torstai 26. kesäkuuta 2014

Varusteurheilijan huippusuoritus

Ikinä en ole ollut erityisen hyvä missään urheilussa. En juoksemisessa, en pallopeleissä, uimisessa tai missään muussakaan, vaikka kaikkea mahdollista on tullut harrastettua satubaletista kilpauintiin ja koripalloon. Varusteurheilu on vihdoin laji, jossa pärjään ja yllän ihan palkintosijoille saakka!

Juhannuksen jälkeen vietetäänkin taas varusteurheilijoiden urheilujuhlaa, kun joka paikassa on ratsastusvarusteet alennuksessa. Tällä kertaa olin valmistautunut hirmu huonosti, en ollut edes suunnitellut ostavani mitään tai tehnyt edes kauppalistaa ( eli listaa varusteista, joiden hyödyllisyydestä ja tarpeellisuudesta olen pystynyt vakuuttamaan itseni). Kaboom, olinkin yllätysvoittaja!

Kävin tuossa edellispäivänä poliisilaitoksella uusimassa passia ja suoriuduinkin toimituksesta niin nopeasti, että minulle jäi ylimääräistä aikaa kulutettavaksi ennen kuin näkisin serkkuni. Hööks osui sopivasti matkan varrelle, joten käväisin siellä kuluttamassa aikaa (ja rahaa). Oli varsinainen ilo silmälle nähdä liikkeen ikkunoissa isot -50 % mainoskyltit, en edes tiennyt alennusten alkaneen!

Hööksistä tarttui mukaan itselleni hurjan kiva pinkki JH Collectionin huppari ja Harrille Lami-Cellin limen vihreä kouluhuopa ja siihen sopivat jalustinkumit. Tuota huopaa olin ihastellut jo aikaisemmin, mutta olin kieltäytynyt maksamasta yli 40 euroa tavallisesta huovasta vain sen merkin takia. Nyt tuokin oli puoleen hintaan, joten pakkohan se oli ostaa. Sitäpaitsi ihan oikeasti Harrilla ei edes ole valtavaa määrää satulahuopia! Itselläni on vain kolme huopaa, joista yksi on pinkki, eli ei niinkään edustuskelpoinen. Nyt voi taas hyvillä mielin vaihtaa huopaa puhtaaseen, kun ei tarvitse ihan joka toinen päivä olla pesemässä hikisiä huopia kotona.
Huppari taas oli oikea löytö, koska jäljellä oli enää muutama kappale, jotka olikin kokoa XL. Yhden XS kokoisen löysin pinosta ja se sopi päälle kuin mittatilauksena tehty, joten pakkohan se oli ostaa!



Käytiin toisena päivänä pyörähtämässä äidin kanssa kaupungilla ja siinä samassa poikkesin käymään Reunoksella. Olin jo pitkään ihastellut BR kouluratsastussuojia ja harkinnut pitkään ja hartaasti niiden hankkimista, koska olen lopen kyllästynyt pyörittämään päivittäin neljää pinteliä edestakaisin ja kuraisilla keleillä pesemään ja kuivaamaan saastaisia pinteleitä. Suojahyllystä en himoitsemiani suojia enää löytänyt ja harmistuinkin vähäsen, kunnes löysin rakkauteni alekorista! Pakkohan nuo oli ostaa, kun ihan oikeasti tulevat tarpeeseen eivätkä olleet enää hullun hintaisetkaan. Hetken mietin tuota väriä, mutta päädyin siihen lopputulokseen, että hopea on varmasti oikein tyylikäs. Perus musta on vähän tylsä ja valkoinen on salamana aivan likainen, joten hopea on varmasti ihan kiva vaihtoehto. Tykkään näistä ihan valtavasti! Sitäpaitsi vaikka nämä nyt kiiltävät onkin, eivät sentään ole pinkit tai vaaleanpunaiset. ;) Neutraali ja hillitty väri siis periaatteessa kuitenkin!

Pääasiassa juoksutukseen ja irtojuoksutukseen ostinkin Harrille Eskadronin jännesuojat etujalkoihin jo keväällä, mutta nyt vihdoin löysin netin hevostarvikekirpparilta saman sävyiset takasuojat. Tähän sakka Harri onkin käyttänyt Winnien vanhoja cob kokoisia suojia takasissaan. Tämäkin oli siis ehdottomasti tarpeellinen ostos!

Shoppailureissulta äidin kanssa tarttui mukaan myös Monty Robertsin hevoskuiskaajan käsikirja, josta olen itseasiassa hyvin innoissani! Olen tuota kirjaa himoinnut jo varmaan vuosia, mutta en ole raaskinut ostaa sitä vajaalla 50 eurolla. Nyt kirjasta oli vihdoin tehty suomenkielisenä pokkariversio, jolloin hintakin oli puolittunut. Kiva päästä vihdoin opiskelemaan vähän lisää maastakäsittelystä ja ylipäätään hevosen käyttäytymisestä, tähän mennessäkin kun olen suurimman osan maastakäsittelyjutuista oppinut lukemalla. 

1 kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat