maanantai 16. maaliskuuta 2015

Hööksin bloggaajailta

Lauantaina 14.3. järjestettiin Ylöjärven Hööksissä bloggaajailta pienelle porukalle hevosbloggaajia. Idean bloggaajien tapaamisesta ja tapaamisen yhdistämisestä hevosvarusteyrityksen kanssa sai Siiri, joka kokosikin porukan yhteen ja järjesti yhdessä Hööksin kanssa hienon ja unohtumattoman illan.

Mukana tapaamisessa olivat AadaAinoAnnikaKaktuLaura, Maisa,  Petra ja Siiri; kirjava joukko hevosharrastajia eri puolilta eteläistä Suomea. Hööksiä olivat edustamassa Ylöjärven myymälän myymäläpäällikkö sekä Hööksin Suomen maakoordinaattori.

© Annika Mäki
© Annika Mäki
Reissuun lähdettiin Turusta yhtä matkaa Annikan kanssa ja parin tunnin matka taittuikin nopeasti hyvässä seurassa. Hööksille saavuttiin liikkeen sulkemisaikaan. Saimme koko porukkana lämpimän vastaanoton juhlallisesti kuplivan kera. Myymäläpäällikkö sekä maakoordinaattori esittelivät kattavasti Hööksiä yrityksenä, sen tuotevalikoimaa sekä tuotteiden taustoja. Saimme laajan katsauksen koko myymäläketjun tuotevalikoimaan sekä uuteen kevään mallistoon samalla, kun saimme esittää kysymyksiä laajasti koskien niin varusteiden tuotantoa, suunnittelua ja eettisyyttäkin. Puheenaiheissa liikkui myös verkkokauppa, Hööks työnantajana sekä myös yksittäiset tuotteet.

© Annika Mäki



Hööks on Pohjoismaiden suurin hevos- ja ratsastustarvikkeiden myymäläketju ja sillä onkin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa yhteensä yli 40 myymälää, joista seitsemän on Suomessa. Lisäksi Hööks palvelee nettikauppana ja sen tuotteet ovat tilattavissa myös muualle Eurooppaan.

Hööksin valikoimaan kuuluu laajasti varusteita ratsulle ja ratsastajalle, sekä perustarvikkeita myös koiralle. Hööks myy pääasiassa vain omia tuotemerkkejään, joita ei saa mistään muualta. Tuotteet on suunniteltu Hööksillä vastaamaan asiakkaiden tarpeita ja tuotteiden kysyntää. Hööksin omia tuotemerkkejä ovat esimerkiksi laadukas Gold Medal sekä suuren suosion saavuttanut JH Collection, josta löytyy väreiltään ja tyyliltään samanhenkisiä varusteita niin ratsastajalle, hevoselle kuin koirallekin.

Minulle Hööks tuli tutuksi kymmenisen vuotta sitten, kun vierailin ensimmäistä kertaa Vantaan myymälässä. Kestäviä ja hyvännäköisiä varusteita on vuosien mittana tullut hankittua niin itselle, hevosille kuin omalle koirallekin. Pääasiassa olen asioinut verkkokaupassa, mutta Hööksin avattua liikkeen Raisioon, olen siirtynyt asioimaan liikkeeseen. Asioiminen niin liikeissä kuin verkkokaupassakin on ollut aina mutkatonta; tuotteilla on täysi 60 päivän vaihto- ja palautusoikeus.


Yleisen tuotevalikoiman esittelyn lomassa tutustuimme joihinkin suosikkivarusteisiin sekä uuteen kevään mallistoon. Tänä keväänä värimaailma on hillitty; perusväreinä klassiset tumman sininen ja ruskea sekä tehosteena kirkkaammat värit, kuten kirkkaan sininen, oranssi ja punainen. Kevätmallistossa yhdistyy monien ratsastajan vaatteiden osalta tyylikäs ulkomuoto sekä käytännöllisyys ratsastusvaatteena; takit esimerkiksi noudattavat hyvin paljon yleisiä muotisuuntauksia ja ovat tyylikkäitä niin talliympäristössä kuin sen ulkopuolellakin, mutta samalla vaatteiden suunnittelussa on huomioitu niiden soveltuvuus ratsastuskäyttöön. Pitkissä takeissa esimerkiksi on piilotettu halkioon avattavat napit, jotta takilla on mahdollista istua satulaan mukavasti. Tämän kevään juttuja ovat hevosella kirkkaat perusvärit sekä esimerkiksi ratsastushousuissa yleistyneet grippipaikat.


Laajan tuoteiden esittelyn jälkeen iltaa jatkettiin rennommissa tunnelmissa syöden, jutustellen ja tutustuen paremmin muihin bloggaajiin. Kesksutelua herättivät esimerkiksi blogin kirjoittamisen syyt ja parhaat puolet, bloggaajien hevostaustat sekä myös blogin myötä tulevat huolet ja negatiivinen palaute. Oli hienoa päästä tutustumaan näinkin moniin bloggajakollegoihin ja päästä vaihtamaan ajatuksia blogin kirjoittamisesta ja yleisesti hevosharrastuksesta. Ilta vahvisti yhteisöllisyyttä, jota Suomen hevosblogimaailma mielestäni juurikin kaipaa. Yhteistyötä tehdään liian vähän ja verkostoitumista ei ole kovin paljon tapahtunut. Tunnelmat illasta olivat kaikilla bloggaajilla samansuuntaiset; näitä tahdotaan lisää ja halutaan päästä tapaamaan ja tutustumaan uudestaan paremmin!



Herkuttelun ja ajatusten vaihtamisen jälkeen päästiin vielä kiertelemään vapaasti liikkeessä kuvaamassa ja ihastelemassa niin uutuus- kuin klassikkotuotteitakin. Paksummalla lompakolla mukaan olisi tarttunut vaikka mitä! Jotain pientä tuli kuitenkin hankittua Harrille ja ajatuksiin jäi muhimaan jotkin varusteet myös itselleni.

© Annika Mäki
© Annika Mäki
Loppuilta kului hyvin rennoissa merkeissä ja paljon nauraen. Aika kuitenkin tuntui loppuvan kesken, kun lopulta oli pakko sanoa hyvästit ja lähteä ajamaan kohti kotia.

Tämä oli kyllä hieno ja ainutkertainen kokemus, valtava kiitos koko porukalle sekä Hööksille yhteistyöstä!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat