lauantai 12. elokuuta 2017

Valokuvaajan opissa tupsujalkoja ihastellen

Heinäkuussa sain tilaisuuden päästä näkemään upeita irlannincobeja sekä seuraamaan valokuvaaja Jaana Vuolan työtä näiden eksoottisten hevosten parissa. Jaana on käynyt kuvaamassa muutamia kertoja myös Harria (kurkista ensimmäiset yhteiskuvat täältä ja upeat kuvat palaneesta metsästä täältä) ja tarvitsi tällä kertaa apukäsiä kuvauskeikalle Luvialle. Tämä ponityttö lähti mukaan riemusta kiljahdellen!


Kuvauskohteena oli tällä kertaa kolmikko Boss, Blondie ja Emma-varsa sekä toisessa kohteessa nuori   tukkajumala Onni. Kaikki hevoset ovat Rita Peltolan omistamia ja toimivat ihailtavassa vuorovaikutuksessa omistajansa kanssa. Boss, Blondie ja Emma asuvat yhdessä muodostaen oman pienen laumansa, kun taas Onni joutuu asumaan toisaalla ollessaan myös ori, kuten Bosskin.

Bob's Girl "Blondie", Dreamteam's Cilia "Emma" ja The Blue Boss "Boss". 
Poriin saapuessamme pihassa odotti kaksi hohtavan valkoista hevosta ja ehkä maailman suloisin Emma-varsa, joka hurmasi jättimäisillä pörrökorvillaan ja kulmakarvoillaan. Kolmikon kanssa suunnattiin noin kilometrin päähän metsään, jonne Rita oli edellisenä päivänä käynyt aitaamassa pienen alueen, jolle hevoset voisi päästää vapaaksi kuvattavaksi.

Metsä osoittautui haastavaksi kuvauskohteeksi, sillä varjoja oli paljon ja Blondie keskittyi varsastaan huolehtimiseen. Emma-varsa kirmaili pitkin metsää minkä ehti ja Blondie kulki huolestuneena perässä. Metsässä sain itse kuvattua melko heikosti, mutta sain hyviä vinkkejä niin kuvan sommittelun kuin asetustenkin suhteen. 

Metsässä polut olivat niin kapeita, että hevoset mahtuivat kulkemaan pääasiassa vain peräkkäin. Tästä johtuen hyviä yhteiskuvia oli vaikea saada ja lähes jokaisessa kuvassani taustalla oli vähintään yksi puolikas hevonen. 

Kovassa valossa on parempi alivalottaa kuvia ja lisätä valoa vasta muokkausvaiheessa - näin valkoiset kohdat eivät pala niin helposti puhki. Esimerkiksi metsässä kuvatessa kuvalle saa rakennettua "kehykset" puista ja aluskasvillisuudesta. Alhaaltapäin on parempi kuvata kuin seisaaltaan! 
Emma asetti haasteita kuvaamiselle ollessaan liian kiinnostunut kamerasta ja kuvaajasta. 
Koska päivä oli aurinkoinen ja lähes pilvetön, olivat kuvausolosuhteet kovin haasteelliset. Suora auringonpaiste luo kuviin kovia varjoja, jotka eivät ole toivottuja. Hyvän kesäsään, mutta huonon kuvaussään vuoksi viivyimme Bossin, Blondien ja Emman luona pidempään ja odottelimme otollisempaa valaistusta Onnin kuvaamiselle Yyterissä.

Emma väsähti metsässä juoksentelusta niin, että heittäytyi lähes välittömästi päiväunille nurmikolle. Sain vakoilla pikkuista lähietäisyydeltä ja räpsiä suloisia kuvia Blondien vahtiessa varsansa unta.



© Jaana Vuola


Jaana kuvasi Bossista ja Emmasta "studiokuvia" varastohallin ovella. Itse sain pidellä heijastinta, jota Boss aluksi pelkäsi. Varsa taas juoksi suoraan kohti eikä olisi malttanut pysytellä heijastimiesta riittävän kaukana,  jotta siitä olisi saanut otettua kuvia.

© Jaana Vuola


Iltaa kohti mentäessä sää muuttui toden teolla; taivas meni pilveen ja alkoi armoton tuuli. Oli aika lähteä noutamaan Onnia, 5-vuotiasta irlannincob oria. Onni lastattiin traileriin ja kuljetettiin vajaan puolen tunnin ajomatkan päähän Yyterin eläinrannalle.

Rannalla kuvausolosuhteet olivat ainakin aloittelevan kuvaajan kannalta ihanteelliset; ei kovia valoja tai varjoja ja siisti tausta. Raakakuvat näyttivät jo kameran ruudulla todella hyviltä! Yksinkertainen tausta teki myös esimerkiksi riimunnarun poistamisesta helppoa - tällainen amatöörikin onnistui hommassa suhteellisen hyvin!

Onni vei kyllä tämän ponitytön sydämen aivan kokonaan - juuri tällaisen tupsujalan joskus haluaisin! Mikäli vain tilillä olisi ollut ylimääräistä rahaa, olisi Onni lähtenyt suoraan kanssani Turkuun.

SD One of a kind "Onni"



© Jaana Vuola


Kuvausreissun jälkeen istuttiin vielä Jaanan kanssa yhdessä alas ja sain kädestä pitäen apua kuvien käsittelyssä. Jaanalla on toki käytössään Photoshop, mutta peruskäsittelyn hänkin tekee Lightroomilla, joten sain asiantuntevaa ohjeistusta juuri tuon ohjelman käyttöön.

Alla yksi kuvapari yhdessä työstetystä Bossin kuvasta; alkuperäinen ja käsitelty kuva. Tästä tuli aika kiva, vaikka itse sanonkin!

Iso kiitos ponitytön unelmapäivästä Jaanalle ja Ritalle!


5 kommenttia

  1. Kiva kun kävitte! Oli mukavan touhukas päivä :D

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihanalta päivältä ja ihan superhienoja kuvia, lemppari ehdottomasti tuo jossa Emma nukkuu ja valkoiset tupsujalat ovat taustalla. :) Varmasti tosi opettavainen ja hieno tilaisuus :)

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavavia kuvia ja hevosia<3
    Irlannincobeissa on sellainen oma ylväs, näyttävä ja kuninkaallinen juttunsa. Ne osaavat näyttää niin ylväiltä, ja sitähän ne ovatkin:)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia ja niin suloisia tupsujalkoja :3

    VastaaPoista
  5. Oi mikä unelmapäivä! Boss on kyllä niin komea, eikä kyllä Onnissakaan ole moittimista..♡ :) ihania kuvia ja mielenkiintoimen postaus!

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat