Meillä onkin tainnut mennä Harrin kanssa jo ihan liian hyvin, kyllä se oli tiedossakin ettei hauskuus ja onnistumiset voi aivan loputtomiin saakka kestää. Hartsa päätti palauttaa pilvissä leijuvaa kuskia vähän maanpinnalle ja muistuttaa ratsastettavuudeltaan enemmän katujyrää kuin herkkää kouluhevosta.
En tiedä johtuiko turvan painuminen vahvistuneesta maan vetovoimasta, jostain käsittämättömästä harmituksesta vai muutamasta kevyemmästä liikutuspäivästä, mutta hetkittäin Harri oli melko hirvittävä ratsastaa. Katujyrän tavoin se paineli menemään lujaa vauhtia kuolaimeen ja ohjaan nojaten. Sain ihan urakalla muistutella, että herran täytyy ihan itse kannatella päätään myös ravissa.
Tein runsaammin siirtymisiä ja jätin hevosen yksin leikkimään vetämisleikkiään; vastaan vetämällä syntyy kilpailu (jonka 10 kertaa minua painavampi eläin varmasti voittaa), mutta ilman vastusta sitä joutuu kuin joutuukin kantamaan oman ruhonsa ihan itse! Vaadin kevyttä ohjastuntumaa, tai muuten nostin Hartsan pään toisella ohjalla ylös. Pikkuhiljaa viesti meni perille ja hetkittäin Hartsa olikin varsin kiva ja herkkä ratsastaa. Saatiin aikaan muutamat oikein taidokkaat piaffetkin!
Loppua kohden taidettiin molemmat vähän väsähtää, mikä taas kostautui tottakai. Harri väsyi itsensä kantamiseen lämpöisessä kelissä ja minä väsähdin, enkä jaksanut vaatia enää täydellisyyttä. Loppuravit ravailtiin aika hurjassa temmossa, mutta sentään pyöreällä kaulalla.
Moona ratsasti samaan aikaan vuokraheppaansa Glitteriä, joten kuvailtiin omien välikäyntiemme aikana vähän päittäin. Muutamia varsin hyviäkin kuvia Moona sai räpsittyä lyhyessä ajassa!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.