itse harjoituksen lisäksi mallioppiminen luo mahdollisuuksia kehittymiselle omassa lajissaan. Esimerkiksi osaavampien ratsastajien ratsastusta seuraamalla voi tehdä huomioita, joiden pohjalta voi reflektoida, eli arvioida ja miettiä omaa ratsastustaan. Aktiivinen itsensä arvioiminen onkin tehokas tapa edistää oppimista; missä minä onnistuin tämän päivän ratsastuksessa, mikä taas ei sujunut niin hyvin? Mitä minun pitää tehdä, jotta en epäonnistu seuraavalla kerralla?

Etsi netistä videoita taitavista ratsastajista, jotka istuvat hevosen selässä mielestäsi kauniisti. Analysoi videoita ja vertaa niitä omiin ratsastusvideoihisi. Heiluvatko kätesi enemmän? Nojaatko keskiravissa enemmän taakse? Koukistuvatko polvesi? Seuraavan kerran hevosen selässä istuessasi mieti videolla ratsastanutta taitavaa ratsastajaa ja mieti, kuinka saat muokattua istuntaasi vastaamaan enemmän videolla näkemääsi. 

11

Ensimmäisiin 2-tason kisoihin ilmoittauduttu + treenikuvia

Nyt on vihdoin varmistettu tälle kaudelle meidän ensimmäinen 2-tason koulustartti Harrin kanssa! Yllättävän hankalaksi meni eikä onnistunut ihan suunnitelmien mukaan, mutta nyt on kuitenkin nimi ilmoittautumislistassa Turun Ratsastajien kilpailuihin 19.7.

Lähdin hoitamaan aluelupa-asiaa jo helmi-maaliskuussa, jolloin tiedustelin omasta seurastani vaatimuksia alueluvan saamiseksi. Lupaan vaadittiin lupakoulutus, joita ei yllättäen järjestetty helmikuun jälkeen yksiäkään Varsinais-Suomessa. Kesäkuussa vihdoin palasin taas asiaan ja luvattiin, että luvat hoituisivat parissa viikossa. Kaikkien säätöjen jälkeen aluelupa oli kirjautunut Kipaan vasta viime viikolla.

Keväästä asti suunnitelmissa oli ratsastaa 19.7. naapuritallin kisoissa ensimmäinen 2-tason startti helppo B luokassa ja mahdollisesti ratsastaa vielä helppo A, mikäli rata olisi helppo meille ratsukkona. Koska lupien saaminen kestikin tuhottoman kauan, oli helppo B ja -A luokat menneet täyteen. Kilpailuiden kaikki luokat kun on rajattu 20 ensimmäiseksi ilmoittautuneelle... Meille jäi ainoaksi mahdollisuudeksi ratsastaa helppo C.

Hölmöltähän tuo vähän tuntuu, mutta ei välttämättä ole ollenkaan väärä tai huono päätös. Kilpailusääntöjen mukaan saadaan luokkaan osallistua (ei sijoituksia 2-tasolta heB -> luokista), eikä ensimmäisissä 2-tason kilpailuissa ole huono ajatus ratsastaa helppoa luokkaa kokemusta kartuttamaan. Kaiken lisäksi luokassa on pelkät ruusukepalkinnot, joten ei olla viemässä "lapsilta tikkareita" vaikka lopulta pärjättäisiin hyvinkin. Haetaan siis sujuva rata alle ja itseluottamusta 2-tasolla kilpailemiseen!

4

Joulukalenteri #21

Minulla on tapana kantaa videokameraa mukana tallilla ja nakittaa enemmän ja vähemmän innokkaita kavereita kuvaamaan niin itsenäistä treeniä kuin valmennuksiakin. Vuosia sitten, kun sain videotoiminnollisen kameran, tuli videopätkiä kuvattua lähinnä huvin vuoksi ja kivojen videoiden tekemiseen. Myöhemmin videot ovat kuitenkin tulleet osaksi omaa oppimista ja sen arviointia, mihin myös valmentajani on minua kannustanut.

Valmennus- ja treenivideot eivät ole vain kuvamateriaalia blogiin, vaan oppimismateriaalia minulle. Usein valmennuksen jälkeen katson videomateriaalit läpi ja kuuntelen valmentajan kommentit. Näin kaksi mielikuvaa yhdistyy, kun muistikuvat itse ratsastamisesta yhdistyy sen kanssa, miltä ratsastus näytti ulospäin. Muistan, miltä hevonen tuntui allani kun ratsastin tietyllä tavalla ja valmentaja kehui. Kotona saan nähdä saman tilanteen uudestaan ja näen miltä hevonen ja oma istuntani tuossa tilanteessa näytti. Vastaavasti videolta näkee myös omat virheet, joihin on helpompi puuttua kun ne näkee myös itse. Pitkään kuvittelin esimerkiksi istuvani suorassa, vaikka todellisuudessa olin koko ajan etukenossa!

Vastaavasti myös toisten ratsastajien videoiden ja ratsastuksen katsominen voi olla opettavaista ja tukea omaa kehitystä. Taitavia ratsastajia seuraamalla ja vertaamalla heidän suorituksiaan omiin suorituksiin oppii näkemään, miten oma istunta ja apujenkäyttö eroaa tavoitteesta. Kun ongelmat ja virheet tiedostaa, niiden hyväksi voi myös tehdä jotain.

Videoitteko te omaa ratsastustanne? Käytättekö videomateriaalia oppimisen tukena, vai kuvaatteko muuten vain?


Videot eivät ole minulle kuitenkaan pelkkä oppimisväline, vaan nautin suunnattomasti myös visuaalisesti kauniista videoista ja niiden editoimisesta. Aikoinaan jouduinkin tekemään valinnan nykyisen alani ja media-alan välillä ja valintani vuoksi media jäi vain harrastukseksi. Olen jo vuosia puuhastellut enemmän ja vähemmän (pääasiassa vähemmän) laadukkaita videopätkiä ja jakanut niitä satunnaisesti myös tänne blogiin. Tälläkin hetkellä suunnitelmissa olisi muutama ihana idea, jotka vain kaipaisivat toteutusta. Toivottavasti joululomalla löytyy aikaa uuden materiaalin kuvaamiseen!

Tässä joulukalenterin luukussa haluaisinkin jakaa muutamia suosikkivideoitani vuosien varrelta. Osassa pidän erityisesti editointijäljestä, osa taas on minulle muuten vain tärkeitä. Joukossa on myös muutamia ystävien tekemiä videoita ja luonnollisestikin suurin osa videoiden pätkistä on ystävieni kuvaamia.


1. Tämä video on edellis talvelta ja pätkät ovat Nennan kuvaamia. Tykkään tästä jotenkin hurjasti, kuten myös tuona päivänä otetuista valokuvista. Sää oli täydellinen kuvaamiseen ja poni näytti hyvältä laukatessaan hangessa lumen vain pöllytessä ympärillä.




2. Tämä video syntyi vähän niinkuin vahingossa viime kesänä. Videopätkiä oli kertynyt kahdelta eri ratsastuskerralta ja editoimisinnostuksen puuskassa tuli kursittua kasaan tällainen lopputulos. Tässä videossa minua kiehtoo varmaan eniten musiikki, josta pidän todella kovasti! 


3. Tämä on ystäväni Liinan vuosia sitten tekemä video, joka on jostain syystä kerännyt aivan hurjan määrän katselukertoja. Olen aina pitänyt tästä videosta, mutta sen merkitys minulle on vain kasvanut vuosien myötä; etenkin nyt, kun rakkaani on poissa. Tällä videolla on rakkaimmat ja tärkeimmät ponivuoteni ja yhdet hienoimmista hetkistä Julin kanssa.




4. Vastaavasti tämä on minulle tärkeä video Winniestä. Tämän kokosin ponin lähdettyä ja siihen onkin kerätty parhaita hetkiä niiden vuosien ajalta, kun Winnie oli minulle kuin oma poni. Mikään editoinnin ihme tämä ei ole, mutta tykkään erityisesti tämän videon materiaaleista.



5. Tämä on yksi niistä harvemmista videoista, joiden materiaalit on kuvattu vartavasten tehtävää videota varten. Menetin sydämeni tälle kappaleelle heti ensimmäisellä kerralla kun sen kuulin ja myöhemmin sainkin ajatuksen editoida siihen oman videon omalla tarinalla.



6. Tämä on toinen video, jonka materiaalit on kuvattu erityisesti tätä yhtä videota varten. Tämä on ystäväni Liinan kuvaama ja editoima koulutyö.



7. Viimeisenä vielä ehkäpä oma suosikkini. Tässä videossa olen erityisen tyytyväinen niin ideaan, materiaaliin kuin editointiinkin. En tiedä välittyykö videosta vieraalle katsojalle ne fiilikset, joita koin tätä videota tehdessä, mutta itse voin palata elävästi niihin pettymyksen ja katkeruuden tunteisiin, joita koin edellis keväänä joutuessani luopumaan minulle rakkaasta ponista vasten tahtoani.


Mikä oli teidän suosikkinne? 

4

Joulukalenteri #10

Miten minä valmistaudun koulukisoihin? 

Tämän vuoden ja oikeastaan vasta tämän syksyn aikana olen päässyt kilpailemaan enemmän ja oikeasti tavoitteellisesti. Vähitellen kilpailuiden lisääntyessä ja kokemuksen myötä on alkanut muodostua jonkinlaiset rutiinit kilpailuiden suhteen; tiettyjä tapoja ja aikatauluja jotka ovat vakiintuneet toimintatapoihin ainakin jossain määrin.





Valmentajan kanssa asetetut tavoitteet luovat pohjan kilpailemiselle. Päästyäni valmentautumaan Harrin kanssa säännöllisesti kesän lopusta alkaen pystyimme yhdessä valmentajan kanssa käymään läpi omia tavoitteitani ja innostustani kehittymiseen ja kilpailemiseen. Syksyllä tavoitteeksi asetettiin seuratason helppo B.

Valmentautuminen itsessään valmistaa meitä Harrin kanssa ratsukkona kilpailuihin. Mielestäni kilpailuihin lähdetään näyttämään mitä jo osataan, eikä kokeilemaan, mitä osataan. Kun tavoitteet ovat sekeät, valmistaa valmentautuminen luonnollisestikin kilpailuihin lähtemiseen, kun treenataan oikeita juttuja.

Kilpailuihin ilmoittautuminen on varsinaisesti ensimmäinen konkreettinen askel kilpailuihin valmistautumisessa. Kun kilpailukutsu on julkaistu, selviää myös kilpailtavat radat.

Radan ulkoa opettelu onkin seuraava etappi kohti kilpailuja. Tapanani on ollut opetella rata piirtämällä se paperille, jossa on kouluradan kirjaimet. Lisäksi olen katsonut youtubesta muiden suorituksia samalta radalta ja yrittänyt samalla verrata suorituksia niiden saamiin prosentteihin, jotta voisin oppia myös muiden suorituksista ja välttää tekemästä samoja virheitä.

Radan osien harjoittelu tulee osaksi valmennuksia ja itsenäistä ratsastusta. Valmennuksissa katsotaan mikä sujuu ja mitä pitää treenata ja itsenäisesti ratsastaessa pystyn treenaamaan saamieni ohjeiden mukaan hankalia osia radasta ja parantamaan suorituksia seuraavaan valmennukseen. Suhteellisen harvoin ratsastan koko koulurataa läpi - pääasiassa treenaan sen osia.

Kilpailuja edeltävinä päivinä pyrin käymään vielä viimeisen kerran valmennuksessa ja jumppaamaan hevosen suhteellisen kevyesti niin, että se olisi hyvässä vireessä kilpailupäivänä. Mikäli Harri on hurjan kurainen ja saastaisessa kunnossa, pesen sen päivää ennen kilpailuja; useimmiten vähintäänkin häntä ja harja ovat pesun tarpeessa. Viimeistään kilpailuja edeltävänä päivänä siistin niin Harrin kuin omatkin varusteet.

Päivää ennen kilpailuja pakkaan myös omat tavarani valmiiksi. Kisapäivästä selviän tällä varustuksella;

• kypärä
• saappaat
• kannukset
• kisahousut
• kisatakki
• valkoiset hanskat
• ponnareita ja pinnejä
• huppari ja collarit kisavaatteiden päälle suojaksi
• toiset hanskat 
• lähtömaksut ja jäsenkortti
• kamerat
• kylmällä ilmalla vielä ratsastustakki ja tarvittavat pipot ym lämmikkeet.

Kilpailupäivänä saavun tallille paria tuntia ennen suunniteltua lähtöä. Mikäli kilpailuihin lähdetään trailerilla, aloitan päivän pakkaamisella. Harrilla kulkee kilpailuissa mukana

• satula
• suitset (tarvittaessa kahdet, nivel- ja kankisuitset)
• kuivatusloimi
• (sadeloimi sadepäivinä)
• kaviokoukku ja harja
• letityskumppareita
• heinäverkko
• porkkanoita
• nahkariimu kuljetukseen.

Pakkaamisen jälkeen onkin viimein aloittaa Harrin puunaus. Tarvittaessa pesen vielä yön aikana tulleet liat karvasta ja jouhista, mutta muuten vain harjailen hevosen huolella läpi. Kaviot pesen ja rasvaan, jalkoihin laitan suojat tai pintelit jo kuljetuksen ajaksi, Harrilla kun ei ole erikseen kuljetussuojia. Viimeisenä ennen lähtöä vielä letitän hännän ja harjan, jotta Harrille jäisi mahdollisimman vähän aikaa sotkea ne ennen lähtöä. Noin kymmentä minuuttia ennen suunniteltua lähtöä aloitetaan Harrin lastaus, johon todellisuudessa kuluu yleensä vain muutama minuutti.

Kilpailupaikalla puretaan hevonen/hevoset kopista ja hoidetaan lähtömaksut ja tarkastellaan lähtölistat. Kun omaan verryttelyaikaan on jäljellä enää kymmenisen minuuttia, olen alkanut varustaa Harria. Se on aina ehtinyt kävellä kilpailupaikalla hyvän aikaa ennen verryttelyä, joten verkassa on voinut aloittaa työskentelyn suoraan. Verryttelyn aikana ratsastan radan osia, kertaan hankalia kohtia ja yleisesti pyrin ratsastamaan Harrin rennoksi, pyöreäksi, herkäksi ja aktiiviseksi. Riippuen hevosen mielentilasta teen tarvittaessa enemmän laukkaa tai esimerkiksi siirtymisiä. Vielä juuri ennen omaa rataa olen kilpailurataa edeltävällä verryttelyalueella nostanut vielä pätkän laukkaa molempiin suuntiin ja varmistanut siirtymisillä sen, että hevonen tosissaan on kuulolla ja valmis kilpailusuoritukseen. 

Miten te valmistaudutte koulukilpailuihin, eroaako rutiininne tai toimintatapanne minun tavoistani?

0

Monipuolisesti kivaa hauskaa mukavaa

Harri on tehnyt niin ahkerasti töitä kilpailuihin treenatessa, että poika on saanut nyt ansaitusti kevyempiä päiviä. Torstaina käytiin vain puuhailemassa käynnissä maastakäsin ja tänään ratsastelin reilu puolisen tuntia ilman satulaa. Huomenna päästään taas pitkästä aikaa lähtemään maastoon kunnolla valoisaan aikaan, kun ehdin tallille jo heti aamulla. Suunnitelmissa olisi tehdä rauhallinen, mutta pidemmän puoleinen maastolenkki.

Sunnuntaina onkin vuorossa hurjan pitkästä aikaa Ville Vaurion kouluvalmennus - odotan melkeinpä ihan innoissani, että päästään näyttämään miten paljon ollaan kehitytty viime valmennuksen jälkeen! Ahkera treenaaminen jatkuukin ensi viikolla, kun muutamana päivänä treenataan itsenäisesti ja keskiviikkona mennään taas oman opettajan tunnille. Lauantaina pitäisikin olla sitten valmiina lähtemään taas kisaamaan. 

Treeniaikataulun laatiminen on yllättävän haastavaa, kun yritän saada sopivassa suhteessa mahdutettua kalenteriin niin treenaamista, valmennuksia, kisoja kuin kevyempiäkin päiviä. Jossain määrin olen ihan pakkomielteinen Harrin liikkumisen suhteen; väännän ja käännän aikatauluja äärimmäisyyksiin saakka, jotta saisin sovitettua treenin ja kevyemmät päivät vähän vuorotellen Harrin viikko-ohjelmaan. Aina ei vain onnistu, mutta parhaani yritän tehdä. 

Miten te suunnittelette hevostenne viikko-ohjelmia, vai suunnitteletteko ollenkaan?

Itse pyrin pitämään Harrin liikkeessä ainakin 6 päivää viikossa. Kunnon treenejä korkeintaan kahtena päivänä peräkkäin ja rankempien päivien jälkeen jonkinlainen kevyempi liikutus; maastakäsin puuhailua, kävelytystä tai maastoilua. Missään nimessä en halua seisottaa hevosta vapaapäivällä kisojen tai valmennuksen jälkeen. Uskon ja toivon, että säännöllinen ja vaihteleva liikutus pitää Harrin kunnossa sen korkeammasta iästä huolimatta. 

1