Harppauksin eteenpäin, vaikkakin matka on loputon

Ihan ensimmäiseksi muistutan kysymyspostauksesta, johon saa jättää vielä kysymyksiä. Kyssäreitä voi kommentoida edelliseen postaukseen tai vaikka tähänkin, kyselkäähän ahkerasti!

Tänään oli vihdoin taas pitkästä aikaa Ville Vaurion kouluvalmennus, jota serkkuni Jenni pääsi onnekseni kuvaamaan. Ville on harmittavaisen harvoin päässyt nyt käymään, ei edes ihan joka kuukausi. Oltaisiinkohan nyt kevätkauden aikana päästy kolmeen tai neljään valmennukseen. Sentään jonkinmoista jatkumoa tässä touhussa on ollut - aina on jossain määrin jatkettu siitä mihin on viimeksi jääty.

Ratsastin tunnin kangilla, koska halusin ratsastaa niillä valvovan silmän alla ja varmistua siitä, että käytän kankikuolainta oikein. Viimeksi Satu Saarikummun tunnilla ratsastin kangilla samasta syystä, mutta Ville on kuitenkin "oma valmentajani", joten halusin kerätä varmuutta kankien käyttöön myös hänen valvonnassaan.

Olin ehtinyt verkkailla Harria parikymmentä minuuttia maneesissa ravissa ja laukassa, joten ihan kylmiltään ei tarvinnut tunnille lähteä. Aloiteltiin valmennusta verryttelemällä vähäsen lisää ravia ja laukkaa ja taivuttelemalla samalla hevosia. Verkkailun jälkeen siirryttiin pohkeenväistöihin - kouluratsastusliikkeeseen, jota olen oppinut vihaamaan. Väistöjä on tehty loputtoman paljon jo ratsastuskoulussa, mutta tunnen oloni täysin osaamattomaksi, kun niitä pitäisi ratsastaa. Koen väistöt vaan jotenkin käsittämättömän vaikeiksi, eikä Harrin kanssa tunnu mitkään palaset loksahtelevan paikoilleen noissa sivuttaisliikkeissä. Tuntuu, että hevonen on aina mutkalla, asettunut väärään suuntaan, täysin käyrä kaulastaan ja päästään ja kulkee vielä väärin takaosa edellä. Suunnilleen tuolta meno varmasti alkuun näyttikin! Kaiken kukkuraksi pikku pätkä väistöä ei edes riittänyt, vaan ratsastettava matka oli kokonainen diagonaali.

Loputtoman vinoa menoa joka suuntaan!

Vääntämisen, kääntämisen ja turhautumisen jälkeen väistöt alkoi sentään jossain määrin sujua ainakin pätkittäin. Ravissa väistättäminen oli helpompaa kuin käynnissä. Väistöjä tahkottiin tuskastumiseen saakka, jonka jälkeen ratsastettiinkin pitkää keskiravia pitkille sivuille. Eiköhän keskiravien jälkeen palattu - ylläri! - väistöjen pariin! Nyt väistöjä tehtiin pituushalkaisijalta uralle ja homma oli helpompaa, kun eteen ratsastamisen myötä hevonenkin oli reippaampi ja eteni väistössä paremmin itse.

Viimeksi Villen valmennuksessa treenattiin lopuksi vähän laukanvaihtoja ja tällä kertaa olikin vuorossa vastalaukat. Valmentaja oli kuulemma positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka olen alkanut ratsastaa laukkaa enemmän. Vuoden ensimmäisissä valmennuksissa Harri kiikutti minua vielä laukassa holtittomasti ja vielä viime valkassakin sain kärsiä siitä, kun en malttanut ja uskaltanut ratsastaa laukkaa riittävän lyhyeksi. Vastalaukat Ville on valinnut tämän hetken treeniksi kuulemma siksi, että oppisin kokoamaan laukkaa riittävästi niin, että myöhemmin on helppo jatkaa vaihtojen treenaamista. Tottahan tuo on!

Vastalaukkoja tehtiin loivalla kiemurauralla, eli esimerkiksi oikeassa laukassa ratsastettiin kulmasta keskelle kenttää, josta kaarrettiin takaisin uralle päin ja seuraavaan pitkän sivun kulmaan. Kaaren jälkimmäinen osa ratsastetaan siis vastalaukassa - oikeassa laukassa vasemmalle tai päin vastoin. Alkuun annoinkin Harrin kiitää liian lujaa ja liian pitkällä ohjalla, jolloin sain aikaan vain hyvin loivan kaarteen tai laukanvaihdon. Kovin montaa yritystä ei kuitenkaan tarvittu, kun alkoi tulla jo oikein hyviä pätkiä. Oli hurjan hienoa huomata, että pystyn oikeasti ratsastamaan hitaassa ja kootussa laukassa kohti kentän keskustaa ja jatkaa vielä vastalaukassa yhtä hallitussa tahdissa tehtävän loppuun! Harrilla kun on tapana kiihdytellä laukkaa aina pitkillä sivuilla ja diagonaaleilla, jolloin tehtävien ratsastaminen luonnollisestikin hankaloituu, kun hevonen kerää vauhtia ja valuu pidempään muotoon.

Oltiin jo lopettelemassa, kun sain vielä komennuksen jäädä pyörittämään laukkaa pääty-ympyrälle. Lyhensin ja kokosin laukkaa, hidastin aivan loputtomasti. Kun tuntui, että Harri hidasti jo enemmän kuin koskaan, käskettiin hidastamaan vielä lisää. Ja vielä. Ja vielä.  Ja vielä. Lopulta hevosen takaosa jäi jo paikoilleen ja pystyin ratsastamaan etuosaa takaosan ympäri - hitsi vie, laukkapiruetti!

Seuraavalla kerralla Villen tullessa taas Turkuun otan yksityistunnin, jotta voidaan keskittyä ihan täysin omaan ratsastukseeni ja sen hiomiseen. Motivaatio on kyllä ihan huipussaan treenata ja kehittyä lisää, enpä olisi uskonut että minusta tulee vielä näinkin vakavasti otettava kouluratsastaja! Kisojakin olisi jossain vaiheessa tiedossa... ;)