Onnistumisen iloa ja hyppäämisen riemua!

Voihan hitsi vie, fiilis on katossa! Voi hyvänen aika miten voikaan pieni ihminen olla iloinen ja niin kovin tyytyväinen! En varmasti osaa edes pukea sanoiksi tämänpäiväistä valmennusta ja siitä jäänyttä fiilistä, mutta toivottavasti jotain välittyy sinne ruudun toisellekin puolelle.

Olin vähän epäileväinen, kun viime viikolla kyseltiin halukkuuttani osallistua jo Matti Eklundin estevalmennukseen Aksulla. Olinhan kuitenkin ratsastanut ponilla vasta muutaman kerran monien vuosien tauon jälkeen ja hypännyt vain pikkuisen kavaletin muutamaan kertaan. Puhumattakaan siitä, että olen viimeksi kunnolla hypännyt viime elokuussa! Syteen tai saveen, lupauduin kuitenkin osallistumaan valmennukseen.

Aloiteltiin mukavasti helpoilla tehtävillä ja hyvin pienillä esteillä. Hetken jo ehdin luullakkin, että maksaisin itseni kipeäksi vain muutaman ristikon hyppäämisestä. Valmentaja huomioi kuitenkin erittäin hyvin molemmat ratsukot taitojen ja tavoitteiden mukaan. Puolivälissä tuntia käveltiin pidempi pätkä kun toinen ratsukko hioi tehtävää, mutta lopputunnista sainkin ihan yksityisopetusta, kun valmentaja keskittyi minun ja Aksun hypyttämiseen.

Aloitettiin ravipuomeista kahdeksikolla ja edettiin lisäämällä puomien jälkeen laukannosto ja pikkuinen ristikko pitkälle sivulle. Tehtävä eteni ja vaikeutui kivasti, kun vähitellen lisättiin uusia esteitä tehtävän jatkoksi. Pian jo pitikin kääntää enemmän, ratsastaa teitä ja suhteutettuja välejä. Lopuksi jo alkutunnista aloitettu tehtävä oli laajentunut kuuden esteen radaksi.

Luulin meidän jo lopettelevan, kun valmentaja vielä laittoikin meidät Aksun kanssa töihin. Yhtäkkiä esteet nousivat ja lisääntyivät ja sain suoritettavaksi yhdeksän esteen radan, johon sisältyi suhtautettuja linjoja, sarja, ties mitä palikoita ja vesimatto. Jollain ihmeen kaupalla suoriuduin radasta ja ylitin hirvittävän pelottavia ja suuria esteitä ehtimättä edes ajatella asiaa!

Ratsastaminen ja hyppääminen oli käsittämättömän helpon tuntuista siihen nähden, että olen tosiaan hypännyt viimeksi lähes vuosi sitten ja ratsastanut siitä saakka isompaa kouluhevosta. Aksu oli kuitenkin niin tutun ja turvallisen tuntuinen, se oli lähes täysin samanlainen ratsastaa esteillä kuin Winnie oli! Sain taas sen saman superfiiliksen kuin vielä vuosi sitten Winnien kanssa, kun ylitettiin sujuvasti aina vain vaikeampia ja vaikeampia ratoja ja isompia esteitä. Aksun liike on hyvin samankaltainen kuin Winnien ja hypyissä oli helppo istua mukana, vaikkakin toisinaan Aksu hyppääkin isosti ja enemmän ylöspäin. Ponia sai myös ratsastaa hyvin samalla tavalla kuin Winnietä!

Minua oli peloteltu Aksun tavalla pukittaa joskus isostikin esteen jälkeen, mutta ainakin tällä kertaa suoriuduttiin valmennuksesta ilman yhtäkään pukkia tai pelleilyä. Kuten Winnienkin kanssa, Aksua sai ja piti ratsastaa heti esteen jälkeen eteen, jolloin se keskittyy etenemään seuraavalle esteelle, eikä ehdi miettiäkään esimerkiksi pukittamista tai hidastelua, jolloin ratsastaminen taas vaikeutuu.

Valmennuksesta jäi käsittämättömän hyvä fiilis, en olisi uskonut että suoriudun vuoden hyppäystauon jälkeen näin kunnialla ensimmäisestä estetunnista. Esteet nousivat korkeimmillaan varmaan 80 senttiin ja ylitettyä tuli ties minkälaista pelottavaa erikoisestettä. Valmentajaltakin saatiin vain hyvää palautetta; Aksulla on hyvä, iso ja pyörivä laukka, hyvä hyppytyyli, hurjasti kapasiteettia ja hyvä asenne hyppäämiseen. Sovin ponille kuulemma hyvin ja meno näytti sujuvalta - saatiinkin nyt jo komennus kilparadoille! Kilpaileminen nyt ei kuitenkaan ehkä ihan heti ole ajankohtaista, mutta sujuvaahan tuo meno oli, eikä kilpaileminenkaan tuntuisi yhtään huonolta ajatukselta, kun aika on sopiva. :)

Kuvista ja videosta (joka on tynkä akun loppumisen vuoksi) hurjan iso kiitos Viiville, joka lähti suht lyhyellä varoitusajalla innoissaan mukaan kuvaamaan!

PS! Kovasti lukijat toivovat kysymyspostausta, mutta sellaisen toteuttamiseen tarvitaan myös niitä kysymyksiä! Aktivoitukaahan nyt, mikäli haluatte jotain vastauksia.