sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulukalenteri #4

Hyvä Joulupukki...

Olen ollut todella, todella kiltti ja ahkera tänä vuonna! Olen lenkittänyt koiraa, tehnyt koulutehtäviä sekä viettänyt paljon aikaa tallilla puunaten poneja. Säälipisteitä kerään myös menetetystä kesälomasta, jonka vietin sairaalassa ja kotona keppien kanssa pääsemättä liikkumaan minnekään. Olen nyt vähän miettinyt lahjatoiveita- mitä tarvitsisin, haluaisin ja mitä ilman en voi elää. Tässä pieni lista oikein kuvien, hintojen ja myyntipaikkojen kera, jotta hankkiminen ei tulisi Joulupukki sinulle kovin hankalaksi. Pyydän että hankit lahjat juuri osoittamistani kaupoista, etkä anna tonttujesi yrittää näperrellä jotain samansuuntaista. Netistä tilaaminen voi olla myös hankalaa ja joskus epäluotettavaa - tuotteet eivät välttämättä saavu jouluksi etenkään ulkomailta tilattaessa.

 Toivoisin kovasti ponia. Olen Joulupukki toivonut ponia viimeiset 8 vuotta, ovatkohan kirjeeni tulleet perille? Tai sitten poni on ollut liian hankala paketoida tai kuljettaa.. Julitan tapauksessa se on varmasti ollut liian painava lentävään rekeesi.
Tänä vuonna voit kuitenkin sopia ponin lahjoittamisesta suoraan ponin nykyisen omistajan kanssa- se saa varmasti asua nykyisessä kotitallissaan jouluaattoon saakka. Tuo sitten aattona kotiin vaikka kirje tai kortti, jossa kerrot " liian suuren postipaketin odottavan tällä lähetystunnuksella".
Itse en oikein osaa valita näiden kahden ponin välillä. Jos sinullakin on ongelmia valinnan kanssa, en pahoita mieltäni vaikka saisin molemmat! Kaupat kannattaa muuten tehdä varusteineen, satulaa minulla ei ole valmiina.




Uudet ratsastushanskat tulisivat myös tarpeeseen. Toivoisin kovasti Roeckl light grip hanskoja joko ruskeana tai harmaana. Kokoa en osaa vielä sanoa, käyn sovittamassa näitä varmaan ensi viikolla. Halvimmalla nämä taitaa saada tällä hetkellä Suomen Ratsutarvikkeesta, hintaa niillä on nyt 30 euroa.




Suomen Ratsutarvikkeesta löysin myös uudet housut itselleni. Itseasiassa löysin kahdet, enkä osaa valita kummat haluaisin enemmän. Te lukijat voitte myös helpottaa minua tässä valinnan vaikeudessa ;) Ensimmäinen vaihtoehto on John Whitakerin kokopaikkaiset farkkuratsastushousut. Hintaa näillä on 99 e.








Toinen vaihtoehto on Mountain Horsen Jeannie housut kokopaikoilla, punaisena. Nämä samat housut mulla on jo sinisenä, joten en oikein tiedä kummat housut näistä nyt haluaisin. Samat housut eri värisenä, vai eri housut mutta hyvin samankaltaisena? Nämä punaisetkin olisi nyt Suomen Ratsutarvikkeessa alennuksessa hintaan 110 euroa.
Huomautan vielä, että omistan myös ruskean talviratsastustakin, eli vaikka valitsisin punaiset housut, en tule näyttäytymään kokopunaisena housujen ja MH takin kanssa ;)






Toivoisin Joulupukki sinulta myös uusia ratsastuskenkiä. Vanhoistani lähti toisesta koko kantapää irti, joten ratsastuksen kannalta ne eivät ole enää kovinkaan turvalliset. Talven ajan pärjään talviratsastuskengilläni, mutta en kovin mielelläni jatkaisi teddy-vuorellisten kenkien käyttöä kun helteet tulevat. Toiveeni uusien kenkien suhteen eivät ole kovin vaativat - toivon nahkaisia mustia jodphureja, jotka vain sopivat jalkaani. Merkillä ei niin kamalasti ole väliä, kunhan malli on siro. Esimerkiksi Hourse Housesta löysin yhden ihan mukavan näköisen ja siron mallin vieläpä tosi halvalla, 59 euroa.


Lisäksi toivoisin jotain kivaa Kingslandin vaatetta. Jokin t-paita voisi esimerkiksi olla kiva, kun huppareita on jo muutama. Kuvan paita esimerkiksi maksaa 59 euroa Pohjoisen Ratsu - nettikaupassa, mutta olettaisin että samankaltaisia saa myös Turusta Reunokselta. Paidan ei ole pakko olla kisapaita.



Tässä nämä päälimmäisenä mielessä olevat toiveeni.  Toki jos keksit jotain muuta, mitä voisin haluta, en varmasti valita ylimääräisistä lahjoista. :) Hyvää joulunodotusta sinulle Joulupukki, minä jään odottamaan sinua ja lupaan käyttäytyä tosi nätisti jouluun asti!

7 kommenttia

  1. Tosi kiva postaus! :D
    Itsekkin pähkäilen noiden kahden ratsastushousujen välillä, itseltäki löytyy jo sinisenä noi MH housut. Mutta toisaalta ne on ollu tosi hyvät käytössä niin vois ostaa noi punaset kun on niin ihanan väriset! mut sit en tie ostaisko mielummi noi John Whitakerin farkku ratsastushousut hankalaaa! :D

    VastaaPoista
  2. Mulla noi whitakerin housut ja mun mielst paljon kivemmat jalassa ja muutenkin nätimmät kuin nuo jeanniet (:

    VastaaPoista
  3. Tykkään muuten paljon tästä joulukalenterista :) Ja sitten toivomus jos sulla on aikaa voisitko postailla mitä sait joululahjaksi?

    VastaaPoista
  4. Kävin tänään noita molempia housuja kokeilemassa ja totesin että Whitakereita en ainakaan osta ;) Oli ihan kamalat jalassa - ei istunut ollenkaan mun päälle vaan veny ja valu joka suuntaan ja tuntu tosi isoilta pieninkin koko. Lisäksi ne oli mielettömän korkeat vyötäröstä, tuli reilusti navan yli. Eli ne on joko nuo punaiset Jeaniet tai jotkin ihan muut.. .:)

    VastaaPoista
  5. mulle sopii just sen takii whitakerit jalkaan ku ne venyy ;D

    VastaaPoista
  6. Mulla ne veny väärin :D Ja just saatto olla lantiolt sopivat mut vyörärölt isot ja reisist hyvät mut polvist isot ja sit ne teki pussia sinne tänne ja tonne, ei ollu hyvän näköset päällä :D
    Mut niinhän se on et housuja ei voi ostaa sovittamatta ku istuu aina ihan eri tavalla eri ihmisten päälle.

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat