maanantai 24. elokuuta 2015

Lomalta valmentautumaan

Aksu-poni vietti muutaman viikon ansaittua kesälomaa ja palasi hyppypuuhiin edellisellä viikolla, kun kävin hypyttämässä taas ponin omistajan tyttöä ponin kanssa. Tällä viikolla oli taas minun vuoroni kiivetä ponin kyytiin loikkimaan, kun saatiin sovituksi estevalmennus ennen viikonlopun kilpailuita.

Hypättiin melko simppeleitä tehtäviä ja lyhyttä rataa. Aksu liikkui mukavasti eteen ja tuli esteille hyviin paikkoihin. Tämä on ehdottomasti yksi suuri edistysaskel, joka ollaan otettu viimeisen puolen vuoden aikana! Nyt alkaa olla yksi peruspalikka jotakuinkin paikoillaan ja meidän on helpompi jatkaa kehittymistä ja kiinnittää huomiota muihin asioihin.



Kaasu toimi siis kivasti ja jarrukin löytyi, mutta ratti oli vähäsen hukassa. Kevään ja kesän aikana päästiin kivasti eteenpäin ulkoavuilla kääntämisessä, mutta nyt tuntui, että homma oli unohtunut niin kuskilta kuin poniltakin. Alkutunti kului heikosti kääntyen, mutta vähitellen ulkoavut alkoivat taas mennä läpi ja saatiin oikein onnistuneita ratoja ratsastetuksi.

Lopuksi hypättiin Aksun kanssa rata vielä korkeampana läpi ajatellen lauantain starttia 85 cm luokassa. Aksu suoritti mainiosti ja ilman ongelmia! Valmentajaltakin tuli kivaa palautetta ja meno näytti kuulemma sujuvalta. Kuvia ei viimeiseltä korotetulta radalta tällä kertaa ole, mutta saatiin kuitenkin joitain kuvia pienemmiltä esteiltä, vaikken itse saanutkaan sovittua omaa kuvaajaa mukaan. :)







1 kommentti

  1. hienoja kuvia. Mä haluaisin ehdottomasti uudestaan Hafllingerin selkään. Sain Losissa mennä Haflingerillä ekaa kertaa ja ihastuin rotuun heti. <3<3<3<3<3<3

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat