torstai 3. elokuuta 2017

Kadonnutta laukkaa etsimässä

Winnie on viimeisen kuukauden aikana palaillut pikkuhiljaa normaaliin treeniin laidunlomansa jälkeen. Varsinaisten koulutreenien määrää, pituutta ja raskautta on vähitellen lisätty tamman jaksamista kuunnellen. Tällä hetkellä poni tekee viikossa jo useamman täyden tunnin mittaisen tasaisen treenin, mutta selkeästi takaisin kevään kuntotasolle pääsemiseen on vielä hieman matkaa. Tällä viikolla iskettiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kanget päähän, kun hommat tuntuivat sujuvan hyvin nivelenkin kanssa.

Ensimmäisinä viikkoina etenkin laukka tuntui olevan hukassa. Takaosa oli voimaton ja muoto venyi pitkäksi, mutta poni sentään verryttelyn myötä hakeutui liikkumaan oikein päin. Nyt laukka pyörii jo paremmin, mutta kokoaminen on vielä raskasta ja vaikeaa.

Laukan lisäksi hukuksiin ovat joutuneet harmillisesti pohkeenväistöt. Väistöjä työstettiin keväällä oikein urakalla ja niihin saatiinkin vihdoin jotain tolkkua, mutta loman jälkeen on tuntunut siltä, kuin koko väistöharjoittelu olisi aloitettu alusta. Väistättävä pohje on ollut ponille kuin hepreankielinen pyyntö, johon on voinut reagoida vain häntää huiskimalla ja niskaa jännittämällä. Pientä kehitystä on sentään tapahtunut, joten uskaltanee toivoa, että väistöt palaavat kevään tasolle suhteellisen nopeasti harjoittelun myötä.




Winnien ehdottomasti paras askellaji, ravi, sen sijaan on lähtenyt rullaamaan paremmaksi ja paremmaksi tasaisen varmaa tahtia. Jo kuukaudessa on voinut selvästi huomata, kuinka Winnie jaksaa viikko viikolta paremmin kantaa itseään ravissa. Ravi on tällä hetkellä myös helpoiten säädeltävissä; se lyhenee ja venyy jo aika kivasti!



Kehitettävien asioiden lista tuntuu kuitenkin tällä hetkellä vielä hirmuisen pitkältä. Kuntoon pitäisi saada erityisesti väistöt ja vastalaukat, mutta myös pehmeät siirtymiset laukan ja käynnin välillä sekä takaosankäännökset helpon A:n kouluratoja ajatellen.

Nyt jatketaan vain etenkin takaosan lihaksiston kehittämistä, minkä pitäisi vaikuttaa positiivisesti yllä lueteltujen haasteiden selättämiseen. Lihasta ja kuntoa lisää, niin kokoamista vaativista tehtävistä pitäisi tulla vähitellen helpompia. Kun Winnien kunto alkaa nyt olla sillä tasolla, että se jaksaa tehdä kokonaisen tunnin kunnolla töitä, aletaan suunnitella taas viikoittaisia kouluvalmennuksia, joista saadaan varmasti taas evästä treenaamiseen.



2 kommenttia

  1. Ihana Winnie!<3
    Winnie varmaan luulee vieläkin olevansa lomalla, eikö keskity työskentelyyn. Fyysisesti Winnie on kentällä työskentelemässä, mutta henkisesti laitumella;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me omistajan kanssa toivotaan, että ponin "laidunmoodi" kestää vielä piiiiiiitkään :D Joskos poni vaikka jaksaisi käyttäytyä kilpailuissa eikä saisi syksylläkään villikohtauksia kun kylmät ilmat tulevat.. :D

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat