Tässä nyt kuitenkin "kesäisiä" kuvia eiliseltä. Nättejä on, tarkenin jopa ihan hetken ratsastaa ilman huppariakin. Epätoivoisesti yritettiin taas saada uutta profiilikuvaa faceen, mutta eipä onnistanut tälläkään kertaa. Voisikohan sitä ihminen opetella olemaan vääntämättä naamaansa jatkuvasti? Voisi edes hetken näyttää niin sanotusti ihmiseltä. Näistä kuvista valtava kiitos Sirulle!
torstai 19. kesäkuuta 2014
Avautuminen Suomen kesästä
Kesän määritelmään kuuluu mielestäni aurinko, lämpö, biitsi ja ruskettuminen, tai siis minun tapauksessani palaminen. Mistään tästä ei kuitenkaan ole ollut nyt tietoakaan! Ei paljon lohduta, että on lomaa, kun ilmat on täyttä kuraa. Säälittävää joutua odottelemaan kesää ja kun se kesäkuu ja loma vihdoin alkaa, ei oikeasta kesästä ole tietoakaan. Kesällä kuuluisi hengailla koko päivä tallilla, ratsastella auringossa, pestä heppoja pihalla, kuivatella niitä pellolla syötellen ja putsata varusteita pihalla samalla ruskettuen. Nyt on hyvä, jos tarkenee t-paidalla ratsastaa. Voiko tästä "kesästä" tehdä reklamaation jonnekkin?!
Tässä nyt kuitenkin "kesäisiä" kuvia eiliseltä. Nättejä on, tarkenin jopa ihan hetken ratsastaa ilman huppariakin. Epätoivoisesti yritettiin taas saada uutta profiilikuvaa faceen, mutta eipä onnistanut tälläkään kertaa. Voisikohan sitä ihminen opetella olemaan vääntämättä naamaansa jatkuvasti? Voisi edes hetken näyttää niin sanotusti ihmiseltä. Näistä kuvista valtava kiitos Sirulle!
Tässä nyt kuitenkin "kesäisiä" kuvia eiliseltä. Nättejä on, tarkenin jopa ihan hetken ratsastaa ilman huppariakin. Epätoivoisesti yritettiin taas saada uutta profiilikuvaa faceen, mutta eipä onnistanut tälläkään kertaa. Voisikohan sitä ihminen opetella olemaan vääntämättä naamaansa jatkuvasti? Voisi edes hetken näyttää niin sanotusti ihmiseltä. Näistä kuvista valtava kiitos Sirulle!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyö...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
Kuukauden luetuimmat
-
Erityisesti oman ponin kohdalla olen halunnut vaikuttaa mahdollisimman paljon nelijalkaisen ystäväni elinolosuhteisiin. Ne kun vaikuttavat e...
-
Kengättömyys on ehdottomasti yleisin aihe, johon liittyviin kysymyksiin olen saanut hevosenomistajana vastata. Niin sukulaiset, työkaverit k...
-
Esteiden hyppäämisessä kurjinta on esteiden kantaminen. Kokoappa yksin kahdeksan esteen rata, niin saat helposti käyttää tunnin puomien ja t...
-
MITÄ maastakäsintyöskentely on? Käytännössä kaikki se, mikä tapahtuu ratsastuksen ulkopuolella, on maastakäsittelyä. Hevosen vieminen tarha...
-
Pitkäharjaiselle hevoselle helpoin ja siistein letti on niskaa pitkin kulkeva ranskalainen letti. Siisteimmän lopputuloksen valkojouhisella ...
-
Blogin lukijoilta on aina tasaisin väliajoin tullut toiveita, että opastaisin hevosen piirtämisessä. Tässä on se tapa, jolla itse aloin he...
Postauksia aiheittain
video
Winnie
harri
esteitä
erikoispostaus
maastoilu
kilpailut
varusteurheilu
veikka
kouluvalmennus
Julita
Aksu
pellolla
Joulukalenteri
estekilpailut
maastakäsintyöskentely
koulukilpailut
kanget
irtojuoksutus
miniwinnie
estevalmennus
sponsoroitu postaus
valmennusvideo
talliarvostelu
temppukoulutus
varusteeton ratsastus
jalkapallo
matkailu
laidun
istunta
ratsastustehtäviä
tuotetestaus
laukkaradalla
kaulanaru
letitys
ohjasajo
uittaminen
Ihana postaus!! Jos haluat niin voit myös käydä kattoo mun blogin http://shetlanninponip.blogspot.fi/
VastaaPoista