Dancing on four legs: valokuvaus

Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. helmikuuta 2020

Matkalla hevosmaailman supermalliksi

Olen ollut äärettömän onnekas saadessani tutustua Jaana Vuolaan, yhteen varmasti maamme parhaista hevoskuvaajista. En ole saanut pelkästään upeita kuvia hevosystävistäni, vaan olen saanut oppia niin valokuvauksesta, kuvien käsittelystä kuin kuvausten järjestämisestäkin. Olemme kuvanneet yhdessä, istuneet alas käsittelemään kuvia kädestä pitäen ja olen päässyt kuvausmatkoille mukaan avustajan roolissa. Samassa olen saanut nähdä, miten suuri merkitys on toimivilla malleilla ja heidän avustajillaan. Monta vuotta Jaanan työskentelyä seuranneena voin tiivistää tämän ammattilaisen työn sanaan laatu.

Jaana kyseli Wilmaa kameran eteen jo viime kesänä, jolloin jouduin toteamaan, ettei poni ollut vielä kovin helppoa kuvattavaa; Wilma suostui seisomaan paikoillaan vain lyhyitä aikoja, eikä suostunut jäämään metriä kauemmas minusta. Tuolloin aloimme harjoitella paikka - käskyä kuvaustilanteita silmällä pitäen ja lopulta haimme vielä vahvistusta eläintenkouluttaja Niina Laiholta rauhoittumisen harjoitteluun.

Kun uudenvuodenpäivänä Jaana tuli yllättäen kuvaamaan Wilmaa, poni tuntui vihdoin olevan jotakuinkin valmis kuvattavaksi. Wilman suoriuduttua mallikkaasti poseeraustehtävistään lupauduimme mukaan Jaanan järjestämään hevoskuvauspäivään - valokuvaajille tarkoitettuun workshoppiin, jossa järjestäjä on tehnyt kaikki valmistelevat työt; valinnut mallit ja kuvauspaikat, sopinut aikataulut ja järjestelyt hevosten omistajien kanssa. Kuvaaja pääsee ikään kuin valmiiseen pöytään täydentämään portfoliotaan ja saa samassa vinkkejä ja ideoita toisilta kuvaajilta.

Mallina toimiminen vaatii hevoselta ja sen käsittelijältä lopulta yllättävän paljon, jotta kuvaaminen olisi helppoa ja kuvat onnistuneita. Lähtökohtaisesti hevosissa on paljon eroja siinä, kuinka helppo niitä on kuvata erilaisissa ympäristöissä - leppoisa ja luottavainen "kaikki käy" -tyyppi vaatii huomattavasti vähemmän ennakkovalmisteluja kuin epäluuloinen stressaaja, jolle pelkkä paikoillaan pysyminen on haastavaa. Harrin kanssa kuvaaminen oli alusta asti helppoa - riitti kun hevosen puunasi puhtaaksi! Wilma sen sijaan vaati puoli vuotta harjoittelua maastakäsin ennen kuin se oli valmis kuvattavaksi.

Kun ei kuvata dokumentaarisia hevoskuvia, vaan halutaan esimerkiksi luoda taidekuvassa illuusio vapaana miljöössä seisovasta hevosesta, vaikeutuu kuvattavan hevosen ja käsittelijän työ huomattavasti. Jotta kuvankäsittely olisi mahdollisimman helppoa ja vähätöistä, pitäisi kuvasta poistettavat elementit minimoida; ohut kuvausriimu on monin verroin helpompi poistaa kuvasta kuin suitset kuolaimineen ja parasta on, jos käsittelijä pääsee kuvassa piiloon tai kokonaan kuvan ulkopuolelle. Pelkästään nämä seikat vaativat hevoselta hyvää käsiteltävyyttä; hevosen tulee pysyä käsissä ohuella kuvausriimulla ja kyetä jäämään paikoilleen käsittelijän peruuttaessa pois kuvasta.

