sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Blogihaaste

Olen saanut blogihaasteen huikeasti jopa neljästä blogista, joten nyt on kyllä jo pakko vastata tähän haasteeseen. Kiitos haasteen jättäjille ja yleisesti myös teille kaikille lukijoille! Bloggaaminen on ollut viime aikoina todella mukavaa ja antoisaa, kun olen saanut niin paljon positiivista ja tsemppaavaa kommenttia teiltä lukijoilta. Te teette bloggaamisesta kivaa ja annatta sille merkityksen, kiitos siis teille!


Blogihaasteen sääntöinä on vastata 11 haasteen antajan esittämään kysymykseen ja sen jälkeen nimetä 11 haasteen ansaitsevaa blogia ja keksiä niille uudet kysymykset. Kun nyt olen saanut haasteen neljästä eri blogista, on mulla vastattavia kysymyksiä 44. Haasteesta on liikkeellä kahta eri versiota, joista toisessa käsketään kertoa 11 faktaa itsestä. Jos nyt siis vastaan valmiiksi annettuihin 33 kysymykseen, niin eiköhän siinä tule faktoja kerrassaan. :) Kiitos haasteesta blogeille Rouskutellen, Hevoselämää, Unelmat on tehty toteutettaviksi sekä Tarun blogi.

1. Mistä blogisi on saanut nimensä?
Blogi oli alunperin Essin ja Lenskun poniblogi, kun kirjoitin blogia yhdessä kaverini kanssa. Nimenä tuo oli molemmille sopiva ja tarpeeksi yksinkertainen, sekä kuvaava. Kuvitelmissa kun oli, että blogia lukisi vain muutamat tutut. :D Muutaman kuukauden bloggaamisen jälkeen päädyttiin kuitenkin perustamaan omat blogit, jolloin vanha blogipohja jäi mulle käyttöön ja siitä jäi pelkkä Essin poniblogi.

2. Kuinka suuressa roolissa hevoset ovat elämässäsi?
Melkoisen suuressa, mahdollisesti pian vielä suuremmassa. Käyn kuitenkin tallilla 3-7 kertaa viikossa, bloggaan hevosharrastuksestani ja olen kyllä muutenkin kaveri- ja tuttavapiirissä tunnettu "ponityttönä". Mun elämässä hevoset on se asia, mikä pitää mut raskaan koulutyön ohella järjissäni.

3. Mitä muuta harrastat hevosten ohella?
Olen käynyt pianotunneilla 10 vuotta, mutta juurikin hevosharrastuksen viemän ajan vuoksi en tunneilla enää käy, vaan soittelen pianoa vain itsenäisesti. Valokuvausta voisin sanoa harrastavani, vaikkakin nykyään aika harvoin tulee lähdettyä tallia kauemmas kuvaamaan. 

4. Millaisena ratsastajana ja hevosenkäsittelijänä itseäsi pidät?
Pehmeänä ja oikeudenmukaisena, joskus liiankin. Pelkästään tämän kevään aikana olen neljältä valmentajalta tai opettajalta saanut kuulla, että olen toisinaan kädestäni jopa liian pehmeä. Hevonen pyytää ihan vähän ohjaa - minä annan. Välillä kun pitäisi olla tiukempi ja vaatia enemmän.

5. Tavoitteet tälle kesälle? Entä seuraavalle?
Eipä oikeastaan ole mitään tavoitteita, kiva olisi jos johonkin pikkukisoihin jollain ponilla pääsisi, mutta päälimmäisenä nyt kuitenkin mielessä pyörii vain se, että tahtoisin järjestää Winnien jollain keinolla itselleni. :)

6. Millaisena näet elämäsi viiden vuoden kuluttua?
Vihaan tällaisia kysymyksiä, näitä on tehty koulussakin! Tällä hetkellä mun elämä on niin auki, etten osaa katsoa elämää edes puolta vuotta eteenpäin. Jos kaikki nyt sujuu juuri niin kuin haluaisin ja toivoisin, niin 5 vuoden kuluttua olen valmistunut luokanopettajaksi, olen töissä, asun Turussa ja omistan Winnien, jonka kanssa ollaan menty paljon tästä päivästä eteenpäin.

7. Mitkä ovat itsellesi viisi tärkeintä asiaa elämässä?
Perhe, ystävät, hevoset, elämän mielekkyys ja terveys.

8. Miten käyttäisit 10 000e lottovoiton?
No hirvittävän hankala arvata, ensimmäisenä ainakin ostaisin Winnien pois, hankkisin sille tarvittavat varusteet ja jättäisin loput säästöön ylläpitokuluja varten. :D

9. Seuraamasi televisio-sarjat ja miksi?
Tällä hetkellä ainoastaan House. Se vaan koukuttaa!

10. Mitä hevosiin liittyviä asioita jätät kertomatta blogissasi ja miksi?
Hmm, hyvä ja mielenkiintoinen kysymys! Mitäköhän jätän kertomatta... Aika rehellisesti täällä kaiken omasta hevostelustani kerron, koska en halua antaa itsestäni epätodenmukaista kuvaa ratsastajana tai hevosten käsittelijänä. Kertomatta jätän sellaisia asioita, joihin liittyy vahvasti toiset ihmiset tai heidän hevosensa, mikäli luulen, etteivät he arvostaisi nimensä/hevosensa esiintyvän näinkin suositussa blogissa. 

11. Mielipiteesi koko nykyisestä bloggaus-kulttuurista?
Mun mielikuva on toisaalta positiivinen, toisaalta negatiivinen. Itse näen bloggaamisessa kaksi puolta, jotka ovat toisilleen kuin yö ja päivä. Mun nähdäkseni on aktiivisten ja innostuneiden bloggajien blogeja, joita on kiva lukea ja jotka tarjoaa mukavan väylän tutustua toisten hevosharrastukseen/ muihin juttuihin. Sitten on se toinen bloggajien kasti, jossa kirjoitetaan huomionhakuisesti ja pyritään vain haalimaan mahdollisimman paljon lukijoita. Hevosharrastajien vihreällä sivustolla on päivittäin nähtävissä keskusteluaiheita " Liity blogiini lukijaksi, niin liityn sun!". Ja ketäköhän tämä palvelee? Itse en haluaisi kirjoittaa blogia, jolla on 300 lukijaa, mutta joista todellisuudessa vain kourallinen vaivautuu lukemaan kirjoittamani tekstit. Melko usein näiden blogien postaukset vielä alkavat joko " Anteeksi kun en ole taas kirjoittanut pitkään aikaan..." tai "No nyt taas tällainen turhanpäiväinen postaus, kun ei ole mitään kirjoitettavaa..." 




1. Mikä on lempivärisi?
Vaaleanpunainen ja limen vihreä.

2. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?

Olisin varmaan joku kenguru, mutta jos itse saisi päättää, niin olisin jokin iso kissaeläin.

3. Miksi aloitit bloggaamisen?

Tähän vastaus löytyy jo ylempää.

4. Mikä bloggaamisessa on mielestäsi kivointa?

Mulle tärkeintä on se, että saan kirjoittaa mulle tärkeästä asiasta ja julkaista mulle tärkeitä kuvia ihmisille, jotka on niistä kiinnostuneita. On todella kiva kun lukijat ovat aktiivisia ja kommentoivat!

5. Mitä aijot/haluaisit tehdä kesällä 2012?

Olisi mukava lähteä kauemmas reissuun, mutta tämä toteutuu vasta syksymmällä luultavasti. Tämän kesän vietän varmaan hyvin pitkälti töissä ja Winnien kanssa, mikäli asiat järjestyy... :)

6. Lisää tähän alapuolella paras ottamasi kuva viime vuodelta ja kerro miksi pidät siitä?

Tämä nyt ei ole ehkä kaikkein paras, mutta tuli ensimmäisenä mieleen. Tykkään tästä ja samana hetkenä otetuista muista kuvista, joissa miniatyyriorivarsa "Kirppu" pääsi toista kertaa elämässään tarhaan ja laukkasi innoissaan ympäriinsä. :)

7. Lempiruokasi?

Tykkään makaronilaatikosta ainakin ja cesar salaatista.

8. Ruoka josta et niin pidä?

Näitä on PALJON. Kaalilaatikko, kaikki keitot, kalapuikot, kermaperunat, monet liha- ja kaaruuat...

9. Paras kesämuisto?

Varmaan 3 viikon kielikurssi Englannissa vuonna 2006.

10. Paras lapsuuden muisto?

Jotenkin mieleen on jäänyt Saksan matka, jolla käytiin isossa eläintarhassa. :) 

11. Mitä haluaisit tehdä 20 vuoden kuluttua?

Apua! No silloin viimeistään pitäisi kyllä olla jo perhe ja se ihan oma hevonen...




1. Miksi kirjoitat blogia?
Tähänkin vastaus jo ylempänä.

2. Mikä on mielenkiintoisin hevosblogi, jota seuraat?

Tykkään Ponin Boxi -blogista, jossa erittäin ponimainen poni kertoo itse elämästään, kolttosistaan ja muista touhuistaan.

3. Oletko mainostanut blogiasi, miten olet saanut lukijoita?

No en nyt ihan hirveästä, todella vähän viimeisen puolen vuoden aikana. Joskus lukijat on myös blogiani linkitellyt mm. ht- nettiin ja omiin blgeihinsa, mitä kautta on uusia lukijoita tännekkin eksynyt.

4. Mitä aiot tehdä tulevana kesänä?

Tähän myös vastaus ylempänä. :)

5. Mikä on mielipiteesi ex-ravureista?

Tähän olen joskus vastannut kommentissa pitkät pätkät, tosin koskien pelkkiä LV hevosia. Itse en tykkää ohjaa vasten juoksevista, kunnon laukkaa osaamattomista hevosista, mutta kunnolla koulutettuja ja ratsuiksi soveltuvia ex ravureita vastaan mulla ei ole mitään. 

6. Parhaat puolesi ratsastajana?

Varmaan pehmeys ja rauhallisuus, jotka toisinaan myös kostautuu kun ei saisikaan olla esim. niin pehmeä kädestä.

7. Huonoimmat puolesi ratsastajana?

Sinnikkyyden puute! Mun on todella hankala jäädä työstämään mitään tehtävää tai ongelmaa etenkään, jos ei ole opettajaa kentän laidalla kiljumassa ja pakottamassa. Helposti annan epäonnistumisten kohdalla vaan asian olla jä lähden maastoon mököttämään, kun ei hommat sujukkaan.

8. Minkä asian haluaisit oppia seuraavaksi hevosten kanssa?

Haluaisin oppia paremmaksi hevosten elekielen lukemisessa. Sitä kautta voisin oppia ihan yleisesti toimimaan hevosten kanssa paremmin ja käsittelemään niitä.

9. Voisitko kuvitella työskenteleväsi hevosalalla tulevaisuudessa?

Ratsastusterapia kiinnostaa minua, sitä voisin tehdä "sivutyönä". En usko että musta olisi kuitenkaan kokopäiväisesti työskentelemään hevosallalla, kun hevosenhoitajan tai ratsastuksenohjaajan ammatit ei kuitenkaan kiinnosta. 

10. Millainen olisi unelmahevosesi?

Luotettava, ei kuuma ja persoonallinen. Seura- aluetason hyppääjä ja koulun vääntäjä, ei mikään hieno kilpahevonen vaan elämänkumppani ja perheenjäsen. Ei sillä etteikö kilpahevonenkin sitä voisi olla.

11. Paras kokemuksesi hevosten kanssa kesällä?

No viime kesänä oli todella mukavaa Julin kanssa Hulluna Saraan -elokuvan kuvakusissa. :)




Sitten haastettavat blogit!
Ponin Boxi
Täysiveristä elämää
Maara II
Nennan blogi
Life & horses


Haastan tällä kertaa vain viisi, sillä pitkälti muissa blogeissa sama haaste onkin jo kiertänyt. :) 


Tässä haastetuille vastattavat kysymykset.
1. Mielestäsi tärkeintä hevosessa?
2. Pahin virheesi hevosten kanssa?
3. Paras puoli hevosessasi?
4. Mikä sai sinut aloittamaan hevosharrastuksen?
5. Olisitko 5 vuotta sitten osannut kuvitella elämäntilanteesi hevosten kannalta sellaiseksi kuin se nyt on?
6. Millainen hevonen miellyttää silmääsi?
7. Paras neuvo jonka olet valmentajalta saanut?
8. Harrastaako lähipiirisi, perhe ja ystävät, myös hevosia?
9. Mikä hevosharrastuksessa ärsyttää?
10. Elämäsi hevonen?
11. Suurin haaveesi?

9 kommenttia

  1. Moikka!
    Ratsastus terapeuteja tarvitaisiin aika paljon lisää. Mutta siinä pitää olla ensin vähintään fysioterapeutti ensin jonka jälkeen voi opiskella ratsastusterapeutiksi.
    Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ypäjällä pystyy lukemaan jonkinlaiseksi ratsastusterapeutiksi myös ilman fysioterapeutin pätevyyttä.

      Poista
    2. Mutta sillon ne terapiassa käyvät lapset ei vältämättä saa siihen kelan maksu sitoumusta ja vanhemmat joutuvat maksamaan terapian itse. Olen käynyt monia vuosia sellaisella tallilla ratsastamassa jossa tälläistä terapiaa annetiin. siellä oli myös fysioterapeutti joka oli myös minua jumppannut pienenä.

      Poista
    3. Kyllä esim. Metsäkylässä erityistunneilla käyvät asiakkaat saavat kelan korvauksen tunneistaan, vaikkei opettajalla fysioterapeutin pätevyyttä olekkaan. On myös mahdollista, että tuntien pitoon osallistuu sekä fysioterapeutti että ratsastusterapeutti yhdessä.

      Poista
    4. Ilmeisesti riippuu paljon asiakkaasta ja hänen tarpeistaan, millaista ratsastusterapiaa kela myöntää korvattavaksi. Esimerkiksi lapsi, jolla on aspergerin oireyhtymä, ei tarvitse fysioterapeutin apua, vaan hevostoiminta toimii muulla tapaa tukena kuntoutussuunnitelmassa. Tällöin opettajalla on enemmän hyötyä esim. toimintaterapeutin, kuin fysioterapeutin ammatista.

      Poista
  2. Moi!
    Tässä tapauksessa ei ole kyse ryhmästä vaan selaiseta jossa on vaan lapsi, terapeutti hevonen ja taluttaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai missä tapauksessa? Minun tapauksessani oli puhe mahdollisuuksistani työskennellä hevosten parissa ja esimerkkinä mainitsin tuon ypäjän väylän kouluttautua jonkin sortin ratsastusterapeutiksi.
      Ratsastusterapiaa järjestetään laajasti eri paikoissa ja erilaisille asiakkaille, jolloin myös Kelan korvattavuus vaihtelee varmasti asiakaskohtaisesti. Ja tosiasiassa eihän se minua pahemmin kiinnosta korvaako kela asiakkaiden tunteja vai ei, mikäli asiakkaita vain riittää. Jos ei ole kysyntää, ei varmaankaan ole viisasta mitään koulutusta käydä. Ymmärtääkseni kuitenkin erilaisista terapiatunneista on kuitenkin pulaa ja monet ihmiset niillä käyvätkin vaikkeivät saisi avustusta harrastukseen mistään.

      Poista
    2. Moi!
      Siellä tallilla kävi aika vaikee vammasia lapsia jotka ei pysyny ilman selässä olevaa avustajaa siellä ja tarvitsi paljon muiden apua ratsastuksessa ja kaikessa muussa likkuminen ilman pyörätuolia ei onnistu.

      Lapsen siirtyminen hevosen selkään ja takisin on terapeutin ja avustajan tosiaan tiedetävä mitä tekee.

      Poista
    3. No nyt putosin taas jo kärryiltä mistä puhut, eiköhän Ypäjällä koulutuksensa saanut henkilö tasan tiedä mitä tekee, oli se asiakas sitten lievästi tai vaikeasti kehitysvammainen tai pyörätuolissa tai ei... Ei siihen vaikuta onko fysioterapeutti vai ei, mikäli vain on koulutuksen ratsastusterapeutin hommiin saanut.

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat