sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Suloisen pikkuponin läpiratsastusta

Tallillemme muutti tänä kesänä valloittavan suloinen pikkuponi Lexi nuoren omistajansa kanssa. Veikeä sinisilmäinen ruuna on tervetullut vahvistus tallin poniporukkaan - Winnie ei olekaan enää tallin ainoa poni! Kaiken lisäksi uusi tulokas taitaa myös ponimaiset tuhmuudet, muttei kuitenkaan vedä vertoja Winnielle.

Sain alkuviikosta viestiä ponin omistajalta, sillä poni oli ollut haastava ratsastaa ja kaipasi jonkinmoista läpiratsastusta. Ongelmia oli ilmennyt ponin keskittymisessä, minkä seurauksena Lexi oli mieluusti vain juossut ratsastajan apujen alta karkuun. Kiipesin mielelläni uuden tuttavuuden selkään testailemaan kuinka palaset loksahtelevat paikoilleen täysin vieraan ponin kanssa.




Lexin päivät ovat kuulemma hyvin erilaisia; toisinaan sujuu ja toisinaan taas ei suju ollenkaan. Minun kohdalleni osui testipäivänä onnekseni sujuu-päivä. Kentällä tai sen ympäristössä ei tapahtunut mitään ylimääräistä ja ponin onnistui keskittyä ihan vain työntekoon. Vieras kuski ei joutunut erityisen testailun kohteeksi - ehkäpä tämä ruuna on niitä vieraskoreita tapauksia jotka höykyttävät vain tuttuja ja turvallisia kuskeja.

Ponipoika pääsi melkoisen helpolla. Verryttelin kevyessä ravissa ja laukassa suorilla urilla ja suurilla ympyröillä. Varsinaisena työskentelynä teetin joitakin väistöjä aktivoidakseni takajalkoja, sekä ravi-laukka siirtymisiä saadakseni ponin teräväksi avuille. 





Haasteita asetti vain ponin irrottaminen aidalta pohkeenväistössä. Oikealta vasemmalle ravissa väistättäessä Lexi ei olisi tahtonut irrota aidalta uran sisäpuolelle, vaan tarjosi vain ristiaskeleita uraa myöden. Lopulta päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen ja saatiinkin aikaiseksi varsin päteviä väistöpätkiä.

Tämä poniruuna yllätti positiivisesti! Pienessä paketissa oli liikettä ja joustoa ja työmotivaatiokin oli ponilla kohdillaan. Eteenpäinpyrkimys oli ihan kiitettävä, mutta pohjettakin sai käyttää. Varsin miellyttävä ruuna! Läpiratsastusta seuraavana päivänä poni oli jatkanunt työntekoa samalla hyvällä asenteella ja suorittanut pyydetyt tehtävät kuulemma oikein mukavasti. Hyvä Lexi! 




4 kommenttia

  1. Ihan super nätti poni! Tosi veikeän värinen, tästä olisi kiva lukea jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä kaunis kuin karkki! :) Tykkään hurjasti etenkin hänen ulkonäöstään, vaikka on kyllä kaikin puolin muutenkin mainio poni. :D Täytyy toivoa, että mun apua tarvitaan ponin kanssa toistekkin. :)

      Poista
  2. Minkä pituinen olet? Poni on aika pieni, mutta et edes näytä isolta sen selässä :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen onnellisen pienikokoinen, vain 159 cm pitkä. :) Lexi on karvan vajaa 140 cm korkea, mutta on rungoltaan melkoisen roteva ja näyttää & tuntuu isommalta kuin onkaan. Tämä on about saman kokoinen kuin MiniWinnie jota ratsastin viime kesän, mutta tuntuu selkään paljon isommalta!

      Poista

Kommenttisi tulee näkyviin vasta kun olen hyväksynyt sen, älä siis suotta kirjoita kommenttiasi moneen kertaan! :)
Huomaathan, etten julkaise asiattomia tai arvostelevia kommentteja; opettajat ja valmentajat hoitavat ratsastukseni korjaamisen.

Suositut tekstit

Kuukauden luetuimmat