Luonnollinen hevosmiestaito ja vahvat varusteet; ristiriitako?

"Tykkäät työskennellä hevosen kanssa maastakäsin, mutta treenaat myös kangilla ja kannuksilla. Ovatko nämä asiat mielestäsi ristiriidassa keskenään tms. Mitä itse ajattelet asiasta?"

Tästä asiasta ollaan varmasti hyvinkin montaa eri mieltä ja joku varmasti myös kritisoi minun toimintaa ja valintojani. Kovin helposti vedetään selkeä raja luonnollisen hevosmiestaidon ja tavoitteellisen treenaamisen välille. Kärjistetysti voidaan luokitella "hevoskuiskaajat", joiden hevoset kulkevat ilman kenkiä ja joilla ratsastetaan korkeintaan kaulanarulla pellolla, sekä "kilpailijat", joiden hevoset ovat urheiluvälineitä, jotka on väkisin väännetty pakettiin ties millä remmeillä, apuohjilla, piikkikannuksilla ja norsujarrukuolaimilla. 

Itse en kuitenkaan näe asiaa aivan niin mustavalkoisena, enkä voi sanoa valinneeni kumpaakaan leiriä. Arvostan kumpaakin ajatusmaailmaa ratsastuksen suhteen tiettyyn pisteeseen saakka. On mahdottoman hienoa, että ihminen voi luoda niin vankan luottamussuhteen hevoseen, että pystyy ratsastamaan ilman varusteita ja työskentelemään hevosen kanssa maastakäsin niin, että se näyttää lähes taikuudelta. Vastaavasti kuitenkin arvostan myös kouluratsastuksessa ja -ratsastajissa taitoa ja saumattomaksi hiottua yhteistyötä hevosen kanssa, jolloin ratsukon on mahdollista suorittaa harmonisesti vaativiakin kouluratsastusliikkeitä. Loppujen lopuksi hevosten kanssa toimiessa on kuitenkin aina kyse luottamuksesta, taidosta lukea hevosta ja oikeiden apujen käyttämisestä. 

Kuinka sitten voin treenata luonnollisia hevosmiestaitoja ja samalla kuitenkin ratsastaa hyvin vahvoja varusteita käyttäen? On totta, että esimerkiksi kankikuolain on mahdottoman vahva ja sillä on helppo aiheuttaa hevoselle kipua. Samoin raippaa ja kannuksia voi käyttää hevosen alistamiseen ja pakottamiseen. Oikein käytettynä vahvatkaan varusteet eivät kuitenkaan tuota hevoselle kipua, eikä silloin niiden käyttäminen ole mielestäni väärin tai ristiriidassa luonnollisen hevosmiestaidon ajatuksen kanssa. Varusteet eivät ole pakottamista varten, vaan näen ne työvälineinä, joita tulee osata käyttää oikein ja hevosta kuunnellen. Väärin käytettynä varusteilla voi saada aikaan pahaa jälkeä, eikä se ole mielestäni missään määrin oikein tai hyväksyttävää. Vastaavasti oikein käytettynä varusteet voivat myös tukea hevosen hyvinvointia; satula jakaa painoa tasaisemmin hevosen selkään ja kuolaimella tai oikein säädetyillä apuohjilla voi ohjata hevosta työskentelemään sen lihaskunnon kehittymisen kannalta otollisempaan muotoon. 

Minä pidän sekä maastakäsintyöskentelystä että valmentautumisesta ja kilpailemisesta. En ole valinnut vain toista lajia, vaan harrastan molempia yhdessä ja kokonaisuutena. Luonnollinen hevosmiestaito ja kyky lukea hevosta toimii pohjana kaikelle, mitä hevosten kanssa teen. Maastakäsittelyn ja luottamusharjoitusten myötä olen oppinut tuntemaan Harria hevosena ja onnistunut luomaan luottamussuhteen tuohon hevoseen. Sen myötä myös koulun treenaaminen on helpottunut, kun Harri on lopettanut säikkymisen ja säntäilyn. Vastaavasti valmennuksissa olen oppinut määrätietoisuutta ja rohkeutta, mikä heijastuu kykyyni toimia määrätietoisena johtajana hevoselle myös maastakäsin. 

Vahvaakin kuolainta ja ylipäätään varusteita käyttäen olen oppinut hiomaan apujani pieniksi, mutta selkeiksi. Kankikuolaimella yhden sormen liikautuksella voin saada aikaan saman reaktion kuin riimulla ratsastaessa koko käden ja kehon yhtäaikaisella liikkeellä. Kun palikat loksahtelevat paikoilleen varusteiden kanssa, on niitä helpompi alkaa myös vähentää. Loppujen lopuksi pitäisikin olla aivan sama asia, onko hevosella päässä riimu vai kankisuitset, kun ratsastus tapahtuu istunnalla.

Koen siis molemmat työskentelytavat toisiaan täydentävinä ja tasapainottavina. Pyrin Harrin liikutuksessa säilyttämäänkin tuon tasapainon; koulua treenataan suunnilleen vain kahdesti viikossa ja muina päivinä maastoillaan, leikitään ja puuhaillaan monipuolisesti kaikkea muuta. Olen ratsastanut hevosia, joille työnteko on selkeästi ollut vastenmielistä ja pakkopullaa, mutta Harri tosissaan vaikuttaa tykkäävänkin työnteosta. Mikäli hevonen vaikuttaisi joka kerta happamalta tai sitä pitäisi "alistaa" kovalla kuolaimella ja kannuksella, en varmasti nauttisi ratsastamisesta itsekään. Pehmeästi ja pienin avuin ratsastaen Harri kuitenkin liikkuu rentona ja tyytyväisen oloisena, joten en näe syytä luopua kouluratsastuksesta siksi, että se olisi itsekästä tai leimaisi hevosta urheiluvälineeksi. Hevosen hyvinvointi on kuitenkin pääasia ja myös ehto varustevalinnoille.