Ohjasajo: kuinka sitä ei pidä tehdä

Siitä on jo joitakin viikkoja aikaa, kun lähdin tallille kuvaamaan Maijun ja Winnien ohjasajotouhuja. Poni puunattiin kiiltäväksi ja jalkoihin jaksettiin kieritellä pintelit, jotta tamma näyttäisi mahdollisimman pätevältä. Kentälle päästyämme saimme todeta, ettei meistä sankareista kumpikaan ollut huomannut tarkistaa kentän varauskalenteria. Estevalmennuksen sekaan oli himpun verran hankala mahtua ohjasajamaan yhtä tuhmaa ponia.

Pimeä ja tuskaisen kuuma halli ei houkutellut erityisesti, joten paineltiinpa pellolle. Luotin Maijun arviointikykyyn ja seurasin mukisematta kamera kourassa pellon reunalle, mutta samalla hiljaa kunnioitin tuota rohkeutta ja luottamusta tuota ponia kohtaan, vaikka se ei sitä aina käytöksellään ole kuitenkaan ansainnut. Pienen järjen äänen kuulin kuitenkin Maijun puheessa; pellolla työskenneltäisiin vain ravissa. Laukka saisi jäädä tästä treenistä pois, mikä valoi hieman uskoani siihen, ettei välttämättä jouduttaisi pyydystämään vapaana juoksevaa ponia, joka kirmailee pitkät ohjasajo-ohjat perässään pitkin maita ja mantuja. Sekin kun on valitettavan tuttua puuhaa edellisiltä vuosilta.

Maiju on harrastanut ohjasajoa enemmänkin ja sai sen näyttämään aivan liian helpolta. Varmaan puolen tunnin hölkkäilyn jälkeen vaihdettiin vielä rooleja pieneksi hetkeksi; Maiju tarttui kameraan ja itse jouduin juoksemaan pitkän piiskan kanssa Winnien perään.

Näin se tehdään niin kuin oppikirjoissa. Sekä ohjasajaja että poni ovat tehtäviensä tasalla! 

Helpommin sanottu kuin tehty - pelkästään liikkeelle lähtö oli tuskaisen hankalaa. Kun vihdoin päästiin vauhtiin, ehdin jo tuudittautua onnistumisen ilon tunteeseen. Siinä samassa poni jo seisoikin pellossa paikoillaan suu täynnä ruohoa. Säälittävää räpellystä, pätkä ravia ja taas poni-Essiä vietiin. Winnie seisoi taas turpa maassa ja korkeintaan hiihteli käynnissä eteenpäin. Tuntui, että ohjia oli ainakin sata metriä liikaa ja raipalle olisi tarvinnut oman telineen.

1. Tee ensimmäinen virhe jo ennen aloittamista ja anna ponin päästä ruohon makuun. Yritä keksiä, miten kilometrin pituisia ohjia käsitellään ilman, että niihin kompastuu.

2. Aloita hommat ja ole jo hetki tyytyväinen itseesi.

3. Palaa maan pinnalle ja huomaa olevasi pulassa. 

Hetken räpeltämisen jälkeen Maiju ystävällisesti huikkasi pellon reunalta, että ohjat voisi pitää ihan tuntumalla. Kilometrin pituisten ohjien pitäminen sopivalla tuntumalla on vähintäänkin mahdotonta, kun samalla pitäisi juosta läähättäen ponin perässä ja pitää se raipalla vielä liikkeelläkin! Vieläkin ihmettelen, kuinka tuo nainen siinä itse onnistui...

4. Kun olet saanut ponin pään vihdoin ylös pellosta, juokse henkesi kaupalla ja yritä pitää poni liikkeellä.

5. Huomaa, että homma on menossa taas aivan reisille...

6. Palaa kohtaan 3 ja jatka taas epätoivoisesti eteenpäin.

Vajaa kymmenen minuuttia tätä nöyryytystä riitti minulle. Kyllä se poni lopulta juoksi ihan nätistikin ja loppujen lopuksi sen pää taisi kuitenkin osoittaa yli puolet ajasta ylöspäin. Ihan vähän taisin saada taas homman jujustakin kiinni, kun löysin sen tuntuman, josta Maiju hienovaraisesti yritti vinkata. Ehkä treenataan tätä taiteenlajia kuitenkin seuraavan kerran kentällä, niin saadaan blogiinkin enemmän todellisuutta vääristäviä kuvia, joissa poni näyttää liikkuvan yhteistyökykyisesti eteenpäin!

7. Nauti lyhyestä onnistumisen hetkestä, kun ponilla on vielä riittävästi ruohoa suussaan edellisen pysähdyksen jäljiltä.