Paikoillaan pysymisen lisäksi toivottava ominaisuus kuvattavalta hevoselta on liikuteltavuus. Hevoselta voidaan pyytää yksittäisiä askeleita eteen tai taakse tai etu- tai takaosaa voidaan siirtää parempaan linjaan, jotta asennosta saadaan mahdollisimman kuvauksellinen. Jalat levällään tai takakorkeana rinteessä seisova hevonen ei näytä hyvältä!

Asennon lisäksi kuvissa merkitsee myös ilme. Ympäristöstään kiinnostunut, päänsä korkealla kantava hevonen on ylväämpi ilmestys kuin turpa polvissa torkkuva toverinsa. Mallin ei tarvitse pällistellä jatkuvasti stressaantuneena ympärilleen silmät ja sieraimet lautasen kokoisina, mutta jonkinasteinen hereilläolo olisi suotavaa. Wilma reagoi juuri sopivasti esimerkiksi puhelimesta soitettuihin hevosen ääniin tai kuvaajan tekemiin hirnahduksiin.

Wilma valmistautui kuvauksiin harjoittelemalla tutuksi tullutta "paikka" - käskyä ja rauhoittumista uusissa ympäristöissä. Harjoittelu aloitettiin kesällä tallissa, tarhassa ja kentällä, jonka jälkeen jatkettiin pysähtymistä ja odottamista niin taluttelulenkeillä metsässä kuin kisapaikoillakin. Kuvausta edeltävänä päivänä aloitettiin kaunistautuminen puunaamalla harja ja jalat ensimmäisen kerran. Toinen pesukerta tehtiin kuvauspäivän aamuna, jolloin häntä saatiin vihdoin lähestulkoon valkoiseksi. Kaviot pestiin huolella ja rasvattiin kiiltäviksi. Harja selvitettiin ja turkki kiillotettiin säihkyväksi. Wilma oli valmis kuvattavaksi!

Wilma oli yllättänyt minut positiivisesti toimimalla lähes moitteettomasti Jaanan koekuvauskerralla. Nyt vastassa olisi kuitenkin kokonainen lauma kuvaajia, mikä merkitsisi paitsi moninkertaista määrää ärsykkeitä, myös pidempiä pönötysaikoja. Ponin tulisi malttaa seistä kuvauspaikoissa riittävän kauan, että jokainen kuvaaja on ehtinyt varmasti saada onnistuneen kuvan ennen siirtymistä seuraavaan paikkaan.

Wilma sai tervehtiä kuvaajiaan tallin pihassa, josta lähdimme yhtenä joukkona läheisen metsän reunaan. Kuvaajat hakivat paikkansa ja Wilma aseteltiin pönöttämään polun suuaukolle. Kun kuvaaminen alkoi, alkoi myös Wilman tehtävät. Palkkasin naksuttimella ja porkkananpaloilla jokaisesta pyyntöön vastaamisesta; seis, paikka, taakse. Kun porkkanoiden virta pysyi tasaisena, Wilman keskittyminen hiveli täydellisyyttä. Se tiesi, että palkkaa sataa, kun jaksaa vain seistä ja näyttää nätiltä! Toki välillä piti kokeilla onneaan, jos hymyilemällä saisi vielä lisäpalkkaa.

Polulta siirryimme sammaleiseen metsään, jossa pönöttäminen luonnistui yhtä mallikkaasti. Kivinen pohja loi haasteen ponin asettelussa; suoraan edestä tai suoraan sivulta ei ole hyvä kuvata, eikä jalat saisi jäädä kokonaan kivien taakse piiloon. Sopivan rintamasuunnan lisäksi pitäisi löytää vielä tasainen alusta, ettei hevonen näytä kuvissa takakorkealta seistessään takajaloillaan kukkulan päällä ja etujalat kuopassa.

Jotta Wilmasta olisi saanut metsässä liikekuvia, olisi metsään pitänyt rajata suljettu alue laidunlangalla. Wilma kun on niin tottunut kävelemään taluttajansa perässä, etten päässyt riittävän kauas ponista kävelyttäessäni sitä kohti kuvaajia. Tässä siis seuraava opeteltava asia tulevaisuutta ajatellen!

Poseerauskuvien jälkeen päästiin Wilman suosikkikohteeseen - laitumelle! Tavoitteena oli saada ponista liikekuvia; mieluiten laukassa kohti kuvaajia. Mikäli olisimme kuvanneet kesällä, Wilma olisi saanut laiduntaa useamman tunnin ennen kuvauksia, jotta ruoho ei houkuttelisi sitä niin valtavasti. Koska huurteinen ruoho tammikuussa ei kuitenkaan ole terveyden kannalta se ykkösjuttu, Wilma oli saanut tyytyä ihan tavalliseen heinään ennen kuvauksia. Laidunruoho houkutteli kovasti, mutta poni malttoi onneksi innostua myös juoksemaan pelkän syömisen sijasta.

Jaanan koekuvauksissa teimme muutaman toiston lähettämisiä; vein ponin laitumen reunaan ja kannustin sen laukkaan kohti kameraa. Viimeisellä yrityksellä Wilma tuntui hoksaavan homman idean, eikä se ollut unohtunut muutamassa viikossa, vaan päin vastoin! Vaikka Wilma olisi voinut päättää poistua laitumen perimmäiseen nurkkaan, se toimi ennalta tutun kaavan mukaan. Päästin ponin irti ja se (pukkien saattelemana) kirmasi kohti kuvaajia, heidän ohi ja pysähtyi nyhtämään ruohoa odottaen, että sama homma tehtäisiin pian uudestaan.

Laitumelta suunnattiin vielä tallin ohi hiekkatien varteen, jossa poni sai tsempata vielä muutamat pönötykset. Keskittyminen alkoi selkeästi jo herpaantua ja Wilma reagoi enemmän ulkoisiin ärsykkeisiin. Tässä kohtaa oli sopiva aika palkita poni viimeisestä hyvästä suorituksesta ja päästää se liikkeelle ja nyhtämään syötävää kanervikosta.

Kokonaisuudessaan päivä oli meidän osalta super onnistunut. Wilma sai rakastamaansa huomiota ja paljon porkkanoita joutumatta suorittamaan mitään, mikä olisi ollut siltä liikaa vaadittu. Kaikki kuvaajat huomioivat ponin äärettömän hienosti; jos jokin ei onnistunut, se jätettiin sikseen. Riitti, että Wilma teki parhaansa. Poni sai myös upean työskentelyrauhan, vaikka ympärillä pyöri niin paljon vieraita ihmisiä.

Jälkeenpäin mieltä lämmitti valtava positiivisen palautteen määrä; Wilma oli tehnyt vaikutuksen ammattimaisilla elkeillään ja hyvällä käsiteltävyydellään. Vuoden aikana tehty työ käsiteltävyydessä palkittiin toinen toistaan upeammilla kuvilla!

perjantai 24. tammikuuta 2020

Tammikuun touhut

Odotin tammikuun olevan pimeä ja kylmä lepokuukausi; pakollinen paha maneesittomalla tallilla Turussa, jossa talvi on liukas ja vähäluminen. Ensimmäinen talvi poninomistajana on kuitenkin ollut poikkeuksellisen helppo, sillä pakkaspäiviä on ollut vain kourallinen. Toisaalta ihanaa, että maa on sula eikä rajoita hevosten liikuttamista, mutta samalla tilanne on kovin surullinen. Kyllä talvella kuuluisi olla lunta!

Wilma on liikkunut ja treenannut sillä ajatuksella, että treenataan kun voidaan. Kun olosuhteet kerran sallivat täyden treenin, niin säästetään kevyemmät lepojaksot sitten mahdollisille tuleville pääkallokeleille. Toki lepopäiviä ja kevyempiä kävelypäiviä kuuluu jokaiseen viikkoon, mutta varsinaista pidempää lomaa Wilma ei ole viettänyt.

Olemme potkaisseet uuden vuoden tehokkaasti käyntiin valmentautumalla. Kouluvalmennuksissa olemme saaneet hyviä työkaluja perusratsastuksen parantamiseen; istuntaani ja apujen käyttöäni on korjattu ja Wilmalta on vähitellen alettu vaatia enemmän itsenäisyyttä ja omatoimisuutta. Tähän asti olen joutunut tukemaan Wilmaa ratsastaessa todella paljon, mutta nyt kun ponilla on jo kestävyys- ja lihaskuntoa itsensä kannatteluun, pitäisi sen pystyä työskentelemään pidempiä pätkiä myös ilman jatkuvaa holhoamista.

Valmennuksissa on keskitytty määrän sijasta paljon laatuun; mielummin kaksi askelta ryhdikästä ja hyvää keskiravia kuin koko pitkä sivu holtitonta ja tasapainotonta juoksemista. Lyhyillä työskentelypätkillä Wilma on saanut paljon kehuja ja palautetta heti onnistumisistaan, mikä on motivoinut sitä yrittämään yhä enemmän ja mahdollistanut myös ennakoimisen ja sen myötä nopean reagoinnin pieniin apuihin.

Kouluvalmennusten lisäksi olemme valmentautuneet Project Happy Athleten Ninalla. Olin jo pidempään pohtinut, että kaipaisin vahvistusta maastakäsintyöskentelyyn Wilman kanssa. Koin osaavani ohjata hevosen käyttäytymistä ja opettaa esimerkiksi temppuja, kun hevonen toimii ennakko-odotusteni mukaisesti. Esimerkiksi Harri oli hyvin suoraviivainen ja helppo, nöyrä hevonen, joka oli rauhallinen ja motivoitunut sekä kärsivällinen oppilas. Harri oli helppo opettaa toimimaan arjessa pienillä vihjeillä ja se oppi temppuja nopeasti.

Wilma sen sijaan on ollutkin minulle kovempi pähkinä purtavaksi. Se on äärettömän fiksu ja nopea kaikessa toiminnassaan. Se on kiltti, mutta malttamaton ja reaktiivinen. On tuntunut, etten osaa välttämättä jakaa kaikkia opeteltavia asioita riittävän pieniksi palasiksi, jotta lopulta vahvistaisin varmasti oikeaa käytöstä. Hetkittäin on tuntunut, kuin yrittäisin turistina puhua heikolla kielitaidolla paikalliselle, joka puhuukin vastauksensa nopeasti niin hienoilla sanakäänteillä, etten enää ymmärräkään vastausta tai osaa jatkaa keskustelua.

PHA:n Nina tuli apuun ikään kuin tulkin roolissa. Rauhoittumista pyydettäessä edes takaisin seilaava poni ei ollutkaan levoton ja keskittymätön, vaan äärettömän viisas ja kekseliäs poni, joka haki vastausta siihen, mistä käytöksestä sitä palkitaan. Askeleesta taakse? Askeleesta eteen? Viereen siirtymisestä? Hymyilemisestä? Pelkkä paikallaan seisominen tuntui ponille liian helpolta vastaukselta.

Ninan avulla pääsin palkkaamaan Wilmaa juuri oikeilla hetkillä ja sain vahvistusta siihen, kuinka toimia juuri tämän ponin kanssa arjessa. Ymmärrykseni Wilman käytöstä kohtaan on myös parantunut. Miten voisin olettaa, että aikuinen hevonen, joka on kiertänyt jo lukuisilla eri omistajilla, ymmärtäisi mitä juuri minä vaadin siltä? Samoja asioita on voitu pyytää aivan eri tavoilla tai eri tilanteissa on voitu odottaa erilaista käyttäytymistä. Lisäksi kaikki uudet opeteltavat asiat rakentuvat jo vanhan opitun päälle. Mikäli vanha ja uusi ovat ristiriidassa, on uuden opetteleminen luonnollisestikin vaikeampaa ja hitaampaa.

Ensimmäisellä kerralla keskityimme rauhoittumisen opetteluun maastakäsin ja ristiselän jumppaamiseen ratsain. Molemmat tehtävät Wilma hoksasi hyvin ja harjoittelun päätteeksi saattoi lähes kuulla, kuinka ponin aivot raksuttivat ja hikoilivat. Rahoittumista pääsimme harjoittelemaan pian haastavammissa olosuhteissa, kun valokuvaaja Jaana Vuola tuli kuvaamaan Wilmaa.

Wilmalle pönöttäminen on ollut erityisen haastavaa, minkä vuoksi jännitin kovasti Wilman käyttäytymistä kameran edessä. Pahimmassa tapauksessa se ei malttaisi seisoa hetkeäkään paikallaan! Harjoittelimme ahkerasti rauhoittumista niin tallissa, kentällä kuin maastokävelyilläkin ja jatkoimme treenejä tutulla tavalla Jaanan kameran edessä. Palkaten "seis" ja "taakse" käskyistä Wilma pysyi hyvin kuulolla ja pääsin palkkaamaan sitä jatkuvasti rauhoittumisesta - ihan vain tasajaloin seisomisesta. Poni ylitti kaikki odotukseni pönöttäessään metsässä vailla minkäänlaista kiirettä!

Wilma laskettiin myös irti laitumelle, jossa se houkuttelevasta ruohosta huolimatta malttoi yllättävän hyvin kulkea vierellä vain leuan alta ohjattuna. Ehkä parasta oli muutamat kerrat, kun poni malttoi vastata myös "tule" käskyyn ravaamalla luokse juostuaan ensin kohti kameraa ja sen ohi.

Nämä treenit jatkuvat seuraavaksi valokuvausworkshopissa, jossa yhden kuvaajan sijaan ponin pitäisi malttaa poseerata kymmenelle kuvaajalle. Luvassa siis lisää upeita kuvia lähiaikoina!

torstai 5. syyskuuta 2019

Alkusyksyn taikaa

Kesään ladataan kovia odotuksia ja suuria tunteita. Tehdään summer bucket listeja, etsitään kesäromansseja, nautitaan lomista ja auringosta. Kesän alkaessa kääntyä syksyyn kaikki ikään kuin rauhoittuu. Tuosta rauhasta minä nautin. Viilenevistä illoista, pehmeän sävyisistä auringonlaskuista ja vaikkei sitä ehkä ääneen saisi myöntääkkään, niin myös lähenevästä talvesta ja joulusta.

Viilenevinä, auringon kultaiseksi värjääminä iltoina on ihana istahtaa laitumen reunalle. Hyönteiset leijailevat valoa vasten kuin keijupöly ja hevoset nauttivat viimeisistä hetkistä heinikossa. Käyvät tervehtimässä ja tutkimassa kameraa, jonka jälkeen jatkavat laumana taas matkaa. Tuolloin aika helposti pysähtyy ja sitä huomaakin kiireen keskellä istuneensa pellon reunassa toista tuntia. Yhtäkkiä koko kesän tauolla olleelle valokuvaamisellekkin löytyy aikaa. Kunpa näitä hetkiä olisi enemmän!

perjantai 17. elokuuta 2018

Käytännön harjoittelua hevoskuvauksen workshopissa

Postaus on toteutettu yhteistyössä valokuvaaja Jaana Vuolan kanssa.

Siinä missä vielä kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten valokuvaus oli suhteellisen harvojen hevosharrastajien toinen harrastus, on se nykyään kasvattanut suosiotaan valtavasti. En tiedä onko valokuvauksesta innostuneita samassa suhteessa koiraharrastajissa tai muissa, mutta hevosharrastajien keskuudessa olen ollut huomaavinani yhä kasvavaa innostusta valokuvausta kohtaan.

Viime vuosina kotimaassa on noussut pinnalle muutamia hevosiin erikoistuneita valokuvaajia. En tiedä vastasiko kysyntä tarjontaan vai päin vastoin, mutta yhä enenevissä määrin hevosharrastajat tuntuvat arvostavan ammattitasoisia kuvia hevosistaan. Maailmalla yhä useampi valokuvaaja pystyy nyt elättämään itsensä kuvaamalla ihmisten lemmikkejä; vielä vuosikymmen sitten väitän elannon saamisen olleen monin verroin vaikeampaa.

Siinä missä hevos- ja lemmikkikuvauksia on ryhdytty arvostamaan, on omistautuneita harrastajiakin tullut lisää. Valokuvauksesta ja erityisesti eläinten kuvaamisesta halutaan oppia lisää ja omia taitoja pyritään kehittämään niin kuvaamisen kuin kuvankäsittelynkin osalta. Tuore ilmiö Suomessa on ollut niin ammattilaisille kuin harrastajillekin suunnatut hevosvalokuvauksen workshopit.

Pääsin itse osallistumaan Jaana Vuolan workshopiin heinäkuun lopussa. Hevoskuvauksesta kiinnostuneille kuvaajille suunnatussa workshopissa ajatuksena oli kuvata ohjatusti valmiiksi suunnitelluissa kohteissa ja perehtyä mallin ja esimerkkien avulla kuvankäsittelyyn kuvausrupeaman jälkeen. Simppeli, mutta erittäin toimiva järjestely!

Kuten edellisessä valokuvausaiheisessa postauksessanikin kirjoitin, on suuri osa hyviä kuvia niiden etukäteisvalmistelut; malli, miljöö ja valo luovat puitteet onnistuneille kuville. Workshopissa nämä kulmakivet oli valmiiksi aseteltu paikoilleen, joten kuvaamiseen oli helppo ryhtyä. Mallina ensimmäisessä erässä toimi upea irlannincob tamma Rose's Shannon, joka poseerasi ammattilaisen elkein muutamassa ennalta valitussa kuvauskohteessa.

Kuvausten edetessä Jaana ohjeisti niin kameran asetusten kuin kuvakulmien valinnassakin. Ainakin teoriassa kaikilla oli mahdollisuus saada ohjeiden avulla onnistuneet raakakuvat, joita lähteä työstämään myöhemmin.

Shannonin jälkeen kuvattiin vielä pääkuvia kimosta ruunasta, jolla oli ehkä maailman hellyyttävimmät mustat korvat! Tärkeimpiä pointteja tätä mallia kuvatatessa oli kuvien alivalotus sekä taustan valinta. Kimo hevonen palaa kuvassa helposti puhki, joten on turvallisempaa alivalottaa raakakuvat ja lisätä niihin valoa käsittelyvaiheessa. Taustan osalta taas sai kiinnittää huomiota siihen, ettei hevosen mustat korvat huku tummaan taustaan.

Workshopit ovat kuulemma hyvin yleisiä ammattikuvaajien keskuudessa. Kuvaajille tuodaan ikään kuin tarjottimella valmis kuvaussetti; hevoset, mallit, miljöö ja valaistus. Yllättäen hyvin monet maailmalla mainetta niittävät hevoskuvat ovat workshopeissa kuvattuja! Ammattilaiset toki työskentelevät oman osaamisensa pohjalta ilman ohjeistuksia ja neuvoja ja käsittelevät kuvansa itsenäisesti.

Itse odotin tältä workshopilta eniten kuvankäsittelyä, sillä siinä koen tarvitsevani eniten ohjeita ja ideoita. Netissä on pilvin pimein opetusvideoita niin lightroomin kuin photoshopinkin käytöstä, mutta on aivan erilaista seurata reaaliaikaisesti ammattilaisen työskentelyä ja päästä samalla kokeilemaan itse samoja tekniikoita aivan vastaavanlaiseen kuvaan. Kuvankäsittelyn seuraaminen tuntui jossain määrin jopa hieman rikolliselta; aivan kuin mestarikokki paljastaisi salaisen reseptinsä tai taiteilija esittelisi salaisen tekniikkansa, jolla luo mainetta niittävät mestariteoksensa!

Ammattilaisen ohjeiden ja vinkkien lisäksi workshopissa vaihdettiin ajatuksia kuvista ja niiden käsittelystä kurssilaisten kesken. Osalle kuvankäsittelyohjelmat olivat tutumpia kuin toisille ja kokeneemmilta vierustovereilta saikin apua ohjelmien käytössä. Kuvaustilanteessakin tunnelma lämpeni nopeasti ja ilmapiiri oli avoin. Super juttu oli vielä kurssin jälkeen koottu keskusteluryhmä kuvien ja vinkkien jakamista varten. Kurssilaisten kuvia löytyy instagramista tunnisteella #jaanavuolaequineworkshop !

Minulle jäi päivästä valtava tiedonjano ja halu oppia lisää. Samalla pyrin työntämään taka-alalle pientä ahdistusta siitä, kuinka omat kuvankäsittelytaidot eivät vielä riitä toteuttamaan täysin omia visioita. Lohduttavaa oli kuitenkin vahvistunut mielikuva siitä, että hyvillä raakakuvilla pääsee jo pitkälle. Lopputulokseen vaikuttaa niin valtavasti ennen kuvaustilannetta ja kuvaustilanteessa tehty työ; kameran oikeat asetukset, hyvin suunniteltu kuvausympäristö ja oikeat kuvakulmat ja rajaukset.

Mikäli hevosten valokuvaus on lähellä sydäntä ja intoa riittää uuden opetteluun niin kuvaamisen kuin kuvankäsittelynkin saralla, voin lämpimästi suositella Jaanan tulevaa workshopia, joka on tämän syksyn viimeinen laatuaan. Tulevassa workshopissa pääpaino on liikekuvissa, eikä mallitarjontaakaan tarvitse häpeillä!

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Kuinka hyviä kuvia tehdään? Havaintoja kulissien takaa

Olen saanut etuoikeuden tutustua ja ystävystyä hevoskuvaaja Jaana Vuolan kanssa muutamia vuosia sitten, kun Jaana haki bloggaajaa yhteistyöhön kanssaan. Tuolloin Jaana kävi muutamia kertoja kuvaamassa Harria ja onpa myöhemmin Winniekin päässyt Jaanan kameran eteen. Viime vuonna sain mahdollisuuden päästä seuraamaan sivusta Jaanan työskentelyä, kun lähdin avuksi kuvauskeikalle Yyteriin. Postaus tuosta reissusta on noussut yhdeksi blogin suosituimmista teksteistä, sen voi käydä lukaisemassa täältä.

Muutama viikko sitten Jaana kysäisi, josko lähtisin taas apukäsiksi kuvauskeikalle. Tällä kertaa kuvattavia hevosia olisi neljä ja mukana kulkisi Jaanan valokuvaajaystävä Magdalena Stockschläder Saksasta. En tietenkään voinut kieltäytyä tarjouksesta!

Erityisesti Magdalenaa ajatellen Jaana oli järjestänyt kuvattavaksi erilaisia, Suomeen ja Suomen hevoskulttuuriin liittyen mielenkiintoisia hevosia. Ensimmäisenä vuorossa oli yksi Suomen harvoista percheronhevosista, valtavan kokoinen, mutta lempeä tamma Rosi, jota kuvattiin sen oman tallin ympäristössä. Tämän ensimmäisen pysähdyksen jälkeen vuorossa oli Yyterin eläinuimarannalla suomenhevostamma, lämminverinen ravihevonen sekä vähintäänkin Suomen mittakaavassa tunnettu irlannincob ori The Blue Boss.

Kuvaustilanteissa toimin viestinviejänä kuvaajien ja hevosten käsittelijöiden välillä, toimin tulkkina, huolehdin mukana kulkevista tavaroista, asettelin hevosia toivottuihin asentoihin kuvia varten ja parhaani mukaan yritin saada hevosten huomion kiinnitettyä kuvaajien suuntaan. Ensimmäisen hevosen kohdalla en ehtinyt kaivaa omaa kameraani esille ollenkaan! Yyterissä ehdin jo hetkittäin tarttua kameraan avustushommien lomassa.

Tällä kuvausreissulla minulle valkeni erityisesti se, kuinka paljon itse taustatyö ja suunnittelu vaikuttaa kuvien lopputulokseen - loppujen lopuksi kameran tekniset asetukset ja kuvankäsittely on melko pieni osa kuvaamista! Toki kuvankäsittelyllä voidaan tehdä ihmeitä, mutta kaltaistani harrastelijakuvaajaa lohduttaa hyvin paljon se, että näyttäviä kuvia voi saada aikaiseksi myös ilman photoshopia ja tuntien kuvankäsittelyä, kunhan tietyt palikat kuvassa ovat kohdillaan.

Mallit oli valittu kuviin huolella. Hevoset olivat näyttäviä, hyväkäytöksisiä ja puhtaita. Valkoiset hevoset olivat oikeasti valkoisia ja kiiltäviä, eivätkä ruskean läikikkäitä. Oma osaamiseni likatahrojen poistamiseen kuvasta on ainakin riittämätön, joten hyvän kuvan saamista edesauttaa se, että malli on oikeasti puhdas. Hevosilla oli päässä naruriimut, jotka on amatöörinkin melko helppo poistaa kuvasta toisin kuin vaikkapa suitset.

Kuvauspaikat oli valittu etukäteen ja hevosia oltiin valmiita kuljettamaan kuvauspaikoille. Kuvien taustalla ei näkynyt häiritseviä katulamppuja tai ohikulkijoita, jotka olisivat taas työläitä poistaa kuvista jälkikäteen. Varmasti jokaisen tallin lähiympäristöstä löytyy sopivia paikkoja valokuvaamiseen, mutta harvoin hevosia pääsee kuvaamaan rannalla, saatikka vedessä. Eksoottisempi kuvausympäristö tuo aina oman lisänsä kuvan tunnelmaan.

Valo tuo omat haasteensa, mutta myös mahdollisuutensa kuviin. Suora auringonpaiste polttaa valkoisen hevosen kuvissa puhki, minkä vuoksi esimerkiksi kimoa percherontammaa päädyttiin kuvaamaan varjossa pellon reunassa sekä metsässä. Valonsäteet puiden lomasta sen sijaan toivat uusia mahdollisuuksia metsässä kuvaamiseen.
Rannalla aurinko määritti kuvaussuunnan, koska kuviin ei haluta kovia varjoja. Päivän viimeisenä kuvattava Boss saapui Yyteriin seitsemän jälkeen illalla, jolloin valo oli jo paljon pehmeämpi kuin keskipäivällä. Viimeisiä, vedessä otettavia kuvia jäätiin odottamaan yli ilta yhdeksän, jotta aurinko ehtisi vielä hieman laskea.

Täydelliset olosuhteet kuville saattavat vallita vain muutaman minuutin ajan vuorokaudessa ja Suomessa ne muutamat minuutit ajoittuvat usein joko auringonlaskuun tai aamuyölle auringon nousuun. Jaana ja Magdalena olivatkin edellisenä yönä heränneet jo kahdelta kuvatakseen hevosia sumuisessa auringonnousussa. Joskus täydellinen kuva ei vaadikkaan huippuhyvää kuvauskalustoa ja tunteja kuvankäsittelyä, vaan oikean ajan ja paikan.

Itse tulin kuvanneeksi reissulla muutamat kuvat, joihin olin harrastelijana erittäin tyytyväinen. Ammattikuvaajien esimerkkiä seuraten ja Jaanalta viime kerralla saamieni kuvankäsittelyvinkkien avulla kuvista tuli aika kivoja! Kuvauksesta ja kuvankäsittelystä kiinnostuneille Jaana onkin järjestänyt workshop -päiviä, joita voin Janaan tuntien ehdottomasti suositella!

Dancing on four legs