Käytiin lauantaina pyörähtämässä Liedossa Capri-tallilla 1-tason koulukisoissa ratsastamassa helppo B:0. Kyseessä oli pikkukisat, joissa ratsastettiin russimestaruuksien yksi osakilpailu ja siinä ohessa oli avoimet helppo C ja helppo B luokat. Tallikaveri lähti suorittamaan hevosellaan C:tä ja päästiin traikussa mukana vääntämään tuo B.
Verryttely tapahtui ryhmissä kilpailukentällä, koska tallilla oli vain yksi melko pienikokoinen kenttä. Hiukan huono juttu Harrin kannalta, koska 15 minuuttia ei millään riitä Harrin verryttelemiseen. Käynnissä aikaa oli verrytellä runsaasti, mutta odottelualueena toimineen metsätarhan pohja ei soveltunut ravaamiseen tai laukkaamiseen.
Lyhyestä verryttelystä huolimatta Harri oli melko hyvä ratsastaa. Se oli mielestäni tasaisempi kuin viime kisoissa, tahti säilyi paremmin. Hevonen oli hieman löysän ja hitaan oloinen, mikä varmasti osittain johtui raskaasta kentän pohjasta. Kaiken kukkuraksi raippa sattui vielä jäämään tallin pihaan, joten herran herättely ei käynyt niin helposti.
Rata sujui ihan mukavasti. Ei tullut wau-fiiliksiä "nyt on todella hyvä", mutta ei myöskään mitään suuria mokia. Peruutus nyt oli taas hieman vino ja vasten kättä eikä laukannostot olleet kovin siistit tai sujuvat, mutta periaatteessa virheittä suoritettiin koko rata. Harri olisi saanut olla aktiivisempi ja liikkua paremmin takaa eteen ylämäkeen, mutta ei aina voi olla hyvä ja energinen päivä suorittaa. Tällä suorituksella saatiin 60,80% ja neljäs sija. Sijoitus jäi hieman harmittamaan, sillä mielestäni Harri suoritti perus siistin radan virheittä. Pisteitä tippui muodosta; hevonen oli liian matala, vaikka kaikki sijoittuneet hevoset eivät kulkeneet edes rehellisesti peräänannossa. Toki tuomareita on erilaisia, toinen sakottaa enemmän toisesta ja toinen toisesta asiasta.
Ensi kisoihin enemmän verryttelyaikaa ja raippa mukaan, niin toivottavasti saadaan taas hieman parempi tulos. :) Seuraavat kilpailut ovatkin taas aluekisat, joten prosentit tuskin nousevat, mutta toivon voivani olla taas hieman tyytyväisempi omaan ratsastukseeni, vaikkei suoritus paperilla näyttäisikään paremmalta.
maanantai 3. elokuuta 2015
LieRa 1-tason koulukilpailut
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyö...
Kuukauden luetuimmat
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Olen kokenut tässä viimeisen vuoden aikana oikean hevosten ruokinnan tietoähkyn. Olen imenyt tietoa hevosten ruokinnasta kuin sieni ja pyrki...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
Postauksia aiheittain
video
Winnie
harri
esteitä
erikoispostaus
maastoilu
kilpailut
varusteurheilu
veikka
kouluvalmennus
Julita
Aksu
pellolla
Joulukalenteri
estekilpailut
maastakäsintyöskentely
koulukilpailut
kanget
irtojuoksutus
miniwinnie
estevalmennus
sponsoroitu postaus
valmennusvideo
talliarvostelu
temppukoulutus
varusteeton ratsastus
jalkapallo
matkailu
laidun
istunta
ratsastustehtäviä
tuotetestaus
laukkaradalla
kaulanaru
letitys
ohjasajo
uittaminen
Tsemppiä seuraaviin kisoihin ja ihanasti sopii yhteen tuo huopa ja sun takki!! *sydämet silmissä*
VastaaPoista- Roosa
Voi kiitos! Olin itse ihan unohtanut tämän sinisen kisatakkini, kun siitä uupui jopa kolme nappia, enkä siksi ollut käyttänyt sitä pitkään pitkään aikaan. Kilpailupäivän aamuna sain kuitenkin jonkin päähänpiston kaivaa takin kaapista ja ommella siihen uudet napit, kun muistin kisahuovan olevan sinireunainen.. :D Sopii kyllä ehdottomasti paljon paremmin kuin musta takki!
PoistaAina ei tunnu siltä että tuomarit olisivat täysin oikeuden mukaisia ja se onkin todella ärsyttävää(itse olen ollut melko samassa tilanteessa) mutta teillä on kuitenkin homma hyvin hanskassa kun jatkatte samaa menoa se kyllä vielä palkitaan! :)
VastaaPoistaKouluratsastus on siitä jännä laji, että samalla suorituksella voi tosiaan saada aivan eri tuloksen eri tuomareilta. Esteillä puhdas rata on aina puhdas rata, kun puomit pysyvät kannattimilla ja hevonen ylittää kaikki esteet oikeassa järjestyksessä. Tulkinnan varaa ei esteillä jää, toisin kuin koulupuolella. Toki yleisesti luotan tuomareiden kokemukseen ja arviointikykyyn, mutta tällä kertaa jäi ihan tosissaan ihmetyttämään, että hävittiin pää pilvissä juoksevalle ponille..
PoistaMutta lisää vain kisoja alle ja uusien tuomareiden arvioitavaksi. :)
Mä luulen, että tuomari halusi vähän kokemattomampien ratsukoiden sijoittuvan. Kun eikö tuo Capri- talli ole ratsastuskoulu?
VastaaPoistaMutta ihan hyvin näytti menevän. Eikun vaan uusia kisoja kohti!
Juu on ratsastuskoulu, vieläpä russeja kasvattava ja nyt kilpailtiin russimestaruuksista.. Tuomarin "haluamisella" ei kuitenkaan pitäisi olla vaikutusta ratsukoiden arvosteluun, vaan kaikki pitäisi tuomaroida samalla tavalla ratsusta, seurasta tai ratsastajan iästä huolimatta.
PoistaSijoittuneista tosin vain yksi poni oli russi, pari muuta olivat tallin ulkopuolisia ratsukoita. :) Mutta enpä minä ole koulutuomari, joten turha vatvoa ja harmitella. Seuraavissa kisoissa täytyy vain ratsastaa itse vielä paremmin!
Katsoin videosta vain alun raviohjelmaa ja minusta arvostelu on ollut jopa lepsu. Hevonen liikkuu kuolaimen alla, lyhyellä tikittävällä askeleella, eikä liike tule selänläpi. Lisäksi ravissa näkyy selvää tahtivirhettä eli tahdittamista niin keskiraveissa kuin ravikaarteissa. Tahti on kuitenkin tärkein arvostelukohta kouluradalla ja jos se puuttuu menestykseen vaaditaan a) huonompia ratsastajia b) tuomari joka ei välitä.
VastaaPoistaItseasiassa askellajien säännöllisyys yms arvostellaan vain kertoimella 1. Tiedostan kyllä meidän ongelmat tällä radalla enkä ole rataa täydelliseksi väittänytkään, se nyt näkyy saamissamme prosenteissakin. Tämä oma pohdinta lähtikin liikkeelle verratessani omaa rataa muihin kilpailuissa ratsastettuihin ratoihin, josta ihmetykseni nousikin. Pelkkää omaa rataani ja sen virheitä analysoimalla ei tässä tilanteessa siis päästä pitkälle.
PoistaMutta eiköhän tässä nyt ollut riittävästi tästä aiheesta, ajatukset ja treenit on jo seuraavissa kisoissa. :)