torstai 25. elokuuta 2011

Ma ja Ke Eltonilla

Maanantaina menin Eltonilla kentällä ilman satulaa. Tein alkuun askeleenpidennyksiä, pysähdyksiä ja peruutuksia. Kahdeksikolla tein siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. 8 askelta käyntiä, 8 ravia. 6 askelta käyntiä, 6 ravia. Lopulta tein ympyröiden ulko- ja sisäsyrjälle vain muutaman askeleen käyntisiirtymiset tai pysähdykset ravista ja takaisin raviin. Elton liikkui ihan hyvin eteen, ainakin paremmin kuin yleensä. Jatkoin kahdeksikolla työskentelyä väistättäen takaosaa ympyräuran ulkopuolelle aina 1/4 kierroksen ajan kerrallaan. Tässä Elton toimi hyvin ja säilytti tasaisen taivutuksen, tosin ainainen ongelma vauhdin kanssa puuttui taas peliin. Kun poni alkaa myödätä ja kulkea oikein päin, alkaa myös vauhti hidastua ja poni kulkee enemmän paikoillaan kuin eteenpäin. Pohkeella tai raipalla huomauttaessa liike lähtee enemmän ylös kuin eteen. Ajattelin tässä viikon/parin sisällä yrittää päästä tunnille, josko valmentaja viisaampana osaisi neuvoa asian kanssa.
Kahdeksikolla työskenneltäessä keskityin niin kovasti ratsastamiseen, etten huomannut kun joku tallityöntekijä/hevosenomistaja tmv tuli kentän reunalle ja siirsi pressua sivuun pyöröpaalin päältä. Ilmeisesti Eltonkaan ei ollut naista huomannut ja hypähti aika reilusti sivuun, juuri eri suuntaan kuin minne itse olin menossa. Tokihan muksahdin alas ja häpesin keskenäni hiekassa istuen.. :) Elton oli kuitenkin reilu ja jäi odottelemaan vierelle että kiipeän takaisin selkään. Lopputunti sujuikin ongelmitta. Työskentelin laukassa jonkin verran ratsastaen askelta pidemmäksi. Myös muutama onnistunut laukanvaihto saatiin aikaan kahdeksikolla. Tuntuu että taas sujui vähän paremmin kuin aikaisemmin, tällä kertaa poni kulki "oikein päin" jo aika pian alkuverkan jälkeen.

Keskiviikkona tesmittiin vihdoin Eltonin kanssa vähän puomeja ja kavaletteja. Työskentelin pääty-ympyrällä jossa oli sisemmällä ympyrällä kolme ravipuomia ja ulommalla ympyrällä pieni kavaletti. Vuorottelin ravi-ja laukkaympyrää kunnes molemmat sujuivat peräkkäin hyvin. En tiedä mikä oli ongelma, mutten saanut Eltonia etenemään tarpeeksi laukassa ja näinollen kavalettienkin ylitys oli alkuun kovin epämääräistä ja ylöspäin suuntautuvaa, kun tarkoitus oli saada kavaletti sopimaan laukka-askeleisiin.
Pitkälle sivulle olin koonnut kolmen kavaletin sarjan. Oikeaan kierrokseen hypättäessä ensimmäisten kahden kavaletin väli oli noin 3 m, eli ponin in and out. Väli innarin toiselta osalta seuraavalle kavaletille oli n. 6 m, eli yhden ponin laukka-askeleen väli. Alkuun välit tuntui kuitenkin liian pitkiltä, kun en saanut laukkaa etenemään niin millään. Kun kaarteessa vauhti oli vielä hyvä, niin se hiipui ensimmäiselle kavaletille ja kahden seuraavan ylitys oli epämääräistä räpellystä. Jossain vaiheessa lyhensin välejä ja lopulta taisin taas pidentää ennalleen, kun laukka-askeleet alkoi sopia väleihin.

Videolla on joitain pätkiä molemmista tehtävistä, tosin kummastakin parhaat suoritukset jäi videoimatta. (Kuvasin videolle kun halusin nähdä jälkeenpäin mitä voin parantaa ihan omassa ratsastuksessa ja istunnassakin.) Sarjalta tultaessa ainakin molemmilla videopätkillä Elton tulee alas väärässä laukassa, mikä korjaantui seuraavilla kerroilla kun en enää ottanut videoita.  Ensi viikolla käydään varmaan maastossa, ellen keksi jotain muuta mielenkiintoista :) Heittäkää ehdotuksia myös jos sellaisia on!

2 kommenttia

  1. Tee video postaus Julitan tai Eltonin kanssa? :)

    VastaaPoista
  2. Tarkoitus olisi tehdä Julin kanssa tuossa sunnuntaina jos saan aikaiseksi.. ;)

    VastaaPoista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat