keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Neulaa heinäsuovasta...

Käytiin maanantaina Winnien kanssa pellolla rallittelemassa, kun oli satanut reippaasti uutta ja pehmoista lunta. Winnie oli edelleen oikein mukava ratsastaa, sopivan energinen ja yhteistyöhaluinen. Laukassa poni sai mennä niin lujaa ja niin pitkään kuin halusi, kun kerran oli niin hyvin kuulolla. Yhden suoran verran tamma jaksoi painella lujempaa, mutta jäi sitten laukkaamaan rauhallisemmassa tahdissa, kun lumessa tuo matkan taittaminen oli ilmeisesti vähän raskaampaa.

Kun sitten karsinassa taas tarkistelin mahollisten tilsojen poistoa, huomasin että ponilta puuttuu kokonaan toinen etukenkä. En ollut huomannut Winnien kompuroivan pellolla, joten en aavistanutkaan että poni olisi hankkiutunut kengästään eroon. Painelin sitten takaisin pellolle kumisaappaissani ja kiertelin Winnien tekemiä uria puolisen tuntia. Tuloksena oli vain saappaat täynnä lunta, jäätyneet varpaat ja jalat maitohapoilla. Kenkää ei löytynyt, niin oli pakko soittaa kengittäjälle.

Kengittäjä arvioi että ehtisi käydä lyömässä ponille uuden kengän perjantaihin mennessä. Hyvä niin, koska perjantaina olisi ohjelmassa kouluvalmennus ja viikonloppuna molempina päivinä estekisat. Nyt Winnie onkin saanut olla vähän vähemmällä liikutuksella, kun en uskalla sitä vajaakenkäisenä liikuttaa ihan täysipainoisesti. Tiistaina köpöttelin tunnin verran käynnissä ilman satulaa ja tänään kävin ohjasajamassa ponia puolisen tuntia. Toivotaan, että kengittäjä kävisi jo huomenna päivällä...

2 kommenttia

  1. kai se nyt maneesissa pärjäis ilman kenkää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En lähde treenaamaan täysipainoisesti ilman yhtä kenkää, saatikka sitten hyppäämään. Mielummin otan varman päälle varovasti ja liikutan kevyemmin kuin hoidan sitten myöhemmin vaivoja joita olen saanut hevoselle aikaan.

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat