tiistai 9. elokuuta 2011

Friends and shopping!

Käyn liikuttelemassa Julia taas joka sunnuntai ainakin toistaiseksi, eli pääsen säännöllisesti taas ratsastamaan ja puuhailemaan ponin kanssa kaiken näköistä. Sunnuntaina oli tarkoitus treenata leikkimielisesti vähän agia pitkästä aikaa, mutta tallilla olikin vikellyskisat niin maneesi oli varattu. Menin siis kentällä ilman satulaa tekemättä oikeastaan mitään kovin kummallista, vähän askeleenpidennyksiä, voltteja, kahdeksikkoa ja laukkaa pääty-ympyrällä. Vasen laukka nousi ja säilyi ihan kivasti ja tempokin oli ihan siedettävä. Oikeaan kierrokseen nousi aina vain uudestaan ja uudestaan hyvin sinnikkäästi vasen laukka ja lopulta oli pakko luovuttaa oikean laukan kanssa tappeleminen. Kertokaa ihmeessä vinkkejä jos jollain sellaisia on, miten saada oikea laukka nostettua ponilla joka ei sitä IKINÄ nosta muuta kuin vahingossa esteillä tai ryöstäessään? Tasapaino ponilla on kymppi, eli tekee vaikka laukkavoltin oikealle vasemmassa laukassa.

Sunnuntaina myös vanha kaverini oli tallilla käymässä piiiiitkästä aikaa :) Tämä ala-asteelta asti tuttu kaveri oli yksi niistä kolmesta jotka saivat minut innostumaan hevosista ja ratsastuksesta, joten nyt oli pay-backin aika, kun kaveri itse ei ole ratsastanut pariin vuoteen. Muutaman käyntikierroksen ja vaivalla ansaittujen ravipätkien jälkeen tuomio Julille oli "ihan yhtä kamala kun muistinkin!" ;)





Tänään käytiin perheen voimin Tampereella ja poikkesin Ratsu kellarissa. Mukaan tarttui lami-cellin huopa ja korvahuppu, kun paketti sattui olemaan tarjouksessa. Hakusessa on siis ollut korvahuppu maastoreissuja varten, kun ökkömönkiäiset häiritsee prinsessan korvia metsissä. Pelkät korvahuput kuitenkin maksoi 20 eurosta ylöspäin, joten tottakai otin mieluusti kaupan päälle huppuun sopivan huovankin. Täytyy vain toivoa että pony- kokoinen huppu sopii Julin päähän! Full kun on aivan liian iso, eikä cob kokoisia löydy ikinä niin tasan mistään.  Jos ei huppu sovi niin lähtee koko paketti myyntiin.

Mietin että voisin muutenkin vähän karsia sekä omia ratsastus- että ponin kamoja ja laittaa ylimääräiset myyntiin.. Eli myynti- postaus tulossa tässä joskus. Myyntiin tulee varmaan sekä poni- että full kokoista tavaraa ja ratsastajalle 34-36 kokoa.

2 kommenttia

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat