Tavoitteena normaali kisaponi

Tänä vuonna käynnissä on ollut projekti "Normaali kisaponi", joka on Winnien kohdalla tarkoittanut suunnitelmallista ja siedättävää treeniä kilpailutilanteiden suhteen. Ponin kanssa on pyritty tekemään alku- ja loppukäyntejä naapuritallin pihapiirissä, jossa tammalla on ollut tapana jännittyä. Keväällä käytiin myös muutaman kerran naapurissa hyppäämässä ja nyt syksyn tullessa treeniä ollaan säännöllistämässä. Tavoitteena onkin käydä nyt kerran viikossa naapurissa isolla kentällä, jotta kisatilanteista tulisi Winnielle (ja kuskeille) hieman helpompia.

Ensimmäisen kerran kesälomien jälkeen päästiin Turun Ratsastajien kilpailukentälle reilu viikko takaperin, jolloin ohjelmassa oli hyppäämistä. Maiju tuli avuksi nostelemaan puomeja ja kuvaamaan, mutta samalla myös rauhoittelemaan kuskia, jolla oli ongelmia muistaa hengittää ponin selässä.

Tämä oli ensimmäinen kerta tällä kentällä huhtikuun kaatumisen jälkeen. Vaikka Winnie oli käyttäytynyt koko heinä- ja elokuun mallikkaasti ja hypännyt omalla kentällä ongelmitta, sai kaatumispaikalle palaaminen jännityksen nousemaan yllättävästi. Niin minun kuin Maijunkin ihmetykseksi Winnie ei kuitenkaan reagoinut kuskin paniikkitilaan, vaan toimi aivan yhtä hienosti kuin omallakin kentällä.

En edes muista koska olisin vaikuttanut ratsastaessa poniin yhtä vähän kuin tällä ratsastuskerralla; pidin vain ohjista kiinni ja kevensin hitaan ravin tahdissa kääntäen suuria ympyröitä eri suuntiin. Asentona oli turvallinen etukeno. Laukkaan siirryttäessä Maiju jo kysäisikin hengittäisinkö ollenkaan - ponihan laukkasi lähes paikoillaan. Muutamien laukkakierrosten jälkeen olo alkoi kuitenkin rentoutua; ehkä tämä poni pysyisi pystyssä.

Huolellisen ja paniikkia purkaneen verryttelyn jälkeen ryhdyttiin hyppäämään. Aloiteltiin helpoista tehtävistä; pitkillä teillä ravista pikkuruisille ristikoille, joilta oli myöhemmin helppo jatkaa ratsastamista laukassa seuraavalle esteelle.

Muutamien hyppyjen jälkeen olo alkoi rentoutua. Hommasta tuli vähitellen kivaa ja päälimmäisenä oli fiilis siitä, että nyt tehdään sitä, mistä me molemmat ponin kanssa nautimme. Onnistuneiden hyppyjen myötä esteitä korotettiin hieman ja mukaan otettiin niin oksereita kuin suhteutettuja linjojakin. Sarjaestekin hypättiin muutamaan kertaan ja selvittiin siitäkin kunnialla!

Yhden ainoan kiellon Winnie otti pystylle, jonka alla oli täytettä. Olin näyttänyt esteen ponille toisesta suunnasta ja hypännyt sen, mutta uudesta suunnasta Winnie jäikin kyttäilemään ja pysähtyi hyvän matkan päähän esteestä. Uudella lähestymisellä päästiin kuitenkin yli ja homma jatkui ongelmitta.

Tästä treenikerrasta jäi voittamattoman hyvä olo! Tuntui siltä, että poni oli hallinnassa ja keskittynyt tekemään juuri sitä, mitä pitkin. Winnie suoriutui aivan yli odotusten - oltiinhan käyty täällä hyppäämässä viimeksi yli puoli vuotta sitten! Heräsi pieni toivo siitä, että poni saattaisi kyetä jopa käyttäytymään kilpailutilanteessa.

Nyt jatketaan vain ahkerasti treenejä ja käydään vieraalla kentällä myös koulutunneilla. Siedätys tepsii varmasti poniin, mutta myös kuskiin. Kunhan ympäristöstä tulee yhtä tuttu kuin omastakin kotikentästä, voidaan toivoa onnistuneita kilpailusuorituksia syksyn kilpailuissa. Kun nyt ollaan saatu taas vähitellen hyppäämisestä kiinni, pyritään suuntaamaan myös estetunneille korjaamaan istuntaani juuri Winnien kanssa. Veikan kanssa yhtä pahoja ongelmia ei ole, mutta etenkin Winniellä hypätessäni jään istumaan liian pystyyn, enkä uskalla viedä kättä riittävästi eteen antaakseni ponille enemmän tilaa hypätä. Alitajuisesti varmistelen ponin pystyssä pysymistä, mutta toivottavasti tapa jää vähitellen pois.

Jälleen kerran täytyy taas kiittää Maijua, joka poniäidin tavoin jännittää kentän laidalla täysillä hengessä mukana ja kykenee vielä tsemppaamaan ja kuvaamaankin samalla. Meillä on mahdottoman hyvä ponitiimi, ei voi muuta sanoa! Seuraavalla viikolla saadaankin taas vaihtaa rooleja tasapuolisuuden nimissä.